15. elokuuta 2018

Jäätäviä uutisia

Suomeen tulossa vähintään 100000 matua lisää vuoden sisällä, sananvapautta leikataan ja sen käyttäjien kimppuun käydään taas, Ruotsissa autopalot terrorismina, itä-Eurooppa(kin) riisutaan aseista ja Turkki romahtaa. Eikä mikään näistä ole sattumaa.


7. elokuuta 2018

Yliopiston Apteekki toimii kuin Neuvostoliiton kaupat


Yliopiston Apteekin toiminta on herättänyt minut pistämään heille hieman palautetta asiasta. Lukekaapa itse alta heille lähettämästäni palautteesta, mistä on kysymys:
Reseptilääkkeiden osto netin kautta apteekistanne kestää tolkuttoman kauan. Systeeminne ovat ilmeisesti täysin aataminaikaisia ja vaikeakäyttöisiä, sekä alttiita virheille. Esimerkiksi tänään aloitin asioinnin netin kautta apteekissanne klo 18:15 aikaan ja vasta 20:10 aikaan sain hommat hoidettua. SIIS OIKEASTI MENI KAKSI TUNTIA TILATA MUUTAMA RESEPTILÄÄKE TEILTÄ!!! 
Tässä ajassa olisin itse ajanut autolla täältä kotoani Raumalta Poriin teidän apteekkiinne (tai itse asiassa melkein olisin ehtinyt Turkuunkin asti), hakenut lääkkeet tiskiltä, ajanut takaisin kotiin Raumalle ja vielä olisi jäänyt aikaa ylitse vaikka mihin. Ei tämä OIKEASTI VOI TOIMIA NÄIN PASKASTI NÄMÄ SYSTEEMINNE! 
Ymmärrättekö te ollenkaan, ettei kaikilla ihmisillä ole aikaa roikkua kahta tuntia netissä saadakseen lääkkeensä? Miten vanhukset tms. tämmöisestä suoriutuvat?  Ymmärrättekö te, että tämmöinen pelleily MAKSAA TEILLE HIRVEÄSTI TYÖTUNTEJA kun joku joutuu pari tuntia väsäämään tilausta?!?  
Ymmärrättekö, että yleensä nettikaupoissa asiakas tekee ostokset ja klikkaa homman läpi muutamassa minuutissa? Teillä hommassa menee ikuisuus eikä tahdo valmista tulla siltikään, koska systeeminne ovat aataminaikaiset ja työntekijänne joutuvat manuaalisesti tekemään ties mitä temppuja, jotta saavat hommat hoidettua! Onko AUTOMAATIO teille tuttu termi? Ymmärrättekö, miten nettikaupat ylipäätään toimivat? Luuletteko, että joku verkkokauppa.com voisi toimia niin, että yksi asiakaspalvelija manuaalisesti palvelee asiakasta koko sen ajan, kun tämä surffailee heidän sivuilla ja haluaa ostella tuotteita? 
NEUVOSTOLIITOSSA oli tämänkaltaista palvelua aikoinaan: Ihmiset kävivät kaupassa, osoittivat myyjälle mitä halusivat ostaa, myyjä kirjoitti asiasta laskun, asiakas meni laskulla laskujonoon, maksoi laskun, sai kuitin, meni kuitti kädessä takaisin myyjälle jolloin myyjä lappasi tavarat asiakkaan kassiin. Teidän palvelusysteeminne ja verkkokauppanne toimii TÄSMÄLLEEN SAMALLA PERIAATTEELLA. Koettakaa edes siirtyä 2018 vuoteen sieltä 1978 vuodesta. 
Toki teidän on helppo olla kehittämättä palveluitanne ja tarjota mahdollisimman asiakasepäystävällistä ja tehotonta palvelua, koska teillähän on laissa määritelty MONOPOLIASEMA sekä apteekkimonopolin osana että vielä erikseen YO-apteekkina! Teidän ei tarvitse siis markkinaehtoisesti tehdä yhtään mitään. Tehokkuusvaatimuksia ei ole. Kilpailua ei ole. Asiakkaat eivät voi äänestää jaloillaan. Ongelmanne on siis pitkälti sama kuin mikä on julkisella puolella esimerkiksi terveydenhuollossa: Loputon byrokratia, tehottomuus ja tietotekniikka ei paranna asiaa vaan pahentaa tehottomuutta entisestään, koska on vain yksi lisäbyrokratia ja tehottomuuden lähde. 
En usko, että voitte palveluanne parantaa mitenkään, koska sosialismi on mitä on. Ainoa ratkaisu ongelmaan olisi apteekkimonopolien totaalinen purkaminen ja raaka kilpailu. Silloin teidän puljunne menisi konkurssiin yhdessä yössä ja tahot, jotka paremmin osaavat ja haluavat palvella asiakkaitaan ja toimia tehokkaammin, veisivät kaikki asiakkaanne. Tämä ei kuitenkaan ole näköpiirissä, koska tietenkin lobbaatte vapaata kilpailua vastaan minkä ikinä pystytte, jotta voitte sinnitellä monopoliasemanne ja tehottomuutenne kanssa tuottaen yhä mukavasti voittoa etuoikeutetuille apteekkareillenne. 
Voisitte silti edes YRITTÄÄ PARANTAA SYSTEEMEITÄNNE vaikka vain kokeen vuoksi, vaikka vain huviksi, sattumalta tai pr-arvon vuoksi. Toivottavasti teette sen, vaikka en kyllä usko, että aiotte tehdä mitään asioiden parantamiseksi nyt tai koskaan jatkossakaan, joten joudun toivomaan vaan edelleenkin pikaista apteekkimonopolin purkua ja konkurssia teidän puljullenne. 
T: Markus Jansson,
Rauma
 
PS. Voi työntekijäparkojanne, jotka raatavat paskoissa systeemeissänne ja koettavat palvella edes jotenkin asiakasta. Käy sääliksi. Heistä minulla ei ole pahaa sanaa sanottavanaan ja olen täysin varma, että he ovat 100%:sti samaa mieltä kaikesta mitä minä olen tänne kirjoittanut.
En viitsinyt tässä yhteydessä edes mainita eräästä tapauksesta, joka sattui aiemmin juurikin Yliopiston Apteekin kanssa. En muista enää tarkkaan, mitä silloin tapahtui, mutta kuvio oli suunnilleen tämä: Tilasin lääkkeet Yliopiston Apteekista, joita tarvitsin pikaisesti ja niitä sai vain Yliopiston Apteekista. Apteekki lähetti paketin, mutta paketti meni ns. vituiksi, eli katosi jonnekin moneksi viikoksi. Se vain katosi. Kukaan ei tiennyt, minne, se vain katosi. En tietenkään tiennyt tästä mitään, vaan odotin lääkkeitäni kuumeisesti. Olisikohan ollut viikko tilauksesta tms aloin selvittämään, missä ne viipyivät ja totuus valkeni: Paketti oli kadonnut toimittajalta (ei siis YO-apteekki vaan kuljetuspalvelu, olisikohan ollut Schenker vai mikälie). Hirveä soppa oli valmis. Lopulta päädyttiin siihen, että Yliopiston Apteekki lähettää lääkkeet uudelleen (en tiedä mitä tekivät E-Resepteille, jotain ilmeisesti) Poriin, jossa on heidän yksi toimipiste ja haen ne sieltä. Tämä ihme ja kumma onnistui ja sain lääkkeet sieltä parissa päivässä sitten haettua. Alkuperäinen paketti ilmestyi jostain viikkoja myöhemmin.

Että tämmöistä palvelua ja systeemeitä Suomessa herran vuonna 2018 monopolipuljusta. Mainitaan sivumennen, että minulla ei ole koskaan ollut mitään vastaavanlaisia ongelmia esim. verkkokauppa.com kanssa tai minkään muunkaan netin kautta ostettavien systeemien kanssa. Asiat ovat aina sujuneet nopeasti, joustavasti ja tarvittaessa apua ja neuvoa on saanut ja hommat saatu nopsaan kuntoon.

Minkämoisia kokemuksia sinulla on Yliopiston Apteekin nettipalveluista ja reseptilääkkeiden ostamisesta sieltä? Pistä kommentteihin kokemuksia ja muista antaa myös Yliopiston Apteekille palautetta saamastasi "palvelusta".

Helsingin käräjäoikeus väistää edelleen vastuunsa

Surkuhupaisaa. Lähetin sähköpostia Helsingin käräjäoikeuden laamannille liittyen Mitja Korjakoffin määräämään laittomaan järjestyssakkoon. Laamanni vastasi ja väisti vastuunsa, eli ei suostunut kertomaan, kenelle kuuluu lainkäytön yhdenvertaisuuden valvonta ja tuomarin laittomien toimien valvonta jos ei muka hänelle, joten lähetin uuden sähköpostin hänelle, muistuttaen hallintolain 8§:stä. No tänään tuli vastaus vihdoin.
Markus Jansson

Olette 18.7.2018 lähettänyt Helsingin käräjäoikeuden laamannille alla olevan sähköpostiviestin. Olette kannellut yksittäisestä lainkäyttöasiasta, johon laamanni Nurmi on aiemmassa viestissään vastannut. Asianne on 11.7.2018 ratkaistu ja ratkaisuun on annettu muutoksenhakuohjaus. Teillä on siten halutessanne mahdollisuus hakea ratkaisuun muutosta valittamalla Helsingin hovioikeuteen. Tämän johdosta käräjäoikeus ei lausu asiassa enemmälti.
Toimeksi saaneena
Timo Kaksonen
hallinnollinen lakimies, administrativ jurist, administrative lawyer
Helsingin käräjäoikeus/Helsingfors tingsrätt/Helsinki District Court
Porkkalankatu 13, PL 650, FI-00181 Helsinki
Puh/tel. +358 (0)29 56 44921
+358 (0)50 434 0744
E-mail: timo.kaksonen@oikeus.fi
Eli siis tämä hallinnollinen lakimies Timo Kaksonen väittää, että Helsingin käräjäoikeuden laamanni Tuomas Nurmi muka vastasi kysymykseeni:""Kenen puoleen minun sitten pitää kääntyä, jos teidän käräjäoikeuden tuomari toimii yleistä oikeuskäytäntöä ja jopa laki vastaan?" tällä viestillä:
Viite: Sähköpostiviestinne 5.7.2018 (kantelu Mitja Korjakoffin toiminnasta) 

Käräjäoikeuden tuomarit ovat lainkäyttötoiminnassaan riippumattomia. Allekirjoittanut ei voi puuttua yksittäisen tuomarin vireillä olevassa lainkäyttöasiassa tekemiin ratkaisuihin. 
Kirjoituksestanne ilmenee, että olette jättämässä käräjäoikeudelle lausuman ja että ratkaisu asiassa on ilmoitettu annettavaksi 11.7.2018. Asiassa ei antamienne tietojen perusteella siten näytä tehdyn sellaista ratkaisua, josta voisitte kannella tai valittaa. Kun asia on ratkaistu, voitte halutessanne saattaa asian siinä annettavan muutoksenhakuohjauksen mukaisesti valitusteitse hovioikeuden käsiteltäväksi ja ratkaistavaksi. 
Kirjoituksenne ei anna puoleltani aihetta enempiin toimenpiteisiin.
Tuomas Nurmi
laamanni
Onkohan noin? Voitteko osoittaa minulle pölvästille, missä kohdassa tuossa viestissä laamanni kertoo, kuka vastaa oikeudenkäytön ja tuomareiden laillisuusvalvonnasta käräjäoikeuksissa, jos ei hän ja kuka vastaa kun tuomari rikkoo lakia? Minä kun en semmoista sieltä löydä. Se, että itse järjestyssakosta on mahdollisuus valittaa hovioikeuteen (kuten teinkin), on tietenkin täysin eri asia kuin se, kuka vastaa oikeudenkäytön ja tuomareiden laillisuusvalvonnasta käräjäoikeuksissa!

Toki, mehän tiedämme, kuka vastaa oikeudenkäytön selkopäisyydestä käräjäoikeuksissa, sehän lukee selvästi Helsingin käräjäoikeuden työjärjestyksessä:"Laamanni valvoo oikeusperiaatteiden soveltamisen ja laintulkinnan yhdenmukaisuutta tuomioistuimen ratkaisuissa." mutta on todella mielenkiintoista, että Helsingin käräjäoikeuden laamanni Tuomas Nurmi ei tätä tiedä tai osaa kertoa, eikä hän myöskään osaa kertoa, kenen puoleen minun tulee kääntyä, kun tuomari rikkoo lakia.

Yllätyittekö? Minä en.

5. elokuuta 2018

Preppaus asiaa - Idiootit lampaat ovat heikoin lenkki

Idiootit lampaat hidastivat lentokoneen evakuointia kahmimalla matkatavaroitaan. Ihmiset ovat heikoin lenkki. Tähän aiheeseen paneudun jatkossa preppausvideoissani.

1. elokuuta 2018

Lapolavastusyritys

Sain sähköpostitse linkkejä lapsipornosivustoille, sekä nettiin (sittemmin poistetun) uhkauksen, että poliisille on kerrottu minulla olevan sähköpostissani lapsipornolinkkejä jne. Tarkoituksena ilmeisesti saada poliisi taas suorittamaan kotietsinnät, takavarikot ja oikeusmurhat, sekä sähköpostipalveluni irtisanottua lapsipornon levityksen perusteella. Sopivasti koetetaan ilmeisesti väsätä minulle uutta oikeusmurhalapotuomiota, etenkin juuri nyt, kun vanha ehdollinen tuomio on lainvoimainen ja uudesta moisesta voin lentää vankilaan lusimaan. Kenellä ja miksi on motiivia tehdä tämmöistä? Tuleeko yhtään mieleen? Vai onko tämäkin vain minun mielikuvitukseni tulosta ja paranoiaa?

Asiaan perehtymätön tietenkin luulee, ettei tämmöisellä ole väliä, eikä moisin perustein voida ketään oikeusvaltiossa tuomita ja meuhkaan tyhjästä. Valitettavasti Suomi ei ole oikeusvaltio, syyttäjät ja poliisit väärentävät todisteita ja valitettavasti lapsipornolait ovat Suomessa mielipuoliset. Toki minun kohdalla lakia ja "oikeutta" voidaan aina vääntää entistäkin mielipuolisimmiksi tai vain suoraan suorittaa härski oikeusmurha kuten ennenkin.

Yrittäkää lampaat edes vähän miettiä näitä asioita ja hyväksyä tosiasioita, vaikka se tekeekin kipeää.