20. tammikuuta 2010

Kiihotus- ja rasismipykälät koventumassa?

Ylenanto uutisoi, että rasististen rikosten tuomioihin kaavaillaan lisää ankaruutta. Samalla kuitenkin Orwellilaisesti vakuutellaan, että sananvapautta ei olla kaventamassa. Tämä on yhtä uskottavaa kuin uutinen siitä, että joku on ammuskellut jossain mutta aselakeja ei (muka) aiota tiukentaa. Uskooko joku ihan oikeasti tuollaista soopaa?

Todellisuudessa sananvapaus taas kavenee Suomessa ja toisinajettelijoiden vainonta vaan kiihtyy. Muistakaa, että Venäjänkin ihmisoikeustilanne on moninverroin Suomea parempi ja Suomessa saa yli 2v vankeutta nettikirjoittelusta.

Ainoat poliittiset tahot, jotka ovat julkisesti kritisoinut näitä lakimuutosehdotuksia ovat Muutos 2011 -liike sekä Piraattipuolue. Pitäkää tämä mielessä, kun mietitte, kenelle aiotte äänenne antaa ensi vaaleissa.

"Rasistisesta motiivista tehdyt rikokset ovat jo nykyisin Suomessa rangaistavia ja rasismi rikokseksen vaikuttimena voi koventaa rangaistusta."

Tämä on varsin käsittämätöntä sinälläänkin, varsinkin kun ottaa huomioon, miten tässä asiassa toimii käänteinen todistustaakka - eli syytetyn pitäisi itse todistella, että ei lyönyt Ahmedia turpaan siksi että Ahmed oli muslimi, vaan siksi, että Ahmed oli raiskaamassa tai ryöstämässä Siiriä. Käytännössä asia menee juurikin niin, että jos valkoihoinen suomalainen heteromies lyö ei-valkoihoista tai ei-suomalaista tai ei-heteromiestä, niin oletuksena on heti aina, että kyseessä on "viharikos".

Voi tietysti pohtia, miten se sopii yhteen yhdenvertaisuuden ja tasa-arvoisen kohtelun kanssa, että jos joku suutuspäissään huutaa "vitun Janssoni" ja vetää minua turpaan, hän saa siitä vaikka 2kk ehdollista, mutta jos hän suutuspäissään huutaa "vitun neekeri" ja vetää jotakuta neekeriä turpaan, hän saa siitä vaikkapa 6kk linnaa. Eli tavallaan, minun turpaan vetämiseni ei ole lainkaan niin paha juttu kuin se, että vetää neekeriä turpaan. Ihan piruuttanikin otan toisen esimerkin: Miltä kuulostaa, että raiskauksesta saa vaikkapa 4v linnaa, mutta vain 2v linnaa, jos uhrina onkin valkoihoinen suomalaisnainen? Onko tämä "oikein"?!?


"Työryhmä ehdottaakin, että kiihottamisrikossäännöksessä mainittaisiin uutena tekotapana yleisön saataville asettaminen. Näin varmistettaisiin, että rikosnimike soveltuu muun muassa linkkien avaamiseen rasistista kiihottamista sisältäville internetsivuille."

Tämä on jo mielipuolista. Eli ikäänkuin siinä ei olisi vääryyttä tarpeeksi, että jotakuta ihmistä vainotaan viranomaisten ja oikeuslaitoksen toimesta siksi, että hän kertonut julki mielipiteitään netissä, mutta nyt aiotaan ryhtyä vainoamaan viranomaisten ja oikeuslaitoksen taholta myöskin ihmisiä, jotka ovat levittäneet linkkiä juttuun, jossa joku (toinen ihminen) kertoo ajatuksiaan! Tämäntyyppinen oikeuskäytäntö loukkaa törkeästi sananvapautta, kun enää ei edes saisi kertoa, missä joku on kertonut jotakin!

En viitsi edes lähteä spekuloimaan minkälaisiin tilanteisiin tämä johtaa vaikkapa erilaisilla keskustelupalstoilla sun muilla, missä alkuperäisen linkin lähettämisen jälkeen alkuperäiselle sivulle voikin ilmestyä jotain aivan muuta tekstiä, kuten jotain "rasistista" ja "laitonta".


"Työryhmä ehdottaa myös, että rikoslakiin lisättäisiin erityinen törkeää kiihottamista kansanryhmää vastaan koskeva rikos. Sitä sovellettaisiin muun muassa tapauksiin, joissa kehotetaan tai houkutellaan joukkotuhontaan tai muihin vakaviin ihmisoikeusrikoksiin, murhaan tai terroristisessa tarkoituksessa tehtyyn tappoon. Enimmäisrangaistus olisi neljä vuotta vankeutta."

Toivottavasti tätä pykälää aiotaan käyttää sitten myös länsimaista yhteiskuntaa, kristittyjä, juutalaisia, homoja, jne. vastaan propagandaa levittäviä pedofiiliuskonnon jäseniä kohtaan. Vai onko taas kerran niin, että pedofiiliuskonnon jäseniä eivät koske Suomen lait (esim. lapsien silpominenhan on jo pedofiiliuskonnon jäsenille sallittua)?

Mutta että neljä vuotta vankeutta? Neljä vuotta?!? Esimerkiksi pahoinpitelystä ja kuolemantuottamuksesta saa korkeintaan kaksi vuotta vankeutta. Eli aikomuksena siis on, että jos laitat linkit tekstiin, jossa joku sanoo, että "juutalaiset pitäisi kaikki tappaa", voit saada neljä vuotta linnaa, mutta jos hakkaat jonkun tai aiheutat jonkun kuoleman, niin siitä selvitä kahden vuoden linnatuomiolla? Suomalaiset virkamiehet ovat umpihulluja. Ei mitään suhteellisuudentajua.


"Rikoksen rasistinen tai muu vastaava vaikutin koventaisi rangaistusta riippumatta siitä, keneen tai mihin rikos kohdistuu."

Siis mitä tämä tarkoittaa? Eli jos Pekka on rasisti ja Pekkaa ketuttaa somalien toiminta ja tämän vuoksi Pekka menee ja ryöstää K-Kaupan, niin Pekka saa suuremman tuomion, koska on ollut rasistisesti kiihottuneessa tilassa rikoksen tehdessään? Ei kai nyt sentään...


"Myös oikeushenkilö kuten yhteisö tai yhdistys voisi ehdotuksen mukaan joutua vastuuseen kiihottamisrikoksesta kansanryhmää vastaan, syrjintärikokseta ja, jos rikoksella on vihamotiivi, julkisesta kehottamisesta rikokseen, laittomasta uhkauksesta ja kunnianloukkauksesta."

Tämä kohta on ilmiselvästi suunniteltu torppaamaan kaikenlaisten "rasististen" (lue: nykyiseen maahanmuuttopolitiikkaan kriittisesti suhtautuvien) yhdistysten ja puolueiden toimintaa. Niitä voidaan vainota ja ajaa ne ahtaalle ja jopa lopettamaan toimintansa, koska ne syyllistyvät "rikokseen" kertoessaan esimerkiksi tilastotietoja maahanmuuttajien rikollisuudesta omassa poliittisessa ohjelmassaan tms.

Pikkuisen Orwellilainen tulkinta demokratiasta, kun yhdistyksiä kuten puolueitakin voitaisiin jo haastaa käräjille näiden "rasismin" vuoksi.


"Sananvapauden merkitys rangaistavuuden punninnassa tulisi ehdotuksen mukaan olla tavallista suurempi tieteessä, taiteessa ja niihin rinnastettavissa julkisissa toiminnoissa sekä ajankohtaisten ja historiallisten tapahtumien selostamisessa...Työryhmä huomauttaa, että esimerkiksi toimittajien saattaminen vastuuseen muiden antamista haastattelulausunnoista voi vaarantaa sananvapauden käyttämistä ja estää keskustelua yhteiskunnallisesti merkittävistä asioista."

Nyt päästiinkin sitten herkulliseen kohtaan. Eli tavallaan koetetaan selittää, että oikeastaan sananvapaus paranisi, koska joissain tapauksissa sitä lisättäisiin. Huomatkaa kuitenkin, että tuossa on tarkoitettu nimenomaan tiedettä, taidetta ja toimittajien toimintaa. Toisinsanoen, käytännössä sananvapaus EI olisi suojattu vaikkapa nettikirjoittelussa, politiikassa tai muussa kansalaisfoorumilla. Sananvapaus olisi vain suojatumpaa silloin, kun vaikkapa Pravdan toimittaja menisi kyselemään skinheadiltä, miltä tästä tuntuu. Jokainen valveutunut kansalainen tajuaa kuitenkin, että todellisuudessa ainakaan minkään suuremman median toimittaja ei päästä ääneen nykyistä maahanmuuttopolitiikkaa kritisoivia ääniä, joten on yhdentekevää, olisiko heillä siihen jatkossa juridisesti turvatumpi mahdollisuus vaiko ei.



"Ehdotuksen tavoitteena on saattaa voimaan Euroopan neuvoston tietoverkkorikoksia koskevan sopimuksen rasisminvastainen lisäpöytäkirja sekä panna täytäntöön EU:n rasismin torjuntaa koskeva puitepäätös."

Tämä ikäänkuin toteamuksena niille, jotka väittävät yhä Suomen olevan itsenäinen valtio: Suomi ei ole itsenäinen valtio, vaan joutuu toimimaan näissäkin asioissa juuri täsmälleen kuten EU haluaa. EU:sta tämäkin paskalaki on tulossa, Suomen valtio vain orjana noudattaa, mitä isäntä käskee. No, sen verran on myönnettävä, että kyllä suomalaisetkin mokuintoilijat olisivat moisen lakiuudistuksen varmasti Suomeen saaneet aikaan ilman EU:takin...


PS. Huomasin juuri, että tämä on blogini 499. kirjoitus! :-)

11 kommenttia:

Rockhead kirjoitti...

Tämä uutinen aiheuttanee suurta turhautumista monessa Suomen kansalaisessa. Vaan mikäpä neuvoksi?

Anonyymi kirjoitti...

"Ainoat poliittiset tahot, jotka ovat julkisesti kritisoinut näitä lakimuutosehdotuksia ovat Muutos 2011 -liike sekä Piraattipuolue. Pitäkää tämä mielessä, kun mietitte, kenelle aiotte äänenne antaa ensi vaaleissa."

Kehtaat ratsastaa Kokoomuksen logolla blokissasi ja samalla julkisesti kehottaa äänestämään muita puolueita. Häpeä.

Anonyymi kirjoitti...

Vaikken ole tuota lopullista ehdotusta (asettamispäätökseen ja muka taustalla oleviin kv. sitoumuksiin olen kyllä perehtynyt), vaan vain yhteenvetoja selannut, niin vaikuttaisi siltä, että ehdotetun lain mukaan vaikkapa "Suomen kansallissosialistinen puolue" nauttisi paljon suurempaa suojaa kuin nykyään ja ehdottomasti suurempaa, kuin mikään maahanmuuttokriittinen yhdistys. Jälkimmäiset olisivat luonnollisesti kiellettävien listalla (huom. yhdistystä ei voi perustaa "lain" tai "hyvän tavan" vastaisia päämääriä ajamaan)

Markus Jansson kirjoitti...

> Kehtaat ratsastaa Kokoomuksen
> logolla blokissasi ja samalla
> julkisesti kehottaa äänestämään
> muita puolueita. Häpeä.

Sitä kutsutaan objektiivisuudeksi ja rehellisyydeksi.

Jiri Keronen kirjoitti...

"Kehtaat ratsastaa Kokoomuksen logolla blokissasi ja samalla julkisesti kehottaa äänestämään muita puolueita. Häpeä."

Ihmiset eivät ole puolueita varten. Puolueet ovat ihmisiä varten.

Anonyymi kirjoitti...

Mitkähän puolueet ovat edustettuina tuossa työryhmässä? Tietäisi keitä ei varmasti äänestä.

Juuso kirjoitti...

"Mitkähän puolueet ovat edustettuina tuossa työryhmässä? Tietäisi keitä ei varmasti äänestä."

Työryhmän puheenjohtajana on toiminut lainsäädäntöneuvos Ilari Hannula oikeusminis-
teriöstä ja sen jäseninä käräjätuomari Jaana Niemitalo Helsingin käräjäoikeudesta, valti-
onsyyttäjä Mika Illman Valtakunnansyyttäjänvirastosta, asianajaja Johanna Ojala Suo-
men Asianajajaliitosta ja OTL, hallinto-oikeuden assistentti Riku Neuvonen Helsingin
yliopistosta.

Lähde:oikeusministeriön julkaisu, http://www.om.fi/1247668342834

Anonyymi kirjoitti...

Ilari on vetänyt oikeusministeriön
hanurista sangollisen paskaa
suomalaisille - mämmiä ei tosiaan erota enää lakikieroilu paskasta.
Illman, eli sairas mies taasen on
tavanomaiseen tapaansa pötköttänyt
taas urakalla.

Terveiset ministeriölle:

Painukaa vittuun lakikieroilujenne
kanssa.

Valta otettava takaisin Suomessa,
tarvittaessa voimakeinoin.

Markus Jansson kirjoitti...

Näin tulee varmasti käymään, jos ei muu auta. Eivät suomalaisetkaan sentään NIIN tyhmiä voi olla, että antavat nykyisen menon vain jatkua ja jatkua?

Nuuskamuikkunen kirjoitti...

Testi. Suljettu syysteemi.

Nuuskamuikkunen kirjoitti...

"Kommenttisi on tallennettu, ja se tulee näkyviin sen jälkeen, kun blogin omistaja on hyväksynyt sen." Jaa jaa.. sä siis näet sen kommentin ihan ekana, eikä toiset edes välttämättä tule näkemään sitä.. Suljettu systeemi tääkin!

(Testasin vaan et miten saan oman kommenttini blogiis, jos joskus tulee pakkomielle sille. Ku ei oo oikein kokemust näist asioist..)