8. joulukuuta 2008

Ilmasto lämpenee - Marsissakin

Hieman jo vanha juttu, mutta osui nyt silmiini. Lyhyesti sanottuna, Marsissa lämpenee ja vauhdilla. On se hirveä tuo ihmisen aiheuttama kasvihuoneilmiö kun ihan Marsinkin lämpötiloja nostelee. Kamalaa.

No, äkkiä osoittamaan mieltä kadulle, hankkimaan fennovegaania reilunkaupan luomua, polkupyöräilemään ja laskemaan huoneiston lämpötila pakkasen puolelle. Heti tulee parempi omatunto kun saa tuntea, että "tekee jotain" ilmastokatastrofin puolesta. Vielä kun lajittelee jätteensä 30 eri pussukkaan ja äänestää vihreitä ensi vaaleissa, niin johan on hyvä omatunto. Mitään se ei tietenkään oikeasti auta, mutta olemattomaan vaivaan sopii olematonkin apu aivan mainiosti.

Mutta mitä pitäisikään tehdä, paljonko elintasoamme leikata ja elämäämme rajoittaa, jotta Mars pelastuisi kauhealta ihmisen aiheuttamalta kasvihuoneilmiöltä?!? ;)

5 kommenttia:

  1. Vitsi on siinä, että Auringon aktiivisuus on laskenut, kosmisten säteiden määrä pysynyt ennallaan ja silti Maassa lämpötila on noussut nopeammin kuin aiemmin.

    Osa planeetoista lämpenee ja osa kylmenee. Maassa suuri lämmittävä tekijä on ihminen. Siitä ei ole tiedepiireissä lähes minkäänlaista ristiriitaa.

    Uranus muuten viilenee, esim. http://tuukkasimonen.blogspot.com/2007/09/ilmastomyytti-koko-aurinkokunta-lmpenee.html

    VastaaPoista
  2. > Osa planeetoista lämpenee ja osa
    > kylmenee. Maassa suuri lämmittävä
    > tekijä on ihminen.

    Ahaa. Eli Mars ihan muuten vaan lämpenee, mutta kun maa lämpenee, niin se johtuukin automaattisesti ihmisestä. Just. Voi vittu teitä viheruskovaisia. Ihan oikeasti.

    VastaaPoista
  3. "Ahaa. Eli Mars ihan muuten vaan lämpenee, mutta kun maa lämpenee, niin se johtuukin automaattisesti ihmisestä. Just. Voi vittu teitä viheruskovaisia. Ihan oikeasti."

    Nyyh, yhyy.

    *Ojentaa Janssonille nenäliinan"

    Kuivaahan silmäsi.

    VastaaPoista
  4. Yhteiset vaikuttavat tekijät Maalla ja Marsilla ovat Aurinko ja kosmiset säteet. Kumpikaan niistä ei selitä Maan saati Marsin lämpenemistä (eikä taida selittää Uranuksen viilenemistäkään).

    Marsin lämpenemisestä on häviävän vähän todisteita ja todella lyhyeltä ajalta. Valokuvia muutaman vuoden (Marsin vuosissa 3-4 vuoden) ajalta. Nekin valokuvat osoittavat tasan yhden jäätikön muuttuneen ja samaan aikaan Marsissa on ollut valtavia, lähes koko planeetan laajuisia hiekkamyrskyjä.

    Maassa sen sijaan on kiistattomat todisteet siitä, että ilmasto on lämmennyt toistasataa vuotta nopeassa tahdissa (ei tosin aivan koko aikaa tietenkään, vuosisadan puolivälissä oli pieni tauko lämpenemisessä).

    Hauskinta muuten linkittämässäsi MIELIPIDEKIRJOITUKSESSA on se, että McIntyreä kutsutaan "climate expertiksi". Eihän hän tee ilmasto- vaan tilastotiedettä.

    Hänellä ei ole koulutusta saati työpaikkaa ilmastotieteilijänä. Hän on julkaissut pari vertaisarvioitua paperia, joissa on kommentoitu tilastollista dataa ilmastotieteestä.

    VastaaPoista
  5. > Yhteiset vaikuttavat tekijät
    > Maalla ja Marsilla ovat Aurinko
    > ja kosmiset säteet. Kumpikaan
    > niistä ei selitä Maan saati
    > Marsin lämpenemistä

    Ei tietenkään luonto-uskonnon opetuslapsien mielestä, koska jos ne selittäisivät Marsin lämpenemisen, Maan lämpeneminen (jos sitä edes on) asettuisi sekin mielenkiintoiseen valoon.


    > Marsin lämpenemisestä on
    > häviävän vähän todisteita

    Kuten siitäkin, että Maa lämpenee, puhumattakaan siitä, että lämpeneminen johtuu ihmisestä. Mutta niistä luonto-uskovaiset eivät tietenkään välitä.


    > jäätikön muuttuneen

    Kas kummaa, kun maan jäätiköiden muutokset osoittavatkin kiistatta ilmaston lämmenneen (vaikka vain pohjoisen pallonpuoliskon jäätiköt ovat supistuneet, kiitos paluun jääkaudesta), mutta Marsin eivät. No, Maassa on sentään päinvastaista näyttöä kanssa, olikos se etelän jäätiköt kun ovat kasvaneet, muttei se luonto-uskovaisia kiinnosta.


    > Maassa sen sijaan on
    > kiistattomat todisteet siitä,
    > että ilmasto on lämmennyt
    > toistasataa vuotta

    No, historiallisesti tarkasteltuna hiilidioksidin määrä ilmakehässä on SEURANNUT lämpötilan nousua, ei päinvastoin, joten...

    Lämmennyt jo pidempäänkin, kun on viilennyt tertiäärikaudelta saakka... Viidentoista asteen keskilämpötilavaihteluita ollut historiassa ja so fucking what? Eikä varmasti ihmisen vuoksi. Nyt luonto-uskovaiset puhuvaan asteen osista vuosisadassa...hehehheehe..
    Tsekatkaapa
    http://www.scotese.com/climate.htm


    > McIntyreä kutsutaan "climate
    > expertiksi". Eihän hän tee
    > ilmasto- vaan tilastotiedettä.

    Ymmärrän toki, että TIEDEMIES ei oikein sovikkaan ilmastonmuutosuskontoon. Tilastotiede esimerkiksi on erittäin luotettavaa tieteellistä tutkimusta, toisin kuin vihreän uskonnon dogmit. Vihreät eivät tieteestä ja tilastoista tiedä eivätkä tajua mitään muutenkaan.

    Ilmastonmuutos-uskovaisten liikkeen Suomen poppamies, Oras Tynkkynenhän on hallituksen "ilmastoasiantuntija", joka koulutukseltaan on sivari, tiedotusopin jokuherratiesmikä tutkinto taustalla ja ympäristöpolitiikan opintoja. Hahahhaaa!

    Muutenkin suurinosa ilmastonmuutosuskovaisten liikkeen hahmoista ja heidän paskana allekirjoittaneista on kaikkea muuta kuin ilmastontutkimukseen liittyviä henkilöitä.

    Ainiin muuten:
    "Greenpeace poll showed 47% of climatologists didn't think a runaway greenhouse effect was imminent; only 36% thought it possible and a mere 13% thought it probable."

    VastaaPoista