16. tammikuuta 2010

Kuntatyönantajien selittelyä Tehy-laittomuudesta

Hupaisaa lukea Kunnallisen työmarkkinalaitoksen selittelyä oikeuskanslerin Tehy-päätöksestä. Hyvin pitkälti samansisältöistä selittelyä he harrastivat jo vastineessaan oikeuskanslerille (jonka luin ja johon vastasin omassa kirjeenvaihdossani oikeuskanslerin kanssa). Samaa liturgiaa siis toistetaan uudestaan ja uudestaan ja mitäpä muutakaan voidaan, kun asia on niin selvä ja julkea.

Parhaita paloja kunnallisen työmarkkinalaitoksen selittelystä alla:


"Suomen työlainsäädäntö ja siitä omaksuttu oikeuskäytäntö huomioon ottaen KT on ollut täysin vakuuttunut sovintoehdotuksen laillisuudesta."

Kuntatyönantajan mielestä siis työlainsäädäntö ja oikeuskäytäntö määrittelevät sen, mikä on laillista ja mikä ei. Aika hupaisaa. Kyllä sen määrittelevät ihan muutkin lait. Rautalankaa: Vaikka työlainsäädännössä sanottaisiin, että jonkun ihmisen saa murhata kirveellä, ei ketään ihmistä saa silti murhata kirveellä, koska se on toisaalla laissa kiellettyä. Vaikka työlainsäädännössä sanottaisiin (mitä siellä ei sanota), että jollekin saa maksaa palkkaa hänen yhdistysten jäsenyytensä perusteella, niin ei kenellekään saa siltikään maksaa palkkaa hänen yhdistysten jäsenyytensä perusteella.


"Tehy-pöytäkirja syntyi työministeriön asettaman sovittelulautakunnan sovintoehdotuksen hyväksymisellä "ota tai jätä -tilanteessa", jossa hylkäämisen seurauksena olisi alkanut koko terveydenhuoltoa koskeva ja muodoltaan ainutlaatuinen työtaistelu. Sovintoehdotuksen hyväksymisellä estettiin kansalaisten henkeä ja terveyttä vaarantava työtaistelu."

Ahaa, eli siis kun tulee hätä käteen, niin lakia voi rikkoa mielinmäärin, esimerkiksi voi syrjiä? Ei se noin mene, varsinkaan kun "hätä" on itse aiheutettua. Jos menisi, niin sehän tarkottaisi, että vaikkapa palokunta voisi kieltäytyä pelastamasta palavasta talosta neekeriä, koska valkoihoisia on vielä pelastamatta eikä tämä olisi syrjintää, koska "on hätä ja jotain pitää tehdä".


"KT katsoo, että syntyneille palkkaeroille on objektiivinen peruste."

Aijaa. Mikä?


"Vaikka sopimusalarajat ylittävää tarkastelua tehtäisiinkin, kuntatyönantajilla on katsottava olevan objektiiviset perusteet maksaa samasta työstä eri palkkaa, kun Tehy-pöytäkirja syntyi syksyn vaikeissa olosuhteissa pakollisen, lakisääteisen sovittelujärjestelmän myötä."

Eli jos pakollisen lakisääteinen sovittelujärjestelmän tuloksena syntyy vaikkapa sopimus, että neekereille ei tarvitse maksaa kuin 50% siitä palkasta, jota valkoihoisille maksetaan, niin kuntatyönantajien mielestä tuo on ihan ok juttu sitten?!? Ei syrjintää, ei laitonta, ei vääryyttä, jne.? Justjustjust.


"Sovintoehdotuksen antoi sovittelulautakunta, jossa mukana olivat mm. tasa-arvovaltuutettu ja valtiovarainministeriön edustaja."

Eli siis tasa-arvovaltuutetun ja valtiovarainministeriön edustus tekee laittomuudesta laillisen? Tämähän menee entistäkin hupaisammaksi.


"Kyseessä on ennakkotapaus, joka on yhdenvertaisuuslakiin perustuva ensimmäinen tulkinta syrjinnästä tällaisessa asiassa."

Niinpä on, mutta jokainen edes lukion lakitiedon kurssit käynyt tajuaa silti, että kyseessä on syrjintä. Mistä kunnallinen työmarkkinalaitos maksaa asianajajilleen palkkaa, kun he eivät tiedä tai tajua näin perustavaa laatua olevia asioitakaan?


"Tasa-arvolain samapalkkaisuusäännöksiä ei ole sovellettu työehtosopimusrajat ylittäen"

No ei tietenkään ole, kyse onkin näet siitä, että nyt samapalkkaisuussäädöksiä on rikottu. Sillä, mitä tai miten työehtosopimusrajat ylittyvät tai eivät ylity ei liity tähän asiaan millään tapaa. Kuntatyönantaja ikäänkuin koettaa typeryyksissään selittää, että "kirvesmurhaa ei ole tehty kävelemällä punaista liikennevaloa päin"...no ei ole ei, mutta entä sitten, tarkoittaako se, että kirvesmurha on ok juttu ja laillinen? Edelleenkin, mistä kuntatyönantajat oikein maksavat juristeilleen palkkaa kun eivät näin yksinkertaisiakaan asioita tajua?!?


"ja mahdollisten perusteettomienkin palkkaerojen poistamiseen on annettava kohtuullinen aika, mihin vaikuttaa mm. työnantajan taloudellinen tilanne."

Miksi alunperin aiheutitte perusteettomia palkkaeroja? Miksi ette ole korjanneet niitä kuluneen 2v aikana? Oikeuttaako heikko taloudellinen tilanne lain rikkomiseen ja korvauksen maksamisesta pidättäytymiseen?


"Apulaisoikeuskanslerin päätös otetaan huomioon kunta-alan meneillään olevissa neuvotteluissa."

Syytä olisikin, mutta älkää vain kuvitelko, että se riittää.


"Se vahvistaa periaatetta, jonka mukaan kunta-alan palkkausjärjestelmä perustuu työtehtävien vaativuuteen."

Miksi ette ole itse noudattaneet tuota periaatetta, kun annoitte Tehyläisille ekstrakorotuksia? Miksi ette noudata omia periaatteitanne alunperinkään? Miksi rikotte tietoisesti lakia ja omia periaatteitanne ja sitten itkette ja selittelette julkisesti toimintaanne, ettekä esimerkiksi anna kenkää tai nosta syytteitä laittomuuksia tehneitä virkamiehiä kohtaan?

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hieno iskevä kirjoitus. Ei jäänyt epäselväksi yhdellekkään lukutaitoiselle.

Hykertelen ilosta ja toivon, että kaikki tehyyn kuulumattomat vaativat takautuvasti heille kuuluvan palkkansa.

Hienoa Markus! Sosoomus sai korvillensa ja kunnolla!

Anonyymi kirjoitti...

Juridinen argumentaatiosi on hupaisaa, lapsellisen kömpelöä ja pääosin väärää, mutta silti tunnustan, että itse perusasiassa olet oikeassa.