18. toukokuuta 2014

Lastensuojelusysteemin järkeistäminen

Viime aikoina mediassa on kuohunut lastensuojelun ympärillä. On ollut videoita lasten"suojelu" laitoksesta karanneiden lasten hakemisesta väkisin kotoaan, puhetta lasten"suojelun" kovista aseista vanhempia ja lapsia kohtaan, perheille suunnattujen "tuki"toimien mielivaltaisesta käytöstä perheitä vastaan, byrokratiasta, epäoikeudenmukaisuudesta ja lasten parhaasta ynnä muusta. Faktaa on, että lastensuojelun asiakkaiden määrä on kasvanut vuosien saatossa huimasti, samoin lastensuojelun kustannukset. Todennäköistä on, että lasten pahoinvointi on lisääntynyt yhdessä perheiden ja koko yhteiskunnan pahoinvoinnin kanssa. Paljon on pielessä.

Tarkoitukseni on ottaa esille muutamia konkreettisia asioita, jotka ainakin minusta tuntuvat suurimmilta ongelmakohdilta sekä tuoda niihin järkeviä ratkaisuvaihtoehtoja. Ratkaisuvaihtoehdot eivät välttämättä ole mitenkään libertaareja, vaan enemmänkin käytännönläheisiä ja välittömästi toteuttamiskelpoisia. Toisaalta, on syytä pitää mielessä, että libertaarissakin valtiossa lapsia suojellaan, eikä suinkaan hylätä katuojiin kuten monet demarit tuntuvat aina ajattelevan, menetelmät toki voivat olla hyvinkin erilaisia kuin mitä nykyään käytettävissä on.

  • Nykyään kunta saa valtiolta rahaa jokaisesta huostaanotetusta lapsesta. Tämä rahasumma on selvästi suurempi, kuin mitä huostaanotosta aiheutuu kunnalle kustannuksia kyseisen lapsen osalta. Kunnalle ei lasten huostaanotto ole siis suinkaan rasite vaan tuottoisaa bisnestä, joka tuo paitsi rahaa kunnan kassaan, niin myöskin työllistää suuren joukon byrokraatteja ja sossutanttoja.
Ehdotan, että valtion maksamaa tukea leikattaisiin niin, että se kattaisi esimerkiksi vain 75% huostaanotosta aiheutuvista kustannuksista, jolloin toisaalta pieni kunta ei joudu vararikkoon äkkinäistenkin huostaanottojen vuoksi, mutta toisaalta ei pääse niillä tienaamaankaan. Pitkällä juoksulla tämä järkeistää toimintaa. Tai ainakin sen pitäisi järkeistää toimintaa, kun sentään jonkinlaista budjettikuria ja resurssointia pitäisi ylläpitää lypsykonemaisen toiminnan sijaan.

  • Lastensuojelu on pitkään nojannut yhdistyksiin ja säätiöihin, joiden tarkoituksena on ainakin alunperin ollut pyyteettömästi edistää lasten ja perheiden parasta. Nykyään lastensuojelusta sijoitusperheineen, lastensuojelulaitoksineen ja muineen on tullut bisnestä, jonka veronmaksajat avokätisesti maksavat. Ikäänkuin tässä mallissa ei sinällään olisi jo jotain pahasti pielessä, mutta ongelmia aiheuttavat lisäksi erilaisten asiaan liittyvien tahojen, kuten sossutanttojen, kuntapäättäjien, hallintoviranomaisten ja lastensuojelulaitosten väliset tiiviit taloudelliset, viralliset ja epäviralliset suhteet. Piiri-pieni-pyörii, mulle-sulle-hyvävelikerho pahimmassa tapauksessa.
Ehdotan, että eri tahojen väliset kytkökset nostetaan pöydälle kaikissa kunnissa. Esteellisyyskysymykset selvitetään ja käydään tarkkaan läpi, tarvittaessa rikosoikeudellisin menettelyin. Hyvävelisysteemiä on Suomessa ihan tarpeeksi kaikilla tasoilla, eikä sitä varmasti saada kokonaan kitkettyä pois, mutta lasten kohdalla olisi oltava erityisen tarkkana, koska seuraukset voivat olla katastrofaaliset lasten kannalta!

  • Lastensuojelussa osa lapsista sijoitetaan ns. pitkäaikaisen lastensuojelun piiriin, kun on selvää, että vanhemmista ei ole nyt eikä jatkossakaan lapsesta huolehtimaan. Nämä lapset laitostutetaan tai sijoitetaan sijoitusperheeseen, joka puolestaan tienaa sijoitettavasta lapsesta melko avokätisesti. Samaan aikaan Suomessa on valtavasti pariskuntia, jotka haluaisivat adoptoida lapsia. Tässä on melkoinen ristiriita.
Ehdotan, että laitossijoituksen tai sijoitusperheen sijasta pitkäaikaista lastensuojelua tarvitsevat lapset annettaisiin adoptioon, täysin riippumatta heidän biologisten- tai kasvattivanhempien mielipiteestä asian suhteen. Lapselle laitosta tai sijoitusperhettä huomattavasti parempi paikka kasvaa ja kehittyä on rakastavien vanhempien luona, jotka nimenomaan haluavat itselleen lasta, mutta eivät syystä tai toisesta pysty tai halua sellaista itselleen hankkia. Adoptiovanhemmat antaisivat lapselle oikean perheen, jossa hän voisi kasvaa ja kehittyä mahdollisimman normaalisti. Adoptioprosessia pitäisi vauhdittaa merkittävästi nykyisestä, nykyisin adoptiolapsen saaminen kestää vuosikausia.

  • Lastensuojeluun liittyy byrokratiaa ja hitautta, jonka seurauksena esimerkiksi huostaanotoista valittaminen ja niiden saaminen kumotuksi kestää usein kuukausimääriä. Lisäksi huostaanoton purkumääräyksen toimeenpanossakin annetaan jopa kuukausien takaraja. Lapsi on siis täysin pätemättömin syin huostaanotettuna kuukausikaupalla, vaikka huostaanoton perusteet on kumottu kokonaan. Lisäksi huostaanottoja voidaan tehdä aina uudestaan ja uudestaan, joista jokaisen purkamiseen pitää lasten vanhempien käydä aina uusi ja uusi oikeustaistelu.
Ehdotan, että lasten huostaanottopäätöksistä tehtävät valitukset otettaisiin kiireellisiksi jutuiksi oikeuksissa ja ne käsiteltäisiin aina mahdollisimman nopeasti. Kumotut huostaanottopäätökset pitäisi toimeenpanna välittömästi, eikä minkään mielipuolisen pitkän ajan kuluessa. Mikäli lapsesta tehty huostaanottopäätös on kumottu oikeudessa, uutta huostaanottopäätöstä ei lastensuojelutaho voisi tehdä kyseisestä lapsesta, ellei kyseessä ole akuutti, todistettavissa oleva hätätilanne. Mikäli lastensuojelu tekee huostaanottopäätöksen perheen toisesta lapsesta, olisi huostaanotosta oikeuteen valitettaessa oikeuden otettava vahvasti huomioon aikaisempi, toisesta perheen lapsesta tehty huostaanoton kumoamispäätös.

  • Lastensuojelun kulut ovat nousseet, osittain tapausten lisääntymisen vuoksi, mutta varmasti myöskin menetelmien ja työvoiman vuoksi. Samalla lastensuojelun teho ei kuitenkaan ole parantunut yhtään vaan on käynyt jopa päinvastoin. Pätevistä johtavista sosiaalitantoista on pulaa ja toisaalta ruohonjuuritason työntekijöiltä vaaditaan valtavasti ammattitaitoa ja koulutusta. Lastensuojelulaitoksia nousee tiuhaan tahtiin, vaikka lapsia ja perheitä voitaisiin useasti edullisemmin ja tehokkaamin hoitaa heidän omassa kodissaan. Lastensuojelusta on tullut kovin virallista, laitoskeskeistä, mukatehokasta ja tarkkaa puuhaa byrokratioineen kaikkineen. Kaikki nämä nostavat kustannuksia.
Ehdotan, että lastensuojelussa tehtäisiin tarkempi jaottelu sen suhteen, minkälaista hoidon tarvetta lapsilla on ja minkälaista ammattitaitoa sen toteuttaminen vaatisi. Jokainen huostaanotettu lapsi pitäisi pikaisesti tutkia psyykkisten ja neurologisten sairauksien varalta, eikä automaattisesti olettaa kaiken johtuvan vain perheestä tai huonosta kasvatuksesta. Psyykkisesti huomattavasti oireilevat lapset tarvitsevat lastenpsykiatrista hoitoa, eivät psyykkisistä sairauksista tietämättömien sossutanttojen kasvatuksellista paapomista. Sama pätee tietysti myös esimerkiksi tarkkaavaisuushäiriöisiin lapsiin, jotka tarvitsisivat tehokasta lääkehoitoa huostaanottojen ja vanhempien syyllistämisen sijaan. Toisaalta ne lapset, joiden lastensuojelullinen tarve liittyy enemmänkin vanhempien kyvyttömyyteen hoitaa lapsiaan, voitaisiin hoitaa huomattavasti kevyemmin, esimerkiksi arjessa mukana olevien, maalaisjärkeä ja lastenhoitokokemusta omaavien tukihenkilöiden ja vapaaehtoisten toimesta. Ei lasten hoitaminen ole mitään rakettitiedettä, se on onnistunut selkopäisiltä ihmistä vuosimiljoonien ajan ilman yhtään paperia, tutkintoa, byrokratiaa ja erityisolosuhteita. Jokainen parin-kolmenkin terveen ja kunnollisen lapsen omassa elämässään kasvattanut aikuinen on sata kertaa parempi lasten- ja perheenhoitaja, kuin vuosikausien yliopistokoulutuksen käynyt lapseton ja naimaton sosiaalitantta.

  • Lastensuojelun työntekijöillä ei välttämättä ole omakohtaista kokemusta lapsista, lapsiperheen arjesta ja siihen liittyvistä haasteista. Tietämys on hyvin pitkälti teoreettista ja siltäkin osin kasvatukselliseen ja sosiaaliseen sektoriin painottuvaa. Ymmärrystä psyykkisistä sairauksista ja neurologisista ongelmista ei välttämättä ole lainkaan.
Ehdotan, että mihinkään vastuulliseen lastensuojelun työntekijän virkaan (esim. päättämään huostaanotoista) ei tulisi ikinä valita henkilöä, jolla ei ole itsellään vähintään yhtä, mieluiten kahta lasta ja jolla ei ole osoittaa jonkinlaista tietämystä myös psykiatrian ja neurologian alalta. Muutoinkin lastensuojeluhenkilöstön osalta olisi painotettava asianmukaisen koulutuksen lisäksi työntekijän omaa elämänkokemusta. 40-vuotiaalla 2 lapsen isällä/äidillä on huomattavasti paremmat edellytykset toimia lastensuojelussa kuin koulusta juuri valmistuneella 25-vuotiaalla lapsettomalla miehellä/naisella on.

  • Lastensuojelussa on töissä valtavasti epäpäteviä työntekijöitä ja vastuussa olevat sosiaalitantat ovat valtavan työpaineen alaisina. Epäpätevät työntekijät tekevät helposti vääriä johtopäätöksiä ja hoitosuosituksia, eikä vastuussa olevilla sosiaalitantoilla ole riittävästi aikaa käydä kriittisesti näitä johtopäätöksiä läpi. Järjestelmä itsessään ei siedä kritiikkiä eikä kykene kriittisesti itse arvioimaan omaa toimintaansa, joten vääristä päätöksistä pidetään kiinni tiukasti, eikä omia virheitä myönnetä.
Ehdotan, että pätevien työntekijöiden määrää pyritään kaikin keinoin lisäämään ja lastensuojelutoimintaa seuraamaan otetaan jokin ulkopuolinen taho, joka valvoo lastensuojelun toimintaa samalla tapaa, kuin esimerkiksi Valvira valvoo sairaaloiden ja hoitohenkilöstön toimintaa. Valvovan tahon tulee myös toimia potilasasiamiehen tavoin ja kyetä neuvomaan perheitä, jotka ovat joutuneet lastensuojelutoimenpiteiden kohteiksi, sekä ajaa heidän asiaansa selvissä väärinkäytöksissä ja virheissä, jotta kalleilta ja pitkiltä oikeusprosesseilta vältyttäisiin.

  • Huostaanottoja tehdään kovin vaihtelevin perustein. Siinä missä toisaalla lapsi voi olla heitteillä kadulla tai vanhempien tappeluiden välissä vuosikausia ilman, että lastensuojelu puuttuu asiaan, voidaan toisissa tapauksissa lapset ottaa huostaan vain sen vuoksi, että he ovat leikkineet "väärässä paikassa" tai vain ulkopuolisten ilmiantojen perusteella. Selkeät määritelmät ja perustelut siitä, milloin huostaanotto on oikeasti välttämätöntä ja milloin ei, ei joko ole olemassakaan tai niitä ei ainakaan noudateta.
Ehdotan, että kiireellisiä huostaanottoja voitaisiin tehdä vain ja ainoastaan akuuteissa tilanteissa, joissa todistettavasti lapsen turvallisuus on välittömästi jollakin tapaa vakavasti uhattuna. Mitkään mutu- tai ilmiantoperusteet eivät saisi ikinä kelvata kiireellisen huostaanoton perusteluksi, vaan on nimenomaan kyettävä osoittamaan selkeät todisteet asiasta (tyyliin: Teidän perheen isä makaa sammuneena tuolla sohvalla ja äiti lähti pubiin ryyppäämään, jättäen pienet lapset kotiin sammuneen isän kanssa). Ei-kiireellisissä huostaanotoissa puolestaan tulisi aina ensin tehdä tarkat olosuhdeselvitykset ja lasten psykiatriset ja neurologiset tutkimukset ennen kuin päätöstä huostaanotosta voitaisiin tehdä. Tarvittaessa perhettä olisi näiden tutkimusten aikana tuettava kodinhoitajan tms. toimesta.

  • Lastensuojelun sossutantoilla on tapana toimia kuin poliisi toimii: Etsiä kaikkia mahdollisia merkkejä syyllisyydestä johonkin, mutta jättämällä samalla kokonaan huomioimatta syyllisyyttä vastaan puhuvia seikkoja. Näin vanhemmista, lapsista ja koko perheestä tulee kirjattua ja huomioitua vain negatiivisia asioita. Analogiana sairaanhoitoon voisi todeta, että potilasta ei ikinä päästettäisi sairaalasta pois, koska mitä enemmän tutkitaan, sitä enemmän voidaan löytää jotain pieniäkin sairauksia, joita pitää hoitaa (ja jostain kumman syystä nimenomaan pitämällä potilas sairaalassa).
Ehdotan, että sossutantat velvoitettaisiin raportoimaan puolueettomasti kaikista perheen, vanhempien ja lasten asioista, eikä vain keskittymään negatiivisiin seikkoihin. Raportit, joissa ei ole tasapuolisesti mainittu myös positiivisia asioita, tulee kokonaan sivuuttaa ja niiden laatijaa pitää tehtäväänsä soveltumattomana sosiaalityöntekijänä. Vain näin tekemällä saadaan totuudenmukainen kuva perheen tilanteesta, heikkouksista ja vahvuuksista, eikä vain perhettä mollaavaa virheitä etsivää ja löytävää tunkiota. Yksikään perhe ei ole täydellinen, kaikista perheistä löytyy negatiivisia asioita ja sitä enemmän, mitä enemmän niitä pengotaan.

3 kommenttia:

Helena Vitikainen kirjoitti...

Kiitos Markus hyvästä kirjoituksestasi. Ehdokuksesi on hyviä ei mieleen tule mikä voisi toisin olla . Lastenvalvonta on vuosikaudet ollut retuperällä meillä , mielivaltaa on käytetty eikä ole osattu ajatella maalaisjärjellä ylilyentejä on aivan liikaa ja lakia rikottu . Lastemme kustannuksella pyöritetään niin yksityisiä kuin kunnallisia hoitolaitoksia . Miksi on rikottu perheitä eikä ennalta ehkäsevää työtä ole tehty joka veisi veronmaksajien rahoja vähemmän . Enkä ollenkaan väitä etteikö lastenvalvonta osittain toimi . Päättäjät vielä olisi aika ymmärtää tämä miksi he antaa lapsien kustannuksella tehdä bisnestä .
Itse olen ollut myös hyvin huolestunut ja onhan näitä saanut lukea lehdistäkin , vastuuseen on saatava päättäjät.

Markus Jansson kirjoitti...

Toivoa sopii, että mahdollisimman moni lukee ja levittää tätä kirjoitustani eteenpäin. Lastensuojelun ongelmat ovat valtavat ja ne koskettavat yhä useampia perheitä, yleensä tuhoten perheet ja lapset. Ongelmaan on toki monia muitakin ratkaisuja kuin minun esittämäni ja ongelmia on toki paljon muitakin. Mutta olisi tärkeää keskustella niistä, tuoda esille ongelmia ja vaihtoehtoja niiden ratkaisemiseksi. Pelkkä lastensuojelun ja sossun haukkuminen ei auta mitään eikä ketään.

Liikaa valtaa on tässäkin tapauksessa annettu ihmisille, joilla ei tietenkään moista valtaa pitäisi alunperinkään olla, mutta joilta sen lisäksi puuttuu tietoa, kokemusta, suhteellisuudentajua, puolueettomuutta ja tervettä maalaisjärkeä. Lasten huostaanoton pitäisi olla ehdottomasti vasta kaikkein viimeisin keino tilanteessa, jossa lapsen fyysinen, psyykkinen tai sosiaalinen terveys on vakavassa vaarassa kyseisessä perheessä. Sellaisia tapauksia on oikeasti todella, todella vähän.

Äiti ilman lasta😢 kirjoitti...

Oli kyllä hyvä kirjoitus🖒🖒🖒