13. marraskuuta 2009

Tehy miesten ja naisten palkkaeroista

Riitta Hankonen kirjoittaa uusimmassa Tehy-lehdessä sen sortin tekstiä, että lienee viisainta kommentoida hieman. Mikäpäs sen parempaa, kun terveydenhuoltoalasta ja sukupuolten välisestä tasa-arvosta onkin jo tullut viime aikoina kirjoiteltuakin.

  • "Samapalkkaisuusohjelma syntyi, koska naisen keskimääräinen kuukausipalkka oli noin 20 prosenttia miehen palkkaa pienempi. Kyseessä on niin sanottu naisen euro, joka on noin 80 senttiä. Ero on 583 euroa kuukaudessa. Ohjelman aikana ero on pudonnut 19 senttiin. Palkkaeroa ei voi selittää naisten ja miesten henkilökohtaisilla eroilla, kuten koulutuksella, iällä, perhevastuista johtuvilla työuran katkoksilla tai työuran pituudella. Keskimäärin naisten työura on vain vuoden lyhyempi kuin miehillä, ja naiset ovat korkeammin koulutettuja."

Tässä kohdin Hankonen puhuu asiaa. Hän toteaa aivan kuten minäkin toteasin. Palkkaeroa ei todellakaan voi selittää esimerkiksi koulutuksella, koska naiset ovat keskimäärin miehiä korkeakoulutetumpia. Naisten työura on ilmeisesti hieman miehiä lyhyempi, vaikka miehet joutuvat sukupuolensa vuoksi asevelvollisiksi ja naiset eivät. Ilmeisesti naiset ovat terveempiä ja jaksavat töissä pidempään kuin miehet (eikä ihme, naisten terveysmenothan ovat huomattavasti miehiä suuremmat), vaikka äitiyslomat sun muut vievätkin heidän aikaansa.

Mutta sitten tuleekin tuplajättipotti:

  • "Palkkaero johtuu sukupuolesta
    Työnantajat ja palkansaajat ovat suurin piirtein yhtä mieltä siitä, mistä palkkaero johtuu. Työnantajien mukaan palkkaerojen ensisijaisena syynä on työmarkkinoiden jakautuminen nais- ja miesaloihin. Palkansaajien mielestä palkkaeron syynä on se, että naisaloilla maksetaan liian pieniä palkkoja, mikä heijastuu alan koko hierarkiaan. Vaikka naisalalla työskentelevät naiset kouluttautuisivat kuinka hyvin, he eivät saavuta miesalojen palkkatasoa.  Segregaatio eli työelämän jakautuminen naisten ja miesten aloihin näkyy erityisesti hoito- ja palvelualojen palkkauksessa. Yhtä vaativat teknillisen alan työt ovat paremmin palkattuja."

Tässä kohtaa lienee syytä kysyä, miten ihmeessä se, että naiset hankkiutuvat vapaaehtoisesti töihin huonosti palkatuille aloille voi olla "sukupuolesta johtuvaa palkkaeroa"?!? Eihän palkkaero johdu sukupuolesta vaan siitä, että toisen sukupuolen edustajat vapaaehtoisesti valitsevat alan, jossa on paskat palkat. Ei se, että jalkojen välissä on (anteeksi nyt vaan) vittu, aiheuta sitä, että pitää ryhtyä sairaanhoitajaksi tai tarjoilijaksi. Kyllä minun käsittääkseni ihmisen järkiperäinen ajattelu ja oma tahto sijaitsee aivoissa eikä jalkojenvälissä.

Vai tarkoittaako Hankonen, että naiset ovat niin tyhmiä, ajattelukyvyttömiä ja holhouksen tarpeessa, että he eivät kykene itsenäisesti tekemään järkeviä koulutus- ja ammattivalintojaan? Tarkoittaako Hankonen, että naiset ovat jotenkin sukupuolensa vuoksi kyvyttömiä tekemään rationaalisia, vapaita valintoja elämänsä suhteen? Silloinhan, myönnetään, kyseessä olisi käytännössä sukupuolesta johtuva palkkaero - vähän kuin voisi sanoa, että kehitysvammaisuus aiheuttaa palkkaeroa, koska kehitysvammaiset harvoin kykenevät kouluttautumaan ja hankkimaan hyväpalkkaisen työn itselleen.

Tätäkä Hankonen tarkoittaa ja jos tarkoittaa, eikö kukaan feministi ole jo syöksymässä kirkuen hänen kimppuunsa moisesta naisten halventamisesta ja yleistämisestä? Minusta ainakin on hyvin loukkaavaa naisia kohtaan väittää, että naiset eivät kykene itse vapaaehtoisesti valitsemaan järkevää koulutusta ja työuraa itselleen. Se onkin sitten toinen asia, jos naiset tietoisena huonoista palkoista ja muista valitsevat silti mokomat alat - se on aivan jokaisen naisen oma valinta, mitä elämälleen tekee.

No, lisää seuraa:

  • Palkkaeroa selittää myös niin sanottu lasikatto eli vertikaalinen segregaatio. Se merkitsee, että naiset työskentelevät ammattialan ja työyhteisön sisällä hierarkian alapään matalapalkkaisissa tehtävissä ja miehet johtotehtävissä. 

On varmasti totta, että miehet hakeutuvat naisia useammin johtotehtäviin, joten he niihin myös useammin pääsevätkin. Vasta, kun voidaan osoittaa, että kyseessä on syrjintä, eli että nainen ei pääse johtotehtävään, vaikka on miestä parempi siihen, silloin on syytä huolestua.

  • Osa palkkaerosta pohjautuu rakenteelliseen syrjintään. Määräaikaiset työsuhteet ja pitkät perhevapaat heikentävät nimenomaan naisten ura- ja palkkakehitystä.

Miksi naiset suostuvat ottamaan vastaan määräaikaisia työsuhteita ja miehet eivät? Miksi naiset vapaaehtoisesti hakeutuvat aloille, joilla määräaikaiset työsuhteet ovat yleinen tapa? Miksi naiset pitävät pitkiä perhevapaita eivätkä laita miestään pitämään niitä? Miten mikään näistä on kenenkään muun kuin ko. naisen oma ongelma?

  • Palkkakuilussa oleva nainen saa myös pienempää eläkettä.

Roskaa. Naisten palautusprosentti maksetuista eläkkeistä on keskimäärin 120 ja miesten 84%. Tietysti huonopalkkaisen alan valinnut nainen voi siltikin saada vähemmän eläkettä kuin hyväpalkkaisen alan valinnut mies saa. Keskimäärin naiset saavat kuitenkin huomattavasti enemmän eläkkeitä kuin mitä miehet saavat elinaikanaan.

Kirjoituksen loppuosassa on pitkä lista erilaisia toimia, joilla kuviteltua sukupuolista epätasa-arvoa yritetään epätoivoisesti muka korjata. Itseäni huvittaa tässä se, että Tehy, itse sairaanhoitajien edunvalvojana myöntää mm. määräaikaiset työsuhteet surkean palkkauksen ongelmiksi.

Nyt se suuri kysymys:

Miksei Tehy tee asialle mitään? Miksei Tehy pidä jäsentensä puolta? Miksei Tehy nouse vastustamaan ihan aikuisten oikeasti ja käytännössä terveysalan määräaikaisia työsuhteita? Tapauksia on vaikka kuinka paljon, itsekin tunnen useita, joissa työntekijää ketjutetaan loputtomiin eikä Tehy tee asialle yhtään mitään. Miksei Tehy neuvottele sairaanhoitajille kunnon korotuksia (kusetuksen sijaan)? Minkä vuoksi Tehy väistelee vastuuta ja esittää koko asian olevan jonkinlainen universaali, naisista ja Tehystä riippumaton ongelma, jonka valtion pitäisi korjata?

Kyse on jokaisen naisen omasta valinnasta, mitä työtä elämässään aikoo tehdä, sekä Tehyn ongelmasta neuvotella jäsenilleen paremmat palkat ja työolosuhteet. Se, että kaikki naiset eivät valitse parempipalkkaisia aloja ja että Tehy ei kykene tai halua neuvotella jäsenilleen parempia palkkoja ja työoloja, ei liity mitenkään sukupuoliseen tasa-arvoon.

Todellisuudessa asia lienee juurikin niin, että Tehyläisillä on huono omatunto, koska he eivät ole onnistuneet saamaan sairaanhoitajien palkkoja- ja työolosuhteita hyvälle tasolle. Tehy on laiminlyönyt jäsentensä edunvalvonnan vuosikausia ja haluaa nyt vierittää syyn jonkin suuren mörön (oli  se sitten "sukupuolisyrjintä", "valtio" tai "kunnat") niskaan. Tehy ei halua kantaa vastuuta, jottei sen jäsenkato pahenisi entisestään kun ihmiset ymmärtäisivät, ettei Tehy aja heidän etuaan. Omasta mielestäni olisi toki oikein hyvä asia, mikäli yhä useampi ymmärtäisi Tehyn olevan täysin munaton, kyvytön ja surkea ammattiliitto ja vaihtaisi itsensä vaikka YKT:n jäseneksi Tehyn sijaan.

5 kommenttia:

  1. "Miksi naiset suostuvat ottamaan vastaan määräaikaisia työsuhteita ja miehet eivät?"

    Öö, koska naisille ei tarjota helposti muita kuin määräaikaisia työsuhteita. Jos työnantaja palkkaa vakituiseksi, niin moni nainen pyöräyttää heti 9 kuukauden kuluttua vauvan. Se tietää ainakin 10 000 euron kustannuksia työnantajalle.

    Vaikka työnantajan velvollisuus elättää nainen ja vauva, poistettaisiin, niin silti työnantajalle koituu jossain määrin kustannuksia siitä, kun nainen jättää joksikin aikaa työnsä.

    VastaaPoista
  2. Hyvä kirjoitus! Unohdit mainita, että itsekin työskentelet sairaanhoitajana ja varmasti sinukin palkkasi on yhtä pieni kuin nais golleekoillasi.

    Itse olen työskennellyt miehenä terveyden/hoitolalla ja palkkani on ollut sama kuin naisillakin, mutta työtehtävät useimmiten raskaampia.

    Nykyään toimin linja-autonkuljettajana ja meillä on täysin samat palkat sukupuolesta riippumatta.

    Bussikuskin työ ainakin kunnallisella sopimuksella on todella alimitoitettu työn vastuuseen nähden, vaikka ala on selvästi mies painoitteinen.

    Mistä löytyy bussinkuljettajien puolustajat alipalkkausta vastaan? JHL:stäkö? Hah..hah..

    VastaaPoista
  3. Aikuisten oikeasti minunkin työpaikassani (puolustusvoimat) on täsmälleen sama palkka samassa tehtävästä miehillä ja naisilla. Henkilöstöryhmien välillä onkin sitten suuri ero palkoissa samassa tehtävässä.

    ps. voisitko lopettaa "aikuisten oikeesti"-fraasin käytön, se syö sinulta paljon uskottavuutta. yleensä lopetan tekstin lukemisen ensimmäiseen kyseiseen ilmaisuun..

    VastaaPoista
  4. Hyvä, että tasa-arvo ja palkkausasiat puhuttavat.
    Olen aiemmin kommentoineiden kanssa samoilla linjoilla siinä, etten usko palkkaerojen jakautuvan räikeästi eri sukupuolille samalla alalla ja samoissa työtehtävissä. Jos tällaista työpaikoilla esiintyy tulisi siihen yksiselitteisesti hakea muutosta itse ja ammattiyhdistyksen avulla.
    On kuitenkin kiistatta selvää palkkojen jakautuvan epätasaisesti mies- ja naisvaltaisten alojen välillä.
    Kysyt "Miten ihmeessä se, että naiset hankkiutuvat vapaaehtoisesti töihin huonosti palkatuille aloille voi olla "sukupuolesta johtuvaa palkkaeroa"?!?.
    Onko lopulta niin että naiset hakeutuvat huonosti palkatuille aloille, vai alat, joihin naiset hakeutuvat ovat huonosti palkattuja? Monet naisvaltaisista aloista sijoittuvat julkiselle sektorille ja kuuluvat peruspalvelujen, kuten terveydenhuollon ja esiopetuksen piiriin. Todellinen palkkataso taitaa kummuta tästä tosiasiasta sekä siitä, että nämä alat eivät usein tai vain vähäisessä määrin ovat markkinataloudellisesti tuottavia. On kenties aivan paikallaan siirtää palkkakeskustelun pääpainoa pois sukupuolikysymyksen ääreltä ja sen sijaan todeta palkkakehityksen yhteys vallitsevaan arvomaailmaamme ja tapaamme laskea. Jos kaikki lasketaan taloudellisena tuottavuutena ovat nämä alat juuri siellä listan häntäpäässä, koska lapsilta/sairailta ja vanhuksilta on niin kätevää säästää. Toisaalta taas monin tutkimuksin voitaisiin todentaa esimerkiksi ennakoivan ja toimivan terveydenhullon sekä esiopetuksen tuottavuus kansantaloudessa yleisellä tasolla. Jos (ja kuten jo tapahtuukin) suomalaiset naiset kyllästyvät kouluttautumaan hoito- ja hoiva-aloille huonon palkkauksen ja pätkätöiden vuoksi, lisääntyy jo nyt alati kasvava maahanmuuttajien kouluttaminen erityisesti lähihoitajiksi. Tämä on erityisen vänkä yhtälö vanhushoidon puolella, jossa huonosti suomea taitava maahanmuuttaja pyrkii kommunikoimaan ainoastaan suomea taitavan heikkokuntoisen vanhuksen kanssa...Kun julkisen palvelun luotettavuus ja laatu laskee entisestään kasvaa yksityisen sektorin kysyntä, jolloin tuolta puolelta alkaa tulevaisuudessa varmasti löytyäkin kohtuupalkkaisia paikkoja sairaanhoitajille. Se, kannattaisiko jotenkin toimia jo ennen kuin tässä pisteessä ollaan, on mielestäni aivan selvää. Olen täysin samaa mieltä siitä, että määräaikaisiin työsuhteisiin pitäisi puuttua ja keskustelua suunnata muutoinkin uusille urille ja todellisen kehityksen ääreen. Lapsien saaminen niin vakituisessa-, kuin määräaikaisessa työsuhteessa tulisi tehdä mahdollisimman helpoksi palkansaajalle ja toisaalta kuluiltaan tasa-arvoiseksi palkanmaksajille, elikkä esimerkiksi tasaverotus tästä kaikille aloille. Tässäkin pätee se, että on koko yhteiskunnan etu, että lapset saadaan työelämässä oltaessa. Tällöin toki äitiys- ja vanhempainpäivärahakorvaukset ovat hieman suurempia, mutta toisaalta tällainen perhe maksaa enemmän päiväkotipaikastaan ja pystyy huolehtimaan perheestään taloudellisesti. Jos lasten saaminen muuttuu esteeksi naisen vakituiselle työsuhteelle lisääntyy lasten saaminen esimerkiksi opiskeluaikana. Tämä taas pidentää opiskeluaikaa ja näin hidastaa uusien sukupolvien siirtymistä aktiivisten veronmaksajien joukkoon. Palkkataistelut naisvaltaisilla aloilla ovat siis enemmän kuin ajankohtaisia ja tervetulleita, mutta ne on toki saatava etenemään ja pyörät eivät pyöri vain sukupuolia vertailemalla. Tarvitaan ihan todellisia uudistuksia.

    VastaaPoista
  5. > Onko lopulta niin että naiset
    > hakeutuvat huonosti palkatuille
    > aloille, vai alat, joihin naiset
    > hakeutuvat ovat huonosti
    > palkattuja?

    Naiset valitsevat itse vapaaehtoisesti työnsä, joten tee siitä johtopäätöksesi.


    > Jos kaikki lasketaan
    > taloudellisena tuottavuutena
    > ovat nämä alat juuri siellä
    > listan häntäpäässä, koska
    > lapsilta/sairailta ja
    > vanhuksilta on niin kätevää
    > säästää.

    Väärin, jos haluttaisiin antaa sinne rahaa, sinne annettaisiin. Tehy vain on niin munaton, ettei tajua vaatia hoitajille lisää rahaa.


    > Tarvitaan ihan todellisia
    > uudistuksia.

    Tarvitaan sitä, että sairaanhoitajien edunvalvojana MUKA toimiva Tehy kasvattaa itselleen munat ja alkaa vaatia sitä, mitä hoitajille kuuluu. Eikä vain vaatia, vaan yksinkertaisesti PAKOTTAA ANTAMAAN sen. Jos Tehystä ei siihen ole, niin sitten kannattaa erota sieltä ja pyrkiä samaan toisten ammattiliittojen kautta tai julkista älämölöä nostamalla ja paikallista/henkilökohtaista sopimista edistämällä.

    Nykyinen tapa toimia ei ole johtanut mihinkään ja sen vuoksi hoitajien palkat ovatkin surkeat nykyään.

    VastaaPoista