15. tammikuuta 2009

Matti Vanhanen vastustaa demokratiaa

Vanhanen sanoo Hufvudstadsbladetin haastattelussa:

“Äänestäjillä ei saa olla sellaista illuusioita, että he saavat ilmaista ulkomaalaisvihamielisyytensä vaaleissa esimerkiksi perussuomalaisia äänestämällä.”


Matti Vanhanen siis vastustaa demokratiaa.



Lisäystä 11.2.2009:

12 kommenttia:

  1. Eikun Markus Janssonilla on väärä käsitys demokratiasta.

    VastaaPoista
  2. Ehkäpä. Minulla kun on sellainen hassu käsitys, että demokratiaan kuuluu, että voi äänestää mitä tahansa ehdolle soveltunutta puoluetta ja/tai henkilöä. Matti Vanhasen mukaan ei saisi.

    VastaaPoista
  3. Pääministeri pelkää että seuraavissa eduskuntavaaleissa tulee rökäletappio
    keskustalle.

    Sellaista on demokratia.

    Huom! Pääministeri Vanhasella on
    ilmiselvästi jonkin asteinen
    esirakkaus islamia kohtaan, koska
    tuomitsi Muhammed piirrokset ja pyyteli anteeksi demokratian olemassa oloa.

    Suomeksi sanottuna: Vanhanen
    vieroksuu tätä meidän suomalaista,
    länsimaista demokratiaa.

    VastaaPoista
  4. Muhammedin kuvien häpäisy on joillekin ihmisryhmille kuin kaikkien saksalaisten kutsuminen natseiksi. Bulgarialaiset loukkaantuivat, kun heidän maataan kuvattiin vessana. Miten tämä eroaa asiasta? Yhteinen usko on kuin kansallinen identiteetti ja siksi Mohammedin kuvaaminen dynamiitti turbaanissa oli varsin mauton teko. Vastareaktio oli yhtälailla mauton, mutta silti... mistä se kuvio lähti?

    Vanhanen viitannee lausunnollaan sellaiseen demokratiaan, joissa demokratian ryhmittymät eivät pidä yhtä kansanosaa saastana, josta pitää päästä eroon. Kuulostaa toki oudolta, mutta jos Suomeen perustettaisiin natsipuolue, se varmasti kiellettäisiin. Miten tuo poikkeaa asiasta? Paino sanalla "ehdolle soveltunutta".

    Vanhasen kommentti sitäpaitsi kritisoi enemmänkin tiettyjen perussuomalaisten yleisellä linjalla esiintyneitä ehdokkaita, jotka kalastivat ääniä Perussuomalaisten vaaliohjelman vastaisesti rasistisin perustein. Se on täysin eri asia kuin perussuomalaisten äänestämisen kieltäminen, kuten olet käännökselläsi halunnut ilmaista.

    VastaaPoista
  5. > Paino sanalla "ehdolle
    > soveltunutta".

    Okei, joo, todetaan sitten, että SDP, Keskusta, RKP, Vihreät ja Vasemmistoliitto todetaan nyt ehdolle soveltumattomiksi puolueiksi. Nyt mitään vääryyttä ei sitten voi tapahtua, kun kansalaiset saavat vapaasti äänestää mitä tahansa ehdolla olevaa puoluetta.

    HAH.

    VastaaPoista
  6. Sinun mielestäsi siis rasismi on hyväksyttävää ja kuuluu sivistyneen (ei-barbaari) yhteiskunnan demokratiaan ihan rakenteellisena osana?

    VastaaPoista
  7. > Sinun mielestäsi siis rasismi on
    > hyväksyttävää

    En minä tuollaista väittänyt.
    Väitin, että Matti Vanhanen ei kannata demokratiaa, koska hänestä ihmiset eivät saisi äänestää Perussuomalaisia, jos ovat ulkomaalaisvihamielisiä (=vastustavat nykyistä järjetöntä maahanmuuttopolitiikkaa).

    VastaaPoista
  8. > Muhammedin kuvien häpäisy on
    > joillekin ihmisryhmille kuin
    > kaikkien saksalaisten kutsuminen
    > natseiksi. Bulgarialaiset
    > loukkaantuivat, kun heidän maataan
    > kuvattiin vessana. Miten tämä
    >eroaa asiasta?

    Käsittääkseni bulgarialaiset eivät turvautuneet väkivaltaan ja uhkailuun?

    VastaaPoista
  9. Tulin se rasistikortti tähänkin jakon. Nokitan mustalla Pekalla.

    VastaaPoista
  10. Jani: "Yhteinen usko on kuin kansallinen identiteetti ja siksi Mohammedin kuvaaminen dynamiitti turbaanissa oli varsin mauton teko. Vastareaktio oli yhtälailla mauton, mutta silti... mistä se kuvio lähti?"

    Vastareaktiossa vaadittiin sarjakuvan piirtäjien kuolemaa, myös muita tappo ja pommiuhkauksia tehtiin, sarjakuvan piirtäjä joutuu elämään tällä hetkellä maan alla, vaadittiin että länsimaissa luovutaan sananvapaudesta, poltettiin lähetystöjä, tanskalaiset tuotteet asetettiin ostoboikottiin useissa maissa, harjoitettiin väkivaltaisia mellakoita ympäri maailman joissa kuoli useita ihmisiä. Oletko ihan varma että "mauton" on oieka sana kuvaamaan tätä reaktiota?

    -Herra Harmaa

    VastaaPoista
  11. "Muhammedin kuvien häpäisy on joillekin ihmisryhmille kuin kaikkien saksalaisten kutsuminen natseiksi."

    Kuka on häpäissyt ketä.

    Korkeintaan kiihko-islamistit
    ovat häpäisseet itsensä mielettömällä
    ilkivallalla ja tuholla.

    Jos muutamasta harmittomasta
    piirroksesta vetää herneen
    nenään niin saa syyttää itseään.

    Tuo mainitsemasi rinnastus muuten
    sopii hyvin näihin natsi-islamisteihin tai islamofasisteihin.

    Kuka on natsi? Sekö joka julkaisee
    piirroksen kuvitellusta, historiallisesta hahmosta/henkilöstä vai se joka
    leikkelee lasten sukupuolielimiä
    ja heittää happoa tyttöjen kasvoille - islamin nimissä jotta miehen kunnia säilyy.

    Islamilaisen "natsipuolueen" imaamit lähtivät kiertueelle lähi-itään levittämään valheita
    ja propagandaa tarkoituksena
    yllyttää kiihkon valtaan heidän
    kannattajia.

    Lopputuloksen tiedämme. Tuhottuja
    suurlähetystöjä ei ole vieläkään korvattu.

    On yleisesti tiedossa että Muhammedilla oli suhde yhden tai
    useamman tyttölapsen kanssa.
    Tästä on helppo piirtää satiiria
    joka osuu. Siitä on turha syyttää
    piirtäjää.

    Piirrokset paljastivat kaikessa
    alastomuudessan islamilaisen maailman suvaitsemattomuuden.
    Suvaitsemattomuuden kritiikkiä kohtaan.

    Suvaitsemattomuuden sananvapautta
    kohtaan.

    Piirrokset julkaistiin Tanskassa!
    Tanskassa noudatetaan sen maan lakeja ja tapoja. Maassa maan tavalla. Arabit julkaiskoot ihan rauhassa omia juttujaan omissa maissaan.

    Muissa maissa on toisenlaiset tavat. 10 vuotiaan tytön naittaminen 60 vuotiaalle miehelle
    ...mitä se on?
    Keksitkö jo rikosnimikkeen.

    Näitä lähi-idän "neitsytparatiiseja"
    emme halua tänne!

    http://www.dailymail.co.uk/news/worldnews/article-1115624/Its-injustice-NOT-marry-girls-aged-10-says-Saudi-cleric.html

    VastaaPoista
  12. Demokratiaa yritetään kaventaa myös äänikynnyksellä, jotain 4-3,5% kaavaillaa alarajaksi. Eli jos ei puolue ylitä äänikynnystä, niin äänet menevät ikäänkuin hukkaan. Ja kukas nyt sellaista puoluetta äänestäisi, joka on vaarassa jäädä kynnyksen ali. Äänihän menisi luultavasti hukkaan.

    Nytkin meillä on piilevä äänikynnys ja kohta siis koko maassa sama. Paitsi demokratia venyy kuitenkin sen verran että RKP on otettu huomioon.

    Turun sanomissa oli asiasta taannoin näin:"- Kahdentoista prosentin vaalipiirikohtainen kynnys näyttää siltä, että siinä on ajateltu Vaasaa ja Rkp:ta. Vaasassa Rkp:n kannatus on 20 prosenttia, Maunula kertoo."

    http://www.turunsanomat.fi/kotimaa/?ts=1,3:1002:0:0,4:2:0:1:2008-06-13,104:2:546979,1:0:0:0:0:0:



    Ei ole ihme ettei uusia puolueita ole päässyt eduskuntaan aikoihin. Eduskuntapuolueet voivat kampanjoida puoluetuella ja äänikynnys huolehtii lopusta.

    Koska eduskunnassa on 200 paikkaa pitäisi puolueen saada paikka 0,5% kannatuksella.

    VastaaPoista