13. tammikuuta 2015

Sain uhkausviestejä rauhan- ja lapsirakkauden uskonnon edustajilta!

Kun rauhan- ja lapsirakkauden uskonnon edustajia kritisoi siitä, että he ovat suvaitsemattomia, sananvapautta vastustavia ja väkivaltaisia barbaareita, mitä he tekevät? Todistavat omalla käytöksellään asian olevan juuri täsmälleen näin!

Tällä tasolla on sananvapaus, kotouttaminen ja muslimien uhka yhteiskuntajärjestyksellemme Suomessa jo nykyäänkin. Tätä seuraa, kun esimerkiksi julkaisee taiteellisen kuvan koraanista. Voitte vain miettiä, miten paljon pahemmaksi tämä kuvio menee, kun tätä maahantunkeutujaa tuppaa yhä enemmän ja enemmän Suomeen.


Amire Bellamine on pääkaupunkiseudulla asusteleva hyypiö, josta ei oikeastaan ole sen arvoinen, että hänestä kannattaisi sen enempää edes mainita.


Tämä Beksu Tähti (oikea nimi ilmeisesti Bekir Yildiz) pyörittää Espoossa ravintola Roadhouse -nimistä puljua tai ainakin on osallisena siinä (pulju saattaa olla hänen isänsä). Kyseisellä yrityksellä on myös Facebookissa omat sivunsa. Kannattaa varmaan välttää kyseisestä puljua kuin ruttoa, jos ei halua tukea tuota väkivallalla uhkailevaa tyyppiä. Ainakin omien kehujensa mukaan tyypillä on väkivaltarikostaustaa ja tuttavia poliiseissa...tuttavia varmasti, mutta tuttavuuden laadun voi jokainen itse arvioida. Tyyppi kehuu kovasti jengiään ja sen taustoja ja miten ne ovat tehneet yhtä sun toista, mm. puukottaneet jonkun jne. Uhoaa keskusteluissa, että poliisin tietokannat ovat hänelle vain yhden puhelinsoiton päässä, ilmeisesti vihjatensa tyttöystävänsä isään, joka toimii Helsingin poliisilaitoksella. Käy kyllä tuota isukkia sääliksi, ei voi muuta sanoa.

"Beksu Tähti" muutti Facebook-nimeään ja on nyt siellä nimellä "Emre Koyu". "Beksu" avautui myös lisää, kannattaa katsoa loppuavautuminen, jengillään ja poliisisuhteillaan kehuminen jne. tästä linkistä. Aika surkuhupaisaa settiä.


Qendrim Begolli niin ikään majailee pääkaupunkiseudulla. Puhetyylistä päätellen taitaa olla harras muslimi tai jotain sinne päin. Tuosta tekstistä voi minusta löytää kyllä ihan kansanryhmää vastaan kiihottamisenkin kriteereitä, ainakin selvään joukkomurhaan vihjailun ja tappouhkauksen nyt joka tapauksessa. Tämä sankari blokkasi minut Facebookissa, mutta äkkiäkös se Facebook-profiili ja muuta infoa löytyy, voitte pistää mulle tulemaan, että saadaan linkitys kohdalleen.


Yunus Altundal majailee Torniossa, kuten hänen lähettämästään viestistäkin voi päätellä. En nyt menisi sanomaan, onko tuo suoranaisesti uhkaus vaiko vain pyyntö esittää komea naamani hänelle. Ehkä Anuksella...anteeksi, Yunuksella on näössä jotain vikaa, kun ei minun profiilikuvaani osaa katsoa. Mene ja tiedä. Tämäkin sankari blokkasi minut Facebookissa, mutta sain osoitteen profiiliin muualta.


Zmnako Islam majailee Helsingissä. Hän ei vaivautunut kirjoittamaan, sen sijaan lähetti lukuisia ääniviestejä Facebookkiini. Piti mokomat nauhoittaa manuaalisesti jne. ja pistää sitten tähän videoksi. Sekavaa selittelyä, homosta, islamista, huorasta ja jotain ja jotain ja taas homoista. Niin ja homoista vielä lisää.

57 kommenttia:

Pantalone kirjoitti...

Kappas. Mitä enemmän viralliset tahot kiljuvat muslimien rauhallisuutta, niin sitä enemmän pinnan alla todellisuus nostaa rumaa päätään.

Anonyymi kirjoitti...

Oletko ilmoittanut poliisille? Jos et niin minä ilmoitan.

Anonyymi kirjoitti...

Tsemiä sulle Markus! Samantien poliisin tietoon kyseiset uhkaukset. Olet oikealla asialla!

Anonyymi kirjoitti...

http://www.adressit.com/tasa-arvoinen_sananvapauslaki_suomeen

Ei liity suoraan asiaan, mutta voi tulla relevantiksi.

Markus Jansson kirjoitti...

Ei poliisi näille mitään tee. Ei Suomessa poliisiin voi luottaa. Eikä oikeuslaitokseenkaan.

Sitä paitsi, minua edelleenkin koetetaan saada poliisikuulusteluihin ns. linkkikiihotusjutussa. Jos menen poliisin puheille, voivat napata munt kiinni ja kuulustella siitä. Sitä en halua. Siksi pitää vähän miettiä, miten tämän homman voisi hoitaa ilman, että fyysisesti menen poliisilaitokselle. Ja ei, nettirikosilmoitus ei vissiin mahdollista näistä ilmoittamista (pitää tsekata).

Anonyymi kirjoitti...

Laiton uhkaus on virallisen syyteen alainen rikos, joten uskoisin, että kun kuka tahansa tekee noista kirjoitteluista rikosilmoituksen, niin poliisi tutkii...

Markus Jansson kirjoitti...

Millä perusteella se on muka yleisen syyttäjän alainen rikos? Ei tietääkseni ole.

Anonyymi kirjoitti...

Mikä se kuva oli josta nämä saivat tällaisen kohtauksen?

Anonyymi kirjoitti...

Tässä summataan islamin todelliset kasvot aika hyvin; rauha ja rakkaus vain loistavat poissaolollaan kuten aina muulloinkin paitsi silloin kuin kasa koomikkoja, anteeksi "kansanedustajia", ryntäävät leimaamaan kaikki uhkaukset ja väkivaltaisuudet yksittäistapauksiksi jotka eivät edusta islamia heti sen perään kun joku allahu akbaria huutava tyyppi lahtaa tavallisia puolustuskyvyttömiä ihmisiä kadulla. Onneksi kaltaisesi ihmiset kuitenkin tuovat näitä asioita esille.

Anonyymi kirjoitti...

Markus on Suomen suurin sananvapaustaistelija.

Hänessä on todellista johtajuutta. Luonteen lujuutta. Oikeamielisyyttä.

Mä haluan Markuksen Eduskuntaan!
(onpahan ainakin 1 luotettava jos 199 muuta ovat epäluotettavia)

Ei ole väliä mikä puolue.

Hän on todellinen johtaja yli puoluerajojen.

Kaikki nämä tappouhkaukset tietävät rikollisoikeudellista seuraamusta niille jotka esittivät sellaisia.

Viranomaiset katsovat nyt että oikeus toteutuu.

Tappouhkaus on rikos josta tuomitaan vähintään ehdotonta vankeutta.

Näpistyksestäkin saa päiväsakkoja!

Poliisin rekisteriin menee kaikki nämä tappouhkaukset.

Ja tieto tästä menee myös Suomen rajojen ulkopuolelle. 100% varmasti.

Vilpitön kehoitus kaikille niille jotka esittivät uhkauksia Markukselle:

Lähtekää pois Suomesta heti!
Te saastutatte meidän isänmaan.
Nimet ja osoitteet ovat tiedossa.

Jatkoa seuraa.

Laiton uhkaus Suomessa on aseen välityksellä tai sanallisesti toisen ihmisen henkeen tai terveyteen kohdistuva uhkaus, jonka perusteella uhatulla on syytä pelätä henkilökohtaisen turvallisuuden tai omaisuuden olevan vakavassa vaarassa. Se on Suomen rikoslain mukaan rikos, jonka maksimirangaistuksena on kaksi vuotta vankeutta.

Anonyymi kirjoitti...

Muslimina minun on pakko tuomita näiden kaikkien teot. Uhkailijoiden ja blogin kirjoittajan. Se mitä teit ei oikeuta heitä uhkailemaan sinua, mutta terve järkinen ihminen tietää ettei kenenkään uskonnon pyhää kirjaa saisi kohdella noin. Maailmassa on hulluja ja heitä löytyy kaikista kasteista ja uskonnoista. Itse provosoit ja yrität mustamaalata islamia, mutta valitettavasti näistä ei kukaan näytä käytöksellään edustavan islamia. Pahoitteluni viesteistä ja toivon että kenellekkään ei käy huonosti. Jos sinulle olisi jokin asia pyhä et haluaisi varmaan kenenkään tekevän mitä teet?

Anonyymi kirjoitti...

Niin kauan kun tuollaiset taideteokset aiheuttavat itkupotkuraivareita, niitä pitää tehdä. Sitten kun nämä uskomusjärjestelmänsä uhrit alkavat hieman päästä realimaailmaan, tervehtyminen ja molemminpuolinen kunnioitus saattaisi olla mahdollista.

Anonyymi kirjoitti...

Juu. Poliisi on puolensa valinnut. Se selvisi tyhmemmällekin viimeistään silloin, kun pääkaupunkiseudun hakkaajamamujengistä levisi tieto julkisuuteen. Sen jälkeen päätin, että ikinä en tee suomalaisen poliisin kanssa mitään yhteistyötä missään asiassa. Hoidan itse, tarvittaessa Hammurabin tapaan.

On muuten hyvä, että mamut asuvat samoissa lähiöissä, eikä hajasijoitusta ole päästy tekemään. Taikaseinä alkaa ehtyä, eikä kunniakansalaisillekaan voida enää kaikkea kustantaa. Vituttaahan se musulmaania. Nyt heidät on tarvittaessa helppo piirittää lähiöihinsä ja ajaa sieltä karjavaunuihin ja rajalle ja vittuun täältä.

Anonyymi kirjoitti...

Sen verran vielä, että kertokaapa edes yksi (1) ihmiskuntaa hyödyttänyt keksintö viimeisen 200 vuoden aikana, jonka olisi keksinyt muslimi. En pidätä hengitystäni. Kuten blogin fb-otteet jo kertovat, nuo vuohiin ja lapsiin sekaantujat eivät osaa muuta, kuin tehdä kus-kusista paskaa.

Anonyymi kirjoitti...

Toi Zamako Islam käy samalla kuntosalilla.
Se jätkä luultavasti roinaa koska käyttäytyy aina todella agressiivisesti ja mulkoilee ihmisiä hullun kiilto silmissä.
Kävelee "melonit" kainalossa ja treenaa pelkkää hauista :D

Anonyymi kirjoitti...

kuka helvetti näitä hiekka-apinoita ja terroristeja päästää suomeen?

Anonyymi kirjoitti...

Muslimit, nuo pedofiliakultin viattomat lapsoset.

Anonyymi kirjoitti...

Surkuhupaisaa ja säälittävää. Siinä on jätkä saanut syyn purkaa patoutumiaan ja turhautumistaan. Ja päästä patemään.
No, rauhan ja rakkauden uskonto niin kuin sanotaan. Vai oliko tällä tyypillä jotain tekemistä Islamin kanssa? Suomalaiset kirosanat tyyppi on jaksanut opetella perusteellisesti.

Poliitikot eivät tee muuta kuin hymistelevät, ennen kuin ensimmäinen pommi räjähtää tai ammuskelu tapahtuu Suomessa. Jos ja kun Suomi osallistuu esimerkiksi ISIS vastaiseen operaation, ja Suomeen palaa riitävän monta taistelijaa Syyriasta, niin jotain sattuu ennemmin tai myöhemmin.

Anonyymi kirjoitti...

"Jos sinulle olisi jokin asia pyhä et haluaisi varmaan kenenkään tekevän mitä teet?"

Miksi koraani on sinulle pyhä? Miten voit pitää Muhammadin kaltaista murhamiestä esimerkillisenä?

Anonyymi kirjoitti...

Suomi on vapaa maa ja jos Suomalaisten tavat ja elämäntyyli ei miellytä niin eihän tänne ole pakko tulla.

Anonyymi kirjoitti...

"mutta terve järkinen ihminen tietää ettei kenenkään uskonnon pyhää kirjaa saisi kohdella noin. "
Kyllä saisi. Sitä on sananvapaus, että saa esittää vaikka jumalaa pilkkaavia väitteitä julkisesti.

Sananvapaus tuntuu olevan hyvin monelle tuntematon käsite. Voin tiivistää sen tähän:

Sananvapaus tarkoittaa että kuka tahansa saa puhua mitä tahansa, eikä sinun ole pakko kuunnella sitä vaan voit poistua.

Sananvapautta vastaan taas on se, että yrutetään estää ihmisiä puhumasta mitä he haluavat ja sinun on pakko kuunnella vain yhden henkilön mielipidettä.

Got it?

Anonyymi kirjoitti...

Tiedoksi tälle viimeiselle kommentoijalle: parasta tottua siihen, että aina joku loukkaa jotain sinulle pyhää. Tähän olemme länsimaissa kaikki joutuneet tottumaan. On jo korkea aika muslimienkin tottua. Ainakin länsimaissa asuvien muslimien. Tämä on olennainen osa sananvapauttamme.

Sinä saat silti loukkaantua loukkauksista, sinun ei tarvitse olla Janssonin kaveri, sinä saat haukkua häntä aika ronskistikin. Mutta sinä tai kukaan muukaan ei saa uhkailla väkivallalla tai käyttää sitä hiljentääkseen itseään loukkaavat äänet. Ei ole myöskään suotavaa, että lainsäädäntö hiljentää loukkaajia.

Anonyymi kirjoitti...

Mulle on pyhää spagettimonsteri, mutta en mä kiivastu siitä että joku joskus heittää spagetit lattialle ja sylkee päälle. Se on hänen mielipiteensä mielettömän fantsuun pyhyyteeni. Se on mun pyhä juttu, en mä vaadi ketään kunnioittamaan sitä pyhää juttua. Haluan että ihminen kunnioittaa toista ihmistä ihmisenä ja jokainen antaa toisensa olla hyvässä. Mikäli ihminen vahingoittaa toisen koskemattomuutta, rauhaa, kunniaa ja/tai omaisuutta tulee siitä rangaista, jotta näin ei enää tapahtuisi. Uskonto ei liity näistä mihinkään.

Anonyymi kirjoitti...

Taidat itseksesi viestitellä tekaistuilla tileillä.

Anonyymi kirjoitti...

Ette selvästikkään tunne Profeetta Muhammedia ja sen huomaa teidän teksteistä. Puhutte pedofiilista vaikka hän avioitui naiseen joka oli 18-19vuotias. Mustamaalaatte uskontoa josta tiedätte vähän, en minä loukkaannu teidän puheista. Saisitte puhua minkä jaksatte. Sananvapaus on hieno asia ja kunnioitan sitä. Tuomitsin vain tekijöiden tapaa ilmaista omaa sananvapautta. :) Mun puolesta voitte tehdä mitä haluatte, mutta älkää antako muutaman idiootin tai propagandan sokaista teitä tältä kauniilta uskonnolta. Tiedätte vähän tästä mutta avaan hieman asiaa. Monesti puhutaan että tämä on Julma uskonto kun varkaalta pitää leikata käsi. Tiesittekö että siihenkin on 19 ehtoa mitkä pitää täyttyä ennenkuin niin voi laillisesti tehdä? Luettelen muutaman ehdon 1. 2 todistajaa yksi ei riitä. 2. Jos ihminen varastaa ruokaa nälän vuoksi ei häntä rangaista. 3. Jos yhteiskunta on laiminlyönyt häntä häntä ei rangaista. 4. Ensimmäisen kerran häntä varoitetaan ja neuvotaan että on väärin. 5 jos hän aidosti katuu tekoaan häntä ei rangaista...... Tämä on todellakin rauhan uskonto, mutta jotkut sen edustajista on halveksittavampia ja tekevät teoillaan pahempaa kuin itse blogin kirjoittaja. .. Sääli että me emme syytä heitä vaan tätä uskontoa. En ole tyhmä kun seuraan tätä uskontoa jota opiskelin niinkuin muitakin uskontoja...

Anonyymi kirjoitti...

alka olko aina niin tosikkoja

https://www.youtube.com/watch?v=0sCghw8QI0Y
rauhoittukaamme kuuntelevaan musiikkia mikäli blogin pitäjä suo?

Anonyymi kirjoitti...

Taitaa olla identiteetti varkaus facessa. Ottaa jonkun identiteetin ja sit uhoo itselleen....

Anonyymi kirjoitti...

https://www.youtube.com/watch?v=LPjzfGChGlE Tuossa ei suoranaisesti liittyvä linnki mutta selkeyttää hyvin nyky tilannetta. Sitä mieltä olen kyllä että ei saa ylleistää mutta ei Islamin uskolla ole kaikki ihan kohillaan. Asioista vain pitäisi pystyä puhumaan asilallisesti ja fakta tietoon perustuen. Ei pelkoa että leimataan heti rasistiksi. OLen myös sitä mieltä että muslimien pitäisi osallistua paremmin tuohon torriristien paljastamiseen, jos paljastaisivat niin ei olisi mitään muslimeitä vastaan.

Markus Jansson kirjoitti...

LOL. Vai avioitui 18-19v naiseen. Aisha taisi olla 6-9 vuotias kylläkin. :D

jukka katajala kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
roskasaitti kirjoitti...

Miksi muuten Iranissa olisi 18-19-vuotiaaseen avioituminen sallittua yli 50-vuotiaille, ellei juuri siksi, että esikuvakin teki niin?

Rauhan ja lapsirakkauden uskonto. Hieno termi ja kuka uskaltaa väittää vastaan?

Muuten olen ihan oikeasti huolissani, että mielenterveysongelmainen yksittäistapaus tekee taas Allahu akbar -huutojen säestämänä jotain, mikä ei kuulu islamiin. Ei ainakaan, jos Hämeen-Anttilalta kysytään.

Anonyymi kirjoitti...

According to almost all the historians Asma , the elder sister of Ayesha was ten years older than Ayesha. It is reported in Taqri'bu'l-tehzi'b as well as Al-bidayah wa'l-nihayah that Asma died in 73 hijrah when she was 100 years old. Now, obviously if Asma was 100 years old in 73 hijrah she should have been 27 or 28 years old at the time of hijrah. If Asma was 27 or 28 years old at the time of hijrah, Ayesha should have been 17 or 18 years old at that time. Thus, Ayesha , if she got married in 1 AH (after hijrah) or 2 AH, was between 18 to 20 years old at the time of her marriage. Jos et englantia osaa niin voin kääntää sinulle Markus. Kysy lisää jos haluat avartaa tietoasi :)

Markus Jansson kirjoitti...

Kappas, taas joku muslimi kirjoittaa taqiyyata tänne. Kyllä se kuule on de facta aivan yhtenevä käsitys, että Aisha oli pikkutyttö kun Muhammed meni hänen kanssa naimisiin ja oli yhdynnässä. Ilmeisesti Muhammed harrasti seksiä (reisien väliin nussimista ja hyväilyä jne.) jo paljon paljon aikaisemmin, joidenkin lähteiden mukaan ehkä jopa silloin, kun Aisha oli vielä vauva.

KVG.

Anonyymi kirjoitti...

Oli mukava jutella, mutta tarkista tietosi puolueettomasti. Ei tätä uskontoa seuraisi miljardi vai väitätkö kaikkien yrittävän olla pedofiilin tapaisia? :) Jos olisi argumentoitavaa jatkaisin, mutta selvästi sinulla on henkilökohtaista vihaa tässä mukana. Toivon sinulle kaikkea hyvää ja toivon että joskus pystyt näkemään asiat niinkuin ne ovat. Googleen voi kirjoittaa mitä vain ja tuoda mitä vain esille, mutta katsoppa asiaa minun näkökulmasta. Kysy ymmärtääksesi äläkä kysy etsiäksesi virheitä. "En ole koskaan väitellyt järkevän ihmisen kanssa ja hävinnyt enkä ole koskaan väitellyt tyhmän kanssa ja voittanut"

Anonyymi kirjoitti...

Mielensäpahoittajat voivat aivan vapaasti lähteä takaisin täältä ilkeästä, rasistisesta Suomesta sinne kotomaahan jos ei meno ja työnteko leipänsä eteen miellytä! Kukaan ei ole teitä tänne käskenyt. Tämä on Suomi, kristillinen länsimaa eikä mikään persläpi. Piste.

Anonyymi kirjoitti...

Sen verran voin vielä neuvoa rttä älä tuhlaa aikaasi beksu tähteen, äläkä suotta pelkää joillakin ihmisillä on vain suuri suu ja se voi koitua vielä heidän kohtaloksi... Kiitos siitä kun julkaisit kaikki viestini.

Anonyymi kirjoitti...

Ps: Taqiyyat eli valehtelu on sallittua vain jos sillä pelastaa ihmishengen. Esimerkiksi jos joku haluaisi tappaa jonkun joka on luonani ja tulee ovelleni kysymään onko hän luonani voin harjoittaa taqiyah. Kiva kuitenkin että tiedät moisesta :) Kaikkea hyvää

Anonyymi kirjoitti...

Toi Zamako Islam käy samalla kuntosalilla.
Se jätkä luultavasti roinaa koska käyttäytyy aina todella agressiivisesti ja mulkoilee ihmisiä hullun kiilto silmissä.
Kävelee "melonit" kainalossa ja treenaa pelkkää hauista :D

Sanokaa mun sanoneen, mutta tosta hihhulista tullaan vielä kuulemaan...

Markus Jansson kirjoitti...

Tähän mennessä yli 11000 ihmistä on lukenut tämän blogikirjoituksen! Kyllä asia leviää kuin paska tuulettimeen! Ja tietysti hyvä niin. Tämä on helvetin tärkeä asia, enkä nyt tarkoita, että vaan minulle vaan koko Suomelle. Tämmöistä paskaa ei pidä hyväksyä ja onkin hienoa huomata, miten suuri joukko ihmisiä on täällä, Facebookissa, Hommafoorumeille, keskustelupalstoilla jne. minua tukenut tässä! Kiitoksia!

Jatketaan touhua näillä eväin!

Anonyymi kirjoitti...

Joka toinen muslimi jättäisi islamin ellei heitä uhattaisi tappaa sen takia.

Katsos, islam ei oikein tahdo joustaa siinä. Kun on kerran syntynyt muslimiksi niin täytyy olla sen panttivankina loppuelämänsä. Moni tahtoisi luopua siitä, mutta kun tuhma imaami, isi(jolla on kolme jalkavaimoa) tai serkut jotka ovat kiinnostuneita myös vuohista eivät suostu siihen. Ja nämä ovat niitä maltillisia muslimeita.

Anonyymi kirjoitti...

Tsemppiä sulle!

Anonyymi kirjoitti...

Ootpa lapsellinen ku pilkkaat toisten pyhää kirjaa. Ei minkäänlaista kunnioitusta. Itse provosoit nämä idiootit perääsi. Nämä idiootit taas jotka uhkailee sua, ei edusta Islamia millään tavalla. Vaikka sun kuva on loukkaava kaikin puolin, ei se anna oikeutta väkivallalle. Noita uhkailijoita ei kyllä voi kutsua muslimeiksi, koska oikeat muslimit ei käyttäydy noin. Myöskään ISIksen tai Al-Qaidan jäseniä ei voi kutsua muslimeiksi koska eivät käyttäydy Islamin mukaisesti. On niin väärin että sairaat ihmiset mustamaalaa kaikki muslimit sanomalla että tekevät rikokset Allahin nimeen. Kaikki ulkomaalaiset jotka ei osaa käyttäytyä saisi karkottaa, mutta samalla suomalaiset jotka ei osaa käyttäytyä sais lähettää vaikka siperiaan.

Anonyymi kirjoitti...

Sanoiko joku jussi halla-aho?

Anonyymi kirjoitti...

Toi Zamako Islam on kääpiö. Kun käy ton jätkän facebookissa, niin onpa homomainen jätkä (naismainen) kuten monet tuon kulttuurin nuoret. Hajuvesi pöllyää kun nämä menee ohi.

Anonyymi kirjoitti...

Haluaisivitkohan nuo uhkailijat vieraita kylään? Noilla naamoilla ehkä katsoisin missä liikkuisin.

Anonyymi kirjoitti...

jos Suomalaisten tapa on tehdä pilapiirroksia jostain aiheesta niin kai Suomalaisilla on oltava siihen omassa maassaan oikeus?
täällä on pilkattu milloin mitäkin eikä islam varmasti tule olemaan poikkeus.
eläkäämme omassa maassamme niinkuin elämme,se ei tarkoita sitä että niitä kuvia pitää mennä jonnekin muslimimaahan piirtämään ja levittämään eikä se tarkoita sitä että sieltä pitää tulla tänne kukkoilemaan mitä saamme tehdä ja mitä emme vain koska he sanovat niin.
edelleenkään Suomessa ei ole pakko ulkolaisten asua ellei meno miellytä.

Anonyymi kirjoitti...

Faijalla oli joskus Roadhouse niminen ravintola, jossa kävi aikoinaan Väinö Kuisma ja Pekka Siitoinkin piipahtamassa. Helvetin vittumaista nähdä, että joku tuollainen paska läävä on ominut nimensä käyttöön. Tiedänpä välttää tätä mestaa.

Pakko myös todeta, että onko oikeasti poliisivoimissa joku näin säälittävä henkilö? Siis mies poliisina, joka antaa tyttöystävänsä hengailla tällaisten ihmisten kanssa? Siinä on kyllä epäonnistunut isän tehtävässään ja pahasti.

Hyvällä asialla olet liikenteessä ja pistän sanan kiertämään. Saapahan muutkin kuulla tästä.

Anonyymi kirjoitti...

Taqiyya vauhdissa täällä kovasti. Jätetään olennaisia kertomatta, kun sanotaan että taqiyya on sallittua jos se pelastaa toisen hengen. Kyse on siis siitä, jos se pelastaa muslimin hengen, eikä vain jonkun toisen, sillä taqiyya on sallittua silloin kun kyse on islamin edistämisestä. Jokaisen muslimin henki kuuluu islamin avustamiseen/edistämiseen. Taqiyya kuuluu siis myös valehteluun islamista, jotta ihmiset luulisivat siitä jotain muuta, kuin sitä sen todellisuutta, mikä täälläkin on tullut kovasti esiin. Taqiyya on siis sallittua jos se edistää islamia, eli kaikissa tilanteissa ns. kafireiden kanssa. Toinen hieman tähän liittyvä asia on se, että jos kafir tekee sopimuksen, oli se suullinen tai kirjallinen, muslimin kanssa, muslimin ei tarvitse noudattaa kyseistä sopimusta auringonlaskun jälkeen, koska kyse on kafirista, eli ulkopuolisesta, ei-muslimista. Muslimiin ei voi missään tilanteessa luottaa.

Anonyymi kirjoitti...

http://i.imgbox.com/PMJuKlR5.jpg

onko Fobba "Emre Koyu"n alias Beksu Tähden palkkalistoilla :D :D

Tämä "Emre Koyu" muuten kertoilee avoimesti FB:ssä kannabiksen käytöstään jne laittomuuksista.

Anonyymi kirjoitti...

Jos ei poliisit tee mitään nii lähe ite porukalla pieksee nää mamut.
Ite tekisin ainaki näin...

Anonyymi kirjoitti...

Tulipa taas paljon paskapuhetta muslimilta koskien Aishan ikää. Ohessa pari lainausta luotettavimpina pidetyistä haditheista.

Hadith-kokoelma Sahih Bukhari Volume 5, Book 58, Number 236:
www.usc.edu/org/cmje/religious-texts/hadith/bukhari/058-sbt.php#005.058.236
Kertojana Hishamin isä:
Khadija kuoli kolme vuotta ennen profeetan lähtöä Medinasta. Hän pysyi siellä pari vuotta ja meni naimisiin Aishan kanssa, kun hän oli kuuden vuoden ikäinen. Avioliitto sai täyttymyksensä, kun Aisha oli yhdeksän vuoden ikäinen.

Hadith-kokoelma Sahih Bukhari Volume 7, Book 62, Number 88:
www.usc.edu/org/cmje/religious-texts/hadith/bukhari/062-sbt.php#007.062.088
Kertojana Ursa:
Profeetta allekirjoitti avioliittosopimuksen Aishan kanssa kun hän oli kuuden vuoden ikäinen. Avioliitto sai täyttymyksensä kun Aisha oli yhdeksän vuoden ikäinen. Aisha oli naimisissa profeetan kanssa yhdeksän vuotta, kunnes profeetta kuoli.

Hadith-kokoelma Sahih Muslim Book 008, Number 3310:
www.usc.edu/org/cmje/religious-texts/hadith/muslim/008-smt.php#008.3310
Kertojana Aisha:
Allahin apostoli meni naimisiin kanssani, kun olin kuuden vuoden ikäinen. Menin hänen vaimokseen kun täytin yhdeksän vuotta.

Ohessa Koraanin eli itse Allahin hyväksyntä lasten raiskaamiseen.

Suura 65:4 Niille vaimoistanne, joiden kuukautiset ovat keskeytyneet, tai jos olette tästä epävarmoja, olkoon koekautensa, kolme kuukautta, samoin niille, joille kuukautiset eivät ole alkaneet; mutta raskailla vaimoilla tämä aika kestäköön aina siihen asti, kunnes he ovat synnyttäneet. Sille, joka noudattaa Jumalan tahtoa, Hän helposti ratkaisee kaikki pulmat.

Lisää faktaa islamista löytyy tuolta:

http://mattikorh.blogspot.fi/2012/07/tutkintapyynto.html

Anonyymi kirjoitti...

Lainaamasi hadithit voivat olla totta sunnien silmissä, mutta shiat eivät pidä lainaamiasi kiroja luotettavina.. Itse puhuin shiojen näkökulmasta en sunnien. Kannattaa tutkia enemmän asioita ennenkuin valheeksi leimaat kiitos ja näkemiin. Jos et usko niin kirjoita googleen what shias think of sahih bukhari, sahih muslim yms... nämä sunni kirjat eivät ole meidän silmissä edes lähde argumenttiin

Anonyymi kirjoitti...

As you know, there are two major sources of information for Muslims. The first is the Holy Qur’an, on which all Muslims agree. The second is the Sunna, which includes the words, actions and confirmations of the Prophet (pbuh). Unfortunately, Muslims disagree greatly when it comes to the Sunna of the Prophet (pbuh). The Shia have their own books, while the Sunnis have other books and the narrations in the books differ greatly.

Anonyymi kirjoitti...

Kukahan saatanan idiootti nämäkin kaikki apinat on Suomeen aikanaan päästänyt. Edes Mestari ei meitä enää voi pelastaa. Ei riitä että nekruja ei tänne enempää otettaisi, olemassaolevatkin pitäisi saada ulos, ja kaikki niiden siittämät sekarotuiset. Tässä sitä hedelmää nyt sitten korjataan.

Anonyymi kirjoitti...

Tässä näkyy erinomaisesti islamilaisen maahanmuuton kyseenalainen "hyöty" suomalaiselle yhteiskunnalle!

Anonyymi kirjoitti...

Tappouhkailijasi Qendrim Bengoli HS haastattelussa Tapanilan Raiskausten jälkeen

http://i.imgur.com/xfc05v1.jpg

alkuperäinen kuva http://static.mitavittua.fi/uploads/2015/03/11054324_10202469959950911_9002134621003335742_n.jpg

Anonyymi kirjoitti...

Eikö menisi itsepuolustuksen piikkiin jo jos alkaisi tempoa urakalla näitä mamuja jos ei heitä rangaista viranomaisten taholta nehän pilaavat tavallisten ihmisten elämiä ihan turhaan.mamut ovat näitä vitun rasisteja eivätkä liikaa suvaitsevat Suomalaiset.Avuttomia hakkaavat porukalla ja poliisit hyysäävät eli työllistävät itseään samaa tekevät työvoimatoimistot! LISÄÄ NÄITÄ KUSIPÄITÄ SUOMEEN NIIN PYSYY TYÖKKÄRIT SAIRAALAT POLIISIT YMS;TYÖLLISTETTYNÄ NYT ON JO LIIAN MYÖHÄISTÄ MAMUT OVAT PILANEET JO MAINEENSA RAISKAAMALLA,HAKKAAMALLA,RYÖSTELEMÄLLÄ YMS,ulos koko porukka kotimaahansa