Hänen Pyhyytensä ja Armonsa, Suomen Ajatuspoliisin Pääinkvisiittori, Mika Illman (ks. Illmanismi) on mitä kohteliaimmin lähestynyt minua syytteellä kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Näytösoikeudenkäynti on tarkoitus pitää 15.10.2013 klo 11 Satakunnan käräjäoikeudessa Raumalla. Toivon paikalle sankkaa osanottoa hilpeän päivätapahtuman merkeissä. Pukukoodiksi ehdotan tilaisuuden luonteen huomioon ottaen (sirkus) jotain "hilpeää" ja "rentoa" (esim. pelle- tai miimikonasu). Tilaisuudessa ei saa polttaa, eikä omia juotavia voi valitettavasti tuoda istuntosaliin, joten kyseiset tuotteet kannattaa nauttia ennen istunnon alkua sopivaan tunnelmaan pääsemiseksi.
Tarina juontaa juurensa tähän tapahtumaan ja sitä kautta tähän blogikirjoitukseeni. Asiaan liittyvät paperit ovat katsottavissa täällä.
Illman on ilmeisesti kopioinut vanhoista konsepteistaan lyhyen perusvuodatuksen, johon hän juttunsa näennäisesti nojaa. Todellisuudessa juttu nojaa tietenkin Illmanismiin, mutta leikitään nyt hetki, että emme tuota tiedä. Haasteessaan Illman mm. väittää:
"Jansson on antanut kirjoituksessaan ymmärtää, että Afrikasta ja Lähi-Idästä peräisin olevat islamin uskoiset ihmisryhmät ovat länsimaisia ihmisryhmiä alhaisemmalla tasolla. Kirjoituksessa on yleistävästi esitetty, että nämä ihmiset ovat sivistymättömiä elukoita, jotka rötöstelevät tai lisäksi loisivat verovaroilla, ja että heidät pitäisi lähettää takaisin kotimaahansa välittömästi tai jopa tappaa heidät."
Illmanilta on ilmeisesti mennyt ohitse joko tarkoituksella tai epähuomiossa se asia, että tuossa tapauksessa puhun nimenomaan ko. tapauksessa ko. tyttöjen ahdisteluun syyllistyneistä pedofiileistä, en suinkaan yleisesti ottaen (kaikista tai erityisestä edes) Afrikasta tai Lähi-Idästä peräisin olevista muslimeista. Mikäli olisin puhunut, olisin varmastikin kirjoittanut sinne juurikin niin. Käsittääkseni pedofiilisten tekojen toteuttaminen on rötöstelyä, vai eikö muka ole? Pedofiilit eivät ole mikään erityistä suojelua omaava vähemmistöryhmä, josta ei saisi puhua roskasakkina, saastana tai eläiminä. On aivan yleistä kielenkäyttöä netissä toivottaa pedofiilejä ammuttavaksi tai muulla tavoin tapettavaksi. Illmannin mielestä islaminusko ilmeisesti antaa jonkinlaisen taikaviitan, jonka omaavaa ei saa kohdella tai josta ei saa puhua samalla tapaa kuin pedofiileistä yleensä puhutaan. Olisikohan Jammu Siltavuorenkin pitänyt kääntyä islaminuskoon ja saada moisen taikaviitan suoja itselleen?
On toki mahdollista, että Illman on vetänyt herneen nenäänsä kohdasta, jossa minä totean Afrikan ja Lähi-Idän "paskamaista". En kyllä ymmärrä, onko jonkin valtion tai valtiorykelmään viittaaminen "barbaarisena paskamaana" jollakin tapaa kiihottamista? Aivan yleistä kielenkäyttöä se ainakin on, enkä tuossa tapauksessa edes nimeä mitään tiettyä maata, vaan jätän lukijan oman mielikuvituksen ja kokemuksen varaan päätellä, mitä valtioita tai alueita voin tarkoittaa. On täysin kiistämätön tosiasia, että tuolla alueella on lukuisia valtioita ja niiden osia, jotka ovat täynnä barbariaa, kuten väkivaltaa, raiskauksia, sivistymättömyyttä, jne. Minusta ihmiset, jotka ovat käyttäytyvät kuin barbaarit, sopivat hyvin alueelle, jossa eletään kuin barbaarit. Onko tuon julkituominen kiihottamista kansanryhmää kohtaan vaiko vain Illmanismia?
Illman jatkaa:
"Lisäksi kirjoituksessa manitaan, että islam on pedofiiliuskonto, joka hyväksyy lasten raiskaamiset"Niinhän se on ja niinhän se hyväksyy. Vai miten sitten tuo pitäisi tulkita? Islaminuskon ylin maanpäällinen edustaja tms. toteaa pedofiliasta:"Seksi 4-vuotiaan kanssa on ok, kunhan lasta vain kosketellaan, suudellaan ja nussitaan reisien väliin. Yhdyntää voi harjoittaa vasta 9-vuotiaan lapsen kanssa." Vai onko vain niin, että tuota tosiasiaa ei saa sanoa ääneen (eihän Illman yritä edes kiistää sen paikkaansa pitävyyttä)? Kuinka sairasta se sitten on?!? Pitääkö seuraavaksi olla puhumasta pedofiileistä pedofiileinä?
Illman ulostaa vielä syytekirjelmänsä lopuksi:
"Janssonin kirjoitus on Afrikasta ja Lähi-Idästä peräisin olevia ja länsimaihin asumaan muuttaneita islamin uskoisia ihmisryhmiä uhkaava, panetteleva ja solvaava."Väärin, jälleen kerran. Kirjoitukseni on uhkaava, panetteleva ja solvaava pedofiilejä kohtaan. En erikseen maininnut kirjoituksessani, mitä kotimaisille pedofiileille pitäisi tehdä (vinkki: sama kohtelu), koska koko kirjoitus koski nimenomaisesti muslimeita, jotka seurasivat profeettansa jalanjälkiä. Tätä ei Illman tietenkään halua tajuta, kun hän metsästää lisää sulkia hattuunsa ajatusrikollisten jahdista, kuten aina.
Mikäli uhkaisin, panettelisin tai solvaisin vaikkapa Lähi-Idästä tulevia muslimeita, kirjoittaisin esimerkiksi tähän tapaa:"Lähi-Idän ja Afrikan muslimit ovat barbaareja pedofiilejä ja jotka pitäisi kaikki ampua tai vain pudottaa lentokoneesta ilman laskuvarjoa." Tai:"Ruotsissa oleilee sossupummeja ja pedofiilejä muslimeita, jotka pitäisi kaikki ampua." Tai jotain sinnepäin. No niin, nyt se Illman tietenkin tarttuu tähän kirjoitukseeni ja nostaa uuden syytteen noista kirjoittamistani lauseista! :-)
PS. Illman on ilmeisen impotentti, koska blogissani on lukuisa joukko kirjoituksia, joista vastaavaa sirkusta voisi myös ryhtyä pyörittämään. Illman ei kuitenkaan ole ottanut suurennuslasinsa alle kuin vain tuon yhden kirjoitukseni. Ilmeisesti en ole niin iso kala, että Hänen Korkeutensa viitsisi ryhtyä sen enempää minua vainoamaan. Jään pahasti Jussi Halla-ahon ja Seppo Lehdon varjoon Illmanismin uhrina. En toisaalta voi sanoa olevani pettynyt, sillä kukaan selkopäinen ihminen ei halua Illmanin ja hänen kaltaistensa sananvapauden vihollisten käsittelyyn vapaaehtoisesti.
Päivitystä 18.8.2013: Tätä kirjoitustani on parin päivän aikana lukenut jo n. 3000 ihmistä. Aika hyvin tieto leviää. Hyvä niin!
Päivitystä 20.8.2013: Nyt jo yli 7000 ihmistä! :-)
Päivitystä 22.8.2013: Nyt jo yli 10000 ihmistä! :-) :-)
Vuonna 2008 Illman sijoittui toiseksi Electronic Frontier Finlandin Vuoden Isoveli -äänestyksessä.
VastaaPoistaRaati katsoi Illmanin toimien pyrkineen rajoittamaan
sananvapautta verkossa "sinnikkäästi, demokratian periaatteista, syyttäjän toimenkuvasta ja teknisistä realiteeteista välittämättä".
Tulee mieleen yksi Ruotsidemokraattien poliitikon kohu tältä vuodelta. Youtubessa oli sellainen video, jossa jossain päin Afrikkaa poltetaan ihmisiä noitina ja hakataan heitä kepeillä, etteivät he pääse ylös liekeistä. Poliitikko oli kommentoinut videota kutsumalla heitä "helvetin apinoiksi". Tästä tuli rasismikohu. Eli siis hetkinen, noidanpolttajamurhaajiakaan ei saa kutsua "helvetin apinoiksi"? Ilmeisesti tietyistä henkilöistä ei saa sanoa pahaa, koska se voidaan jostain melko käsittämättömästä syystä tulkita niin, että tarkoitetaan kaikkia.
VastaaPoistaEikö yleisesti siteerata lausetta: "Saksa on paskamaa".
VastaaPoistaSamaa ei saa sanoa tietyistä maista, näemmä.
"Aika usein kuulee, että vaikka kaikkia kulttuureja pitääkin kunnioittaa, barbaarisia ilmiöitä ei voi pitää kulttuurina. Tämä on pelkkä älyllisesti köyhä kepulikonsti. Kaikki yhteisön toimintamallit ja arvot ovat osa yhteisön kulttuuria. Jos jossakin kivitetään avionrikkojia tai tapetaan ne, jotka vilkaisivat jonkun siskoa väärällä ilmeellä, nämä ovat kulttuurisia piirteitä. Jos kerromme (im- tai eksplisiittisesti) afrikkalaiselle maahanmuuttajalle, että bongorumpu, värikäs huivi, mausteinen ruoka ja koripallo ovat hyviä (ja siten osa kulttuuria) mutta tyttöjen ympärileikkaus ja moniavioisuus pahoja (ja siten kulttuurin ulkopuolella), otamme asiaksemme määritellä hänen kulttuurinsa. Tämän määrittelyn taas suoritamme vain ja ainoastaan oman, tällä hetkellä vallitsevan länsimaisen kulttuurisapluunamme lävitse. Mielestäni on hullua, että aina, kun arabi Allahin nimessä räjäyttää jotain tai ampuu jonkun, länsimaisten älykköjen armeija on vakuuttelemassa, että ei tuo ole oikeaa islamia ja että islamissa on kyse ihan muista asioista. Jos haluan tietää, mitä on islam, kyllä minä mieluummin uskon partasuuimaamia, joka sentään on koko ikänsä omistautunut aiheelle, kuin ateistista vasemmistoälykköä, joka ei tiedä asiasta mitään.
VastaaPoistaLopputulema edellä sanotusta on, että joko oikeasti tunnustamme kaikki kulttuurit samanarvoisiksi ja hyväksymme, että osa väestöstä rikkoo lakejamme (jotka ovat vain kodifioituja kulttuurisia arvoja), tai kerromme maahanmuuttajalle, mitkä osat hänen kulttuuristaan me sallimme hänen säilyttää. Jälkimmäinen vaihtoehto, jota suurin osa "suvaitsevaisista" käytännössä ja osin ehkä tiedostamattaan kannattaa, sisältää sen, että oma kulttuurimme on parempi, koska molempien kulttuurien määrittely tapahtuu sen kautta. Kolmas, minun kannattamani vaihtoehto on, että hyväksymme globaalisti kulttuurien monimuotoisuuden, emmekä tee asialle mitään. Koska minun mielestäni oma, länsimainen kulttuurini on parempi kuin afrikkalaiset ja aasialaiset kulttuurit, pidän tarpeellisena linnoittautumista niitä vastaan."
http://jussi.halla-aho.com/compendium.html
Kannattaa muuten googlettaa "Illman" tai "Illmanismi", löytyy aika hauskoja juttuja ja videoita youtubestakin. Muistakaa, että Mika Illmannin arvostelu tai hänelle vittuilu EI ole kunnianloukkausta, koska ne kohdistuvat nimenomaan hänen toimiinsa hänen työssään.
VastaaPoistaIllmannin pitäisi väsätä toinen tohtorinväitöskirja, jossa hän kertoisi, että sekin on rikos, jotta hän voisi alkaa sen pohjalta sitten syyttämään ihmisiä. Eli aivan samalla tapaa, kun hän on aikoinaan tehnyt väitöskirjansa ja jonka sisältöön hän nykyään vetoaa kun nostaa ihmisiä vastaan syytteitä kiihottamisesta kansanryhmää kohtaan ja uskonrauhan häiritsemisestä
Tätä ei valtionsyyttäjä Mika Illman tiennyt kun hän päätti nostaa syytteen Markus Janssonin
VastaaPoistablogikirjoituksesta. Siten on pääteltävissä että syyte on laadittu erittäin hataralta asiapohjalta.
11 vuotiaita ruotsalaisia pikkutyttöjä Tukholmalaisessa kylpylässä Husbybadetissa pahoinpidelleet ja raiskanneet arabit ja afrikkalaiset olivatkin turvapaikanhakijoita!
He saapuivat kylpylään
pakolaiskeskuksesta!
http://www.youtube.com/watch?feature=player_embedded&v=Xy-lXixUiJM
Muslimiraiskaajat Tukholmalaisessa kylpylässä olivat
VastaaPoistaturvapaikanhakijoita!
Valtionsyyttäjä Mika Illman on voittanut yhden hengen kylpyläviikonlopun Husbybadetissa - täysihoidolla. Täysihoidosta pitävät huolen muslimiraiskaajat.
Eihän Illman nyt mitään viitsi lukea eikä perehtyä. Eivät poliisi, syyttäjä eikä oikeuslaitoskaan viitsi. Summamutikassa mutulla menevät ja tuomioita antavat. Näin Suomessa.
VastaaPoistaOn kerta kaikkiaan hienoa, että Markus Jansson, yksi Suomen vastenmielisimmistä ihmisistä, lopultakin joutuu sinne, minne kuuluukin. Kiven sisään.
VastaaPoistaTosiaan ei meillä ole varaa arvostella Venäjää,koska sananvapaus on Suomessa näinkin huonolla tasolla.
VastaaPoistaTässä taas yksi syy, miksi netissä ei esiinnytä omalla nimellä. Näitä idioottimaisia syyttäjiä, jotka hakevat huomiota ja kunniaa, jopa sellaiselta paskasakilta kuin muslimit, löytyy kyllä ihan suomestakin.
VastaaPoistaNiin, omalla nimellään ei pitäisi näköjään kirjoittaa mitään. Mitä kummaa Ajatuspoliisi ja ylipäätään ihmiset kuvittelevat, että se muuttaisi, että samat tekstit tulisivat tunnistettavan nimen ja naaman sijasta joltain anonyymiltä ihmiseltä? Loppuisiko "epämiellyttävä" kirjoittelu ja "epämukavien" tosiasioiden julkituominen kuin seinään? Sekö ratkaisisi kaiken netin paskavuoren ongelman, että kaikki tavara laitettaisiin nettiin ilman tietoja sen tekijöistä?
VastaaPoistaNo ei varmasti.
Tietenkin Isoveljen tavoitteena on varmasti saada kaikki nettikirjoittelu ja nettitouhu ylipäätään käyttäjätunnistuksen taakse, jotta kaikkea voidaan valvoa ja vainota. Siinä se ei ehkä tule koskaan onnistumaan, eikä nimeään käyttävien vainoaminen ainakaan paranna sen mahdollisuuksia siinä asiassa. Isoveli toimisi fiksusti, jos se totuttaisi ihmiset ensin siihen, että omalla nimellään voi tehdä netissä mitä tahansa...sitten vaatisi omalla nimellä toiminnasta pakollista...ja vasta sitten alkaisi vainota ihmisiä. Nythän Isoveli pakottaa ihmiset toimimaan oletuksena netissä anonyymisti. Hah ja pah.
Muista kaksi asiaa:
VastaaPoista1. Kiistä syyllistyneesi rikokseen.
oikeudessa on oma kielensä ja oikea termi on kiistää.
2. Hanki asianajaja
Ilmeisesti kaikki tähän mennessä langettavan tuomion saaneet ovat jättäneet käyttämättä oikeutensa asianajajaan. Erityisesti Mikko Ellilän typeryys tässä suhteessa oli ilmeinen.
Toivottavasti et ole, etkä koskaan havittele valtion virkaa. Et nimittäin läpäise enää suojelupoliisin perusmuotoista turvallisuusselvitystä, koska olet ääriainesta.
VastaaPoistaKyllä jengillä on ollut asianajajat, mm. Halla-aholla oli. Ei se mitään vaikuta Demla-Suomessa.
VastaaPoistaViranomaiset ja lainsäätäjät ovat sodassa omaa kansaansa vastaan.
VastaaPoistaVieraan kulttuurin edustajan tekemästä rikoksesta on tehty hyve.
Tätä kantaväestöä sortavaa toimintaa julkinen hallinto kutsuu petollisesti positiiviseksi syrjinnäksi.
Omasta kantaväestöstä on tehty toisen luokan kansalaisia, joiden tehtävänä on kuuliaisesti maksaa siitä että viranomaiset voivat jatkaa mielivaltaansa.
Vaikka nämä ruotsalaiset pikkutytöt olisi kaikki raiskattu ja silvottu ja jätetty kuin veriset rääsyt uima altaaseen, media olisi pitänyt tärkeämpänä uutisoida näiden "turvapaikanhakijoiden" integroimisesta yhteiskuntaan ja miten se "rikastuttaa" meidän kulttuuria.
Mistä kantaväestö sitten hakee turvapaikkaa, kun oma maa muuttuu koko ajan turvattomammaksi sitä mukaan mitä suuremmaksi näiden tummaihoisten ja tummakarvaisten barbaarien määrä kasvaa.
Tämä ei ole Suomen Hammaslääkäriliiton ilmoitus happohyökkäyksen vaarasta.
VastaaPoistaKamelin ja aasin nussijoiden paratiisissa on särö. Tässä on myös toinen syy miksi naiset on pakotettu pukeutumaan säkkiin. Koska sillä peitellään naisen kasvot joka on joutunut - vain Jumala tietää mistä syystä, jos hänkään - barbaarikulttuurin edustajan happohyökkäyksen kohteeksi.
Näitä kuvia tullaan näyttämään oikeudenkäynnissä valtionsyyttäjä
Mika Illmanille.
Ilmeisesti hän kiihottuu niistä.
http://www.dailystormer.com/our-men-throw-acid-in-our-faces-destroy-our-lives-but-we-never-stop-loving-men-warning-violent-images/
Tällaisista elukoista pitää päästä eroon jotka eivät rikastuta vaan saastuttavat meidän kulttuurimme.
Mika Ilmanille vaan tiedoksi:
VastaaPoistaProfessori Terttu Utrianen on sanonut, että arabimaissa ja islamin piirissä eletään keskiaikaa, lainaus:
Arabimaissa eletään nyt samaa aikakautta kuin meillä 1500–1600-luvulla
Onnittelut syytteestä! Olet noussut suurten joukkoon. On kunnialllinen asia tulla syytetyksi järkipuheesta ja päästä puolustamaan meidän jokaisen sananvapautta tässä sairaassa ilmanistisessa yhteiskunnallisessa tilanteessa.
VastaaPoistaHaastemies kolisi postiluukusta sitten omaan nilkkaan vai mitä? HAHHAH HAHHAH HAHHAH!!!
VastaaPoistaPs. sinä suuri sananvapauden kannattaja tietysti valvot huolella kommenttilootaasi, joten tämä ei varmaankaan mene läpi vaikka tämä on oikeasti hyvä vitsi.
> Haastemies kolisi postiluukusta
VastaaPoista> sitten omaan nilkkaan vai mitä?
> HAHHAH HAHHAH HAHHAH!!!
Niinno missä ja miten minä ole ilakoinut siitä, että joku muu on saanut syytteet sananvapautensa käyttämisestä? En nyt oikein ymmärrä tätä "riemuasi".
> Ps. sinä suuri sananvapauden
> kannattaja tietysti valvot
> huolella kommenttilootaasi,
> joten tämä ei varmaankaan mene
> läpi vaikka tämä on oikeasti
> hyvä vitsi.
Et tajua mitä sananvapaudella edes tarkoitetaan. Sananvapauteen ei kuulu se, että ihmisen tarvitsee antaa omaa omaisuuttaan tai tilaansa toisten käyttöön heidän mielipiteidensä ilmaisemiseksi. Sananvapauteen ei siis kuulu, että esimerkiksi minä voin tulla sinun kotiisi paasaamaan tai huutamaan ikkunasi taakse tai kirjoittamaan nettisivuillesi.
Sananvapauteen kuuluu se, että valtiovalta ja tietyssä mielessä myöskään muut ihmiset, eivät kohdista aggressiota sellaisia ihmisiä kohtaan, jotka omassa tilassaan ilmaisevat mielipiteitään asioista. Sananvapauteen kuuluu se, että kuka tahansa voi kirjoittaa netissä mitä tahansa mistä tahansa milloin tahansa ilman, että poliisi tulee häntä pamputtamaan tai muut ihmiset ryhtyvät johonkin merkittäviin toimiin häntä kohtaan.
Sananvapauden piiriin ei tietenkään kuulu sopimusrikkomus ja petos, eli et voi vedota sananvapauteen silloin, kun kyse on rahaan ja sopimuksiin liittyvästä asiasta. Silloinhan kaikesta sopiminen ja maksaminen muuttuisi mahdottomaksi, kun kuka tahansa voi kiistää minkä tahansa tekemänsä sopimuksen tai tehdä sopimuksia väärin tiedoin.
Hommafoorumilta poimittu erinomainen kommentti tähän juttuuni liittyen:
VastaaPoistahttp://hommaforum.org/index.php/topic,86522.0.html
"Puhuessaan elukoista ja barbaareista Jansson ilmiselvästi viittasi lastenraiskaajiin, ei mihinkään kansakuntaan tai ryhmään yleisesti ottaen tai väittäen, että kaikki jonkun ryhmän edustajat ovat raiskaajia. Korkeintaan Jansson toi esiin sen, että joidenkin ryhmien piirissä lapsiseksi on yleisempää ja että siihen suhtaudutaan sallivammin. Tämähän on neutraali fakta.
Kieli on kieltämättä kiihtymystä ilmaisevaa, mutta kukapa normaali ihminen ei suuttuisi lukiessaan lapsiin kohdistuneista joukkoraiskauksista - vieläpä sellaisista, joiden edessä poliisi on voimaton?
Koko syyte on siis paitsi naurettava, myös perusteeton. Kyseessä on ajojahti ihmisyyttä, länsimaisia arvoja ja demokratiaa vastaan."
VastaaPoistaSyytteen voi laittaa ansiolistaan. Blogikirjoitus vastaa monen suomalaisen oikeustajua. Rehellisen ja järkevän ihmisen tunnusmerkki näyttää olevan syyte Valtionsyyttäjävirastolta kiihottamisesta kansanryhmää vastaan.
Mielestäni Illman työntää omia kuvitelmiaan Jansson syyksi. Koska Jansson puuttui vain tähän tapaukseeen, eikä muihin tapauksiin, niin voidaan katsoa toteennäytetyksi, että Jansson paheksui kirjoituksessaan vain kylpyläraiskaajia eikä esimerkiksi Suomessa asuvia tataareja.
Jansson myöskin selvästi mainitsee paheksuntansa kohdistuvan nimenomaan "tuollaisiin" muslimipakolaisiin, ei kaikkiin muslimipakolaisiin eikä kaikkiin muslimeihin tai pakolaisiin yleensä.
Syyte on poliittinen. Ideana on pelotella suomalaisia
ja saada aikaan tuomioita, jotka vaikeuttavat syytteiden saaneiden suomalaisten elämää. Tällaiset syytteet johtavat oikeuslaitosta kohtaan tunnetun luottamuksen murenemiseen, mikä lienee syyteiden eräs tavoite.
Voimia blogin pitäjälle!
acc
Pedofilia ei ole rikos. Pedofilia on seksuaalihäiriö. Toivoisin, että myös Markus Jansson lopettaisi pedofiilien haukkumisen. Lienee syytä kohdistaa kritiikkinsä lasten hyväksikäyttöön.
VastaaPoistaEurooppa on selviytynyt persialaisten, turkkilaisten ja venäläisten vyörytyksistä. Mutta selviääkö se 30 vuoden kuluttua kun asukkaista joka toinen on islamilainen.
VastaaPoistaPoliitikot ja virkamiehet eivät halua vapautta. Päinvastoin.
He ovat tuhoamassa kovaa vauhtia sitä perintöä joka velvoittaa
meitä. Sananvapaus on kallein perintö joka meille on annettu
edelleen luotsattavaksi. Kaikki muut oikeudet ja vapaudet ovat riippuvaisia siitä onko meillä todellisuudessa sananvapautta.
Siellä missä vallitsee sananvapaus on oikein ja luonnollista että
vallanpitäjiä kritisoidaan. Profeetat, paavit, arkkipiispat, kuninkaat, presidentit eivät tee poikkeusta. Kukaan näistä ei ole lain yläpuolella. Sellaista
kalifia ei ole olemassakaan jota ei voisi kritisoida.
On käsittämätöntä ettei saisi kritisoida esim. sitä että 10 vuotias tyttö naitetaan 70
vuotiaalle miehelle. Onko olemassa joku islamilainen geeni jota tiede
ei ole vielä löytänyt joka tuottaa tällaisia "avioliittoja"?
Ihmisiä on murhattu Euroopassa uskonkiihkoilijoiden toimesta.
Olisiko syytä muodostaa vapaaehtoisista koostuva henkivartijakaarti sananvapaus soturien suojelemiseksi?
Sananvapautta ja sen puolustajia on suojeltava riippumatta
oikeuslaitoksen päätöksistä.
Eurooppaan vyöryy lisää "kulttuurinrikastuttajia". Tällä kertaa Syyriasta, Egyptistä ja Pakistanista.
VastaaPoistaRajat kiinni!
Tukholma on Euroopan raiskauspääkaupunki. The rape capital of Europe. Stockholm.
Suomen ulkorajojen valvonta palautettava EUn sisällä.
http://www.dailystormer.com/italy-syrians-egyptians-pakistanis-in-fresh-wave-of-migrant-landings/
Pedofilia luokitellaan sairaudeksi ja sairaus ei ole rikos.
VastaaPoistaTätähän Markus Jansson lukutaidottomana idioottina ei tajua.
PS. en ole puolustellut lasten hyväksikäyttöä, joten turha alkaa viljellä mitään janssonismeja (= ad hominemeita).
Toteutuneen oikeuskäytännön mukaan riittää, että joku saattaisi ymmärtää muusta kontekstista irroitetun lauseen tarkoitusperän ilmeisen väärin (tapaus Halla-aho). Varautukaa siis sakkotuomioon kansanryhmää vastaan kiihottamisesta.
VastaaPoistaKun rähmispossun portaalia seuraa niin huomaa aika hyvin miten ruotsin media peittelee järkestelmällisesti maahanmuuttajien rikoksia.
VastaaPoistaUseimmat ruotsin sanomalehdet ovat erittäin vääristeleviä kirjoituksissaan kun tai jos raportoivat rikoksista joihin liittyy joku afrikkalais tai muslimitaustainen maahanmuuttaja.
Jossakin vaiheessa pitäisi saada Illman vaihtoon, täytynee kirjoitella kokoomuksen kansanedustajille, että meillä ei tarvita valtionsyyttäjän virastoa joka käy sellaisten kansalaisten kimppuun jotka ovat huolestuneita monikulttuuri ideologian aiheuttamasta yhteiskunnan hajaantumisesta ja islamin uskoon olennaisesti liittyvästi rasismista ja väkivallasta sekä suvaitsemattomuudesta.
Raiskaus on rikos.
VastaaPoistaJoukkoraiskaus on rikos.
Lasten seksuaalinen hyväksikäyttö on rikos.
Ulkomaalaiset, vieraan kulttuurin edustajat turvapaikanhakijoina tulivat kylpylään raiskaamaan pieniä lapsia.
Jos tällaista kulttuurin saastuttamista ei saa paheksua julkisesti blogissaan niin Suomen vaakunaksi voidaan laittaa sodomian symboli jossa tummakarvainen mies panee suomalaista lammasta.
Ketkä vitun idiootit täällä väittävät, että pedofilia ei ole rikos, vaan sairaus? Mitä vittua?
VastaaPoistaJotenkin niin vai, että jos "murhanhimo" on sairaus, niin sitten murhaaminen ei olekaan rikos?
Olkoot ihmiset yksinään miten sairaita pedofiilejä tahansa, mutta turha on tulle selittämään pienen lapsen vanhemmille, että kuule kyllä tuo Ahmed saa nussia teidän pikkulasta, koska sillä on semmoinen sairaus.
Joka tekee lapselle seksuaalisia tekoja, syyllistyy rikokseen.
Hyi Saatana! Laittakaa idiootit nimenne tänne näkyville.
t. Pörri Orava
Mustien tekemiä viharikoksia valkoisia kohtaan ei uutisoida mediassa.
VastaaPoistaTässä pari karmaisevaa esimerkkiä:
12 vuotias Jonathan Foster tapettiin raa`asti kaasupolttimella jouluaattona. Lisää tietoa www.incogman.net
Kolme mustaa ampui kuoliaaksi nuoren australialaisen pesäpalloilijan huvin vuoksi. He ampuivat häntä selkään.
Jos kolme valkoista olisi ampunut
mustan koripalloilijan kuoliaaksi joka ikinen tietää minkälainen mediamyrsky siitä olisi noussut. Asiaa olisi käsitelty päiväkausia mediassa.
Vaan ei ole mitään uutisointia näistä mustien tekemistä viharikoksista valkoisia kohtaan.
www.incogman.net
Illman haaskaa yhteisiä varoja näihin pilipali-oikeudenkäynteihin eikä ketään tunnu kiinnostavan. Hänen ainoa päämääränsä näyttäisi olevan vallan sokaisema henkilökohtainen kostonhimo.
VastaaPoistaTodellakin, kuten eräs kirjoittaja jo totesikin, voit kirjata tämän syytteen ansioluetteloon. Olen melko harvasta asiasta kanssasi samaa mieltä, mutta sananvapaus kuuluu niihin.
Ellei tämän sukupolven aikana, niin toivottavasti seuraavan, näitä Illmanismeja ryhdytään halveksumaan yhtälailla kuin nykyään halveksutaan vaikkapa Suomettumista. Mikäli yhteiskuntamme pelastuu mokutukselta siis. Muuten ei ole mitään toivoa. Ei kenelläkään länsimaisia arvoja ja sananvapautta kaipaavilla ainakaan.
VastaaPoistaKiinnostaisi tietää mihin Illuminati-loosiin valtionsyyttäjä Illman kuuluu ja keneltä hän saa nämä monikulttuurisuuden, humanitaarisen maahanmuuton edistämisen toimenpide käskyt?
VastaaPoistaEikös sama jamppa hyökkää käskystä vaihtoehtoisen journalismin lehteä Magneettimediaakin vastaan muka "juutalaisvihasta", ei se ole juutalaisvihaa jos kertoo miten asiat on tässä maailmassa ja kuka omistaa median ja käyttää valtaansa pakottaakseen kaikki samaan paskaan... Uusi maailmanjärjestys on Saatanasta, luciferia palvovien bohemian grove pedofiilien tavoite maailmanhallitus.
Niin, olisi kyllä todella kiva kuulla Illmannin todellisista vaikuttimista. Tuskin pelkkä oman palkkapussin ja aseman kohottaminen tuollaista tarmoa antaa. Illmannin isällä taisi olla jotain juutalaisia sukujuuria tms. joten eiköhän sieltä löydy jotain jos lähtee oikein penkomaan. En yllättyisi yhtään, jos Illman olisi vapaamuurarikin.
VastaaPoistaMarkus joutuu vankilaan,
VastaaPoistahahhah haa, hahhah haa,
siellä Markus raiskataan,
hahhah haa, hahhah haa!
Rosvot hänet suolistaa
ja suolet seinään ripustaa,
se meitä kovin naurattaa,
hah hah hah hahhah haa.