24. syyskuuta 2008

Pöljä, pöljempi, poliisi

Ei jumalauta. Siis ihan oikeasti. En tiedä pitäisikö itkeä vaiko nauraa. Olen aina pitänyt Suomen poliisia hölmönä, kyvyttömänä ja kokonaan nykyajan tekniikasta ja teknologiasta ymmärtämättömänä porukkana. Nyt YLEnannon uutiset kertovat:

Seinäjoen poliisin apulaispoliisipäällikkö Vesa Nyrhinen kertoi aiemmin keskiviikkona, että monilta poliisin työkoneilta on vaikeuksia jäljittää esimerkiksi internetin vihakeskusteluja. Pääsyä eri sivustoille ei ole estetty, mutta poliisin tietokoneilla käytetyt hakuohjelmat eivät salli oleellisia hakusanoja käytettävän.

Poliisilla on siis koneissaan jonkinlaiset suodatusohjelmat, jotka estävät poliiseita tekemästä poliisityötään kunnolla. Näitä suodatuksia ei voi edes poliisi itse muka kiertää. Poliisi suodattaa ja sensuroi itse itseään ja estelee poliisikavereitaan löytämästä ja surffaamasta kaikenlaisille rasistisille, fasistisille, väkivaltaa tms. jne. sisältäville sivuille, joille heidän siis pitäisi päästä voidaakseen tehdä työtään kunnolla. Poliisi tiedostaa ongelman, muttei ole tehnyt - eikä aio tehdä sille yhtään mitään.

Tätä voisi verrata siihen, että palolaitos antaisi palomiehille työvaatteiksi paperista tehnyt essut, tai että bussiyhtiöt määräisivät, että linja-autot eivät saa avata oviaan pysähtyessään bussipysäkeille.

Vai onko lapsipornosensuuri purrut nyt poliisia omaan nilkkaan - onko osa sivuista joilta poliisi tietoa koettaisi hakea, tuolla lapsipornosuodattimessa? Sepä vielä puuttuisikin. Toivottavasti asialla ei ole sentään poliisin oman lapsipornosuodatuksen kanssa mitään tekemistä, se olisi jo aivan liian kornia. Lapsipornosuodatus ei muutenkaan toimi, kuten tässä ja tässä hyvin selitetään, vaan suodatukseen päätyneistä sivuista valtaosalla ei ole mitään tekemistä lapsipornon kanssa.

Olen sanaton Suomen poliisin kyvyttömyydestä ja idioottimaisuudesta. Poliisissa ei ihan oikeasti tunnuta tajuavan yhtään mitään internetistä, tietokoneista ja muusta. Mitenkään muuten tämänkään tyyppiset lausunnot (poliisin tietotekniikka-asiantuntija kertoo Googlen olevan selain) ja asiat eivät ole mahdollisia.



Edit: Täsmennystä hieman...
On totta, että poliisin pitää huolehtia tietokoneidensa tietoturvasta ja siksi työkoneilla ei pitäisi voida surffailla netissä vapaasti. Ratkaisu olisi, että työkoneet erotettaisiin kokonaan internetistä, korkeintaan sähköposti voisi tekstimuotoisena tulla palvelinten läpi tms. Internetissä surffailuun pitäisi käyttää kokonaan fyysisesti työkoneista erotettuja ja erillisessä verkossa olevia tietokoneita. Poliisin nykyinen toiminta ja selittely, että se ei voi oman sensuuri- ja estotoimenpiteidensä vuoksi tehdä niitä tehtäviä, jotka sille kuuluvat, on osoitus poliisin kyvyttömyydestä tajuta tietotekniikan alkeitakaan.

12 kommenttia:

  1. Poliisilla on käytössään sisäministeriön määrittelemät estolistat. Blokkaa mm. youtuben.

    VastaaPoista
  2. Ilkka Ahmavaara terveeks! (Ja onnea ja menestystä vaaleissa!)

    Poliisilaitosten koneet on tietysti suojattu mesetykseltä ym. poliisin oman tietoturvan vaarantavasta toiminnasta. Tätähän ei sensijaan sairaaloissa ole vielä tehty. Mutta tokihan jokaisella poliisiasemalla voisi olla yksi poliisin järjestelmistä irrallinen kone, jolla nettijäljityksiä voisi tehdä varsinkin tämmöisissä tapauksissa.

    VastaaPoista
  3. http://www.taloussanomat.fi/teknologia/2008/09/24/krp-tehostaa-internetin-valvontaa/200825001/133

    Perkeleet. Siis on ihan hyvä että poliisi tarkkailee mutta ei taida kauan mennä kun sensuuri lisääntyy vai mitä luulette?

    "Paatero: – Pitää miettiä, voidaanko netin sisältöjä muilla keinoilla esimerkiksi rajoittaa. Netti sisältää aivan valtavasti materiaalia. Siellä pitäisi puuttua moniin asioihin, jos puuttumaan lähdettäisiin."

    Herra Harmaa

    VastaaPoista
  4. > ei taida kauan mennä kun sensuuri
    > lisääntyy

    10v päästä tavallinen sukankuluttaja ei edes osaa ajatella, että internetissä on joskus voinut hakea mitä tietoa tahansa ja mennä mille sivulle tahansa. Näin se sananvapaus kuolee. Vallanpitäjät teurastavat sananvapauden, koska sananvapaus on AINA uhka valtaapitäville.

    VastaaPoista
  5. Hei, Markus

    Jos yhteiskunta muutetaan liberaalien toivomaksi yövartijayhteiskunnaksi niin miten taataan riittävät mielenterveyspalvelut mielenterveysongelmista kärsiville. Kuka ne järjestää ja kuka ne maksaa? Vai jätetäänkö hullut muhimaan omassa liemessään ja kerätään raadot kadulta kun aika koittaa?

    VastaaPoista
  6. Yksityiset vakuutukset, hyväntekeväisyys ja osuuskunnat voivat hoitaa.

    VastaaPoista
  7. Asia tekstiä aika useinkin Makelta. Kirjottamisyyliin haluisin hiukan puuttua. Paikotellen häiritsee asia sisältöä toi ylenpalttinen solvaaminen, joka toistuu vähintään kymmeneen kertaa saman tekstin aikana. Luulen että Markus ymmärrät asian, koska olet noinkin fiksu, että kaikki siellä poliisissa ei ole niitä umpi idioootteja. Ihmisten, ammattiryhmien, järjestöjen, mielipide ryhmien kokonaisvaltainen solvaaminen ei todellakaan johda asian parempaan ymmärtämiseen, vaan saa monissa vastareaktion aikaan. Toki jos tarkoitus on nostaa sanaharkkaa, niin sitten se voi toimia, jos taas haluaa vaikuttaa, niin se ei ole mielestäni paras tapa siihen. Yhden poliisin tunnen hyvin, joka on tyttöystäväni isä ja jonka kanssa olen monista asioista jutellut. Asioita erittelemättä, hän on todella monista asioista erimieltä, kuin mihin poliisit nykypäivänä panostaa ja on kertonut, että virkapuku tai siviilit päällä tulee nyt ja aina kertomaan mielipiteensä ihmisille asioista. Esim nykyinen liikennevalvonta (kamerat, ylinopeuksien nollatoleranssit jne)

    *JATKAKAA*

    VastaaPoista
  8. No joo, myönnetään, ei pidä käsittää kirjoitustani niin, että pidän kaikkia yksittäisiä poliiseja idiootteina. Poliisijohto vain on idiootteja, kun ylläpitää typeriä menettelytapoja.

    VastaaPoista
  9. http://areena.yle.f/toista?id=1539509

    Jaahas, mitenkä helvetissä rasisti- sivut nyt ovat näihin ammunta tapauksiin liittyneet? Puhumattakaan nyt siitä että mitä näillä rasisti sivuilla tarkoitetaan. Ei tainnut mennä väärään ne veikkaukset että sensuuri tulee lapsipornon jälkeen iskemään myös rasistisivuihin.

    Herra Harmaa

    VastaaPoista
  10. Ilkka Ahmavaara tässä toteaa Herra Harmaalle, että tutkimattomat ovat sensuurin tiet!

    VastaaPoista
  11. Google Chromen julkaisun myötä tosin nyt voidaan sanoa, että Google ON selain!

    VastaaPoista
  12. sonja.vankila.sonja.kiinni

    VastaaPoista