Mun Kamppailu (sananvapaustaisteluni)

Usein minua pyydetään selittämään, mitä kaikkea minulle on oikein tapahtunut tässä viranomaismielipuolisuudessa ja mitä kaikkea minä olen tässä tehnyt ja julkaissut. Siitä tulee aina pitkä tarina kerrottavaksi. 

Olenkin nyt päättänyt kerätä tälle sivulle sananvapaustaisteluuni liittyvät tapahtumat yhdeksi koosteeksi, jota päivitän aina jatkossa tarpeen mukaan. Näin kaikkien on helppo pysyä siitä kärryillä ja perehtyä tapaukseeni perinpohjaisesti niin halutessaan. Olennaisimmat jutut ovat lihavoituina, jotta ne on helpompi löytää tästä massiiviseksi paisuneesta viranomaismielipuolisuudesta kertovasta eepoksesta. Voit myös halutessasi ladata asiasta tekemäni 3-sivuisen pdf-muotoisen tiivistelmän.

Pelkän tekstin lisäksi tein asiasta videon 26.9.2015, joka katsottavissa täällä.

Tämä on se alkuperäinen kirjoitus, jota koko minuun kohdistuva viranomaisten ajojahti on lähtenyt muodollisesti liikkeelle. Olen varmasti ollut silmätikkuna aikaisemminkin mielipiteideni ja kirjoittelujeni vuoksi, mutta tämä on se hetki, jolloin viranomaismielivalta ja vaino sai virallisen syyn lähteä liikkelle. Tämä on se kirjoitus, josta sain tuomion kiihottamisesta kansanryhmää vastaan ja maksettavakseni 50 päivasakkoa. Kirjoitus on poistettu bloggerista, mutta löytyy kyllä esimerkiksi otsikko googlaamalla ja valitsemalla "välimuisti" tai hakemalla se archive.org kautta.

Vittumainen satiiriversio kiihotustuomion aiheuttaneesta kirjoituksestani. Lue jos verenpaine kestää. Lisäsin tämän kirjoituksen myöhemmin nettiin, se ei ole suinkaan luotu 28.2.2011, mutta olen päivännyt sen siksi juurikin siitä syystä.

Sain tässä mielenkiintoisen puhelun työnantajataholtani. Joku idiootti oli ottanut yhteyttä heihin minun islamia loukkaavien kirjoitusteni vuoksi. Sama ääliö väitti myöskin tehneensä minusta kantelun Valviraan sekä rikosilmoituksen poliisille.

Hänen Pyhyytensä ja Armonsa, Suomen Ajatuspoliisin Pääinkvisiittori, Mika Illman (ks. Illmanismi) on mitä kohteliaimmin lähestynyt minua syytteellä kiihottamisesta kansanryhmää vastaan.

Ajattelin aluksi kirjoittaa, että oikeuskäsittely pidetty, mutta sitten muistin jälleen, että Suomessa ei ole oikeuslaitosta, koska oikeuttahan se ei tunnetusti jaa

Sain tänään tuomion, jossa minut todettiin syylliseksi kiihottamiseen kansanryhmää kohtaan ja maksettavakseni määrättiin 50 päiväsakkoa, sekä kyseistä kirjoitustani sensuroitavaksi.

Satiirinen versio kiihotuskirjoituksestani.

Muodollinen valitus, koska mitään toivoa tuomion kumoutumisesta ei ole, koska Suomen oikeuslaitos on läpimätä.

En voi sanoa yllättyneeni. Suomessa ei ole toimivaa oikeuslaitosta ollut koskaan / enää vuosiin.

Eli minun pitäisi nyt sitten muka poistaa kiihotusta herättänyt tekstini netistä. Haistakaapa vittu, en poista, en vaikka mitä tulisi.

Tekemäni Hitler-video saamastani ajatusrikostuomiosta.

Kirjoitin tuossa miltei kuukausi sitten, että teettämisuhka on asetettu päälleni. Tein tietenkin asiasta valituksen, josta tuli nyt päätös.

Ns. linkkikiihotusjuttuni alkoi tästä.

Minun tuota kiihotusta herättänyttä blogikirjoitustani on jaettu netissä kymmeniä kertoja lukuisten eri ihmisten toimesta ja kaikki nämä jaot ovat siis poliisin mielestä (mahdollisesti) laittomia. Haastankin nyt kaikki jakamaan tuota kiihotusta herättävää linkkiäni - saatetekstillä tai ilman - kaikilla mahdollisilla kanavilla netissä.

Alla lähettämäni sähköpostiviesti asiaa nyt tutkivalle poliisille Varsinais-Suomen poliisilaitoksella. Liitin mukaan kaikki 48 kuvaa, joissa linkkiäni oli eri ihmisten toimesta jaettu (mukana myös minun ja Juneksen linkkien jaot). Eiköhän se puhu riittävän hyvin puolestaan. Seurataan nyt, miten pitkälle mielipuolisuuden maailmaan poliisi on valmis tämän jutun viemään.

Valitukseni korkeimpaan oikeuteen saamastani kiihotustuomiosta.

Kiihotuslinkin sisältäviä t-paitoja saapui.

Poliisi ei ole ottanut kuuleviin korviinsa 46 muun henkilön suorittamaa "kiihottamista kansanryhmää vastaan". Poliisi ei ole tutkimassa niitä, poliisi ei ole kirjannut niistä rikosilmoituksia, eikä poliisi ole kuulustelemassa ketään rikoksesta epäiltynä (tai muutenkaan) niihin liittyen. Ei, vaikka lähetin kaikille asiaa tutkiville poliiseille kuvankaappaukset ko. linkkien jaoista ja ko. henkilöiden nimistä ja yhteystiedoista ja nimenomaisesti kehoitin poliiseja tutkimaan, onko kyseessä nyt rikos kun kerran minunkin kohdallani poliisin mielestä on.

Tein vain pari viikkoa sitten kantelun eduskunnan oikeusasiamiehelle liittyen ns. linkkikiihotusjuttuuni. Tai tarkemmin sanottuna siihen, että ketään muuta linkin jakanutta ei epäillä rikoksesta eikä olla kutsumassa poliisikuulusteluihin kuin minut.

Tämä oli tietysti jo alunperinkin jo selvää. Suomi ei ole oikeusvaltio, jos se jollekin on vielä epäselvää.

Viranomaisten keskinäistä tappelua siitä, mitä kiihotustekstilleni pitää tehdä ja kenen toimesta.

Vastineeni viranomaisten keskinäiseen tappeluun siitä, mitä kiihotustekstilleni pitää tehdä ja kenen toimesta.

Viranomaisten keskinäinen käräjöinti siitä, mitä kiihotustekstilleni pitää tehdä ja kenen toimesta, sai päätöksensä.

Parodisoitu versio, jolla voisin korjata kiihotusta herättänyttä blogitekstiäni niin, ettei se enää kiihottaisi ketään. Tein tämän vain hetkeä ennen kuin Google itse asiassa poisti tuon alkuperäisen kiihotustekstini suomenkieliseltä sivultaan.

Suomen Google on noudattanut Suomen Ajatusrikospoliisin määräyksiä ja poistanut netistä koko kiihotuskirjoitukseni osoitteesta http://markusjansson.blogspot.fi/2011/02/20-muslimipakolaisen-lauma-rikastutti.html. Lisäksi Suomen Google meni idioottimaisuuksissaan poistamaan koko blogitekstini, vaikka määräys koski vain blogitekstin osien poistamista. Sen sijaan USA:ssa sijaitseva Google/Blogger ei ole suostunut poistamaan kirjoitustani esimerkiksi alkuperäisestä osoitteesta http://markusjansson.blogspot.com/ncr/2011/02/20-muslimipakolaisen-lauma-rikastutti.html mikä on tietenkin hyvä uutinen.

Koraani, jonka sivuille on laitettu koiranpaskaa ja pekonia. Vassokuu muslimit.

Kun rauhan- ja lapsirakkauden uskonnon edustajia kritisoi siitä, että he ovat suvaitsemattomia, sananvapautta vastustavia ja väkivaltaisia barbaareita, mitä he tekevät? Todistavat omalla käytöksellään asian olevan juuri täsmälleen näin!

Laitetaan kokeeksi ja tasapuolisuuden vuoksi nyt myös muita uskontoja loukkaavia kuvia ja muuta. Etenkin kristinuskoa. Katsotaan, miten monta tappouhkausta ja muuta häirikköviestiä minulle tulee niistä.

Kuinka yllättävää, etten sanoisi... :)

Suoraan Ranskasta ostettu ja postitettu Charlie Bebdon-lehti minulle.

Suomen viranomaisten mielestä se, että minä laitan nettiin linkin on rikos, jota pitää ehdottomasti tutkia ja kaivaa tekijä esille vaikka kiven kolosta - mutta suorien ja uskottavien tappouhkauksien jakaminen netissä minulle henkilölle ei ole rikos, jolle pitäisi tehdä mitään.

6.3.2015 - Kirjeeni sisäministeri Päivi Räsäselle viranomaismielipuolisuudesta
Kirjeeni sisäministerille viranomaisten mielipuolisesta vainosta minua kohtaan ja muslimien pään silittelystä tappouhkauksieni(kin) osalta.

Tekemäni Hitler-video nykytilanteeni mielipuolisuudesta.

17.3.2015 - Kanteluni valtakunnansyyttäjälle tappouhkauksien syyttämättäjättämisestä
Tämäkään ei tule tietenkään johtamaan mihinkään, mutta tehdään nyt muodon vuoksi.

4.4.2015 - Päivitystä minua uhkailevista jihadisteista
Olen kaivanut näiden jihadistien yhteystietoja, kuvia, jne esille kaiken kansan nähtäväksi ja korpioikeutta jaettavaksi, koska poliisi ei kerran suostu tekemään mitään.

10.6.2015 - Valtakunnansyyttäjä: Suorien tappouhkauksien syyttämättä jättäminen ei ole rikos!
Valtakunnansyyttäjä on suuressa viisaudessaan päättänyt, että suorien tappouhkauksien tutkimatta jättäminen laittomina uhkauksina ei ole rikos.

15.6.2015 - Poliisi rynnäköi asuntooni, vie tavarani ja heittää minut päiväksi putkaan! Nettilinkin jakamisesta!
Aivan uskomatonta! Törkeää kotirauhan häiritsemistä ja laittomuuksia poliisin toimintamenetelmissä. Minua esim. estettiin kuvaamasta, en saanut lääkinnällistä apua jne.

19.6.2015 - Minulle on perustettu tukiryhmä Facebookkiin(kin)
Miltei 800 jäsentä hetkessä paikalla. Joukkovoimaa kehiin ja mahdollisesti apua sakkojen ja juristin maksuun! Wau! Olen sanaton!

24.6.2015 - Laite-etsintä päällä
Ihmettelen laite-etsinnän outouksia ja sen motiiveita.

27.6.2015 - Alustavat valitukset ja kantelut viranomaisvainosta
Kantelut käräjäoikeuteen kotietsinnän järjettömyydestä sekä oikeuskanslerille poliisien rikollisesta toiminnasta ko. päivänä.

2.7.2015 - Valitukset lähetetty oikeuskanslerille ja käräjäoikeuteen
Lopulliset, hiotut versiot sellaisenaan kotietsinnän perusteista ja gestapon toiminnasta ko. päivänä.

8.7.2015 - Ei pakollista avustajaa minulle + poliisi rikkoo lakia, eikä välitä siitä paskaakaan
Käräjäoikeus ei nähnyt mitään tarvetta määrätä minulle avustajaa ja vahvistaa, etten ole "mielisairas". Lisäksi tutkintaa johtava poliisi kertoo, ettei aio jatkossakaan noudattaa lakia vaan tulee kieltämään minulta kuulustelun nauhoittamisen, vaikka tietää sen olevan laitonta.

29.7.2015 - Poliisikuulustelu takana lukuisista rikoksista
Taas kiellettiin nauhoittamasta kuulustelua, mutta nauhoitin silti. Ilmeisesti koettavat nyt pinota jopa 3x kiihotus ja 2x uskonrauhanrikkomis-syytettä niskaan, ynnä vielä rikokseen yllyttämisestä ja virkavallan väkivaltaisesta vastustamisesta. Aivan naurettavaa paskaa.

26.9.2015 - Poliisi tuhoaa ja evää todistusaineistoa oikeusjuttuuni liittyen
Poliisi tuhosi (ilman oikeuden lupaa, eli laittomasti) salaa ottamani nauhoitteen kotietsinnästä, eikä antanut minulle edes videokameraani ja sillä olevaa pientä videopätkää kotietsinnästä käyttöön ennen kuin asiaa käsittelevä oikeudenkäynti oli jo pidetty! Törkeää!

30.9.2015 - Huomioita kotietsintägate oikeudenkäynnistä
Poliisi puhuu ristiin ja luultavasti rikkoo todistajanvalaansa, sekä poliisiesimies paljastuu idiootiksi. Eli ei mitään uutta eikä ihmeellistä tietoa siis.

30.9.2015 - Kotietsintägaten lopputulos: Tasapeli(kö?)
Oikeus totesi, että kuvaamisen estäminen oli väärin, mutta ei antanut minulle korvauksia, koska se oli niin vähäinen juttu mukamas. Takavarikko oli oikeuden mukaan mukamas ok. Minun katsottiin "voittaneen" jutun, enkä joutunut maksamaan mitään korvauksia enkä maksuja ko. oikeudenkäynnistä.

12.10.2015 - Valitukseni hovioikeuteen kotietsintägatesta
Pitkähkö pumaska, jossa väännän rautalankaa siitä, että viranomaisten toiminta oli täysin ylimitoitettua, kohtuutonta ja sekin vielä toteutettu päin helvettiä.

19.11.2015 - Loppulausunnot lähtivät syyttäjälle
Monta, monta rikosta, joista minua nyt epäillään, nähtävästi kaikki mahdollinen paska kerätty yhteen. No, tässä käyn läpi niitä vielä jokaista erikseen loppulausuntojeni muodossa. Syytteittä odotellessa.

6.2.2016 - Viranomaisvaino jatkuu: Nyt minua epäillään rahankeräysrikoksesta!
Viranomaisten minuun kohdistama vaino alkaa jo mennä mielipuoliseksi. Nyt poliisi on jäädyttänyt pankkitilini ja epäilee minua rahankeräysrikoksesta, koska jotkut ovat lahjoittaneet minulle rahaa.

18.2.2016 - Taas poliisikuulustelu, uusi rikosepäily - ja TAAS poliisi rikkoo lakiin perustuvaa oikeuttani kuvata kuulusteluni!
"Kun syyllinen tiedetään, niin rikoskin löytyy" pätenee tähän asiaan. Nyt uusi rikosepäily, eli "julkinen kehoittaminen rikokseen" ja kuulustelut rahankeräysrikoksesta. Olennaisinta kuitenkin se, että taas kerran poliisi rikkoo lakia ja väkivaltaisesti estää minua nauhoittamasta omaa kuulusteluani.

5.4.2016 - Koraanikiihotusta, uusi yritys
Koska vanha Koraani on yhä Rauman gestapon hallussa, hankin uuden. Hyvää kiihottumista ja muistakaa tehdä asianmukaiset rikosilmoituksen poliisille!

9.4.2016 - EU-tuomioistuimen mukaan linkki ei ole laiton - mutta minun linkkini on?!?
EU-tuomioistuin on antanut päätöksen, jonka mukaan laittomaan materiaaliin, tässä tapauksessa tekijänoikeuden alaiseen, linkittäminen ei ole rikos. Jännää, miten kuitenkin ilmeisesti minun laittomaan materiaaliin linkittämiseni (ns. linkkikiihotusgate) on kuitenkin ilmeisesti ehdottomasti rikos.

14.4.2016 - Muutama avoin kysymys Rauman poliisille

Rauman poliisi on laittomasti käynnistänyt tietokoneeni minun ollessani putkassa ja ilmeisesti manipuloinut sen sisältöä, istuttaen sinne jotain laitonta materiaalia tms. Tietokoneesta saamani lokitiedostot osoittavat kiistattomasti, että tietokoneeni on käynnistetty ollessani itse jo putkassa. Näinhän ei pitäisi toimia, ei lainkaan. Että tämmöistä peliä.

8.5.2016 - Mikä rikos on yksilön perustuslaillisten oikeuksien polkeminen?
Viranomaiset polkevat jatkuvasti, tietoisesti, suunnitelmallisesti ja väkivaltaa käyttäen minun perutuslaissa määriteltyjä oikeuksiani. Eikö se ole muka rikos? Vai onko se vain ylennyksen arvoinen teko virkamiehelle nykyisessä, sairaassa Suomessa?

13.5.2016 - Rauman poliisi toimi väärin minua kohtaan kotietsinnässään
Hovioikeus vahvisti käräjäoikeuden päätöksen, jonka mukaan poliisi toimi väärin, kun esti ja kielsi minua kuvaamasta omaa kotietsintääni. Perustelut käynevät sellaisenaan hyvin tuleviin rikosjuttuihini Rauman poliisia vastaan liittyen poliisikuulustelujeni kuvaamisen kieltämiseen ja väkivaltaan minua kohtaan, kun yritin kuvata kuulustelua.

19.5.2016 - Rikosilmoitukset Rauman poliisista ja loppulausunnot tehty
Massiivinen selvitys, kirjoitus ja tarkistusurakka on nyt ohitse. Rikosilmoitukset poliisien sikailuista ja loppulausunnot minun viimeisimmistä rikosepäilyistäni on nyt sitten tehty ja palautettu (huomenna).

23.5.2016 - Kuka on osallistunut tai syyllistynyt rahankeräysrikokseen casessani?
Simppeli kysymys, luulisi poliisinkin osaavan selvittää vastauksen tähän, mutta kun ei niin ei. Kun syyllinen tiedetään, niin kyllä rikoskin löytyy näet.

24.5.2016 - Muutama avoin kysymys poliisin tietotekniselle tutkinnalle
Viranomaiset selittelevät sitä, miksi tietokoneeni lokeista näkyy, että se on käynnistetty ollessani putkassa ja muuta hauskaa. Selittelevät, koska kirjeestä paljastuu karut faktat.

31.10.2016 - Oikeusmurhakäräjät taas tulossa
Haaste otettu vastaan ja 21.12. käräjöidään Raumalla yksi pieni, mutta kenties suurin oikeusmurhaosuus koko casessani.

20.11.2016 - Tekemäni rikosilmoitukset poliiseista
Poliisien sikailut laitettu paperille ja rikosilmoituksina eteenpäin.

23.11.2016 - Myös linkkikiihotus ja koirankakkapekonikoraani rikokseni käräjillä 21.12.!!!
Valtakunnansyyttäjänvirasto muisti minua haastella: Samassa oikeudenkäynnissä käsitelläänkin lisää hirveitä rikoksiani.

22.12.2016 - Oikeusmurhakäräjät takana!
Oikeusmurhakäräjät "onnistuneesti" takana. Syyttäjän todistaja jäi kiinni useista valheista ja koko juttu näytti hajoavan aikalailla käsiin ns. lapocasen osalta. Rahankeräysrikoksenkin osalta heikolta näyttää. Kiihotusjutut huonolta näyttää.

13.1.2017 - Oikeusmurhatuomio tuli
Kauan odotettu tuomio tuli about sellaisena kuin odotinkin, koska tiedän valitettavan hyvin, että Suomessa ei ole mitään oikeuslaitosta, vaan tuomioistuinlaitos. Totuudella ei ole väliä. Ideologialla on.

23.1.2017 - Valitukseni hovioikeuteen oikeusmurhakäräjistä + materiaalit
Valitus oikeusmurhakäräjistä ja kaikki asiaan liittyvät materiliaat koottuna yhteen nippuun.

26.4.2017 - Poliisi ei tietenkään tehnyt rikoksia minua kohtaan... :D
Näin läpimätä ja demlaantunut on suomalainen oikeuslaitos, ei voi muuta sanoa.

13.6.2017 - Hovioikeus myönsi yksimielisesti jatkokäsittelyluvan oikeusmurhatuomiooni
Ei kuitenkaan kiihotuslinkin, koirankakkapekonikoraanin tahi rahankeräysrikoksen osalta...pelkästään ns. lapocasen osalta. Mielenkiintoista, mutta lienee vain muodollisuus, ko. tuomiota ei tulla kumoamaan missään nimessä.

6.7.2017 - Valtakunnansyyttäjänviraston kosto
Kun ilmoitin blogissani 13.6.2017, että olin saanut Vaasan hovioikeudelta yksimielisesti käsittelyluvan oikeusmurhacaseeni, niin valtakunnansyyttäjänvirasto päätti välittömästi kostaa tämmöisen oikeudenmukaisuuden ja rehellisyyden vaatimukseni (ehkä jopa mahdollisuuteni) ja 22.6.2017 kaivoi naftaliinista Rauman syyttäjän miltei vuosi sitten roskakoriin heittämän jutun "julkinen kehoittaminen rikokseen". Oikeudenkäynti tulee olemaan syksyllä tästä "rikoksesta".

10.7.2017 - Syyte ja vastine VKSV:n kostoon
Se on siinä sitten koko paska.

17.7.2017 - Kiihotuslinkin jako muiden tekemänä ei ole rikos, vaan "ajattelemattomuutta!
Aivan uskomatonta, mutta näin tämä menee. Jos minä jaan nettilinkin informaatiotarkoituksessa sitä kysyvälle, kyseessä on rikos, josta seuraa kotietsintä, putkatus, lavastus, syyte ja tuomio...mutta kun joku muu jakaa saman nettilinkin tietoisena sen rikollisuudesta, vittuillakseen viranomaisille, kyseessä ei olekaan rikos vaan "ajattelemattomuutta"!

14.9.2017 - Yllytyskäräjien tulos - langettava tuomiohan siitä tuli!
En ollut yllättynyt tästä eilisen käräjäoikeusfarssin tuomiosta, 50 päiväsakkoa eli 750€ maksettavaa!

18.9.2017 - Nostetaanpa panoksia
Kirjoitus on miltei sanasta samaan sama kuin tuo äskeisen tuomion tuonut, paitsi, että tässa puhutaan atomipommista, eikä polttopulloista ja kohteena koko kaupunki eikä yksi VOK. Jokohan tulisi 2v linnaa?

18.9.2017 - Vastineeni hovioikeudelle julkisesta kehottamista rikokseen
Tulipa tämmönenkin huviksi tehtyä, eihän se mitään muuta.

27.9.2017 - Eduskunnan oikeusasiamies ei suostu vastaamaan kuvaamisen estämisestä!
Tätä eivät lampaat voi uskoa, vaikka paperit ja nauhoitukset ovat kaikki siinä teidän nähtävinä. Kognitiivinen dissonanssi on niin voimakas, että näin ilmiselvä ja törkeä vastuunpakoilu ja poliisin suojelu menee "yli hilseen" kaikilta lampailta.

25.11.2017 - Hovioikeus antoi jatkokäsittelyluvan VKSV:n kostoon (rikokseen yllyttäminen)
Jo oli syytäkin, kyseessä oli törkeä oikeusmurha, 15min käsittelyllä ja alle 3min puheajallani!


27.11.2017 - Hovikäräjien saldoa
Parit videot, joissa valmistautumista ja kuulumiset käräjien jälkeen.

20.12.2017 - Spesiaalilähetys - Hovioikeuden päätös tuli ns. lapocasessani
Huhhuh. Ei voi muuta sanoa. Katsokaa tämä lähetys ja lukekaa tämä postaus. Tällä tasolla mennään. No, ei muuta kuin eteenpäin jatkuu urakka!


21.12.207 -
OKV: Turvapaikanhakija saa tallentaa viranomaistapaamisensa - Markus Jansson ei saa!
Noniin. Että silleen. Suomi on oikeusvaltio? Poliisi ei vainoa minua? Häh? Selittäkääpä tämä sitten?

16.2.2018 - Valitukseni KKO:lle ns. lapocasesta
Se on siinä sitten. Tämän jälkeen sitten EIT:hen valitusta.

19.2.2018 - Videot vs. Levosen ja hovioikeuden "totuus"
Kasasin muutaman rautalankavideodemonstraation siitä, miten Levonen ja hovioikeus valehtelee.

10.3.2018 - Paloturvallisuudesta puhuminen on rikokseen yllyttämistä - kaupungin atomipommitukseen kehoittaminen ei ole!
Mielenkiintoista lain tulkintaa gestapolta.

21.3.2018 - PolPo tuhosi kaikki todisteet keskeneräisessä oikeusjutussani
Eipä yllätä. Näin Suomen poliisi toimii. Eikä kukaan tunnu välittävän.


19.6.2018 - KKO päätös tuli ja muutakin hassua sattui
Tulihan se odotettu päätös sieltä: Eivät ota valitustani käsittelyynsä. Hassua, että muuan poliisin vasikka osasi kertoa päätöksen tuloksen ja sen saamispäivän jo yli viikko sitten. Niin ikään hassua, että heti päätöksen saamiseni jälkeen alkoivat hassut tietokone- ja puhelinongelmat. Katsokaapa videoni asiasta.

1.7.2018 - Järjestyssakko tulossa Ilja Janitskin oikeudenkäynnin nauhoittamisesta
Pähkähullua. Netti on asiasta täynnä tietoa, jonka mukaan asiasta ei voida moista määrätä minulle. Silti sellainen ollaan määräämässä minulle. Vieläkö uskotte lampaat Suomen oikeuslaitokseen?

9.7.2018 - Lausumani järjestyssakkoasiassa
Väännetäänpä nyt rautalangasta, miksi asiasta ei voida määrätä minulle järjestyssakkoa - mutta silti määrätään.

13.7.2018 - Maksimisakko tuli 1000 euroa!
Hohhoijaa. Ei muuta kuin valitusta eteenpäin, vaikka eihän se mihinkään johda, koska Suomi ei ole oikeusvaltio.

28.7.2018 - Valitukseni hovioikeuteen Korjakoffin määräämästä järjestyssakosta
Enpä odota paljoa, mutta olisihan se joskus mukava yllätys saada oikeutta tässä maassa.

1.8.2018 - Lapolavastusyritys
Sain sähköpostitse linkkejä lapsipornosivustoille, sekä nettiin (sittemmin poistetun) uhkauksen, että poliisille on kerrottu minulla olevan sähköpostissani lapsipornolinkkejä jne.

8.9.2018 - Hovioikeus antoi päätöksensä VKSV:n kostossa - Ähäkutti!
Hovioikeus antoi päätöksensä "rikokseen yllyttämis"jutussa. Ehkäpä hieman yllättävä päätös ja yllättävä esittelijän perustelu.

23.9.2018 - Valitukseni KKO:lle VKSV:n kostossa
Tämmöisen laitoin menemään. Enpä odota, että tätä käsittelyyn otetaan, mutta on sitten ainakin tehty.

22.1.2019 - KKO ei ottanut rikokseen yllyttäminen (VKSV:n kosto) - tuomiota käsiteltäväkseen
Että sillä tapaa. Vaikka hovioikeuden käsittelijänkin mukaan tuomio oli väärä, niin KKO ei viitsi edes ottaa asiaa käsittelyyn. Hohhoijaa.

24.1.2019 - Helsingin hovioikeus eväsi minulta todistajan käytön järjestyssakkoasiassa!
Aivan käsittämätöntä. Kieltämällä todistajan käytön ei löydy ketään, joka voi kertoa järjestyssakon olevan lakiin perustumaton ja siten hovioikeus voikin siunata sen asialliseksi. On tämä mielipuolinen maa ja aivan läpimätä oikeuslaitos!

21.2.2019 - Tein taas vaihteeksi hallintokantelun poliisista
Poliisi on pitänyt pankkitiliäni lukittuna rahankeräysrikos-oikeusmurhatuomioni vuoksi jo KOLME VUOTTA, eikä suostu sitä avaamaan, vaikka juttu on jo käsitelty ja rahani varastettu viranomaisten toimesta.

11.4.2019 - Helsingin käräjäoikeus oikeusmurhasi minut taas - vastatoimia tiedossa!
Turvakiellon takaisten osoite- ja hetutietojeni jakaminen netissä- tai minun kutsuminen rasistiksi - tai syyttäminen törkeästä rikoksesta EI OLE RIKOS!?!

1.6.2019 - Sain vastauksen hallintokanteluuni poliisista
Jokainen varmaan arvaa jo, mitä seuraa viranomaisille siitä, että nämä pitävät laittomasti pankkitiliäni lukittuna vuosikaudet?

1.10.2019 - Helsingin hovioikeus palautti järjestyssakkoasian käräjäoikeuteen
Korjakoff kirjoitti järjestyssakon yksin, vaikka kaikkien kolmen tuomarin olisi pitänyt se kirjoittaa. Tämän muotoseikan vuoksi hovi palautti järjestyssakon käsiteltäväksi takaisin käräjäoikeuteen. Piiri pieni pyörii...

2.3.2020 - Käräjäoikeuden 2. käsittelykin määräsi minulle järjestyssakon
Järjestyssakko voidaan määrätä Markus Janssonille käräjäoikeuden istunnon nauhoittamisesta, vaikka laki ja käräjäoikeuksien laamannit ovat sitä mieltä, että ei voida määrätä.
 
15.11.2021 - Helsingin hovioikeus väärentää lakia ja valehtelee (taas) järjestyssakkoasiassani
Järjestyssakkogate saa entistä mielipuolisimpia seurauksia, kun oikeus myöntää, ettei laki anna mahdollisuutta sakottaa salanauhoituksesta, mutta silti oikeus katsoo oikeudekseen sakottaa minua salanauhoituksesta.

16.10.2023 - Korkein "oikeus" pitää voimassa järjestyssakkoni
KKO jättää huomiotta pointtejani, vääristelee lakia, myöntää olevani oikeassa mutta silti katsoo, että järjestyssakko pitää voida minulle määrätä vaikka laki ei siihen suoraan anna mitään mahdollisuutta. Tervetuloa klovnimaailmaan.

15 kommenttia:

  1. >> Koraani, jonka sivuille on laitettu koiranpaskaa ja pekonia. Vassokuu muslimit.

    Itse asiassa, tuo koiranpaska iskee meihin, mutta muslimiin iskisi koira kuolaamassa koraanin päälle.

    Koiran saastaisuus riippuu tulkinnasta, joko koko koira on saastainen, tai koiran kuola/sylki on saastaista.

    Joka tapauksessa, jokin, mihin koira on kielellään koskenut, pitää rituaalipestä seitsemään kertaan ... mahtaa olla koraani näköinen sen jälkeen ;-)

    VastaaPoista
  2. Kurjaa, että systeemi on kohdellut sinua kaltoin. Ei kunnioitusta ilman kunnioitusta, jos ymmärrät. Kysyisinkin sen takia, että sinusta ei ilmeisesti löydy yhtään vikaa?

    VastaaPoista
  3. Voisiko joku ystävällisesti tehdä tutkintapyynnön poliisin toiminnasta tuosta poliisikuulusteluvideo klipistä? Täältä ohjeet: https://www.poliisi.fi/asiakaspalvelu/poliisin_toiminnasta_kanteleminen. Siinä tutkiva poliisivirkamies on saanut laittoman toimeksiannon esimieheltään ja esimies tietää toimeksiannon laittomaksi, mutta silti tietoisesti rikkoo lakia. Kiitos! Miksi en tee sitä itse? Koska olen liian uupunut omasta arjestani.

    VastaaPoista
  4. Gestaposta on tehty jo kantelu. Oikeusasiamiehen päätöksen jälkeen sitten rikosjuttu niiden niskaan.

    VastaaPoista
  5. Älä viitsi tehdä tuollaisia Hitler-videoita tai muitakaan paskoja meemejä. Muutoin olet toki oikealla asialla.

    VastaaPoista
  6. Voimia kestää sonta! Minustakin ajat paremmin asiaasi kun saat rauhallisemmin asiat esitettyä.

    VastaaPoista
  7. Markus olet loistotyyppi! Toivon sinulle kaikkea hyvää! Pidä lippu korkealla ja jatka upeaa työtäsi!

    VastaaPoista
  8. Olet ehdottomasti oikealla asialla ja kaltaisiasi tarvitaan. Älä kuitenkaan käytä älykkyyttäsi typeryyteen, Hitler, yms videot. Kun et julkaise ihan kaikkea mitä ajattelet, saat avattua useamman ihmisen silmät ja massaa taaksesi. Tsemppiä!

    VastaaPoista
  9. Siis Jansson. Mulla tulee juuri TV:stä BBC World News muslimien invaasio ohjelmaa.
    Britain's muslim soldiers.

    Sitä varmasti lyöt kahdesta lapsesta sitä, joka näyttää sinusta väärän väriseltä.
    Riippumatta siitä vastaako lapsi kysymykseesi oikein vai väärin.

    VastaaPoista
  10. Löytyykö sulta Markus tuota käräjäoikeuden tuomiota (muslimiaiheisesta kirjoituksesta) netistä jossain?

    VastaaPoista
  11. Alkuperäisen tuomion paperit ovat tainneet päätyä jo bittien taivaaseen, kun karsin vähän tavaraa GoogleDrivestani pois.

    VastaaPoista
  12. Kaikki tärkeät asiapaperit olisi syytä säilyttää lukittavassa ja paloturvatussa riippukansiokaapissa maailman tappiin asti.

    VastaaPoista
  13. Ihmiset, jotka ovat joskus joutuneet viranomaisvainon uhriksi tietävät tasan tarkkaan mitä tällainen pyöritys on. Et saa oikeutta, ymmärrystä tai tukea yhteiskunnalta. Hyvä jos edes kavereilta tai sukulaisilta. Millään syyttömyyttäsi tukevilla todistusaineistoilla tai kiistattomilla faktoilla ei ole mitään merkitystä ja kukaan ulkopuolinen ei jaksa perehtyä caseesi tai osaa tarjota mitään hyödyllisiä neuvoja.

    Tänään sain luettavakseni hienon lausunnon omasta casestani poliisilta ja poliisihallitukselta. Tuli välittömästi sinun casesi mieleen. En olisi varmaan koskaan osannut tuntea näin vahvaa sympatiaa sinua kohtaa ilman omaa caseani, joten jos näistä meidän "ongelmiin hankkiutumisista" pitää jotain hyvää keksiä niin meille ainakin muodostui vahva kaverisuhde ja vertaistukiverkosto.

    Otan osaa Markus koko sydämestäni ja toivotan voimia sinne. On meitä ainakin kourallinen, jotka tietävät miten tämä maa pyörii ja jotka uskovat toistemme tarinoita. Vaikka ne ulkopuolisille "kunnon kansalaisille" voivat tuntua hyvin kaukaisilta ja epäuskottavilta.

    Kun nähdään niin tarjoan lounaan valitsemassasi ravintolassa!

    "Syytön kunnes toisin lavastetaan."
    -Vaarallinen VOK mies

    VastaaPoista
  14. Markus, sympatiseeraan vaikeuksiesi vuoksi, ja olen pahoillani oikeuslaitoksen toimien vuoksi. Eivät osu oikeaan, jos lievästi sanotaan.
    Mutta, voisit (helposti?) itse muuttaa elämäsi suunnan, ja saada aikaan jotain tärkeämpääkin, kuin käydä tätä taistelua, jota ei voi voittaa. Mitä itse oikeasti tästä hyödyt? Huomiota? Tämä kaikki vaikuttaa niin kovin negatiiviselta, että en usko, että oikeasti itse haluat juuri tätä. Oletko liian jääräpäinen? Jos on oikeassa, ei voi antaa mitään myönnytystä vastapuolelle? Vaikkei millään voi voittaa?
    Sinua auttaisi aivan varmasti se, jos lopettaisin tämän tuulimyllyjä vastaan taistelun. Tunnut olevan monessa muussa asiassa sangen pätevä kaveri, joten miksi et keskittyisi niihin muihin asioihin, jotka eivät vie sinua välittömästi törmäyskurssille oikeuslaitoksen kanssa. Tee jotain muulla tavalla paljon vaikuttavampaa. Asioita, joista tiedät, etteivät ne tee sinulle itsellesi pahaa.
    Ihan vaan pikku ehdotus mietittäväksi. Kunnioituksella. J.

    VastaaPoista
  15. Markus olet hyvä tyyppi ja oikealla asialla, mutta joskus liian vainoharhainen ja suutut liian nopeasti. Ymmärrän toki, että paineet ovat kovat, mutta älä pura niitä kavereihisi. Äläkä epäile niitä, jotka ovat oikeasti puolellasi.

    VastaaPoista