22. joulukuuta 2014

Pitäisiköhän sittenkin korjata kiihotusta herättänyt blogitekstini?

Sain Hommafoorumilta vinkin (kiitos nm. Lahti-Saloranta), joka tuntuu suorastaan loistavalta. Eli, että korjaisin tuomion saanutta blogitekstiäni siten, että se olisi tuomion vaatimusten mukainen, mutta vääntäisin asiat ja kantani äärimmäiseen ihailuun ja positiviisuuteen islamia ja näitä kulttuurinrikastuttajia kohtaan. Tekstistä tulisi aivan käsittämättömän korni, joka kuvastaisikin juuri parhaiten Suomen "oikeus"laitoksen moraalia ja mokutuksen ja mamutuksen "ilo"sanomaa! Mitä tuumaatte?

Eli, että muuttaisin alkuperäisen kirjoituksen esimerkiksi tähän muotoon (korjausehdotuksia voi laittaa vaikka kommenttiosioon):

20 muslimipakolaisen lauma rikastutti lapsia kylpylässä

En ole yhtään yllättynyt, että poliittisesti korrekti media ei tietenkään uutisoi tästä Suomessa mitään: Noin 20 Afrikasta ja Lähi-idästä peräisin olevaa muslimipakolaista ahdisteli lapsia kylpylässä Ruotsissa. Lauma raiskasi ainakin 11-vuotiaan tytön, sekä repi mm. uimapukuja pois muiltakin tuonikäisiltä tytöiltä. Lauma ahdisti osan tytöistä luolaan ja teki heille seksuaalista väkivaltaa. Osa paikalla olleista pojista yritti suojella tyttöjä, mutta eivät tietenkään voineet mitään moiselle laumalle aikuisia miehiä. Sokerina pohjalla on, että poliisi ei pidättänyt ketään tapahtuman johdosta!

[Alkuperäisessä kirjoituksessani kerroin rehellisen mielipiteeni josta sain tuomion kiihoituksesta kansanryhmää vastaan ja oikeuslaitos vaati siihen muutoksia jotka teen, jotta kirjoitus ei kiihottaisi ketään. Uusi teksti vastannee käräjätuomari Iiro Lehtisen ja Suomen oikeuslaitoksen toiveita ja linjaa. Alkuperäinen kirjoitus löytyy tietenkin yhä esimerkiksi Googlen cachesta ja webarchive.org sivun kautta. Korjattu kirjoitus alkaa tästä]
Nyt alkaa tulla ikävä tuollaista rikkautta ja voimavaraa!

Tuollaisia sivistyneitä kulttuurinrikastuttajia pitää kutsua lisää korkeakulttuureistaan välittömästi tai mieluiten palkita heti tavattaessa. Vitut byrokratiasta. Vitut turvapaikkahakemuksista. Tänne vaan ilman mitään viisumeita, henkilöpapereita, hakemuksia tai paskanjauhantaa, seuraavan pysäkin ollessa jokin hotelli tai rivitalo, jossa suomalaisilla ei ole ollut varaa asua. Hakemisen voi tehdä mieluusti suoraan kehitysmaasta ja ilman turhaa paperisotaa.

Ja minkä ihmeen takia tuollaisia ihmisiä ei ymmärretä ja suvaita? Miksi ihmisiä, joilla on selvästi meitä korkeampi kulttuuri ja jotka omalla toiminnallaan osoittavat halunsa sopeutua ja sitoutua länsimaiseen yhteiskuntaan ja sen sääntöihin, tietentahtoen jätetään kehitysmaihin asumaan? Minkä vuoksi ruotsalaiset lapsetkaan eivät pääse omassa maassaan vielä enempää nauttimaan näistä vierasta kieltä puhuvista, vierasta uskontoa harrastavista, vieraita tapoja omaavista kultamunista, jotka rikastuttavat heidän elämäänsä? Kenen tämän loistava idea oikein on? Kuka saa kantaa siitä kunnian?

Muistakaa, että islam on lapsirakkauden uskonto. Islam hyväksyy lapsiavioliitot ja Muhammedkin harrasti lapsirakkautta pikkutytön kanssa. Siinä, että muslimit siis rakastavat lapsia, ei ole mitään ihmeellistä tai outoa, päinvastoin.

En voi kuin ihmetellä, miksi maahanmuuttokriittisten poliitikkojen ja puolueiden kannatus kasvaa kasvamistaan. Jotkut ahdasmieliset nuivistit (valtamedian ja poliitikkojen suvaitsevaisuuskasvatuksesta huolimatta) haluavat sulkea silmänsä mamutuksen ja mokutuksen ihanuudelta. Toivon hartaasti, että Suomestakin tulee mahdollisimman pian Ruotsin kaltainen monikulttuurinen onnela.

Iltalukemiseksi ja katsottavaksi vaikkapa tämätämätämä ja tämä linkki.

2 kommenttia:

  1. Itse varmaankin pitäisin alkuperäisen tekstin. Sitten vasta, jos mikään muu ei auta, niin tekisin muutokset.

    Voihan niitä kieli poskessa tehtyjä juttuja tehdä jatkossa lisää, vaikka alkuperäinen teksti säilyisi

    VastaaPoista
  2. Säilytä alkuperäinen.

    Se on arvokas. Ainutlaatuinen.
    Se kuvaa sitä raadollista todellisuutta, sitä sairasta itsemurhapolitiikka linjaa jota Euroopassa harjoitetaan.

    Se osui. Sen takia se haluttiin vaieta kuoliaaksi.

    Vaan eipä kuole kirjoitus koskaan!

    Sivupersoona vielä laittaa tähän pienen faktaruudun:

    Syyttäjänvirasto= Suihinottovirasto
    Oikeuskansleri= Palvattu kassler
    Eduskunnan Oikeusasiamies= Eduskunnan aasi
    Julkisen Sanan Neuvosto= Journalistien itsetyydytysneuvosto
    2.vaihtoehto= Julkinen Stalinistien Neuvosto
    Korkein Hallinto Oikeus= Korkeat Herrasmieshuijarit
    Korkein Oikeus = Kuuhullujen parantola
    Hovioikeus= Hovinarrien klubi






    VastaaPoista