23. huhtikuuta 2009

Ei mediamaksulle - kyllä valinnanvapaudelle

YLEnanto uutisoi, että työryhmä on tullut siihen tulokseen, että kaikkien kotitalouksien pitäisi jatkossa maksaa Ylenannon rahoitus "mediamaksuna", joka olisi 175 euroa per kotitalous. Rahan keräisi Viestintävirasto lähettämällä laskun suoraan kotiin jokaiseen talouteen, osoitteet he saisivat kätevästi väestörekisterikeskuksesta.

Mikko Ellilä kirjoittikin jo erinomaisesti ko. järjettömyydestä, mutta haluan silti tehdä muutamia omia huomioitani tästä asiasta.
  1. Väitetään, että YLE:ä tarvitaan ylipäätään johonkin. Ei tarvita. Internet ja muut televisio- ja radiokanavat tarjoavat vapaasti enemmän ja parempaa kuin YLE ja mikä parasta, eivät pakota ketään ostamaan väkisin heitä, kuten YLE pakottaa. Yksistään internetistä on katsottavissa helposti satoja televisiokanavia täysin ilmaiseksi, erilaisista video- ja uutispalveluista nyt puhumattakaan. Kaupallisia televisio- ja radiokanavia sekä uutistoimistoja on Suomessakin useita, joista voi vapaasti valita.

  2. Väitetään, että YLE on puolueeton tietotoimisto ihmisille. Ei ole. YLE:n hallintoneuvosto ja koko johtokunta on poliittisin perustein nimitettyjä, siis poliitikkoja tai heidän sätkynukkejaan. YLE:n toimittajien poliittinen väri on muutenkin hyvin punainen, siis he ovat entisiä ja nykyisiä sosialisteja. YLE on vain ja ainoastaan valtionpropagandakoneistoa, toisin kuin useat kaupalliset ja keskenään kilpailevat mediayhtiöt. YLE:ä ei voi myöskään vaihtaa tai jättää maksamatta, jos pitää sitä puolueellisena, kuten minkä tahansa kaupallisen tarjoajan voi vaihtaa äänestämällä lompakollaan.

  3. Väitetään, että YLE tarjoaa vaihtoehtoa ja kulttuuria ja muuta, jota kaupalliset kanavat eivät tuottaisi. Tämä pitää paikkaansa, YLE tuottaa näet suuria määriä kaikenlaista roskaa, jota kukaan ei oikeasti katsoisi, jos joutuisi itse siitä maksamaan. YLE ei myöskään tarjoa esimerkiksi pornoa, uusia elokuvia tai vaikkapa edes reality-tv:tä, joita vaikkapa minä voisin haluta katsoa. YLE tuottaa lähinnä pienen klikin hullutteluohjelmia, klikin, joka loisii maksattamalla roskaohjelmansa kaikilla television käyttäjillä.

  4. Väitetään, että YLE ei vääristä markkinoita. Tämä on tietysti täyttä soopaa. Nimenomaan veroluonteisena maksuna pakkorahoitettu kanava vääristää markkinoita pahasti. Kuvittele itse, että kaupungissa olisi useita ruokakauppaketjuja, joista yksi rahoittaisi toimintansa verovaroista - miten muut mahtaisivat pärjätä ja miten se vaikuttaisi niiden toimintaan? Mainosrahoitteinen ja/tai maksukanavat ovat oikeudenmukainen ja markkinaehtoinen tapa hoitaa ohjelmistoja, koska ne näyttävät heti, mitä kannattaa ja mitä ei kannata tuottaa, eivätkä todellakaan pakota ketään maksamaan mistään sellaisesta, mitä eivät halua...silloin ainoa tapa pärjätä on tuottaa hyviä ohjelmia joita ihmiset oikeasti haluavat katsoa.

  5. Väitetään, että on yleistä maailmalla, että valtio ylläpitää televisiokanavia ja kiskoo rahat niiden ylläpitoon kansalaisiltaan. Tämä onkin totta, mutta mielestäni se, että muut hyppäävät kaivoon ei tarkoita, että meidänkin pitäisi hypätä kaivoon. Koko ajatus Yleisradiotoiminnasta on hyvin vanhanaikainen ja sosialistinen, se pitää hylätä ja siirtyä uuteen aikakauteen. Aikakauteen, jossa ihmisillä on vapaus valita, eikä rahoittaa toisten oman makunsa mukaan tekemiä valintoja.

  6. Väitetään, että on oikein, että kaikki maksavat automaattisesti tämän tyyppisestä julkisesta palvelusta, koska kaikki sitä tarvitsevat ja käyttävät kuitenkin. Kuten edellä jo kävi selväksi, tätä palvelua ei tarvita, eivätkä sitä edes halua monet käyttää lainkaan. Mikäli YLE:ä pitäisi rahoittaa tällä tapaa, mikään ei estä laajentamasta rahoitusmallia vaikkapa juurikin "VR-maksuun" tai "Finnair-maksuun" tms. mielipuolisiin palvelumaksuihin. Varmasti kaikenlaisia "internet-maksuja" kaavaillaan jo kovaa vauhtia, ainakin tekijänoikeusjärjestöjen toimesta.

  7. Väitetään, että mediamaksu on parempi tapa hoitaa rahoitus kuin vaikkapa televisiomaksu. Ei ole, koska televisiomaksu on sentään puoliksi vapaaehtoinen, kun taas mediamaksu on 100% veroluonteinen pakkopulla, joka pakotetaan maksamaan käyttäen julkista valtaa. Olisi älyllisesti rehellisempää ja vähemmän byrokraattista edes rahoittaa YLE suoraan verovaroista, mutta näinhän ei tietenkään tehdä.

  8. Mikäli YLE:ä jostain käsittämättömästä syystä haluttaisiin tekohengittää ja pitää olemassa, olisi reiluinta kerätä sen rahoitus maksukortin kautta, eli ne, jotka katsovat YLE:ä, saisivat luvan maksaa siitä katselunsa mukaan. Näinhän esimerkiksi urheilukisoille on käymässä, ne ovat päätyneet maksukanavien taakse urheiluhullujen katsottaviksi - ja maksettaviksi! Kaikki FST:n, yleisurheilukisojen, uusintojen, vanhojen roskasarjojen ynnä tyhjänpäiväisten keskusteluohjelmien ja poliittisesti värittyneiden "ajankohtaisohjelmien" ystävät saisivat sitten kaivaa kuvettaan tai olla ilman "nautintoaan". Jos tämä ei millään kävisi päinsä, tulisi YLE rahoittaa edes suoraan valtion budjetista tietyllä könttäsummalla. Mainoksilla YLE:ä ei tulisi missään tapauksessa rahoittaa, koska se vääristäisi jo täysin perverssisti mediamarkkinoita.

  9. Erityisen epäreilu mediamaksu on siinä mielessä, että se ei jakaudu tasapuolisesti eikä oikeudenmukaisesti. Yksineläjät, etenkin opiskelijat, joutuvat maksamaan suhteessa paljon enemmän kuin vaikkapa usean henkilön perhe joutuu. Niin ikään maksu on sama kaikille talouksille riippumatta siitä, miten paljon ja mitä mediaa he käyttävät...aikaisempaa televisiomaksua ei sentään tarvinnut maksaa, jos ei omistanut televisiota (tai jos vain ilmoitti, ettei omista televisiota)!

  10. Rahastukselle ja hullutuksille ei näy loppua, koska julkista palvelua ei kiinnosta lainkaan järki ja kustannukset. Digitelevisiosekoilu on hyvä esimerkki, kohta juuri hankitut digiboksit joutavat romukoppaan uuden standardin myötä. Kustannuksia ja kuluja ja veroja tulee aina vaan lisää ja lisää ja lisää. Puhumattakaan ongelmista, säätämisistä ja puutteista, joita digiaika on tuonut televisioonkin. Kaikki tämä on mahdollista vain siksi, että julkista palvelua ei oikeasti kiinnosta palvelun järkevyys, kustannustehokkuus ja käytettävyys. Tälle kehityssuunnalle on pistettävä stoppi, koska itsestään se ei tule pysähtymään.

Listaa voisi jatkaa vielä pitkään, mutta hoksaatte varmasti, että se on turhaa. Mediamaksu on typerä, huono ja epäeettinen ratkaisu. Sitä ei pidä ottaa käyttöön, eikä maksaa jos siitä laki säädetään ja se väkisin otetaan käyttöön.

Ilmoitankin tässä nyt julkisesti, että en aio maksaa kyseistä maksua jos ja kun se aikoinaan tulee. Menköön ulosottoon. Vien jutun piruuttani vaikka käräjiä ruuhkauttamaan riitauttamalla ko. maksun. Suosittelen kaikkia muitakin tekemään täsmälleen saman. Joukkoboikottia ja kiusantekoa ja ruuhkauttamista vaan. Näytetään, ettei tätä niellä. Näytetään, että jos vieläkin haluatte lisää veroluonteisia maksuja meille tuputtaa, saatte todellakin nähdä vaivaa ne saadaksenne. Missään tapauksessa vapaaehtoisesti ei makseta euroakaan mokomasta paskasta.

Vähintä, mitä jokaisen pitäisi tehdä on, että ei maksa tuota maksua ennen kuin 3. maksukehoitus tms. tulee...sekä ehdottomasti, aivan ehdottomasti, jokaisen tulee juurikin nyt heti tehdä ilmoitus television käytön lopettamisesta ja välttyä maksamasta televisiomaksua tästä hetkestä eteenpäin. Tälle hullutukselle on saatava stoppi ja näytettävä, että me emme halua YLE-veroa ja olemme jo televisiomaksustakin saaneet tarpeeksemme!



PS. Allekirjoittakaa adressi "Jyrkkä EI YLEn mediamaksulle!"

17 kommenttia:

  1. YLE on aikansa elänyt mausoleumi.
    Arvi Lind ei ole teidän holhooja vaikka
    YLE sellaisen vaikutelman on luonutkin.

    VastaaPoista
  2. Jaa-a. Eipä tuohon ole paljoakaan lisättävää. Ja vielä vähemmän vastaanväitettävää. Täytyypä allekirjoittaa tuo adressi, vaikkei se välttämättä mitään meinaakaan.

    Voimia eloon komisario Janssonille.

    VastaaPoista
  3. Uskomatonta touhua. Koko YLE joutaa lakkautettavaksi, jos sen pitää tuollaisella tapaa perustella olemassaoloaan ja kerätä rahoja.

    VastaaPoista
  4. -Mahtaisiko joku tutkia, paljonko säästettäisiin, jos YLE lopetettaisiin kokonaan?
    -Ihmisille yritetään syöttää, että hinta on tuo, mutta kuinkahan paljon tuollainen maksu nousee muutamassa vuodessa, kun muutenkin tiedetään, että YLEn kassa on pohjaton suo.
    -Miksi oikeasti ei voida uskoa sitä, että kaikki todellakaan eivät halua katsoa televisiota ollenkaan, eikä kuunnella YLEn kanavia radiosta, joten miten nuo perustelut "julkisesta palvelusta" edes saavuttavat sellaiset ihmiset?

    VastaaPoista
  5. Minulle sopisi hyvin että Suomessa on yksi valtion rahoittama kanava, vastapainona kaupallisille. Mikään media ei ole riippumaton - kun kaupallisten kanavien pitää varoa suututtamasta mainostajia ja valtiollisen poliitikkoja, niin ehkä niistä yhteensä saisi suunnilleen järkevää tiedonvälitystä ulos.

    Huomatkaa että sanoin yllä "yksi kanava", en "viisi tv-kanavaa, radiokanavia, erillinen ruotsinkielinen ohjelmatuotanto, musiikkitalo, sinfoniaorkesteri ja eläkevirkoja poliitikoille".

    Julkisesti rahoitetun ylen toimintaa pitäisi huomattavasti supistaa ja järkeistää vastaamaan tiedonvälitystehtävää. Rahoituksen pitäisi tulla suoraan budjetista niin, että (edustetulla) maksajalla säilyy joku kontrolli. Ei tällaisella yksipuolisesti määrätyllä kotitalousmaksulla, jota voi aina nostaa ja kerätä aina haluamansa määrän rahaa mammutin hengissä pitämiseen.

    VastaaPoista
  6. vai tarjoaa ne kaupalliset mediat... hohhoi... tiedoksenne että kymmeniä sähköposteja ja kymmeniä palautteita lähettäneenä tiedän, etti niillä ole mitään virkaa... edelleenkään mikään kanava ei näytä eduskunnan ja hallituksen istuntoja kokonaisuudessaan, edes netissä... eikä edelleenkään kukaan tiedota reaaliajassa ja kattavasti eu:n meppien tekosista

    VastaaPoista
  7. Sellaiset perustelut, kuten YLEn tuottamat kuulovammaisten uutiset, eduskunnan täysistuntojen lähetys sun muu liibalaaba jota perustellaan YLEn yleishyödyllisyytenä, mahtuisi mainiosti yhdelle kanavalle.

    Jos me kerta tarvitsemme yleishyödyllisen kanavan, niin annetaan YLElle [b]yksi[/b] kanava, jossa sitten näytetään vain ja ainoastaan niitä oikeasti edes jotenkin perusteltavia ohjelmia, kuten viittomakieliset uutiset ja muu roska, jonka tuottamiseen ei muilla ole mielenkiintoa. Kaikki yleä puoltavat perustelut täyttyisivät, mutta Sopranos näkyisi edelleen vain kaupallisilla kanavilla.

    VastaaPoista
  8. Mediatyöryhmä meni näemmä mielestään valitsemaan vähiten huonon vaihtoehdon. Kalkulaattori on tainnut kuitenkin sanella enemmän kuin terve järki. Ja julkishallinto aina vaan tietää kansaa paremmin, mikä on kansan hyväksi. Hienosta nimestä huolimatta tuommoinen pakolla perittävä maksu on vero!

    Vaikka tässä nyt ei ole kyse kovinkaan suuresta summasta per kansalainen niin lopulta tässä kärsii eniten se pihtiputaan mummo, jota ei maksuTV kiinnosta saati netin lisäpalvelut!

    Itse pidin (ja pidän yhä) parhaimpana vaihtoehtona maksukorttia sekä käyttäjätunnuksia lisäarvopalveluihin mm. netissä. Varmaankin tuo työryhmä mietti juurikin näitä pihtiputaan mummoja, kuinka heiltä sujuisi maksukortin käyttöönotto. Noh, liberaalissa yhteiskunnassa jos ei palvelun tuottaja älyä järjestää tukea, käy sen varmasti ohraisesti. Ylen tapauksessa kyllä kansalaisjärjestötkin tukevat vähäosaista.

    Ja nyt periaatteellisten asioiden äärelle: Yle saa nyt idiootti varman budjetin, joka kyllä tulee aikaa myöten vääjäämättä näkymään laadussa, ihan kuin kokeilu itä-euroopassa aikoinaan. Tähän astihan Yle on ainakin jossain määrin toiminut markkinoiden ehdoilla ja siitä on kiittäminen tätä nykyistä laatua.

    Juuri nyt tällä hetkellä henkilökohtaisesti pidän Ylen tarjonnan olevan hintaansa nähden hyvinkin kilpailukykyisen, joten pelolla odotan tämän päätöksen vaikutuksia eli hinnan nousua tuosta alun tarjouksesta tai/ja laadun huononemista.

    Eikä tämä mediamaailma nyt niin tavaton ole; maksan TV-luvan (225€/v.) lisäksi pornokanavasta, F1-kisoista ja muutamasta muusta kanavasta 270€/vuosi, mutta ne ovatkin omia valintojani ja niin pitäisi olla jatkossakin!

    VastaaPoista
  9. Onneksi MTV3 ja vastaavat ovat kritisoineet systeemiä sentään. YLE antaa vain positiivista kuvaa mediamaksusta perkele!

    VastaaPoista
  10. Kyllä kansalaisaktiivisuudella joskus jotain tavoitteita saavuttaakin. YLEhän on ollut aina viime aikoihin asti Microsoftin mediaan luottava muuri. YLE siis oli luullut, että mikkiksen media mukamas on "riittävän" kattava tavoittamaan kansan ja täyttämään julkisen tehtävänsä.

    Mutta eihän se niin mene, vaan tässä maassa on kyllä entistäkin enemmän mm. Mac- ja Linux käyttäjiä, jotka haluavat eroon mikkiksen ylivallasta ja median suljetuista "normeista". Ja nythän YLE viimeinkin taipuu kansalaispainostuksen vuoksi! Ja mitä tästä hyötyy win-käyttäjä? Saa paljon laadukkaamman palvelun!

    Näin se markkina ainakin nyt tähän asti on toiminut...

    VastaaPoista
  11. Vedätystä. Kusetusta. Kansan manipulointia ja valtion mafiamaista median pakkosyöttöä. Stoppi tälle. Heti.

    Ottakaapa yhteyttä tuntemiinne kansanedustajiin jne.

    VastaaPoista
  12. Mitä sinunlainen henkilö tekee kokoomuksen riveissä? Jos aikoo sitoutua poliittisesti johonkin puolueeseen, niin eikö siihen löytyisi parempiakin vaihtoehtoja? :)

    Lisäisin vielä että muissa maissa valtion rahoituksella toimivat kanavat ovat kuolemassa, ja ovat olleet jo pitkän aikaa. Missään muussa maassa ei ole tosin edes suunniteltu mitään tälläistä "tekohengitystä" valtion mediakanavan ylläpitoon. Ei edes aasiassa.


    Jostain kumman syystä Suomi on alkanut muuntautumaan edistyksellisestä maasta kehitysmaaksi. Mikä mättää, ja miten se voitaisiin korjata?

    Ei se ainakaan vaatimalla valtion uutiskanavalle rahoitusta korjaannu :)

    VastaaPoista
  13. Miksei tätä mediamaksua voida ottaa suoraan budjetista, jossa sille määrättäisiin könttäsumma. Ainut järkevä vaihtoehto nykyaikana, jolloin kyttäysmentaliteetin tai erilaisten pakkomaksujen pitäisi olla jo historiaa.

    Ovatko hyvätuloiset niin jumalattoman katkeria siitä että joutuisivat maksamaan suhteessa enemmän kuin köyhällistö?
    YLE:n riippumattomuus ei tästä ainakaan muuttuisi suuntaan tai toiseen, poliitikot siellä taustalla nytkin vetävät naruja.
    Riippumattomuuden vaarantuminen on vain silmänlumetta ja ainut syy voi olla vain se etteivät hyväosaiset päättäjät halua että pienituloiset pääsevät vähemmällä.
    Sairasta menoa vuonna 2009.

    VastaaPoista
  14. Tässähän on selkeä kehityksen? paikka. Jos noita veroja lisättäisiinkin niin paljon ettei kukaan saisi liksaa mutta vastaavasti kaikki olisikin ilmaista. Ainiin mutta sitähän taidettiinkin kokeilla jo itänaapurissa.

    VastaaPoista
  15. minä maksan tv-lupaa, joka on päälle 200 euroa (?) vuodessa.

    tän uuden systeemin mukaan mun tarvitsis maksaa 50 euroa VÄHEMMÄN, joten ääneni menee kirkkaasti uudelle systeemille.

    mutta ne jotka ei tv-lupaa ole tähänkään asti maksanut, niitä varmasti nyt vituttaa, kun nyt on "pakko" kohta maksaa, ei auta enää "ei mulla oo telkkaria" -valitukset.

    grow up! jos olisitte töissä, niin ei tarttis valittaa teidänkään, mut ymmärrän et sossun tuella mielummin ostais ruokaa ku maksais tv-lupaa...

    VastaaPoista
  16. > tän uuden systeemin
    > mukaan mun tarvitsis
    > maksaa 50 euroa
    > VÄHEMMÄN,

    Tee ilmoitus television käytön lopettamisesta ja sinun tarvitsee maksaa 200 euroa vähemmän valtion propagandamedialle.


    > grow up! jos olisitte
    > töissä, niin ei tarttis
    > valittaa teidänkään,

    Eli et siis lukenut lainkaan, mitä perusteluita mediamaksua ja Ylen rahoitusta vastaan on esitetty? Sinä maksaisit siis mielelläsi sen VR-maksun, tietokonemaksun, sanomalehtimaksun jne. myöskin, vaikka sinusta ne tahot, joiden toiminta niillä rahoitetaan, ovat paskoja ja käyttäisit mieluummin jotain muuta palvelua?

    VastaaPoista