29. kesäkuuta 2009

Armeijakin myöntää: Suomi ei kykene enää puolustautumaan yksin

MTV3 uutisissa oli juttua asiasta. En voi sanoa yllättyneeni. Hienoa, että vihdoinkin joku isompikin herra uskaltaa asian nostaa esille, eikä suomalaisia pidetä enää pimennossa maanpuolustuksemme oikeasta tilasta.

Olen kirjoittanut aikaisemminkin blogissani Suomen puolustusvoimien alasajosta. Vähät puolutusmäärärahamme tuhlataan kansainväliseen pelleilyyn, valmiusprikaateihin, hornetteihin ja helikoptereihin, kun pääosa armeijasta on ilman kelpoa aseistusta. Tämä siitä huolimatta, että maantieteelle emme voi mitään. Olen itsekin esittänyt yhden järkevämmän vaihtoehdon puolustusvoimien rahoitukseen ja maanpuolutuksen järjestelyihin.

Suomen puolustus ansaitsee enemmän, mutta sitä eivät äänestäjät tajua, vaan vuodesta toiseen äänestävät eduskuntaan poliitikkoja, joita ei maanpuolustus kiinnosta. Demokratiassa on tosin edelleenkin se oikeudenmukainen puoli, että kansa saa täsmälleen mitä haluavat, eli esimerkiksi jatkossa miehittäjän omalle maalleen. Jos kansa ei haluaisi miehittäjää omalle maalleen, kansa äänestäisi vaaleissa järkevämmin, jotta puolustusvoimille saataisiin lisärahoitusta ja rahat käytettäisiin järkevästi.

7 kommenttia:

  1. Keskustelu puolustusmäärärahoista on kyllä huvittavaa. Ei ole pitkä aika siitä, kun väitettiin, että joudutaan sulkemaan yksi varuskunta ellei määrärahoja koroteta. No, niitähän korotettiin, mutta nyt sitten on päädytty joka tapauksessa siihen, että kaksi varuskuntaa täytyy sulkea vaikkakaan ei kustannussyistä.


    "Demokratiassa on tosin edelleenkin se oikeudenmukainen puoli, että kansa saa täsmälleen mitä haluavat, eli esimerkiksi jatkossa miehittäjän omalle maalleen. Jos kansa ei haluaisi miehittäjää omalle maalleen, kansa äänestäisi vaaleissa järkevämmin, jotta puolustusvoimille saataisiin lisärahoitusta ja rahat käytettäisiin järkevästi."

    Tuo on jo aika naurettava väite. Ei kansa (eikä sen enemmistö) tietenkään halua miehittäjää omalle maalleen. Ihmiset eivät vain ymmärrä asioita. Sama pätee kyllä sinuun, kun esitetät ainakin epäsuorasti että ilman määrärahojen korottamista Suomeen hyökkää jokin toinen maa. Et voi tietää sellaista asiaa etukäteen. Tällä hetkellä ei edes näytä todennäköiseltä, että mikään maa Suomeen hyökkäisi. Venäjästä ei tosin koskaan tiedä, mutta joka tapauksessa aika epätodennäköistä että hyökkäisi.

    VastaaPoista
  2. > Ei kansa (eikä sen
    > enemmistö) tietenkään
    > halua miehittäjää omalle
    > maalleen. Ihmiset eivät
    > vain ymmärrä asioita.

    Demokratiassa lähdetään siitä, että jokainen ymmärtää. Voiko muka olla niin, ettei demokratia olekaan järkevä tapa pyörittää yhteiskuntaan? EIHÄN? EI KAI? Hui...


    > Sama pätee kyllä sinuun,
    > kun esitetät ainakin
    > epäsuorasti että ilman
    > määrärahojen
    > korottamista Suomeen
    > hyökkää jokin toinen
    > maa. Et voi tietää
    > sellaista asiaa
    > etukäteen.

    Etkä sinä voi tietää, ettei hyökkää. Jos kunnon puolustusta ei ole, tuo riski on kuitenkin suurempi ja jos se toteutuu, tuho huomattava. Siksi riskiä ei mielestäni kannata ottaa.

    VastaaPoista
  3. Muistaakseni iloisella 1920-luvullakin puhuttiin, että ei mitään sotaa enää koskaan tule.

    VastaaPoista
  4. Jeps. Itseäni lainatakseni:

    "10 vuodessa voi tapahtua vaikka mitä, eikä armeijaa siinä ajassa ehditä rakentamaan. Vuonna 1929 kukaan ei uskonut Suomessa, että Neuvostoliitto hyökkäisi ja pystyisimme puolustautumaan menestyksekkäästi sitä vastaan. 10 vuotta myöhemmin niin tapahtui. Vuonna 1931 kukaan ei uskonut Suomessa, että Suomi hyökkää Neuvostoliittoon. 10 vuotta myöhemmin niin tapahtui. Vuonna 1934 kukaan ei uskonut Suomessa, että Suomi sotisi Saksaa vastaan ja vieläpä Suomen Lapissa ja vieläpä niin, että suomalaiset hyökkäävät etelästä ja saksalaiset pötkivät pakoon Norjaan. 10 vuotta myöhemmin niin tapahtui."

    VastaaPoista
  5. Jutta Urpilainen on seinähullu, MOT

    http://uusiviesti.blogspot.com/2009/07/jutta-urpilainen-on-seinahullu-mot.html

    Urpilainen: Suomessa pitää puhua aseidenriisunnasta






    Sdp:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen kaipaa Suomelta jämäkämpää otetta aseidenriisunnassa. Urpilaisen mukaan Suomi ui vastavirtaan lisätessään puolustusmenoja samaan aikaan kun muu maailma pohtii turvallisuuden vahvistamista aseidenriisunnan avulla.




    "Suomessa on ilmeinen tyhjiö asevalvontaa ja -riisuntaa koskevassa keskustelussa. Tämä tyhjiö tulee nyt täyttää", Urpilainen penäsi Mikkelissä tiistaina.




    Urpilainen kaivoi samalla esiin myös moitteet turvallisuus- ja puolustuspoliittisen selonteon linjauksista. Oppositiojohtaja on suivaantunut siitä, että hallitus esittää huonossa taloustilanteessa kahden prosentin vuotuista tasokorotusta puolustusmäärärahoihin.




    Urpilaisen mukaan kallistuvan aseteknologian kustannuksia voisi säästää tekemällä yhteisiä hankintoja muiden Pohjoismaiden ja muun Euroopan kanssa.




    Eduskunnan puolustusvaliokunta katsoi toukokuussa, että valtioneuvoston esittämä kahden prosentin automaattinen vuosikorotus on perusteltu "puolustusvoimien tasapainoisen kehittämisen kannalta".




    Oppositiossa olevat Sdp, vasemmistoliitto ja kristillisdemokraatit jättivät korotusautomaatista eriävän mielipiteen. Vuositasolla indeksikorotusten päälle laitettava lisäys on noin 50 miljoonaa euroa. Kahden prosentin korotukset alkavat vuodesta 2011.

    VastaaPoista
  6. Sitten demarit vielä ihmettelevät, miksi kannatus laskee kuin lehmän häntä. No, kivaa se toki munsta on, mutta ovatko itse niin tyhmiä, etteivät oikeasti tajua mistä se johtuu? Heh.

    VastaaPoista
  7. nykyajan sodat käydään kai pääasiassa ilmasta käsin..?? Muutama hornet ja pari vanhaa tankkia ei kai oikein auta. Tuntuu raja vuotavan jo siviilikoneidenkin osalta, saatikka jos sieltä tulee 1000 konetta. ?

    VastaaPoista