Suosittelen lukemaan Tietokone-lehdessä olleen jutun asiaan liittyen, sekä myös Nelosen uutisten jutun. Hieraiskaa silmiänne pariinkin kertaan ja lukekaa uudelleen. Tapaus on niin mielipuolinen ja oikeustajun vastainen, että sitä on mahdotonta käsittää.
Kalevakin uutisoi järkyttäviä uutisia suomalaisen oikeus- ja viranomaisjärjestelmän toiminnasta, josta seuraava lainaus pohdittavaksenne:
Kalevakin uutisoi järkyttäviä uutisia suomalaisen oikeus- ja viranomaisjärjestelmän toiminnasta, josta seuraava lainaus pohdittavaksenne:
Helsingin hallinto-oikeuden päätöksen mukaan kansalainen ei voi valittaa tuomioistuimelle siitä, että hänen sivustonsa on päätynyt poliisin sensuuriin. Yleensä kansalaisella on oikeus viedä tuomioistuimen ratkaistavaksi hänen oikeuksiaan ja velvollisuuksiaan koskeva asia. Estolistoja koskevasta laista puuttuu nyt tämä valitusmahdollisuus.
- Silloin on viety sananvapaus, joka on turvattu perustuslaissa. Viranomainen voi laatia listoja, jotka ovat salaisia, koko prosessi on läpinäkymätön, ja mitään valitusmahdollisuutta ei ole. Sananvapaus on silloin Suomesta poistettu, sanoo professori Arto Karila Nelosen uutisille.
Keskusrikospoliisi myönsi alkuvuodesta, että lapsipornoa suodattaville estolistoille on saattanut joutua sivuja, joilla ei ole enää lapsipornoa.
Suomen viranomaiset ovat jälleen osoittaneet olevansa umpihulluja. Siis täysin sekopäisiä, vailla pienintäkään järjen ja logiikan hiventä. Kun sananvapautta loukkaavalle "lapsipornosuodatus"listalle päätyy täysin viattomia nettiosoitteita, joissa todellakaan ei ole lapsipornoa, niin poliisi ja muut viranomaistahot eivät asialle korvaansa lotkauta. Viranomaisia ei kiinnosta se, että täysin viattomat tahot leimataan täten lapsipornon levittäjiksi viranomaisten toimesta, puhumattakaan siitä, että sananvapautta loukataan törkeästi, kun viranomaiset estävät pääsyn täysin asiallisille nettisivuille! Vain umpihullut viranomaiset voivat toimia tällä tapaa, koska koko toiminta on kaiken terveen järjen ja logiikan vastaista eikä ole selitettävissä millään erehdykselläkään.
Suomen oikeuslaitos puolestaan on niin läpimätä, että ei anna mahdollisuutta edes oikeusteitse vaatia oikaisua vääriin lapsipornosyytöksiin ja perusteettomasti salaiselle listalle päätymisestä. Oikeuslaitoksen mielestä se, että kansalaisen sananvapautta loukataan törkeästi ja hänet leimataan lapsipornon levittäjäksi viranomaisten toimesta ilman mitään todellista syytä, ei ole ongelma, eikä siihen tarvitse puuttua mitenkään. Vain läpimätä, ihmisvihamielinen ja välinpitämätön oikeuslaitos voi tehdä tuollaisen päätöksen.
Suomen viranomaisten ja oikeuslaitoksen mielestä on ok juttu, että sivustoja laitetaan salaiselle listalle ja niihin pääsy estetään, vaikka tiedetään hyvin, että sivustot eivät edes sisällä mitään laitonta materiaalia. Suomen viranomaisten ja oikeuslaitoksen mielestä on ok juttu, että mistään tästä ei voi valittaa eikä mihinkään tämäntyyppiseen päätökseen voi hakea edes oikeusteitse oikaisua, jotta virhe ja vääryys korjattaisiin.
Suomen viranomaiset ja oikeuslaitos siis de facto hyväksyvät viranomaisten mielivaltaisen ja salaisen sensuurin, sekä yksittäisten ihmistenkin perusteettoman leimaamisen lapsipornon levittäjiksi, ilman mahdollisuutta valittaa tai kumota päätöstä.
Tämänlaiset viranomaiset ja oikeuslaitos ei ansaitse mitään kunnioitusta. Se vähäkin kunnioitus, joka minulla on Suomen viranomaisia ja oikeuslaitosta kohtaan ollut, on nyt hävinnyt. Miksi joku hullu ampui torilla juuri ihmisiä? Miksei hän mennyt ampumaan näitä ihmisvihamielisiä, yksilöiden vapautta ja perusoikeuksia polkevia viranomaisia ja oikeuslaitoksemme edustajia?
Näin hullu maa Suomi on. Ei voi kuin kauhistua ja ihmetellä, miten kauan ihmiset oikein sietävät tämän tyyppistä toimintaa. Eivät kaikki ihmiset nyt voi olla niin tietämättömiä tai välinpitämättömiä, etteivät ymmärrä näitä asioita. Se ei vain voi olla mahdollista.
Remember remember the fifth of November
Gunpowder, treason and plot.
I see no reason why gunpowder, treason
Should ever be forgot...
Gunpowder, treason and plot.
I see no reason why gunpowder, treason
Should ever be forgot...
Kun maan omat viranomaiset kohtelevat kansalaisiaan mielivaltaisesti ja heidän perusoikeuksiaan törkeästi loukaten, eivätkä kansalaiset voi edes oikeusteitse saada itselleen oikeutta tyrannimaisia viranomaisiaan vastaan, jäljelle ei enää jää kuin omankädenoikeus. Mitään muuta vaihtoehtoa ei vain yksinkertaisesti ole olemassa. Toivoa sopii, että korkein hallinto-oikeus ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuin viimeistään kumoavat tämän umpihullun päätöksen, koska muutoin...
Eiköhän tämä juttu ole vaan sitä harjoittelua seuraavaa astetta varten, jolloin sensuroidaan mm. erään Janssonin ja erään Perskeleen blogit ilman valitusmahdollisuutta. Syy toimenpiteelle kyllä löytyy aina jostakin.
VastaaPoistaSyy saattaa löytyä esimerkiksi tämänkaltaisesta sairaasta väkivaltaa fantasioivasta tekstistä:
VastaaPoista"Miksi joku hullu ampui torilla juuri ihmisiä? Miksei hän mennyt ampumaan näitä ihmisvihamielisiä, yksilöiden vapautta ja perusoikeuksia polkevia viranomaisia ja oikeuslaitoksemme edustajia?"
Ei noihin mitään syitä tarvita. Riittää, että viranomainen tahtoo sensuroida ja niinhän se myös tekee. Kun ei ole oikeutta valittaa tai vaatia oikeutta, ei mitään perusteita tarvita.
VastaaPoistaVirkamies määrää.
Selvähän tuo kuitenkin on: kun sanoa ei saa, aletaan tehdä.
> Syy saattaa löytyä
VastaaPoista> esimerkiksi
> tämänkaltaisesta sairaasta
> väkivaltaa fantasioivasta
> tekstistä:
Mitä vaihtoehtoja on, kun viranomaiset eivät välitä ja oikeuslaitos ei toimi?
Onhan niitä vaihtoehtoja. Hankkiudut itse asemaan, jossa pystyt vaikuttamaan asioihin.
VastaaPoista> Hankkiudut itse asemaan,
VastaaPoista> jossa pystyt vaikuttamaan
> asioihin.
Hallinto-oikeuteen? Poliisiksi? Eduskuntaan? Luuletko, että suomalaiset juntit taaskaan tajuavat yhtään mitään ja äänestävät? Kansalaiset ovat kuin lauma lampaita, joita viedään teuraaksi.
"Luuletko, että suomalaiset juntit taaskaan tajuavat yhtään mitään ja äänestävät?"Eli
VastaaPoistaa) sinä et ole juntti?
b) sinua pitäisi äänestää?
c) jotain muuta, mitä?
Ihmiset eivät reagoi mitenkään. Viime aikoina tuntuu useammastakin tuutista tulleen samankaltaisia ihmisten oikeuksia ja sananvapautta polkevia juttuja, eikä mitään reagointia.
VastaaPoistaNyt kun kansa ei reagoi, eikä nouse puolustamaan oikeuksiaan, nekin vähät oikeudet, mitä meillä on enää jäljellä, tullaan ottamaan meiltä pois. Viranomaiset vihaavat kansalaisoikeuksia ja haluavat ja poistavat varmasti kaikki oikeudet meiltä, mitä vain pystyvät ja nyt olemme näyttäneet, että me emme välitä. Kun me emme välitä, oikeutemme lähtevät.
Ei siinä Euroopan ihmisoikeustuomioistuin auta mitään, senkin päätökset tulevat vuosikausien päästä, eikä se estä Suomen viranomaisia tekemästä samaa rikosta uudelleen ja uudelleen.
Epätoivoiselta vaikuttaa.