6. kesäkuuta 2009

Eurovaalihuumaa (?)

Europarlamenttivaalithan ne sieltä tulla tupsahtivat. En ole itse asiasta pitänyt sen enempää meteliä, mutta ehkä nyt on syytä kertoa sitten, miksi näin.

Ensinnäkin, Suomesta valitaan niin pieni määrä meppejä, ettei heillä ole EU:n parlamentissa mitään päätäntävaltaa yhtään mihinkään asiaan. On siis täysin samantekevää, ketkä loppujen lopuksi sinne tulevat valituiksi. No, onhan se toki hauskaa poliittista teatteria ja kertoo ehkä puolueiden muuttuvista voimasuhteista ja muusta sellaisesta. Käytännössä Suomen määrällä meppejä ei ole mitään valtaa, koska he muodostavat vain alle 2% koko europarlamentin äänivallasta. Tuo alle 2% kun vielä jaetaan kaikkien Suomen 13 edustajan kesken, niin...

Tämän lisäksi on huomioitava, että parlamentissa äänestetään liukuhihnalta komission esityksistä, joten todellinen byrokratiaa säätävä elin EU:ssa on nimenomaan komissio. Parlamentti on vain liukuhihnamainen kumileimasin, joka sinetöi komission pähkähullut esitykset. Komissaarit puolestaan nimittävät itse itsensä, eikä heihin voi kansa mitenkään vaikuttaa.

Alla pari videoklippiä, jotka varmasti selittävät osaltaan EU:n toimintaa.





Europarlamentaarikot keskittynevätkin luultavasti enemmän matkustelemaan luksus-luokassa ja laskuttamaan olemattomia matkakulukorvauksia veronmaksajiltaan. Niin ja onhan se europarlamentaarikon palkkakin aika mukavan suuruinen jo sellaisenaan. Antaa toki europarlamentin paikka poliittista vipuvartta kotimaankin touhuiluja ajatellen.

Eurovaaleissa on kyse samanlaisesta, mutta räikeämmästä, illuusiosta kuin yleisesti ottaenkin vaalien suhteen. Annetaan kansalaisille illuusio siitä, että se päättää ja vaikuttaa yhteisiin asioihin. Todellisuudessa yksittäinen äänestäjä ei päätä mitään ja äänestäjien massat on manipuloitu mediamyllytyksen ja mainonnan avulla äänestämään tiettyjä tahoja, jos he eivät niitä jo vanhasta tottumuksesta äänestäisi. Tuloksena on joka tapauksessa parhaimmillaankin vain enemmistödiktatuuri, eli lopputulos, jossa enemmistön tuen saaneet tekevät päätökset ja vähemmistöt saavat vain sietää mitä tuleman pitää.


PS. Luin juuri Ylenannon uutisista, että isot puolueet haluavat rajoittaa tai jopa kieltää kokonaan galluppien julkaisemisen juuri vaaleja ennen, koska pelkäävät sen "voivan vaikuttaa äänestyskäyttäytymiseen". Ikäänkuin kansa ei saisi siis tehdä johtopäätöksiään ja äänestää vapaasti. Ikäänkuin kansa pitäisi ohjata äänestämään "oikein". Tietokilpailukysymys: Liittyykö tämän huolen äkilliseen puhkeamiseen A) Matti Vanhasen kravatti? B) Kaunis sää ulkona? C) Perussuomalaisten tulossa oleva vaalivoitto, joka tuntuu kasvavan joka hetki ja joka vituttaa isoja puolueita?


Päivitystä: Korjattu meppien lukumäärä, Suomellahan on nyt enää vain 13 meppiä, kun yksi meppipaikka annettiin jollekin itä-Euroopan kehitysmaalle...

3 kommenttia:

Sinuhesieda kirjoitti...

Toisestakin lähteestä löysin tuon 2% ja se tosiaan on totta - siis WTF!

"EU:n parlamentissa istuu tällä hetkellä 729 kansanedustajaa. Heistä 14 on suomalaisia."
--> 1,9%

Minä en haulua kuulua mihinkään missä meidän pitää totella muita ilman todellista vaikutus valtaa asioihin!!!

Anonyymi kirjoitti...

Hyviä huomioita Markus!
Miksei mitään näistä kerrota ja pohdita uutisissa? Katson äsken televisiosta uutiset, siellä puhuttiin hyvin väheksyvään sävyn EU:n vastustajista muutenkin, pidettiin jonkinlaisena roskasakkina. Mikä mediataho uskaltaisi keskustella edes EU:n olemassaolosta ja välttämättömyydestä?

Juha Pätsi kirjoitti...

EU:ssa on onneksi pieni häivähdys Liberalismia, joka on kyllä pelastanut meidät vielä suuremmalta pahalta.

Meillä Suomalaisilla on Sisu, jolla varmastikin rakennetaan unelmiemme yhteisö, kunhan vain pääsemme ensiksi eroon sos.dem-ikeestä.