Pravda kirjoittaa tänään, että Suomen armeija saa uuden it-ohjusjärjestelmän venäläisen BUK-1M järjestelmän korvaajaksi lähitulevaisuudessa. Järjestelmä on norjalais-yhdysvaltalainen NASAMS (II) ja hankinnan hinta on ohjuksineen vajaat puoli miljardia euroa.
Kirjoitin jo ennen valintapäätöksen julkistamista Suomen Sotilas lehteen kyseistä lehteä ja NASAMS järjestelmää kohtaan kohdistuvaa kritiikkiäni, jonka lehti julkaisikin viime numerossaan. Lukaiskaapa läpi ja miettikää sen jälkeen, oliko NASAMS huono vai kenties aivan surkea päätös, joka tehtiin poliittisista syistä.
Olen pitänyt pitkään Suomen Sotilas -lehteä luotettavana ja puolueettomana tiedonlähteenä erilaisissa sotilasasioissa. Viime aikaisten artikkeleiden taso, etenkin NASAMS-hankintaan liittyen, on kuitenkin kallistamassa minua toisiin aatoksiin. Viimeisissä numeroissanne olette esittäneet täysin kriitikitöntä mainospuhetta ko. järjestelmälle. Muut järjestelmät ja vaihtoehdot on miltei kokonaan sivuutettu. Artikkelien sisältö on ollut niin ympärimaireaa ihailua ja järjestelmän ominaisuuksien hehkuttamista, että katson, että toisenlainenkin näkemys asiaan on paikallaan.
Ensinnäkin, NASAMS järjestelmän AN-MPQ-64 tutka kykenee mittaamaan julkisten lähteiden mukaan vain 4km korkeuteen asti. Kantomatkaa annetaan 40km. Järjestelmän AMRAAM-ohjukset kykenevät sentään 10km korkeus- ja noin 22km etäisyyteen julkisten lähteiden mukaan. AMRAAM ohjuksen kappalehinta on n. 400000 euroa, joten kahden lavetin, eli 12 ohjuksen hinta on 5 miljoonaa euroa pelkkine ohjuksineen. Kokonaishintaa on vaikea arvioida.
On totta, että verkottunut järjestelmä on hyvä - jos verkko toimii. Jos verkko lamautetaan hakkeroimalla, tuhoamalla sen solmukohdat, häiritsemällä sen liikennettä, tai verkkoa ei ole ehditty vielä rakentaa kuntoon, NASAMS on vain kasa sinne tänne ripoteltuja lavettaja. Verkottuneisuus on etu - mutta siihen nojaaminen myös vakava uhka. Tämä pitäisi muistaa.
Mikäli NASAMS aiotaan saada oikeasti toimivaksi, pitäisi sitä tukemaan hankkia tehokkaampia tutkia, jolloin järjestelmät AN-MPQ-64 tutkat toimisivat vain lisukkeena. Niin ikään AMRAAM d-mallin ohjuksien käyttäminen tulevaisuudessa kasvattaisi kantamaa selvästi. Mikäli elektro-optisia MSP-500 sensoreita hankitaan myös riittävästi, voidaan jokaisesta lavetista tehdä periaatteessa itsenäinen, passiivinen järjestelmä. Kaikki tämä tulisi mielestäni ehdottomasti tehdä, mikäli NASAMS järjestelmä aiotaan hankkia. Mutta, mikäli näin tehdään, kustannukset kasvavat väistämättä selvästi. Myös yhdistelmää SAMP/T + NASAMS järjestelmä on vilautettu, eikä se olisi lainkaan huono ajatus, mikäli edellä mainitsemani seikat otetaan huomioon.
Hankintaan on varattu kuitenkin rahaa 500 miljoonaa euroa. Mitäpä muuta sillä saisi, jos puhutaan ilmapuolustuksesta?
Venäläisen huippunykyaikaisen Pantsir-S1E ilmatorjuntajärjestelmän kappalehinta ohjuksineen kaikkineen on n. 12miljoonaa euroa. Pantsirejä saisi siis 40kpl. Jokainen Pantsir on itsenäinen, liikkuva alusta, joka sisältää 4x 30mm tykit ja 12x 57E6 ohjuksia. Järjestelmällä ei siis ole "kuollutta aluetta" ja se kykenee tulittamaan 20km etäisyydelle ja 15km korkeuteen asti. Torjunta-ala on siis selvästi NASAMSia suurempi, ilman lähikatveita ja huomattavasti paremmalla korkeusulottuvuudella.
NASAMSia voi yksinkertaista väistää lentämällä yli 10km korkeudessa, mikä ei ole mikään temppu vaikkapa Hornetille ja vastaaville koneille. NASAMSin tutkahan ei tosin mittaa kuin muutaman kilometrin korkeuteen, joten väistäminen korkealla lentämällä on sitäkin helpompaa! Pantsiria ei pääse karkuun korkealla lentämällä.
Pantsirin etuna on myöskin se, että on todellakin täysin itsenäinen ja liikkuva ohjus/tykkijärjestelmä. Vanhaa Crotalea vastaava siis. Vastaavia järjestelmiä ei länsimaissa edes ole tarjolla. 40 Pantsiria voisi ajella ympäri pääkaupungiseutua tai mitä tahansa suojattavaa aluetta ja kuunnella radiosta tai VIIRI järjestelmästä ilmatilannetiedoitteita. Kun ne saavat tiedon lähestyvästä kohteesta, ne voisivat kytkeä tutkansa päälle, havaita, lukita ja tuhota maalinsa - suoraan liikkeestä! Yksikään tutkahakuinen ohjus ei kykene niitä käytännössä tuhoamaan, eikä järjestelmän kolmea eri tutkaa ja elektro-optista tutkaa pystytä tehokkaasti häiritsemäänkään. Järjestelmän suuri kantama, tehokkaat tutkat, sekä suunnaton liikkuvuus ovat valtava etu NASAMS järjestelmän jähmeään lavetteihin ja tulenjohtoverkkoon verrattuna. Pantsiritkin kykenevät toki muodostamaan keskenään verkon halutessaan.
Pantsir on luokiteltu toki kohdetorjuntajärjestelmäksi, mutta kun sen kantama on suurempi kuin NASAMSin, niin herää kysymys, millä perusteella NASAMS viitsitään luokitella "alueilmatorjuntaohjusjärjestelmäksi"? Onko sekin vain markkinapuhetta, jolla sumutetaan asioista tietämättömiä ihmisiä? Miten järjestelmä, jonka tutka ei kykene edes mittaamaan kuin muutaman kilometrin korkeuteen asti, voi olla oikeasti edes kohdetorjuntajärjestelmä? Sopii miettiä.
Toin Pantsirin esille vain osoittaakseni vaihtoehdon. Muitakin vaihtoehtoja toki on, vaikka Puolustusvoimat eivät ehkä niitä enää harkitsekkaan. Suomen Sotilas lehden tulisi kuitenkin pysyä riippumattomana sotilasjulkaisuna, eikä toimia tiettyjen yhtiöiden tai järjestelmän markkinamiehenä. Suomen Sotilas lehden tulisi uskaltaa myös kritisoida Puolustusvoimienkin valintoja. Pantsirin ja NASAMSin lisäksi esimerkiksi SPYDER-MR ja modernisoitujen Patriot-järjestelmien hankintaa olisi syytä vakavasti harkita. On valitettavaa, jos Suomen Sotilas pitää jääräpäisesti kiinni NASAMSin markkinointipropagandasta, jättäen tosiasiat ja vaihtoehdot huomioimatta.
Terveisin,
Markus Jansson
Uusikaupunki
Eiköhän tuossa ole kaikki olennainen sanottuna. :)