29. syyskuuta 2008

Suomalaiset eivät tiedä politiikasta

YLEnanto uutisoi tänään, että suomalaisten tietämys politiikasta on todella heikkoa. 75% ei osaa kertoa mikä on eduskunnan tehtävä, eikä 62% osaa nimetä hallituspuolueita. Sitä heikompaa tietämys poliittisista asioista on, mitä alhaisemmassa sosiaalisella ja tulotasolla ihminen on. Suomeksi: Mitä persaukisempi ja köyhempi juntti, sitä vähemmän tajuaa politiikasta.

Sinällään ongelma ei ole se, että jotkut ihmiset tietävät vähän politiikasta. Ongelma on, että nekin, jotka tietävät vähän, äänestävät vaaleissa. On siis joukko ihmisiä, jotka äänestävät perstuntumalta jotakin satunnaista tai mainosten myötä "tutuksi tullutta" ehdokasta, vaikka eivät oikeasti tajua mitään mistään asiasta, jota ko. poliitikko ajaa. Jokainen järkevä ihminen tajuaa, että seuraukset tästä eivät voi olla hyvät. Ainakaan äänestäjän tahto ei toteudu - kun kerran sitä tahtoa ei edes itse tiedä.

Nyt joku alkaa ruikuttamaan tietysti, että voihan silti tietää paljon ja omata paljonkin järkeviä mielipiteitä, vaikkei nyt hallituspuolueita osaa luetellakkaan. Voihan teoriassa niin olla. Käytännössä henkilö, joka ei tiedä hallituspuolueita, ei seuraa sitä, mitä politiikassa tapahtuu. Kun ei seuraa sitä, mitä politiikassa tapahtuu, ei voi oikeasti tietää, mitä siellä tehdään ja kenenkin toimesta ja miksi. Kun sitä ei tiedä, ei voi omata järkevää käsitystä siitä, kuka tai mikä poliittinen taho olisi omasta näkökulmasta katsottuna hyvä tai järkevä valinta äänestyspäivänä.

Antiikin Kreikassa henkilöä, joka ei ollut kiinnostunut politiikasta, kutsuttiin idiootiksi. Tämä onkin hyvin kuvaava sana. Politiikka on kaikkien ihmisten asioista päättämistä. Päätökset, joita siellä tehdään, vaikuttavat kaikkiin ihmisiin. Ihminen, joka ei ole kiinnostunut siitä, miten hänen elämänsä muuttuu ja mitä vaikutuksia siihen on, on hölmö. Ihminen, joka ei tajua tätä kaikkea, on idiootti. Olen täysin samaa mieltä.

Itse olen libertaari, joten minusta poliitikkojen ei tulisi päättää muiden ihmisten asioista mitään, vaan päätöksenteko tulisi olla jokaisella yksilöllä itsellään. Täysin riippumatta siitä, miten suuri kannatus jollakin asialla on, ei sen kannattajilla ole mitään oikeutta pakottaa ketään muuta hyväksymään sitä. Näinhän arkipäivän toiminnassammekin teemme: Vaikka kapakassa parikymmentä juoppoa olisi sitä mieltä, että sinun pitää tarjota heille kaljaa, et sinä tarjoa, koska rahat ovat sinun ja saat luvan itse päättää, mihin ne käytät. Jostain syystä jotkut ihmiset kuvittelevat, että kun nämä 20 ihmistä laittavat pystyyn "äänestyksen" ja tekevät asiasta "demokraattisen päätöksen" jolla he velvoittavat portsarin kaivamaan taskustasi rahat "veroina" heidän kaljojensa ostoon, homma onkin "ok". Minusta ei ole. Ei, vaikka sama logiikka ulotettaisiin valtion tasolle asti.

Mutta toivottavasti fiksut ihmiset äänestävät seuraavissa kunnallisvaaleissa, eivätkä jätä kaikkea päätöksentekoa heidänkin asioistaan idiooteille.

2 kommenttia:

  1. "75% ei osaa nimetä hallituspuolueita."

    http://www.yle.fi/uutiset/kotimaa/oikea/id102906.html

    62 prosenttia suomalaisista ei osannut nimetä hallituspuolueita. 75 prosenttia ei tiedä, mitkä ovat eduskunnan tehtävät.

    VastaaPoista
  2. Jaaha, YLE korjasi sivuaan. Alunperin siellä ja teksti-tv:ssä sanottiin, että 75% ei tiedä hallituspuolueita. Nyt siellä lukeekin toisin.

    VastaaPoista