22. helmikuuta 2019

Homostalkkerisuvakki iski jälleen Facebook-postaukseeni!

Ei onnistunut homostalkkerisuvakki saamaan bänniä minulle aikaan, vaikka saikin trollauspostaukseni ilmiannettua ja poistettua. On se kiva, kun tämä yksi häiriintynyt ihminen tekee just täsmälleen, mitä haluan hänen tekevän, hän on niin helposti manipuloitavissa tanssimaan vaikka ripaskaa, kun vähän vetää sopivasta narusta. En viitsi ko. henkilön nimeä mainita, kun tyyppi oikeasti tarvitsisi jotain hoitoa, eikä oo reilua oikeasti häiriintynyttä ihmistä julkisesti nimeltä mollata...

Ilmeisesti Facebookin yhteisönormien vastaista on puhua naapureista, salamista ja uunin käytöstä. Jännät nuo yhteisönormit siellä. Onneksi en ko. paskapalvelua käytä juuri muuhun kuin sairauteni tukiryhmän ylläpitoon, en viitsi Suomen suurinta ko. tukiryhmää lakkauttaa vaan Facebookin idiotismin ja yhden häirikön takia.

Alla sensuroitu postaukseni

21. helmikuuta 2019

Tein taas vaihteeksi hallintokantelun poliisista

Sain aikoinaan oikeusmurhatuomioita mm. siitä, että joku täysin ulkopuolinen, tuntemattomaksi jäänyt henkilö teki minusta Facebook-ryhmän ja pyysi siellä rahaa minulle, postaten ko. ryhmään minun oikean tilinumeroni. Suomen demlaantuneen läpimädän "oikeus"laitoksen mukaan siis se on siinä tilanteessa ilmiselvästikin rahankeräysrikos, johon MINÄ olen syyllinen ja tilini rahat voidaan varastaa valtiolle! Vaikka siis minä en luonut ko. ryhmää, enkä ole muutenkaan missään koskaan pyytänyt euroakaan rahaa itselleni (vastikkeellisesti tai vastikkeetta). Eli Suomen demlaantuneen "oikeus"järjestelmän mukaan minä olen syyllinen rikokseen ja menetän rahani, vaikka en tehnyt yhtään mitään laitonta! (Edes syyttäjä ei väittänyt minun pyytäneen rahaa tai perustaneen ko. ryhmää tms. joten rahankeräysrikoksen määritelmä ei mitenkään voi täyttyä.)

Mutta kun Junes Lokka itse pyytää itselleen vastikkeettomasti rahalahjoituksia vuodesta toiseen esim. Patreon-tilinsä kautta, se ei tietenkään voi olla rahankeräysrikos, vaan juttu uhataan jättää silleensä. Tämä on tätä "yhdenvertaisuutta lain edessä", jonka kohteeksi minä ja vain ja ainoastaan MINÄ joudun. Selitelkääpä viranomaisuskovaiset tuo eroavaisuus tuossa tulkinnassa, kuuntelen oikein mielelläni, miten taas voitte selittää, miten viranomaiset muka eivät kohtele minua eriarvoisesti ja vainoa minua? Häh? Antaa kuulua. En pidätä hengitystäni.

No, tähän oikeusmurhaan liittyen olen tehnyt nyt vielä yhden valituksen viranomaisista. Katsokaas kun kolme vuotta sitten poliisi jäädytti tuon tilini, koska minun epäiltiin syyllistyneen rahankeräysrikokseen. Kului puolitoista vuotta lainvoimaisesta tuomiosta, ennen kuin poliisi vaivautui imemään nuo "rikoshyödyllä" saadut rahat sieltä tililtä pois. Ja nyt, vajaa puoli vuotta siitä ja tilini on edelleen jäädytettynä. Poliisi ei ole vaivautunut vieläkään ottamaan tiliä pois jäädytyksestä, eikä ilmeisesti aio sitä tehdä milloinkaan. Tietenkin terve järkikin jo sanoo, että lainvoimainen tuomio pannaan viipymättä täytäntöön ja että viimeistään silloin, kun rikos"hyötynä" saadut rahat on viety valtiolle, tilin lukitus tietenkin avattaisiin. Niinhän viranomaiset yleensä tekevätkin. Paitsi, kun kyseessä on Markus Jansson, silloin toimitaan ns. "yhdenvertaisuusperiaatteen" mukaan, eli aivan eri pelisäännöillä. 

Joten katsotaan, mitä tuumaavat kantelustani (joka alla), meneekö vielä pari vuotta, jotta vaivautuvat avaamaan tilini?

19. helmikuuta 2019

Ehdotus virtuaalivaluuttojen verotukseksi

Suomen verottaja on rahanahneudessaan, hulluudessaan ja keskuspankkien käskyttämänä otattanut Suomessa käyttöön mielipuolisen tulkinnan virtuaalivaluuttojen verotuksesta. Tämä tulkinta käytännössä tappaa kaiken virtuaalivaluuttojen käytön Suomessa, sillä sen mukaan jokaisesta transaktiosta (vaikka vain virtuaalivaluutan vaihdosta toiseen) tulisi maksaa pääomaverot myyntivoitoista - mutta myyntitappioita ei saisi verotuksessa kuitenkaan vähentää. Kun vielä louhimistakin halutaan verottaa, on selvää, että jos näitä ohjeita noudatetaan, ei ole käytännössä mitään mahdollisuutta luoda, käyttää tai vaihtaa virtuaalivaluuttoja Suomessa. Näin ollen tämä teknologian ala tulee katoamaan Suomesta kokonaan pois sinne, missä verotus on hieman järkevämmin toteutettu, esim. Saksassa, jossa virtuaalivaluuttoja pidetään valuuttoina, eikä niiden myynnistä, louhinnasta tai myyntivoitoista tarvitse maksaa mitään veroja mihinkään.

Verottaja haluaa ryöstää kansalaistensa rahoja kaikilla mahdollisilla keinoilla, mutta toisaalta verottajan intressissä ei pitäisi ainakaan olla tappaa lypsävää lehmääkään. Miten olisi tämmöinen ehdotus virtuaalivaluuttojen verotuksesta, voisiko tämä oikeasti kantaa jonnekin?

1§ Virtuaalivaluutalla tarkoitetaan mitä tahansa ei-valtioiden tai ei-keskuspankkien tai ei-liikepankkien liikkeelle laittamaa rahankaltaista vaihdon välinettä, joka on ainakin pääsääntöisesti luotu ja olemassa vain digitaalisessa muodossa.

2§ Kun virtuaalivaluuttaa käytetään vähäisissä määrin arkielämän tuotteiden ja palveluiden ostamiseen (esim. maksetaan ruokaostos, sähkölasku, leffalippu tms.), tai sitä muutetaan vähäisissä määrin (ei-virtuaali)valuutaksi, virtuaalivaluuttaa käsitellään verotuksellisesti kuin rahaa: Ei veroja voitoista, eikä tappioita voi vähentää.

3§ Kun virtuaalivaluuttaa käytetään suurissa määrin ei-arkielämän tuotteiden ja palveluiden ostamiseen (esim. ostetaan omakotitalo tai uusi auto), tai sitä muutetaan suuressa määrin (ei-virtuaali)valuutaksi, virtuaalivaluuttaa käsittellään verotuksellisesti kuin arvopaperia: Pääomavero voitoista ja tappiot voi vähentää.

4§ Virtuaalivaluutan vaihtaminen toiseen virtuaalivaluuttaan kaupankäynnissä, mikäli muuta hyödykettä tai palvelua ei samalla osteta: Ei veroja voitoista, eikä tappioita voi vähentää. Mikäli samalla ostetaan muuta hyödykettä tai palvelua, ks. 2§ ja 3§.

5§ Virtuaalivaluutan louhiminen tai luominen ei tuota verovelvollisuutta, sama pätee myös virtuaalivaluutan jakautumiseen uusiin virtuaalivaluuttoihin. Louhitun tai jakautuneen virtuaalivaluutan käytöstä puolestaan mitä 2§ ja 3§ määrää.

6§ Kun virtuaalivaluutalla maksetaan palkkaa, lahjoitusta tai korvausta, pätee soveltaen, mitä 2§ ja 3§ määrää.

7§ Virtuaalivaluutasta maksettavat verot voidaan maksaa joko verotustapahtuman yhteydessä tai kohtuullisen ajan kuluttua sen jälkeen valtiolle kyseisessä virtuaalivaluutassa tai verovuoden osalta euroina tai muuna verottajan erikseen hyväksymänä virtuaali- tai ei-virtuaalivaluuttana.

En pidätä hengitystäni. Tosiasia on, että verottaja ja valtio pyrkii suitsimaan virtuaalivaluuttoja ei niinkään rahanahneuksissaan, vaan siitä pelosta, että ne tulisivat ja syrjäyttäisivät liikepankkien tyhjästä luomat kusetusvelkarahat ja sitä kautta koko länsimaisen yhteiskunnan syövän: Nykyisen pankkijärjestelmän. Valtio on kuitenkin sen verran fiksu, ettei se pyri kieltämään virtuaalivaluuttoja, koska se tietää, että se aiheuttaisi kohua ja kapinointia. Sen sijaan, kun se säätelyllä tappaa koko alan, tyhmät lampaat eivät ymmärrä, eivätkä välitä, mitä on tapahtumassa ja pankkijärjestelmä voi jatkaa ihmisten ja valtioiden kuppaamista vuosikymmenestä toiseen.

Erilaiset virtuaalivaluutat (Bitcoin, Monero, jne.) ovat niin käsittämättömän iso teknologinen innovaatio, että laajamittaisesti käyttöön tullessaan ne muuttaisivat kokonaan yhteiskuntamme rakenteet, sekä lakkauttaisivat himoverotuksen ja pankkisysteemikusetuksen - peruuttamattomasti. Virtuaalivaluutat palauttaisivat rahan rahaksi, eli vaihdon välineeksi, tavalliselle kansalle. Tällä hetkellähän raha on liikepankkien voitontekoväline ja kansainvälisen klikin politiikan jatke, sekä tavallisten kansalaisten kuppausautomaatti ja piiloverotuksen lähde nro1. Ja tällä linjalla asiantila lienee jatkossakin, koska kansalaiset ovat liian tyhmiä ja sokeita vaatiakseen muutosta, samalla ihmetellen, mihin se kaikki varallisuus katoaa...

7. helmikuuta 2019

Tuplakusetusta case Mänttilahden osalta

Hoksasin nyt taas erästä toista juttua tonkiessani, että oikeuslaitos kusetti case Mänttilahdessa (1234.) minua vielä eräällä muullakin tapaa ja kohtelee minua tietenkin tässäkin tapauksessa täysin eri tavalla, mitä muita ihmisiä kohdellaan.

Syyttäjä Toni Pörsi valehtelee sikamaisesti, että Ossi Mäntylahti kirjoitti minusta vain yhden viestin, joten siitä ei tarvitse välittää, eikä kyseessä ole rikos. Tosiasiassa Mäntylahti kirjoitti 8 eri viestiä 3 eri päivänä, kuten rikosilmoituksestani ja kuvankaappauksista selvästi näkyy.

Syyttäjä Maija Kurki valehtelee sikamaisesti, että Ossi Mäntylahtea ei voitu haastaa oikeuteen 13.3.2018 jälkeen, koska Mäntylahden kommenteista uusin oli kirjoitettu 13.3.2016 ja syytteen nostamisen 2v määräaika oli kulunut muka umpeen. Tosiasiassa rikoslain 8 luvun 2 §:n 2 momentin mukaan siinä tapauksessa, että rikolliseen tekoon sisältyy lainvastaisen asiaintilan ylläpitäminen, syyteoikeuden vanhentumisaika alkaa vasta sellaisen tilan päättymisestä, eli siitä hetkestä, kun kyseinen kirjoitus poistuu netistä - ei suinkaan siitä, kun lainvastainen tila on alkanut, eli kirjoitus on nettiin päätynyt! Tosiasiassa Ossi Mäntylahden kommentit olivat netissä vielä ainakin 8.2.2017. Tosiasiassahan syyte olisi voitu nostaa vielä tänään 7.2.2019, koska rikos on jatkunut todistettavasti ainakin vielä 8.2.2017 ja 2 vuoden vanhenemisaika alkaa juoksemaan vasta tuosta päivästä. Eipä suostuttu nostamaan. Niih.

Suomaloiset idiootit lampaat eivät tietenkään näe tuossa yllä kuvatussa mitään outoa tai väärää ja kieltäytyvät esimerkiksi lukemasta tuohon alle laittamaani Maija Kurken paperia asiasta, tai 1. kusetus kohdassa olevia dokumentteja asiaan liittyen. Silleen silmänsä sulkien onkin kivampi pysyä omassa turvallisessa kuplassa ja jatkaa uskomista siihen, että minä keksin näitä juttuja päästäni, enkä ole minkäänmoisen viranomaisvainon ja oikeusmurhien kohde.





PS. Hassu sattuma lienee se, että Mäntylahti ehti paeta Suomesta ulkomaille juuri ennen, kuin haastehakemus olisi pistetty miehen niskaan keväällä 2017. Toinen hassu sattuma lienee, että Mäntylahti on tiettävästi juuri nyt helmikuussa 2019 palannut Suomeen, kun tuo toinen, oikea, määräaika on mennyt umpeen. Vainoharhaisempi voisi kuvitella, että kyseessä on jopa suunnitelmallinen toiminta yhdessä valehtelevien viranomaisten ja Mäntylahden kanssa.