1. lokakuuta 2008

Pohdittavaa ulkomaalaiskeskusteluun

Jussi Halla-aho kirjoittaa loistavasti blogissaan raiskausepidemiasta, joka koettelee "kulttuurisesti rikastettuja" alueita Suomessa ja muualla pohjoismaissa. Eli siitä, että ulkomaalaiset tekevät per nuppi järkyttävästi enemmän raiskauksia kuin suomalaiset tekevät.

Maahanmuuttajien tekemät raiskaukset lisäävät raiskausten, ja raiskatuksi tulleiden naisten, absoluuttista määrää. Voidaan pohtia, miten paljon suomalainen yhteiskunta tai talouselämä kärsisivät siitä, että tänne ei muutettaisi lainkaan Irakista, Iranista, Turkista, Somaliasta, Afganistanista, Uzbekistanista, Pakistanista tai Nigeriasta. Sen jälkeen voidaan pohtia sitä, että ilman näistä maista Suomeen suuntautuvaa vaellusta pääkaupunkiseudun raiskaukset vähenisivät puoleen tai kolmannekseen.

On myös syytä muistaa, että esimerkiksi somaleista vain 9% käy töissä. Tämä ikäänkuin yksinkertaistettuna esimerkkinä siitä, miten taloudellisesti "hyödyllistä" näiden "moniosaajien" hankkiminen Suomeen "talouselämäämme tarpeisiin" on. Käytännössä kaikissa ulkomaalaisryhmissä työttömyys on korkeampaa kuin suomalaisten joukossa on. Suomalaista talouselämää ja työttömyyttä ei saada helpotettua ottamalla maahamme kouluttamattomia, kieltämme osaamattomia ja kulttuuriimme sopeutumattomia ihmisiä. Ei, vaikka miten asiaa selittelisimme tai haluaisimmekin.

Kuten edelläkin jo vihjataan, on myös varsin kyseenalaista mitä ja keiden humanitaarista etua palvelee se, että näitä ihmisiä maahamme ehdointahdoin otetaan. Ei se palvele ainakaan suomalaisten naisten humanitaarista etua, että heidän todennäköisyytensä tulla raiskatuksi kasvaa. Ehkä jonkun mielestä on humanitaarista apua, että otamme maahamme suuria määriä ihmisiä rötöstelemään ja elämään verovaroillamme...toki, onhan se näiden ihmisten kannalta lottovoitto, kun tarjoamme heille vapaasti mahdollisuuden kaikkeen tuohon.

Jokaisen on hyvä pitää nämä asiat mielessä, kun on aika keskustella maahanmuuttaja- pakolais- siirtolais- turvapaikanhakija- yms. politiikasta. Nämä ovat reaaliteettejä, jotka pitää kohdata ja uskaltaa ottaa keskusteluun ja huomioon asioista puhuttaessa. Jokainen voi pohtia näitä asioita ihan itsekseen, jos ei uskalla julkisesti tuoda niitä esille rasistin leimaa pelätessään.

4 kommenttia:

  1. Moi!

    Sopiiko mainostaa Vaaliwikiä? Kyseessä on wiki, joka on tarkoitettu ensisijaisesti Wikipedian merkittävyyskynnyksen alittaville ehdokkaille. Ehdokkaat voivat lisätä sinne artikkelin itsestään. Huomaa kuitenkin, että artikkelia saatetaan wikihengessä muokata, joten mikään rajoittamaton itsekehupaikka se ei ole.

    Vaaliwikin osoite on http://vaali.wikia.com

    VastaaPoista
  2. MILLÄ HELVETILLÄ ko. wikiin saa lisättyä kuvan?

    Juurikin ohjeiden mukaan teen
    [[Kuva:http://www.markusjansson.net/image1.png]] ja lopputulos on, että kuvaa ei näy, mutta tuo koodinpätkä näkyy.

    Ei vittu tuollaisia paskaviritelmiä. Käyttäisivät saatana html:ää tai jotain ihmisten kieltä helvetti. Eihän tuosta ota millään mitään selvää.

    VastaaPoista
  3. Kyse ei varsinaisesti ole virheellisestä syntaksista. MediaWiki ei mahdollista kuvien lisäämistä ulkoiselta palvelimelta tietoturva- ja suorituskykysyistä. Tiedosto täytyy ensin tallentaa Vaaliwikiin. Wikipediassa on hyvä, myös Vaaliwikiin soveltuva ohje osoitteessa http://fi.wikipedia.org/wiki/Ohje:Tiedostojen_tallentaminen

    Kun kuva on tallennettu Vaaliwikiin, siihen viitataan tyyliin [[Kuva:Kuvannimi.jpg]].

    Terv. ilaiho

    VastaaPoista
  4. No voi vittu, mikseivät sano suoraan tuota missään?

    VastaaPoista