20. syyskuuta 2010

Kultakuumetta ja euron romahdusta

Kirjoitin vajaa puoli vuotta sitten "Kultapelejä - onko jättimäinen vedätys/romahdus tulossa?" ja pari kuukautta sitten esitin oman ennustukseni, että vuodessa kulta tulee nousemaan n. 900 eurosta 1300 euroon unssilta. Asiaan on taas syytä palata tämän ja tämän uutisen myötä. On nimittäin käymässä ilmeiseksi, että kullan hintaa on pidetty viime vuodet keinotekoisesti alhaalla ja rahamarkkinoiden romahduksen tai paperikullan reaalisoitumishalujen myötä se tulee räjähtämään käsiin. Hinta voi nousta jopa tuhansiin euroihin unssilta, vaikka inflaatio ei lähtisikään laukkaamaan. Mikäli inflaatio lähtee laukkaamaan, kullan hinta tietysti nousee suhteessa yhä enemmän.

Esimerkkinä kerrotakoot, että 1971 ja 1980 välisenä aikana kullan hinta suhteessa USA:n dollariin nousi 24-kertaiseksi. Mikäli vuoden 1980 hintataso muunnetaan tämän päivän ostovoimaksi, se tarkoittaa, että kullan hinta oli yli 5500 euroa unssilta. Kyllä, luitte aivan oikein. On tietysti syytä muistaa, että dollarin ja euron kurssiheilahtelut vaikuttavat myös näihin lukuihin. Mikäli euroalueen uskottavuus romahtaa niin kullan hinta suhteessa euroon nousee huimasti. Dollarin upotessa kullan hinta suhteessa dollariin nousee jne.

Juuri nyt tuntuu siltä, että euroalue on romahtamispisteessä. Perjantaina nimittäin Euroopan Keskuspankki joutui pelastamaan Irlannin romahdukselta ostamalla maan velkakirjoja kasapäin, kun kukaan muu ei niitä huolinut. Jos velkakirjoja ei olisi ostettu, seurauksena olisi ollut Irlannin valtion vararikko, koska valtiolla ei olisi ollut rahaa maksaa vanhoja, erääntyviä velkakirjoja pois mitenkään. Nyt ne maksettiin siis ottamalla lainaa lisää, eli lupaamalla, että kyllä ne joskus ihan oikeasti voidaan maksaa pois. Hah.

Tietenkin moinen toiminta on täysin EKP:n ja euroalueen periaatteiden vastaista, mutta mitäpä moisesta pikkuseikasta, tehtiinhän Kreikankin kohdalla poikkeus, joten miksei sitten Irlannin...ja seuraavaksi Espanjan, Portugalin, Italian, Ranskan, Ruotsin, jne. jne. EKP painaa rahaa painokoneet kuumina (no, tarkemmin sanottuna taikoo tyhjästä rahaa veronmaksajien velaksi ostamalla valtioiden velkakirjoja, mutta anyway). Pyramidihuijauksen, jota myös finanssijärjestelmäksemme kutsutaan, romahdus lähestyy vääjäämättömästi. Korkomenot kasvavat kasvamistaan ja rahan arvo alenee inflaation lähtiessä vauhtiin velan (eli rahan) määrän lisääntyessä markkinoilla.

Olen kuitenkin ehkä hieman optimistinen. Korjaan ennustustani siten, että totean, että kullan hinta on vuoden päästä 1500 euroa unssilta. Kolmen vuoden päästä se onkin sitten luultavasti 2500 euroa unssilta. Katsotaan miten käy. Jos ennustukseni menee pieleen, lupaan pidättäytyä jatkossa kaikista moisista ikävistä spekulaatioista.

Mutta nyt - eikun fyysistä kultaa ostamaan!




PS. Ruotsidemokraatit tuntuivat saavan mukavan vaalivoiton. Hienoa. En löytänyt mistään sikäläisen piraattipuolueen saamaa äänimäärää, olisi sekin hyvä saada jostain kaivettua esille.


Lisäystä 22.9.2010:
Bongasin Tavexin sivuilta uutisen, jossa kerrotaan kullan hinnan ennusteista (alkuperäinen uutinen). Lukuisat eri analyytikot arvioivat kullan hintarallin nousevan huimaksi. Arvioita yli 15000 dollarin unssihinnasta on esitetty, vaikka valtaosa onkin sitä mieltä, että unssihinta nousee jonnekin 5000 dollarin lukemiin. Hehehehehee...

52 kommenttia:

  1. Erinomainen dokumentti ihmisten "järkevästä" käyttäytymisestä, kun kyseessä on raha.
    http://yle.fi/ohjelmat/789167

    Kullan hinta on heitellyt niin vahvasti ja niin pitkällä aikavälillä (viimeksi juuri 70-luvulla), että et oikeasti voi tietää, onko kyseessä asuntokuplan tapainen konkurssisuora vai oikeasti perusteltavissa oleva arvonnousu. Kullan tarjontahan ei ole vähentynyt, joten sen hinnannousu ei kysyntäperusteinen, vaan spekulaatioihin perustuva. Se, onko näissä spekulaatioissa pohjaa, ei tunnu tuota hintaa määrittävän. Lonkalta vedetään ja tunteella mennään.

    Harvempi arvonnousu on kuitenkaan järkiperusteinen ja kun katsoo kullan hinnanmuutosta verrattuna muihin hyödykkeisiin kuin dollariin, ei varmasti puhuta enää järjellisestä noususta.

    Saas nähdä, mihin tämäkin pelleily johtaa. Mielenkiinnolla ja pienellä pelolla odotellaan.

    VastaaPoista
  2. > onko kyseessä asuntokuplan
    > tapainen konkurssisuora vai
    > oikeasti perusteltavissa oleva
    > arvonnousu.

    Kullan hinnassa ei ole ilmaa, toisin kuin asunnoissa.

    > Kullan tarjontahan ei ole
    > vähentynyt, joten sen
    > hinnannousu ei
    > kysyntäperusteinen, vaan
    > spekulaatioihin perustuva.

    Kun nämä paperikultaspekulaatiot reaalisoituvat, kullan arvo pomppaa.

    > Harvempi arvonnousu on
    > kuitenkaan järkiperusteinen ja
    > kun katsoo kullan hinnanmuutosta
    > verrattuna muihin hyödykkeisiin
    > kuin dollariin, ei varmasti
    > puhuta enää järjellisestä
    > noususta.

    Raha on vain inflatoitunut ja siksi kullan hinta "näyttää" suurelta, vaikka tosiasiassa kulta lienee miltei samanarvoista kuin aikaisemminkin.

    > Saas nähdä, mihin tämäkin
    > pelleily johtaa. Mielenkiinnolla
    > ja pienellä pelolla odotellaan.

    Pahalla onnella vie vuosia realisoitumiseen, mutta jos ihmiset heräisivät, romahdus tapahtuisi heti huomenna. Pankit ja finanssijärjestelmät ovat siitä hauskoja, että ne ovat jo lähtökohtaisesti aina vararikossa ja vararikko paljastuu vasta, kun ihmiset tajuavat sen. Hahahahahahaa...

    VastaaPoista
  3. "Kullan hinnassa ei ole ilmaa, toisin kuin asunnoissa."
    Miksei? Onko kullalla jokin absoluuttinen arvo, vaikka sen käyttöarvo vs. omakotitalo on täysi murskavoitto omakotitalolle. Kulta kiiltää ja sen käyttöarvo on mitattavissa lähinnä elektroniikassa.

    Kaikki muu sen arvotukseen liittyvä on kuplaa. Ihan oikeasti, kullalla on vain niin paljon arvoa kuin massahysteria sille suo. Ja massa menee nyt massan mukana, optimismi ruokkii optimismia ja kullan "arvo" nousee.

    Kusessa tässä ollaan, mutta niin kauan kuin ihmiskunta tuottaa vielä jotain konkreettista (ruoka, vaatteet ja lämpimiä asuntoja), on se viimeinen turvaverkko olemassa. Kiva tässä välissä on leikkiä, olkoon se leikkiväline sitten setelit, kultamöykyt tai timantit.

    VastaaPoista
  4. > Miksei? Onko kullalla jokin
    > absoluuttinen arvo, vaikka sen
    > käyttöarvo vs. omakotitalo on
    > täysi murskavoitto
    > omakotitalolle. Kulta kiiltää ja
    > sen käyttöarvo on mitattavissa
    > lähinnä elektroniikassa.

    Elektroniikassa ja koruissa, sekä historiansa vuoksi myös vaurauden symbolina.

    Siinä missä omakotitalon rakentaminen maksaa esim. Venäjällä vaikkapa 30000 euroa, Suomessa 180000 euroa, niin sen hinta voi silti olla Suomessa vaikkapa 400000 euroa, vaikka kyseessä on aivan identtinen talo. Tämä kertoo, että hinnassa on ilmaa ja paljon. Sen sijaan kullan hinta on käytännössä sama, ostaa sen sitten mistä tahansa.

    > Ihan oikeasti, kullalla on vain
    > niin paljon arvoa kuin
    > massahysteria sille suo. Ja
    > massa menee nyt massan mukana,
    > optimismi ruokkii optimismia ja
    > kullan "arvo" nousee.

    Muuten hyvä, mutta vauraus ja vaihdon väline pitää aina jotenkin säilyttää tai omistaa. Ei vaurautta voi kadottaa tai synnyttää tyhjästä. Olemassaoleva vauraus ja vaihdon väline on siis jotakin oltava ja kaikista vaihtoehdoista maa ja kulta ovat luultavasti parhaita. Tämä ei ole optimismia tai hysteriaa, vaan realismia.

    Suuret massat eivät ole vielä tajunneet kullan arvoa ja tarvetta, joten kullan hinta ei ole siksi noussut vielä niin paljon kuin on mahdollista. Jos kansalaiset tajuaisivat finanssijärjestelmän hulluuden ja pankkien huijauksen sekä siirtyisivät kulta/hopeakantaan, kullan hinta pomppaisi kymmeniä kertoja ylöspäin, ehkä jopa satoja. Tällöin olisikin sitten syytä myydä oma kultavarastonsa tai vaihtaa se johonkin muuhun omaisuuteen kuten vaikkapa maahan tai kiinteistöihin. Mutta tuo aika ei ole vielä. Nyt kannattaa ostaa kultaa.

    > Kusessa tässä ollaan, mutta niin
    > kauan kuin ihmiskunta tuottaa
    > vielä jotain konkreettista
    > (ruoka, vaatteet ja lämpimiä
    > asuntoja), on se viimeinen
    > turvaverkko olemassa.

    Tässäpä se on ongelma onkin, että finanssikusetuksen vuoksi ostovoimaa ei ole kansalla, vaan pienellä pankkieliitillä, joten todellisuudessa noiden tavaroiden saaminen ei ehkä onnistu lainkaan kun katastrofi iskee.

    VastaaPoista
  5. Mikä on finanssikusetus? Ja ei, en halua vastaukseksi mitään talousdemokratia diipadaapaa.

    Olen varmaan hieman poikkeuksellinen anarkokapitalisti koska en näe metallikantaa Suurena Pelastajana vaan toisena järjestelmänä, jolla on omat ongelmansa.

    VastaaPoista
  6. > Mikä on finanssikusetus?

    Se, että pankit luovat tyhjästä rahaa, josta perivät korkoa. Valtiot puolestaan ovat pakotettuja lainaamaan koroilla loputtomasti rahaa, koska koko talous romahtaa, jos rahan määrä ei kasva. Maailmassa on enemmän velkaa kuin on rahaa, eli velkaa on mahdotonta ikinä maksaa pois.

    > Olen varmaan hieman
    > poikkeuksellinen
    > anarkokapitalisti koska en näe
    > metallikantaa Suurena
    > Pelastajana vaan toisena
    > järjestelmänä, jolla on omat
    > ongelmansa.

    Kuten myös. Vapaaseen talouteen kuuluu se, että voi olla useita erilaisia vaihdannan välineitä, vaikkapa kultakolikot, hopea, vessapaperi, pankin X ja pankin Y luoma raha, jne. jne. jne. Valtion säätely ja pankkien erikoisvapaudet pitää lakkauttaa rahaan liittyen!

    VastaaPoista
  7. "Muuten hyvä, mutta vauraus ja vaihdon väline pitää aina jotenkin säilyttää tai omistaa. Ei vaurautta voi kadottaa tai synnyttää tyhjästä."
    Kullan vaihtoarvon noustessa, vauraus sen omistajalla nousee tyhjästä. Näin aina, kun on kyseessä rajatusti saatavan hyödykkeen vaihtaminen.

    Tietänet tarinan miehestä, joka aloitti ebayssa vaihtoperiaatteella klemmarilla ja pari vuotta myöhemmin omisti talon. Samaa hysteriaa puskee kullan kanssa, vaikka sen "arvo" nyt nouseekin.

    VastaaPoista
  8. Ennustuksesi kommenteissa sanoit myös että pörrsikurssit romahtavat 2kk päästä, eli nyt. Saa nähdä toteutuuko.

    VastaaPoista
  9. > Ennustuksesi kommenteissa sanoit
    > myös että pörrsikurssit romahtavat
    > 2kk päästä, eli nyt. Saa nähdä
    > toteutuuko.

    Katsotaan, katsotaan.

    :-)

    VastaaPoista
  10. Se, että pankit luovat tyhjästä rahaa, josta perivät korkoa. Valtiot puolestaan ovat pakotettuja lainaamaan koroilla loputtomasti rahaa, koska koko talous romahtaa, jos rahan määrä ei kasva. Maailmassa on enemmän velkaa kuin on rahaa, eli velkaa on mahdotonta ikinä maksaa pois.

    Niin, tämä nyt on selvää kauraa, mutta se, että tähän liitetään jotain epämääräisiä "kusetusjuttuja" ja salaliittoteorioita ei tee fiat-rahan kritisoinnista millään tavalla tuulipukuihin vetoavaa.

    Olisi ehkä parempi avata pankkitoimintaa ihan konkreettisin esimerkein. Mikä olisi tosin varmaan loppujen lopuksi aivan turhaa koska tuijatuulipuvun kiinnostus ei sellaisen postauksen lukemiseen riittäisi.

    pörrsikurssit romahtavat 2kk päästä, eli nyt. Saa nähdä toteutuuko.

    Ei romahda, tämän mielipiteen takana seisoo oma osakesalkkuni.

    Joku hetkellinen flash crash tai notkahdus voi tapahtua, kuten aina, mutta siitä palataan nopeasti normaaliin.

    Sitten kun FED muuttaa korkopolitiikkaa radikaalisti niin hinnat voivatkin laskea kun halpaa rahaa ei mene osakkeisiin, joiden positiiviset tulokset ovat lähinnä menoleikkauksien ansioita ja kirjanpidollista kikkailua. Oma myyntisormi on valmiina tätä ajatellen.

    En ostaisi kultaa tai hopeaa juuri nyt koska halvoista jenkkiosakkeista heltiää siedettävällä riskillä helposti 6-16% osinkoja.

    Onko blogistilla tai lukijoilla mitään hajua Silverbankista. Lähinnä siis homman pyörittäjistä tms.

    VastaaPoista
  11. Valtion säätely ja pankkien erikoisvapaudet pitää lakkauttaa rahaan liittyen!

    Riittää, että valtion säätely lopetetaan. Nuo pankkien erikoisvapaudet ovat seurausta juurikin tuosta säätelystä.

    Vapaassa maassa, jossa ihmiset saavat itse valita mitä rahaa käyttävät, minulle on ihan sama, jos sinä perustat pankin ja luot omaa fiat-rahaasi vaikka minkälaisella vivutuksella.

    VastaaPoista
  12. Itse en usko kullan hinnan nousemiseen, enkä pörssikurssien romahtamiseen. Olen tällä hetkellä todella rumasti pitkänä osakkeissa (vipua n. 200% ja yli70% nettovarallisuudestani) ja kultaa omistan muutaman kultakolikon muodossa. Miten paljon olet Markus sijoittanut fyysiseen kultaan ja oletko shortannut osakkeita, kun tunnut olevan noin varma talouden kehityksestä?

    VastaaPoista
  13. > Niin, tämä nyt on selvää kauraa,
    > mutta se, että tähän liitetään
    > jotain epämääräisiä
    > "kusetusjuttuja" ja
    > salaliittoteorioita ei tee fiat-
    > rahan kritisoinnista millään
    > tavalla tuulipukuihin vetoavaa.

    Se on sitten tuulipukukansan ongelma, etteivät tajua mistään mitään.

    > Olisi ehkä parempi avata
    > pankkitoimintaa ihan
    > konkreettisin esimerkein. Mikä
    > olisi tosin varmaan loppujen
    > lopuksi aivan turhaa koska
    > tuijatuulipuvun kiinnostus ei
    > sellaisen postauksen lukemiseen
    > riittäisi.

    Exactly. Tuulipukukansa maksaa 25v asuntolainoja ja ihmettelee miksei rahat riitä mihinkään, mutta eivät ole kiinnostuneita tietämään totuutta.

    > Ei romahda, tämän mielipiteen
    > takana seisoo oma osakesalkkuni.

    Ahaa... Heh.

    > Joku hetkellinen flash crash tai
    > notkahdus voi tapahtua, kuten
    > aina, mutta siitä palataan
    > nopeasti normaaliin.

    PE>20 jne. sinustako normaalia? Aha. Vähän sama kuin joku maksaisi mun kämpästäni miljoona euroa, vaikka kämpän oikea arvo on tällä hetkellä ehkä viiskytätonnia.

    > En ostaisi kultaa tai hopeaa
    > juuri nyt koska halvoista
    > jenkkiosakkeista heltiää
    > siedettävällä riskillä helposti
    > 6-16% osinkoja.

    Mistä noin kovia osinkoja saa? Tuohan muuttaa tietysti kuviota.

    > Onko blogistilla tai lukijoilla
    > mitään hajua Silverbankista.
    > Lähinnä siis homman
    > pyörittäjistä tms.

    Ei mitään.

    VastaaPoista
  14. > Vapaassa maassa, jossa ihmiset
    > saavat itse valita mitä rahaa
    > käyttävät, minulle on ihan sama,
    > jos sinä perustat pankin ja luot
    > omaa fiat-rahaasi vaikka
    > minkälaisella vivutuksella.

    Exactly.

    VastaaPoista
  15. > Olen tällä hetkellä todella
    > rumasti pitkänä osakkeissa
    > (vipua n. 200% ja yli70%
    > nettovarallisuudestani)

    Eli olet sinäkin osallistunut huijaukseen ostamalla leikisti osakkeita, johon sinulla ei ole oikeasti rahaa...heh, if you cant beat them - join them.

    > Miten paljon olet Markus
    > sijoittanut fyysiseen kultaan ja
    > oletko shortannut osakkeita, kun
    > tunnut olevan noin varma
    > talouden kehityksestä?

    En vielä. Osakkaiden shorttaamiseen en luota, koska ei ole mitään takeita, että rahoja saa ikinä ulos moisesta jos romahdus tulee. Tai rahat voi saada, mutta niiden arvo on lähellä nollaa.

    VastaaPoista
  16. Osakkaiden shorttaamiseen en luota, koska ei ole mitään takeita, että rahoja saa ikinä ulos moisesta jos romahdus tulee. Tai rahat voi saada, mutta niiden arvo on lähellä nollaa.

    Nyt ollaan niin vahvasti folio-osastolla että.

    Muutenkin puheesi jatkuvista romahduksista, joita ei ole tapahtunut, ja kullan ilmiömäisistä hinnoista, jotka eivät ole realisoituneet, saisivat edes jotain arvoa jos tekisit yhden ratkaisevan teon: Put Your Money Where Your Mouth Is!

    Muuten puheesi ovat silkkaa arvotonta kohinaa. Tosin harvemmilla riittää munaa seisoa omien ennustusten takana kun netissä kaikki on helpompaa.

    Siis oletko edes ostanut fyysistä kultaa (enemmin kuin pari kolikkoa)? se jäi hieman epäselväksi.

    VastaaPoista
  17. PE>20 jne. sinustako normaalia?

    En maininnut mistään PE-luvuista yhtään mitään, joten älä laita sanoja suuhuni.

    Hyviä ja halpoja osakkeita, joiden PE:t ovat alle kymmenessä on tarjolla. Samoin myös max 15.

    Mistä noin kovia osinkoja saa? Tuohan muuttaa tietysti kuviota.

    Tupakka, energia, REIT, MLP:t, lääketeollisuus, suljetut jenkkirahastot, yritysvelkakirjat, jne.

    Vaihtoehtoja on vaikka kuinka. Jätä ne itseään markkinoivat kultabugit hetkeksi rauhaan ja katsele muitakin markkinatapahtumia.

    VastaaPoista
  18. > Nyt ollaan niin vahvasti folio-
    > osastolla että.

    Miten niin? Tiedätkö, moniko menetti kaikki rahansa osakekaupoissa "suuren laman" aikana? Johdannaiskauppa on vielä tuohon verrattuna moninkertainen riski.

    > Muutenkin puheesi jatkuvista
    > romahduksista, joita ei ole
    > tapahtunut

    Kuten mitä ei ole tapahtunut vielä?

    > Put Your Money Where Your Mouth
    > Is!

    Mitkä rahat?

    VastaaPoista
  19. > Hyviä ja halpoja osakkeita,
    > joiden PE:t ovat alle kymmenessä
    > on tarjolla. Samoin myös max 15.

    Ahaa. Eli sinusta vaikkapa minun asuntoni on "hyvä ja halpa", jos sen hinta olisi puoli miljoonaa euroa (vaikka asunnon reaalihinta olisi 50000 euroa)? LOL.

    Vai ovatko jostain syystä osakkeet jokin poikkeus sitten?

    > suljetut jenkkirahastot,
    > yritysvelkakirjat, jne.

    Kuulostaapa turvalliselta.

    VastaaPoista
  20. Mitkä rahat?

    Sijoita ne rahasi joko kultaan tai hopeaan tai romahduksesta hyötyviin osakkeisiin kun kerran tiedät niin hyvin mihin suuntaan markkinat ovat matkalla.

    Niin kauan kun et itse sijoita mitään mihinkään niin ennustuksesi ovat täyttä paskahousun mutinaa, joihin sinä et edes itse usko.

    a. Eli sinusta vaikkapa minun asuntoni on "hyvä ja halpa", jos sen hinta olisi puoli miljoonaa euroa (vaikka asunnon reaalihinta olisi 50000 euroa)? LOL.

    Vai ovatko jostain syystä osakkeet jokin poikkeus sitten?


    Jätkä puhuu asuntojen arvosta, minä keskustelen osakkeiden PE-luvuista. Mistä löytyy osakkeita PE-luvulla 1?

    FACEPALM

    en niin? Tiedätkö, moniko menetti kaikki rahansa osakekaupoissa "suuren laman" aikana? Johdannaiskauppa on vielä tuohon verrattuna moninkertainen riski.

    > Muutenkin puheesi jatkuvista
    > romahduksista, joita ei ole
    > tapahtunut

    Kuten mitä ei ole tapahtunut vielä?


    Minä kun luulin, että puhumme tästä hetkestä eikä jostain 30-luvusta. Mun almanakassa on ainakin vuosi 2010.

    Eli tarkoitin niitä sinun povaamiasi romahduksia, joiden olisi pitänyt tapahtua muutamia kuukausia sitten tai pari viikkoa sitten tai vaikkapa kuukauden kuluttua.

    Jos kerran uskot näihin väitteisiisi niin pistä rahaa likoon. Ilmeisesti et vaan uskalla ja jauhat pelkkää paskaa kuten muutkin Suomen työmarkkina- ja opintotukilibertaristit.

    VastaaPoista
  21. > Sijoita ne rahasi

    Mitkä rahat?

    > Jätkä puhuu asuntojen arvosta,
    > minä keskustelen osakkeiden PE-
    > luvuista.

    Aivan sama asia. Osakkeet ovat sijoituskohde, joiden hinta on monikymmenkertainen yhtiöiden reaaliomaisuuteen nähden. Kukaan ei maksaisi 50000 euron reaaliarvon asunnosta miljoonia, mutta jostain syystä 50000 euron reaaliarvon osakkeista ollaan valmiita maksamaan miljoonia.

    Sitten vielä ihmiset pelkäävät asunto"kuplan" romahdusta, kun osakkeissa on kymmeniä kertoja pahempi kupla pystyssä. Heh.

    > Mistä löytyy osakkeita PE-
    > luvulla 1?

    Exactly my point.
    Osakkeilla voi tehdä rahaa vain niin kauan, kunnes ihmiset saavat tuosta pyramidihuijauksesta tarpeekseen ja reaalisoivat rahansa. Sitten jää musta pekka hitaiden käteen.

    > Minä kun luulin, että puhumme
    > tästä hetkestä eikä jostain 30-
    > luvusta. Mun almanakassa on
    > ainakin vuosi 2010.

    Niin ja tulossa oleva romahdus on moninverroin pahempi mitä 30-luvun romahdus oli.

    > Eli tarkoitin niitä sinun
    > povaamiasi romahduksia, joiden
    > olisi pitänyt tapahtua muutamia
    > kuukausia sitten tai pari
    > viikkoa sitten tai vaikkapa
    > kuukauden kuluttua.

    Mitä ennustuksia?

    > muutkin Suomen työmarkkina- ja
    > opintotukilibertaristit.

    Täh? Minä en ole elämässäni nauttinut päivääkään mitään toimeentulotukea, työttömyyskorvausta tms. Opintotukea toki opiskeluaikoinani, sen jälkeen olen ollut kaiken aikaa töissä. Joten en oikein tajua, mistä sinä höpötät tälläkään kertaa.

    VastaaPoista
  22. Markus Jansson: Mitä ennustuksia?

    9.4. kirjoitit: Tärkein asia olisi siirtää varallisuus fyysiseen kultaan, jonka aitouden voisi varmistaa ostohetkellä. Asunnot, osakkeet, rahastot ja pankkitilit sekä piironginlaatikot tyhjäksi ja kultaa ostamaan.

    Oletko siis ostanut fyysistä kultaa vai et? Oletko sijoittanut esim. kulta ETF:iin?

    27.8. kirjoitit: Mitenkähän on, käykö tänään niin, että osake- ja muut markkinat romahtavat kunnolla? Merkit ovat ilmassa... Katsotaanpa.

    Mitä nämä merkit olivat? Ovatko nämä merkit jo irrelevantteja koska romahdusta ei ole tullut vai jatkuuko salaliitto?

    19.7. kirjoitit: Olen melko varma, että kullan hinta nousee nykyisestä n. 920 eurosta per unssi 1300 euroon per unssi vuodessa. Katsotaanpa vuoden päästä. :-)

    Jos olisin edes melko varma osakkeiden/hyödykkeiden hintojen suunnasta niin sijoittaisin kaikki sijoitettavissa olevat varani kultaan/osakkeisiin.

    Oletko siis sijoittanut kultaan vai et?

    Kirjoitin: "sijoita rahasi", johon Markus Jansson vastasi: Mitkä rahat?

    Siis oletko sijoittanut jo kaikki ylimääräiset rahasi kultaan vai eikö sinulla ole mitä sijoittaa? Vai etkö osaa sijoittaa?

    Markus Jansson: Osakkeilla voi tehdä rahaa vain niin kauan, kunnes ihmiset saavat tuosta pyramidihuijauksesta tarpeekseen ja reaalisoivat rahansa. Sitten jää musta pekka hitaiden käteen.

    Näkemyksesi siis on, että osakemarkkinat ovat aina pelkkää kuplaa?

    Eikö mielestäsi vastaavalla markkinamekanismilla liikkuva kullan hinta ole altis kuplalle?

    Vastaako kullan hinta mielestäsi aina ns. "tehokkaiden markkinoiden" välittämää tietoa?

    Vai välittävätkö markkinat ylihintoja vain osakkeille, mutta eivät kullalle tai muille fyysisille hyödykkeille?

    VastaaPoista
  23. >Aivan sama asia. Osakkeet ovat >sijoituskohde, joiden hinta on >monikymmenkertainen yhtiöiden >reaaliomaisuuteen nähden.

    Jos haluat vertailla asiaa tällä tavalla, älä käytä P/E arvoa, joka ei ole relevantti -> P/B on oikeampi.

    VastaaPoista
  24. >>> Eli tarkoitin niitä sinun
    >>> povaamiasi romahduksia, joiden
    >>> olisi pitänyt tapahtua
    >>> muutamia kuukausia sitten tai
    >>> pari viikkoa sitten tai
    >>> vaikkapa kuukauden kuluttua.
    >>
    >> Markus Jansson: Mitä
    >>ennustuksia?
    >
    > 9.4. kirjoitit: Tärkein asia
    > olisi siirtää varallisuus
    > fyysiseen kultaan, jonka
    > aitouden voisi varmistaa
    > ostohetkellä. Asunnot, osakkeet,
    > rahastot ja pankkitilit sekä
    > piironginlaatikot tyhjäksi ja
    > kultaa ostamaan.

    TOISTAN: MITÄ ENNUSTUKSIA MINÄ OLEN TEHNYT, JOIDEN SINUN MUKAASI OLISI PITÄNYT TOTEUTUA JO AIKAPÄIVIÄ SITTEN?

    Vai myönnätkö puhuvasi paskaa?

    > Oletko siis ostanut fyysistä
    > kultaa vai et?

    Olen.

    > Oletko sijoittanut esim. kulta
    > ETF:iin?

    En.

    > Mitä nämä merkit olivat?

    Kerroin niitä siellä.

    >>> sijoita rahasi",
    >> Mitkä rahat?
    >
    >Siis oletko sijoittanut jo kaikki
    >ylimääräiset rahasi kultaan vai
    >eikö sinulla ole mitä sijoittaa?
    >Vai etkö osaa sijoittaa?

    Juuri tällä hetkellä ei ole enempiä rahoja sijoitettavana. Jos asia sinulle kuuluu pätkän vertaa.

    > Näkemyksesi siis on, että
    > osakemarkkinat ovat aina pelkkää
    > kuplaa?

    Ainakin silloin, kun lukujen valossa yhtiön osakkeen hinta vastaa monikymmenkertaisesti yhtiön yhteenlaskettua varallisuutta ja/tai vuosikymmenten aikana tulevaisuudessa ehkä saatavia voittoja.

    > Eikö mielestäsi vastaavalla
    > markkinamekanismilla liikkuva
    > kullan hinta ole altis kuplalle?

    Ei, koska kullan arvo on kullan arvo, eikä sillä ole mitään muuta arvoa olemassakaan. Osakkeiden pitäisi heijastaa yrityksen arvoa ja tulosta, mutta niiden hinta ei todellakaan heijasta sitä (tai ehkä heijastaa 10x vaikutuksella) realistisesti.

    > Vastaako kullan hinta mielestäsi
    > aina ns. "tehokkaiden
    > markkinoiden" välittämää tietoa?

    Kutakuinkin.

    > Vai välittävätkö markkinat
    > ylihintoja vain osakkeille,
    > mutta eivät kullalle tai muille
    > fyysisille hyödykkeille?

    Eivät fyysiselle kullalle, koska sitä ei voi ostaa ja myydä ilman että sitä oikeasti omistaa eikä ilman, että oikeasti raha vaihtaa omistajaa. Osakkeilla voi pelailla aivan miten haluaa, vaikkei omistaisi ainuttakaan osaketta eikä euroakaan rahaa. Kulta on täten paremminkin verrattavissa esimerkiksi asunto-osakkeen tai kiinteistön arvoon. Kukaan ei voi ostaa samaa kiinteistöä kymmeneen kertaan ilman rahaa ja myydä kiinteistön samantien kymmenen kertaa ilman rahaa tai osaketodistuksia jne.

    Tietenkin tämä asia reaalisoituu sinulle(kin) vasta sitten, kun markkinat romahtavat ja kaikenlaiset "vaateesi" ja "saatavasi" katoavat savuna ilmaan, kuten myös virtuaalisten leikkiosakkeittesi arvo (ja omat niihin sijoittamasi rahat samaten).

    VastaaPoista
  25. > Jos haluat vertailla asiaa tällä
    > tavalla, älä käytä P/E arvoa,
    > joka ei ole relevantti -> P/B on
    > oikeampi.

    Molemmissa on varmasti puolensa.

    http://www.sijoitus.org/tunnusluvut/
    "PB-luvun käyttö yksinomaan osakkeiden vertailussa on haastavaa, koska laskennassa käytetään yrityksen kirjanpidollisia lukuja"

    Kun otetaan huomioon, miten näissä kirjanpidoissa on kusetettu ja sorvailtu, niin enpä menisi pahemmin noihin luottamaan. P/E lukua onkin vaikeampi kusettaa kuin P/B lukua.

    VastaaPoista
  26. Jos kerran kupla on puhkeamassa niin miksi et ota pitkää lainaa kun inflaatio/hyperinflaatio hoitaa lainasi?

    TOISTAN: MITÄ ENNUSTUKSIA MINÄ OLEN TEHNYT, JOIDEN SINUN MUKAASI OLISI PITÄNYT TOTEUTUA JO AIKAPÄIVIÄ SITTEN?

    Miksi huudat, paloiko mopolla käämi? Onko tajunnassasi vikaa kun et ymmärrä postaamiasi tekstejä?

    Jos kerran julkaiset ennustuksia, joihin tekstiesi mukaan uskot niin miksi ne eivät ole toteutuneet?

    Siis miksi kupla ei ole puhjennut, osakemarkkinat romahtaneet ja kullan hintakäyrä karannut toiseen galaksiin?

    kun markkinat romahtavat

    Selittäisitkö nyt kaltaiselleni tyhmälle mitkä ne merkit ovat joiden mukaan osakemarkkinat romahtavat ja kaikki maailman fiat-rahat joutuvat hyperinflaatioon ja mitään ei pysty lunastamaan?

    koska kullan arvo on kullan arvo, eikä sillä ole mitään muuta arvoa olemassakaan.

    Aha, eli kullan arvo on siis kullan arvo ja markkinahinnalla ei ole mitään merkitystä. ROFLMAO

    Eli kun 1300 taalan kulta on viiden vuoden päästä vaikkapa 800 taalan kulta niin sinä et ole mielestäsi hävinyt mitään koska kullan hinta on aina kullan hinta.

    VastaaPoista
  27. Mikäli euroalueen uskottavuus romahtaa niin kullan hinta suhteessa euroon nousee huimasti. Dollarin upotessa kullan hinta suhteessa dollariin nousee jne.

    Mikäli mikäli. Kirjoituksesi ovat silkkaa analyytikkoapinoilta kopioituja "libertaariviisauksia", joilla ei ole toistaiseksi ollut mitään katetta.

    Mikä on ostamasi kullan keskihinta? Mikä on sen todellinen jälleenmyyntiarvo?

    VastaaPoista
  28. > Jos kerran kupla on puhkeamassa
    > niin miksi et ota pitkää lainaa
    > kun inflaatio/hyperinflaatio
    > hoitaa lainasi?

    Paitsi kun hyperkorotkin tulevat inflaation kylkiäisenä luultavasti. Toisaalta, kannattaisi ehkä ottaa lainaa ja ostaa kultaa, voisi saada tuplapotin, jos ja kun euro romahtaa ja finanssijärjestelmää joudutaan uusitaan.

    >>TOISTAN: MITÄ ENNUSTUKSIA MINÄ
    >>OLEN TEHNYT, JOIDEN SINUN
    >>MUKAASI OLISI PITÄNYT TOTEUTUA
    >>JO AIKAPÄIVIÄ SITTEN?
    >
    > Miksi huudat, paloiko mopolla
    > käämi? Onko tajunnassasi vikaa
    > kun et ymmärrä postaamiasi
    > tekstejä?
    > Jos kerran julkaiset
    > ennustuksia, joihin tekstiesi
    > mukaan uskot niin miksi ne eivät
    > ole toteutuneet?

    Et ymmärrä suomea. Et osaa vastata selkeään kysymykseen, koska puhut paskaa. Minä EN ole esittänyt ennusteita, joiden olisi pitänyt jo toteutua mutta jotka eivät olekkaan toteutuneet, vaikka SINÄ NIMENOMAISESTI moista väitit.

    Valepukki.

    > Selittäisitkö nyt kaltaiselleni
    > tyhmälle mitkä ne merkit ovat
    > joiden mukaan osakemarkkinat
    > romahtavat ja kaikki maailman
    > fiat-rahat joutuvat
    > hyperinflaatioon ja mitään ei
    > pysty lunastamaan?

    Selitetty jo tuhat kertaa tässä blogissa. Jos et ymmärrä lukemaasi, en voi auttaa.

    > Eli kun 1300 taalan kulta on
    > viiden vuoden päästä vaikkapa
    > 800 taalan kulta niin sinä et
    > ole mielestäsi hävinyt mitään
    > koska kullan hinta on aina
    > kullan hinta.

    Olkinukke.
    Jatka sinä vaan tyhjästä luodulla rahalla virtuaalisten osakkaiden ostamista vivuttamalla enemmän kuin sinulla tuota leikkirahaa edes on käytössäsi vaan...niinhän ne muutkin tekevät, tuhoten siinä sivussa talouden...ja omansakin, kun pyramidi romahtaa. Minä keskityn johonkin vähän kestävämpään niin sijoituksena kuin talouspoliittisena päämääränänikin.

    VastaaPoista
  29. > Mikäli mikäli.

    Minun "mikäli" perustuu raakaan tosiasiatietoon, sinun päätöksesi uskomukseen, että pyramidihuijauksessa voivat kaikki (tai ainakin sinä) jäädä voitolle. Eiköhän se selviä ajallaan, kumpi meistä oli oikeassa.

    > Kirjoituksesi ovat silkkaa
    > analyytikkoapinoilta kopioituja
    > "libertaariviisauksia", joilla
    > ei ole toistaiseksi ollut mitään
    > katetta.

    Katsos kullan hintakehitystä.
    Vuodesta 2007, kun käsittelin ensin tätä kultajuttua, kullan hinta on noussut tähän päivään mennessä n. 100%. Viime vuoden marraskuulta, jolloin käsittelin kultajuttuja, kullan hinta on noussut yli 30%. Huhtikuusta, jolloin käsittelin kultajuttuja, kullan hinta on noussut yli 15%.

    Kerro siis, missä minä olen ollut väärässä, kun olen koko ajan kehoittanut ostamaan kultaa? Entä olenko ollut väärässä, kun olen varoittanut romahduksesta, eikö sellaista ole vielä tapahtunut missään mittakaavassa ja oletko varma, ettei ole tulossa vielä paljon pahempaa?

    Niinpä.

    > Mikä on ostamasi kullan
    > keskihinta? Mikä on sen
    > todellinen jälleenmyyntiarvo?

    Hmm, heititpä pahan, pitääpä oikein tarkistaa...
    Ostamani kullan keskihinta on 672 euroa unssilta ja sen todellinen jälleenmyyntiarvo on nyt (Tavexin taksoilla laskettuna) about 910 euroa unssilta. Ei huonosti tuollainen 35% voitto, vai mitä sanot?

    VastaaPoista
  30. Markus Jansson: Katsos kullan hintakehitystä

    Markus jansson: Ei, koska kullan arvo on kullan arvo, eikä sillä ole mitään muuta arvoa olemassakaan.

    Siis toimiiko kullan arvo hintamekanismin mukaisesti niinkuin kaikilla muillakin hyödykkeillä vai onko kullan arvo vain kullan arvo. Koita nyt päättää!

    VastaaPoista
  31. Markus Jansson: Ei huonosti tuollainen 35% voitto, vai mitä sanot?

    Eihän tuo voi olla voittoa koska sanoit kullalla olevan vain kullan arvo. Miksi nyt mittaat ostaamasi kultaa "vivutetulla rahalla, jota ei ole olemassa"?

    VastaaPoista
  32. Markus Jansson esittää kysymyksen TOISTAN: MITÄ ENNUSTUKSIA MINÄ
    >>OLEN TEHNYT, JOIDEN SINUN
    >>MUKAASI OLISI PITÄNYT TOTEUTUA
    >>JO AIKAPÄIVIÄ SITTEN?


    mutta unohtaa kirjoittaneensa seuraavaa:

    27.8. kirjoitit: Mitenkähän on, käykö tänään niin, että osake- ja muut markkinat romahtavat kunnolla? Merkit ovat ilmassa... Katsotaanpa.

    Johon minä esitin kysymyksen: Mitä nämä merkit olivat? Ovatko nämä merkit jo irrelevantteja koska romahdusta ei ole tullut vai jatkuuko salaliitto?

    19.7. kirjoitit: Olen melko varma, että kullan hinta nousee nykyisestä n. 920 eurosta per unssi 1300 euroon per unssi vuodessa. Katsotaanpa vuoden päästä. :-)

    Jos nämä eivät ole ennusteita niin mitä ne ovat? Jumalalta tulleita viestejä vai aikakoneella hankittua Varmaa Tietoa?

    Ilmeisesti et vastaa kysymyksiini markkinoiden romahduksesta koska et osaa tai et ole ehtinyt vielä googlata talousdemokratian tai Peter Schiff'n mielipiteitä.

    Oletatko siis, että koko maailman pörssit romahtavat ja kaikkien maiden fiat-rahat joutuvat hyperinflaatioon?

    VastaaPoista
  33. Katsos kullan hintakehitystä.

    Kullan hintakehitysä kannattaa katsella hieman pidemmällä aikavälillä kuin vain sitä itselle sopivinta aikaväliä.

    Mutta siis kullan arvohan oli vain kullan arvo ja kullan arvo ei noudata hintamekanismia kuin silloin kun sinä haluat.

    Oletko edes täpänöissäsi ajatellut, että kullan hinnassa saattaa olla samanlaisia hintapiikkejä kuin aiemminkin on ollut.

    Siis jos nyt tällä kertaa se kullan arvo nyt märäytyy hintamekanismin avulla.

    FACEPALM noille sun vitun aivovammaisille sosialistijutuille. Ei hintamekanismia, voi elämä. Suuri Keskussuunnittelija Jansson.

    VastaaPoista
  34. Osakkeilla voi pelailla aivan miten haluaa, vaikkei omistaisi ainuttakaan osaketta eikä euroakaan rahaa

    Kertoisitko vielä, oi suuri guru, miten osakkeilla voi pelata ilman rahaa? Mulla on varmaan planeetan paskin välittäjä kun se ei anna mun pelata ilman rahaa...

    VastaaPoista
  35. > unohtaa kirjoittaneensa
    > seuraavaa:

    Puhuit ennustuksista. Ymmärrätkö, mikä on suomen kielen monikko?

    > 27.8. kirjoitit: Mitenkähän on,
    > käykö tänään niin, että osake-
    > ja muut markkinat romahtavat
    > kunnolla? Merkit ovat ilmassa...
    > Katsotaanpa.
    >
    > Johon minä esitin kysymyksen:
    > Mitä nämä merkit olivat? Ovatko
    > nämä merkit jo irrelevantteja
    > koska romahdusta ei ole tullut
    > vai jatkuuko salaliitto?

    Et esittänyt tuohon. En minä kommentoi kaikkia lähteitäni ja tulkintojani. Jos se harmittaa sinua, niin voit olla lukematta tätä blogia.

    >19.7. kirjoitit: Olen melko
    >varma, että kullan hinta nousee
    >nykyisestä n. 920 eurosta per
    >unssi 1300 euroon per unssi
    >vuodessa. Katsotaanpa vuoden
    >päästä. :-)
    >
    >Jos nämä eivät ole ennusteita
    >niin mitä ne ovat? Jumalalta
    >tulleita viestejä vai
    >aikakoneella hankittua Varmaa
    >Tietoa?

    Olet aivan uskomattoman tyhmä. Puhuit ennustuksista, jotka eivät ole toteutuneet ja sitten viittaat ennustukseen, jonka en ole väittänytkään VIELÄ toteutuvan. Hohhoijaa.

    >Oletatko siis, että koko maailman
    >pörssit romahtavat ja kaikkien
    >maiden fiat-rahat joutuvat
    >hyperinflaatioon?

    Jep. Ennemmin tai myöhemmin tuo tapahtuu.

    VastaaPoista
  36. > Oletko edes täpänöissäsi
    > ajatellut, että kullan hinnassa
    > saattaa olla samanlaisia
    > hintapiikkejä kuin aiemminkin on
    > ollut.

    Kuten milloin ja millaisia?

    VastaaPoista
  37. > Kertoisitko vielä, oi suuri
    > guru, miten osakkeilla voi
    > pelata ilman rahaa? Mulla on
    > varmaan planeetan
    > paskin välittäjä kun se ei anna
    > mun pelata ilman rahaa...

    Osaketilien saldo tarkistetaan kun kaupat on tehty ja pörssi sulkeutunut siltä päivältä. Vaikka tililläsi ei ole euroakaan rahaa, voit silti tehdä toimeksiantoja tiettyihin summiin saakka. Jos sinun välittäjäsi ei anna sinun tehdä moista, se kertoo ehkä jotain sinun taloudellisesta tilanteestasi ja välittäjästäsi.

    VastaaPoista
  38. (Olen se 200% vivuttaja)

    Osakelainoitukseni takuuna on ostamani osakkeet -> jos niitten hinta laskee tarpeeksi ja lainoitusarvo painuu alle pääomani tuottaman marginaalin välittäjä myy osakkeet pois automaattisesti (sillä oletuksella, että stop-lossit feilaa). Maksan lainoituksesta myös korkoa. Toiset ostavat lainalla autoja, asuntoja tai vaikka kodinkoneita, minä osakkeita. Ei yhtään sen enempää leikkirahaa tai kusetusta verrattuna noihin.

    Poiketen esimerkeistäni osakkeissa on vielä se etu, että niistä saattaa saada tuottoa osingon ja arvonnousun muodossa.

    VastaaPoista
  39. > Ei yhtään sen enempää
    > leikkirahaa tai kusetusta
    > verrattuna noihin.

    Autot ja talot jne. ovat konkreettisia, tehtyjä asioita. Sinun ostamasi osakkeet ovat vain pyramidihuijauksen osaa, eivätkä mitään todellista. Mikäs siinä, jos rahaa tulee, mutta kuten sanoin, musta pekka tulee jonkun käteen...

    VastaaPoista
  40. Kerros miten esimerkiksi Nokian osake on leikkirahaa? Yrityksellä on varoja, tuloja, osingonmaksukykyä jne. joten sen osakkeen taustalla on ihan konkreettisesti jotain. Pörssinoteeratuissa yhtiöissä kirjanpitoa kyylätään muita yhtiöitä tarkemmin, joten kusetuksen mahdollisuus on kohtuu pieni.

    Tietenkin se on leikkirahaa, jos ajattelet, että niitä osakkeita vastaan ei saa mitään konkreettista, jota voisit hiplata, mikä on naurettavaa. Vai väitätkö, että esimerkiksi oman yritykseni osakkeet ovat leikkirahaa? Minulla ei ole niistä todisteena muuta kuin hallituksen kokouksen pöytäkirja ja PRH:n laput, jossa kerrotaan osakkeitten määrä, arvo ja omistaja (eli minä). Samoin firman kirjanpidosta ei löydy mitään konkreettista, se on bittejä kirjanpitäjän tietojärjestelmistä ja yrityksen rahatkin ovat bittejä pankin tietojärjestelmissä. Tartteis varmaan huolestua, sillä suurin osa omaisuudestani on vain bittejä ja suurta kusetusta.

    VastaaPoista
  41. Hienoa keskustelua, mutta oletko Markus oikeasti sitä mieltä, ettei kullassa rakenneta tällä hetkellä kuplaa? Jos kullan arvo romahtaa, niin sinulla on käsissäsi metallia, jolla et itse tee mitään. Vaikka Kauppalehti on surkeaa journalismia näin pääsääntöisesti, oli siellä tänään juttu kullasta.
    http://www.kauppalehti.fi/5/i/talous/uutiset/etusivu/uutinen.jsp?oid=20100921159

    Osakeomistajat omistavat äänioikeuden yrityksestä ja se ei ole mielestäsi konkreettista? Toki tätä konkreettisempaa on omistaa talo jne., mutta talon arvo lasketaan sen käyttöiässä, osakearvo lasketaan sen tulevaisuustuotossa. Mutta kuten aina on todistettu, hypen perusteella on ihan yhtä tyhmää ostaa IT-osakkeita kuin kultaa. Rumasti siinä käy.

    VastaaPoista
  42. > Hienoa keskustelua, mutta oletko
    > Markus oikeasti sitä mieltä,
    > ettei kullassa rakenneta tällä
    > hetkellä kuplaa?

    Jep. Asia on päinvastoin.

    > Jos kullan arvo
    > romahtaa, niin sinulla on
    > käsissäsi metallia, jolla et
    > itse tee mitään.

    Kullan arvo ei ole koskaan historiassa "romahtanut" eikä se voi ikinä laskea nollaan, kuten velkakirjojen ja osakkeiden tai rahan arvo.

    > Osakeomistajat omistavat
    > äänioikeuden yrityksestä ja se
    > ei ole mielestäsi konkreettista?

    Yksi ääni miljardia ääntä vastaan? Onko se vaikuttamista? LOL.

    > Toki tätä konkreettisempaa on
    > omistaa talo jne., mutta talon
    > arvo lasketaan sen käyttöiässä,
    > osakearvo lasketaan sen
    > tulevaisuustuotossa.

    Tulevaisuusarvoissa, jotka ovat niin pitkälle tulevaisuudessa, että ehkä seuraavan sukupolven kohdalla ne voisivat reaalisoitua...

    > Mutta kuten aina on todistettu,
    > hypen perusteella on ihan yhtä
    > tyhmää ostaa IT-osakkeita kuin
    > kultaa. Rumasti siinä käy.

    Totta. Itse asiassa arvelen, että hopeasta voisi saada jopa paremman tuoton kuin kullasta, koska kultaa hypetetään jo hieman, mutta hopeaa ei.

    VastaaPoista
  43. >Kullan arvo ei ole koskaan >historiassa "romahtanut" eikä se >voi ikinä laskea nollaan, kuten >velkakirjojen ja osakkeiden tai >rahan arvo.

    Esitän eriävän mielipiteen. 80-luvun alun kultabullin jälkeen kullan hinta tippui alle puoleen n. vuodessa.

    VastaaPoista
  44. Lisäys tuohon edelliseen kullan romahdukseen liittyvään kommenttiin.

    80-luvun alun bullissa kulta kävi päälle 700 taalan ja pysyi yli 500 taalassa n. vuoden. Romahduksen jälkeen (300 taalan tietämille) kulta kävi seuraavan kerran 500 taalassa hetkellisesti vuonna -83 ja vajaassa 500 taalassa vuonna -88. Seuraava breikki yli 500 taalan tapahtui vuonna 2005. Eli jos satuit ostamaan kultaa tuossa 80-luvun alun hurmoksessa, jouduit odottamaan yli 20 vuotta, että pääsit takaisin omillesi. :)

    VastaaPoista
  45. > Esitän eriävän mielipiteen. 80-
    > luvun alun kultabullin jälkeen
    > kullan hinta tippui alle puoleen
    > n. vuodessa.

    Huippuarvostaan se putosi puoleen. Jos kultaa osti vaikka hiemankin sitä ennen, ei tuollaista romahdusta kultansa varallisuudessa kohdannut. Jos kultaa osti vain muutama vuosi sitä ennen, saisi siitä kullasta nyt 10-kertaisen hinnan.

    VastaaPoista
  46. Kullan arvo ei perustu oikeastaan mihinkään. Sitä ei voi syödä, siitä ei voi tehdä vaatteita, ei taloja, ei mitään. Hyvässä taloustilanteessa, kun ihmisillä on varaa turhamaisuuksiin, kullan hinta toki nousee. Se on kauniin näköistä ja siitä voi tehdä koruja yms. millä ei kuitenkaan tosipaikan tulle tee yhtään mitään.

    VastaaPoista
  47. Hei kuulkaas pörssi- ja pankkisijoittajat, on teillä vaan lyhyt muisti! Eihän tästä ole kauaakaan kun Islantilaiset luulivat olevansa maailman rikkainta kansaa, mutta kuinkas sitten kävikään? Ei, kyllä sittenkin on varmempi pitemmän päälle tehdä jotain konkreettista, vaikkapa kalastaa tai olla teollisuustöissä amerikassa tai sairaanhoitajana norjassa.

    Mutta jokaisellahan meillä on tavoitteena rehellisen työn kautta saada jotain "sukanvarteen" pahanpäivän varalle ja varsinkin elämän ehtoopuolelle, on idioottivarma keino panna säästöt kiinteistöihin, kultaan ja hopeaan. Näitä meiltä ei mikään taho voi hävittää tai viedä. Tai jos yrittääkin, niin varmaankin puolustaudut!

    VastaaPoista
  48. Huippuarvostaan se putosi alle puoleen eli romahti. Asian voit tarkastaa täältä: http://66.38.218.33/charts/historicalgold.html

    Jossittelemalla löydät sweet spotit miltä tahansa markkinalta. Ja sama pätee toisin päin.

    Jos ostit osakkeita 80-luvun alussa, saisit myös niistä 10-kertaisen hinnan (http://stockcharts.com/charts/historical/djia1900.html). Samalla olisit kerännyt 30 vuotta osinkoja.

    VastaaPoista
  49. > Mutta jokaisellahan meillä on
    > tavoitteena rehellisen työn kautta
    > saada jotain "sukanvarteen"
    > pahanpäivän varalle ja varsinkin
    > elämän ehtoopuolelle, on
    > idioottivarma keino panna säästöt
    > kiinteistöihin, kultaan ja
    > hopeaan. Näitä meiltä ei mikään
    > jos yrittääkin, niin varmaankin
    > puolustaudut!

    Erittäin hyvä huomio. Historiassa kultaa ja hopeaa on nimenomaan käytetty omaisuuden säilöttäjänä ja turvana. Eivät ne sijoituksenakaan huonoja ole, mutta...

    VastaaPoista
  50. > Jos ostit osakkeita 80-luvun
    > alussa, saisit myös niistä 10-
    > kertaisen hinnan (http://
    > stockcharts.com/charts/historical/
    > djia1900.html). Samalla olisit
    > kerännyt 30 vuotta osinkoja.

    Jos osti sopivia osakkeita. Jos osti vääriä, menetti kaiken. Eivät osakkeet huono sijoitus ole lainkaan, jos on hyvät ajat edessä. Jos on vähänkin epävarmaa, kannattaa ehdottomasti ostaa hopeaa tai kultaa.

    VastaaPoista
  51. Kullan hinta teki jälleen uuden hintaennätyksen, kun kullan kipusi 1340 dollariin unssilta. Hopea nousi kalleimmilleen yli 30 vuoteen.

    Oikeassa olit ja olet. Hienoa :)

    VastaaPoista
  52. Jep, mutta dollareissa, ei euroissa, eikä vuosi ole vielä kulunut. Mutta olen kyllä varma, että ennustukseni tulee osumaan oikeaan kullan osalta. Hopean hinnasta en osaa sanoa vielä, en ole perehtynyt asiaan tarpeeksi, mutta uskon sen nousevan prosentuaalisesti jopa enemmän kuin kullan.

    VastaaPoista