Niin, tietysti moisen laitteen käyttö on hyihyi - laitonta Suomessa.
Toisaalta, kun ottaa huomioon tämän ja tämän asian, niin voipi olla, että oman yksityisyyden suojan vuoksi moisia laitteita pitää ottaa itsekunkin käyttöön jo hyvinkin pikaisesti. Toistaiseksi touhu perustuu vapaaehtoisuuteen, mutta varmasti sitä pyritään muuttamaan pakolliseksi ajan saatossa, joten häirintälaitteiden käyttö tuleekin täysin oikeutetuksi, koska isoveljelle ei kuulu se, missä ja milloin minä liikun. Mikäpäs siinä, jos samalla bonuksena auton käyttö- tai vakuutusmaksu onkin erittäin alhainen, koska auto näyttää seisovan paikoillaan 24/7.
GPS-paikannuksen sijaan tai lisänä autojen paikantamiseen ja seurantaan voidaan käyttää myös tietysti matkapuhelinverkkoa, mutta onneksi senkin häirintään löytyy laitteita, vaikka juurikin tuolta mainitsemastani Dealextreme.com -nettisivulta. Tämä ikäänkuin kuriositeettina mainittakoot.
Häirintälaitteiden suoman häirinnän kantama vaihtelee tietysti laitteesta ja sen voimakkuudestakin johtuen. Luotettavasta lähteestä ;-) saamieni, empiirisiin kokeisiin perustuvien tietojen mukaan edullisimmat laitteet kykenevät häiritsemään sekä 2G, että 3G matkapuhelinverkkoja n.50m säteellä häirintälaitteesta maaseudulla ja paikasta riippuen 5-20m säteellä kaupungissa, jossa tukiasemia on enemmän. Kalliimmat ja voimakkaammat laitteet kykenevät noin kaksin-kolminkertaiseen kantamaan, koska tietenkään esimerkiksi tehon tuplaaminen ei tuplaa häirintätehoa (geometriasta kiinnostuneet voivat selitellä, miten nuo kaavat nyt menivät), vaan ainoastaan hieman lisää sitä. Paikalliset erot mm. maastonmuodoista sun muista johtuen ovat tietysti suuret.
GPS-häirintälaitteiden vaikutusalueet ovat hieman näitä pienempiä, mikä on sinällään yllättävää, koska GPS-signaali on huomattavasti matkapuhelinverkon signaaleja heikompi ja sen pitäisi ainakin teoriassa olla siis helpommin häirittävissä. Ehkä syy on siinä, että GPS-signaali tulee suoraan ylhäältä, joten häirintälähettimenkin pitäisi olla ylhäällä, kun taas matkapuhelinverkon signaali tulee sivuilta, joten sivulla (etenkin oikeasssa suunnassa tukiaseman suhteen) oleva häirintälaite toimii tehokkaammin.
Häirintälaitteiden käytössä on tietysti useita sudenkuoppia. Ensinnäkin, ne ovat tietysti laittomia, vaikka kiinnijäämisen riski onkin olematon. Toiseksi, ne estävät myös sinua itseäsi sekä lähistölläsi olevia ihmisiä käyttämästä vaikkapa GPS-navigointia ja matkapuhelinverkkoa.
Lopuksi pieni askarteluvinkki: Jäljityslaitteen omaan autoon saa melko helposti tehtyä matkapuhelimesta ja sen autolaturista. Tietysti tarvitset myös jonkin prepaid-liittymän tms. tuohon puhelimeen laitettavaksi, mutta pidä huolta, että ko. liittymä on joka tapauksessa sinun nimissäsi. Kirjoita ylös puhelimen IMEI-tunnus. Sitten haaroita tupakansytyttimeen tuleva johto (mieluusi auton konehuoneen puolelle tai toki jonnekin muuallekin piiloon kelpaa hyvin) ja laita autolaturi siihen kiinni. Laita puhelin äänettömälle, autolaturi johto siihen kiinni ja laturin toinen pää tuohon haaroitukseen siis kiinni. Teippaa tai muutoin kiinnitä paketti jonnekin piiloon, yleensä siis konehuoneen tai sisätilojen puolelle paneelien taakse piiloon.
Voila!
Puhelin on koko ajan päällä ja kun siitä alkaa virta ehtyä, se lataa itsensä automaattisesti autostasi, vaikka autosi olisi pois päältäkin. (Älä huoli, ei se akkua tyhjennä, koska käyttää kovin vähän virtaa.) Mikäli autosi sitten varastetaan, sen voi paikantaa kännykän IMEI-koodin tai vaihtoehtoisesti IMSI (=SIM-kortti = Puhelinnumerosi) perusteella. Eri asia on, suostuuko operaattori tai poliisi moiseen urakkaan yhden auton vuoksi, mutta ainakin teoriassa se on mahdollista. Aikanaan oli saatavilla Elisalla ja Saunalahdella paikannuspalvelut, joiden avulla pystyi itse katsomaan kännykän sijaintitietoja, mutta nyt nämä molemmat palvelut on jo valitettavasti lopetettu.
Lisäystä 18.3. 2010: GPS Jammers Illegal, Dangerous, and Very Easy to Buy
Tuostapa tuli mieleen, että iPhoneen on saatavilla kadonneen puhelimen paikannus Mobile Me-palvelun myötä.
VastaaPoistaacc