15. heinäkuuta 2010

NIST ei tietenkään suostu luovuttamaan WTC7 sortumatietoja ja laskelmia!

Cryptome on julkaissut sivuillaan NIST:n vastineen (ilmeisesti perustuen Freedom of Information Act) sille esitettyyn pyyntöön luovuttaa WTC7:n romahdusta koskevat tutkimusaineistonsa raakadatoineen, mukaanlukien sortumamallit ja sortuma, lujuus, lämpötila ja kuormituslaskelmat, sekä ylipäätään kaikenlaista muutakin olennaista tietoa rakennuksen sortumiseen ja sen selvittämiseen liittyen. NIST ei suostu kyseisiä tietoja luovuttamaan. Perusteluksi kerrotaan, että ko. tietojen kertominen "vaarantaisi yleisen turvallisuuden".

Ilman kyseisiä tietoja on täysin mahdotonta arvioida puolueettomasti, pitävätkö NIST arviot ja väitteet paikkaansa ja onko laskelmissa käytetty edes suurinpiirtein oikeita oletusarvoja ja järkeviä malleja. Mikäli näin ei ole, on selvää, että NIST selitys WTC7 yllättävästä romahduksesta ei voi pitää paikkaansa. Olisikin kovin outoa, jos se voisi pitää paikkaansa, koska esimerkiksi BBC osasi uutisoida romahduksesta jo etukäteen... Olen jo aikaisemmin blogissani debunkannut NIST:n esittämiä väitteitä liittyen 911 tapahtumiin ja WTC:n romahduksiin, joten on hyvä syy olettaa NIST:n pelaavan epäreilua peliä tälläkin kertaa ja jättävän yksinkertaisesti vastaamatta olennaisiin kysymyksiin.

Kannattaa myös muistaa, että jo aikaisemmin FEMA:n "World Trade Center Building Performance Study" totesi selvästi, että tulipalojen aiheuttama WTC7 sortuminen on "äärimmäisen pienen todennäköisyyden tapahtuma". Toisin sanoen, FEMA tahtoo sanoa, että WTC7 ei todellakaan sortunut tulipalojen vuoksi, vaan aivan jostain muusta syystä. Kuitenkaan FEMA ei uskalla tai voi sanoa suoraan, minkä se arvelee olevan syynä sortumiin, mikä on hyvin ymmärrettävää, ottaen huomioon, miten isoista panoksista tässä pelissä on kysymys ja ketkä lankoja vetävät kulisseissa.

Jo aikaisemmin on osoitettu, että WTC1 ja WTC2 sortumislaskelmat on tehty ns. päin seiniä, eli yksinkertaisesti tehty mallit sen mukaan, että väitetyillä tapahtumilla (lentokoneiden osumat ja tulipalot) saadaan aikaan tapahtunut lopputulos (täydellinen, symmetrinen ja huippunopea sortuminen). Mikäli mallit olisi tehty realistisesti, eli todellisten, realististen laskelmien ja tapahtumien mukaan, WTC1 ja WTC2 eivät olisi  näiden simulaatioiden mukaan sortuneet. Tämähän olisi ollut kovin ikävää USA:n viranomaisten kannalta, koska mikäli millään järkevillä laskuilla ja malleilla ei kyetä osoittamaan ko. rakennusten sortuneen lentokoneiden törmäyksen ja tulipalojen seurauksena, ei olisi muuta vaihtoehtoa kuin myöntää, että todellisuudessa rakennusten sortuminen johtui jostain vallan muusta, esimerkiksi kontrolloidusta räjäytyksestä jossa käytettiin nanotermiittiä. Mutta, kun tarpeeksi "viritellään" alkuperäisiä tietoja ja kehitetään omalaatuisia malleja, joiden kriteerit viedään äärimmilleen, niin sitten saadaan poliittisesti korrekti lopputulos aikaan. Kun sitten ei suostuta edes julkaisemaan tietoja, joita noihin salaisiin malleihin on syötetty, niin puolueettomien tutkijoiden on kovin vaikeaa osoittaa huijausta tapahtuneeksi - juuri näin NIST toimii WTC7 raakadatan ja malliensa suhteen!



PS. Tässä on muuten hyvä kooste koko 911-salaliitosta, sekä tässä yleistä debunking-911-debunking kirjoitteluani. Suosittelen lukemaan nuo ja niissä käytetyt lähteet tarkkaan läpi...jos olet valmis kestämään turvallisen maailmankuvasi muutoksen, joka siitä väistämättä seuraa...

1 kommentti:

  1. Sattumoisin tuijotin BBC Worldin uutislähetystä hieman ennen klo 16 Suomen aikaa, jolloin BBC näytti suoraa / "suoraa" lähetystä iskusta toiseen torniin (ensimmäinen isku oli uutisjutun syynä). Minua on siitä asti ihmetyttänyt se, että uutistenlukija oli "Kyllösen-sokea" ja itse muka näin toisen torni-iskun. Fiddu, siinä on jotain hämärää kaikin puolin, mutta lienen tämän lausuttuani jossain wotan-helvetissä muiden historia-revisionistien kera?

    VastaaPoista