5. huhtikuuta 2007

LOL - sensuurin käsi käy kun faktat eivät miellytä

Jo tuossa tovi sitten kerroin esimerkkinä Susi1 -keskustelupalstan viestiketjun, jossa jengi vain ei osaa ajatella mitä heille rautalangasta väännetään. Nyt mokomat lukitsivat koko viestiketjun, kun lähettämiini kysymyksiin ei kerta kaikkiaan ollut antaa järkeviä, perusteltuja vastauksia. Kyseisellä palstalla voi jokainen katsoa, mitä tapahtuu kun jääräpäisyys, konservatiivisuus ja yletön isänmaallisen propagandapaatoksen kritiikitön imeminen yhdistyy perusjunttimaiseen ajattelemattomuuteen. Jotenkin tulee mieleen, että monikohan ko. palstan asukeista on armeijan kapiaisia tai jonkun Arjalaisen Germaaniveljeskunnan jäseniä...hehehee...

Kun tosiasiat ovat epämiellyttävät (esim. että asevelvollisuus täyttää orjatyön määritelmän), ne torjutaan ("ei ole") vailla mitään perusteita, tai käytetään suorastaan newspeakkiä ("asevelvollisuus on oikeus"). Edes rautalangan vääntäminen ("Mitenkäs kauppa voi toimia vaikka se ei toimi enemmistödiktatuurin perusteella vaan markkinatalouden?") ei tuota tulosta, koska aivot kieltäytyvät näkemästä vaihtoehtoa ja sulkevat pois järjellisen ajattelun (jos sitä ylipäätään saatavilla olisi). Vastakysymyksinä esitetään idioottimaisia ja mahdottomia heittoja ("todista että ammattiarmeija turvaisi yhteiskuntarauhan"...no monissa maissa on ammattiarmeija ja yhteiskuntarauha, mutta tietenkään ei voi todistaa että Suomessa olisi molemmat ilman että sitä kokeilisi").

Ei hyvältä näytä. Asevelvollisuus on nähtävästi yksi niistä dogmeista, joita ei kerta kaikkiaan sovi arvostella nykypäivän Suomessa. Se on hyväksyttävä kritiikittä sellaisenaan maailmanloppuun saakka. Jos et hyväksy, et arvosta isänmaata, Suomea, olet itsekäs, tietämätön, haihattelija, jne. Kas kun eivät sivariksi heti epäilleet. ;)

Koska kyseissä viestiketjussa en saanut puhua suutani puhtaaksi ja vastata näille junteille, teen sen ihan kiusallanikin täällä, omassa blogissani. Heh.

East:"No eihän ruokakaupalla ja yhteiskunnalla ole päätöksenteon kannalta juuri mitään yhteistä."
Minä:
"Itse asiassa on aika paljonkin. Molemmat tuottavat ihmisille hyödykkeitä, joita ihmiset haluavat. Kaupasta vaan jokainen saa käytännössä juuri mitä haluaa, eikä joudu maksamaan euroakaan siitä mitä joku muu haluaa. Sen sijaan nykyisessä enemmistödiktatuurissa kansan vähemmistö joutuu tyytymään siihen, mitä enemmistö haluaa ja joutuu maksamaan kaikesta mitä enemmistö haluaa. Miksi yhteiskunta ei voisi toimia kuin kauppa, ilman enemmistödiktatuuria ja miksi kauppa ei onneksi toimi kuin enemmistödiktatuuri toimii (vinkki: Neuvostoliitossa kauppa toimi kuten diktatuuri halusi ja mikähän oli seuraus)?"
East:
"Kauppiaalla on periaatteessa taustalla pyrkimys oman tuloksensa maksimointiin, yhteiskunnassamme (onneksi) ajatellaan joskus myös ihan yleistä etua. "
Minä:
"Ei ole mitään yhteistä etua. On vain yksilöiden etuja. Tässä tapauksessa East taitaa tarkoittaa, vaikkei sitä itse tiedä, ENEMMISTÖN etua. Sitähän yhteiskunta pyrkii maksimoimaan kaikin keinoin, eli yleensä vähemmistöjä ryöstämällä ja kyykyttämällä. Koska sosialismi ei kuitenkaan toimi yhtä hyvin kuin kapitalismi, seurauksena on, että enemmistön etukaan ei maksimoidu, joten enemmistönkin kannalta olisi viisaampaa hylätä enemmistödiktatuuri ja luottaa markkinoihin."
East:
"Kaupan valikoimien ylläpitäminen on vähän eri juttu kuin se, että yhteiskunnassamme ylläpidettäisiin useampaa päällekäistä systeemiä."
Minä:"Tässäpä se huvittava puoli onkin, juttu ei ole tippaakaan eri. Ihmiset ostavat kaupoista kukin erilaisia tuotteita ja on olemassa erikoiskauppojakin harvinaisia tuotteita varten. Kaikki saavat mitä haluavat ja maksavat itse siitä mitä haluavat. Yhteiskunta voi toimia, ja pääosin toimiikin, juuri tuolla tapaa! Jos minä en halua vaikkapa terveyskeskuksen kaltaista hoitoa, voisin maksaa yksityislääkäriaseman hoidosta ja mennä sinne. Jos joku haluaa terveyskeskuksen kaltaista hoitoa, hän voisi maksaa siitä SDP-osuuskunnalle ja mennä sinne sitten hoidattamaan itseään. Ketään ei pakotettaisi mihinkään ja kaikki saisivat mitä haluaisivat - ja kaikki maksaisivat itse laskunsa!"
East:
"Yksilönvapauden kannalta on yhdentekevää, mikä tai kuka sen vie. Yksilön kannalta ei todellakaan ole näin"
Minä:
"Tietenkin on samantekevää yksilön kannalta viekö hänen rahansa jengi joka kutsuu itseään 3. kadun paskasakiksi vaiko jengi joka kutsuu itseään Suomen verottajaksi. Lopputulos on aivan sama, yksilön rahat viedään."
East:"Ei niitä määrittelykysymyksiä (ja osin mielipidekysymyksiäkin) voi sivuuttaa tuosta noin vaan."
Minä:
"Ne on määritelty joten ei niissä ole mitään keskusteltavaa tai pohdittavaa."
East:
"Mikä saa sinut vakuuttuneeksi siitä, että subjektiivinen näkemyksesi riittää tuomaan esille absoluuttisen totuuden esimerkiksi tässä orjuusasiassa?"
Minä:
"Se, että käytän yleisesti hyväksyttyä orjuuden määritelmää ja se sopii täysin esimerkiksi asevelvollisuuteen. Kyse ei ole siis minun subjektiivisesta näkemyksestäni vaan yleisesti hyväksytystä sanan merkityksestä. Oletan nyt, että käytämme suomea emmekä jotain itsekeksimääsi ihqdaa-kieltä, jossa sanojen merkitykset ja sisällöt ovat jotain muuta mitä suomessa."

Rotta:
"Taitaa vain olla niin, että hän on mielipiteineen kovin yksin"
Minä:
"Niin, en sitten? Paskan on oltava hyvää, miljoona kärpästä ei voi olla väärässä, eihän?"
Rotta:"Jos valtaosa haluaa asioiden olevan jollakin tietyllä tavalla, mitä pahaa siinä on."
Minä:"Argumentum ad populem. Väität, että se, mitä valtaosa haluaa on jotenkin oletuksena oikein. Olen jo perustellut, mutta idioottina et ymmärrä, että siinä on se paha, että se loukkaa vähemmistöön kuuluvien yksilönvapautta, koska heitä pakotetaan ja ryöstetään enemmistön toimesta. Se ei ole oikein. Ei enemmistöllä ole mitään oikeutta loukata vähemmistöjen yksilönvapautta."
Rotta:"Vähemmistöt eivät hallitse, eikä niiden kuulukaan tehdä niin, koska siitä vasta sitä sortoa syntyy (vrt. Irak)."
Minä:"Olkinukke. En minä ole väittänyt, että vähemmistöjen pitäisi hallita, vaan että KENENKÄÄN ihmisen tai ihmisjoukon ei pitäisi voida pakottaa ketään mihinkään. Jokaisen ihmisen pitäisi ITSE hallita itseään."

Lahtari:"
oletan että jossain on taas yksilön vapautta räikeästi puolustettu, joten lukitsemista voisi alkaa harkita."
Minä:"Tahattomasti toit juuri esille piirteitä omasta moraalistasi. Jos joku puolustaa yksilönvapautta, se on peruste äkkiä alkaa sensuroimaan mokomaa, koska yksilönvapautta ei saa puolustaa. Just."

qwertyr:"En perustele niin demokratian oikeutusta"
Minä:"Perustelet juuri niin demokratian oikeutusta. Sinusta demokratia on oikein, koska se on kansan enemmistön tahto ja kansan enemmistön tahto on oikein koska se on demokratiaa, eli kansan enemmistön tahto. Missään ei kerro, mistä kansan enemmistö muka voisi saada oikeuden pakottaa kansan vähemmistöjä (muuta kuin että se tulee kansan enemmistöltä). Olen todella pahoillani sinun puolestasi, jos et edes itse tajua miten hauraalla pohjalla perustelusi ja demokratian kannattamisesi on."
qwertyr:"Suurin osa ihmisistä osaa myös ajatella asioita muiden kannalta, eikä se myöskään heiltä itseltään olisi pois jos siellä kaupassa olisi saatavilla myös muita maitoja."
Minä:"Aivan! Juuri näin! Miksi siis kaikille pitää PAKOTTAA ostamaan rasvatonta maitoa, eikä jengin pitäisi voida vapaasti valita mitä maitoa ostavat? Etkö tajua, että juuri samalla tapaa yhteiskuntamme toimii mitä tulee koulutukseen, terveydenhoitoon, eläkkeeseen, sosiaaliturvaan, jne.? Ihmisten ei anneta itsensä valita vapaasti erilaisista vaihtoehdoista, vaan heidät PAKOTETAAN johonkin mitä kansan enemmistö haluaa!"

Second:"Niin ja minä olen vastannut (ja kummonnut väittämäsi) yhtä monta kertaa, eli kumoappas minun agumentti nyt viimeinkin. Tähän mennessä et ole voinut todistaa että ammattiarmeija-ideasi jotenkin voisi turvata yhteiskunnan rauhan.
Minä:"Et ole kumonnut. Tämä asia ei muutu sillä mihinkään että väität niin, koska jokainen voi lukea foorumilta mitä minä ja sinä olemme tosiasiassa sanonut. Pelle. Tuosta yhteiskuntarauhasta voit lukea aikaisempaa."
Second:"Sen on huonompi kuin nykyinen armeija ja asevelvollisuus. Ja se huonous kostautuu monin verroin yksilövapauteen nähden, kun sitä tarvittaisiin."
Minä:"Millä tapaa ja perusteella muka huonompi? Sinusta ei muuten sitten näköjään se yksilönvapausnäkökulma kiinnosta yhtään..."
Second:"Ei ole orjatyötä, on velvollisuus (kuten verojen yms kanssa)."
Minä:"Ei jumalauta näitä pellejä. Asevelvollisuus ei muutu velvollisuudeksi sillä että sitä kutsutaan velvollisuudeksi. Asevelvollisuus täyttää orjatyön tunnusmerkistön ja on siis orjatyötä. Verojen maksamisesta en edes viitsi sanoa mitään, kyllä ihmisen pitää sentään jotain pystyä ihan itse oivaltamaan..."
Second:"Sinä perustelet asian aika surkealla tavalla (muuten kuin omalta suppealta näkemykseltäsi, jota kukaan ei voi kiistää)."
Minä:"Ei ole OMA suppea näkemykseni, että asevelvollisuus täyttää orjatyön tunnusmerkistön. Se on kyllä ihan yleisesti hyväksytty näkemys. Se on kyllä totta ja olen jo huomannut, että ainakaan tällä foorumilla kukaan ei oikein voi kiistää minun esittämiäni väitteitä, johtuen luultavasti siitä että olen niissä oikeassa."

Second:"Sinun keinosi korostaa yksilönvapautta, on vaarantaa se suuremmassa mittakaavassa: huonompi armeija kuin nykyinen"
Minä:"Millä perusteella huonompi armeija? Kertokaa nyt jumalauta jo viimein! Koko ajan heitätte tuollaista ilmaan, mutta koskaan ette perustele! Olen jo rautalangasta vääntänyt, että tietty määrä X riittää varmaan Suomen puolustamiseen ja se määrä todennäköisesti saadaan tavalla jonka kerroin, ihan vapaaehtoisesti. Mikä tuossa on mahdotonta ymmärtää? Perustele miksi määrä X ei ole riittävä tai perustele miksi sitä määrää ei saataisi tavalla jonka kerroin tai myönnä että olen oikeassa."

Korpisoturi:"Joo, muakin alkaa vituttaa kuunnella ihmisten purnaamista keskenään ja sitten sitä siitä ihmisten keskinäisestä purnaamisesta purnaamista ylläpidolle, joten *liks* lukkoon vaan ja avaimet kaivoon."
Minä:"No älä kuuntele. Voit vapaasti olla lukematta tätä viestiketjua tällä foorumilla jos se sotii liikaa maailmankuvaasi vastaan. Mutta sen sijaan turvaudut sensuuriin. Justiinsa. Reilua ja fiksua, eikös vaan? No, oma on toki fooruminne ja teillä on täysi valta päättää mistä ja ketkä ja mitä siellä kirjoitetaan. Mutta niin on minullakin. Eli jos minä vaikka omassa blogissani kutsun teitä kusipäiksi tiukkapipoiksi, joiden ÄO on pienempi kuin kengännumeronne, niin se on sitten minun oikeuteni täällä. Teidän sensuurinne tai selittelynne eivät muuta tosiasioita miksikään. Tosiasioiden tunnustaminen on kuitenkin kaiken järkevän touhun edellytys. Niin kauan kun uskotte kakisematta Puolustusvoimien propagandapuheet asevelvollisuuden välttämättämyydestä ja oikeudenmukaisuudesta, järkevä keskustelu kanssanne tuntuu olevan mahdotonta. Vetäkää se pää sieltä puskasta (tai perseestä, ihan miten vaan) ja herätkää tähän maailmaan ja niihin karuihin faktoihin, joita teidän kasvoillenne heitetään. Jos ette voi järkevästi perustella asevelvollisuutta - tai joku perustelee sen vaihtoehdon järkevämmin, miksi ihmeessä ette hylkää mokomaa oppianne ja kannata sitä parempaa? Miksi pitää kiinni dogmista, jota ette itsekään osaa kunnolla perustella?"

3. huhtikuuta 2007

Osataan sitä Suomen armeijassakin...

Että tällaista tällä kertaa tulee ilmi Digitodayn mukaan...

...hänet todettiin syylliseksi puolustusvoimien
monien verkkojen saastuttamiseen...Pohjoisen
maanpuolustusalueen tietotekniikkakeskuksessa
työskennellyt teknikkoluutnantti vei vastoin
nimenomaisia määräyksiä puolustusvoimien
kannettavan koneen kotiinsa, kytki sen avoimeen
internetiin, imuroi koneelle elokuvia, musiikkia ja
muuta aineistoa, muun muassa Kargo.Q
–verkkomadon...Kannettavassa koneessa oli
kaksi kovalevyä, joista toinen oli salaisten asioiden
käsittelyä varten. Levyllä oli salaiseksi määrättyä
aineistoa...Teknikkoluutnantti ei ollut saanut
riittävää tietoturvakoulutusta eikä kannettavassa
tietokoneessa ollut salausohjelmaa. Koneen
virustorjuntaohjelma ei ollut ajan tasalla.

Justiinsa juu. Eli jos tyyppi on koulutukseltaan joku tietotekniikan asiantuntija (?), töissä tietotekniikkakeskuksessa jne. niin äijä ei tajua käyttää salausohjelmaa eikä tarkistaa virustentorjuntaa? Puhumattakaan tietysti siitä, että vie mokoman koneen ylipäätään kotiinsa ja vieläpä kytkee sen internettiin...? Mitäköhän ratakiskoa pitäisi tietotekniikan kanssa töikseen puuhastelevalle oikein sitten käyttää, kun ei edes tuollaisia perusasioita osaa ihan "omalla terveellä maalaisjärjellään, kokemuksesta nyt puhumattakaan" hoitaa? Suosittelisin vaikkapa tuota kurssia äijälle noin alkujaan (ja uutta työpaikkaa/alan vaihtoa).

Tosin, kuten jutussa todetaan, jotain kertoo PV:nkin tietoteknisesta tajuamisesta, että salaisina pidettäviä tiedostoja pidetään salaamattomina tietokoneen kiintolevyllä. Ja, että PV:n tietoverkkoja voidaan saastuttaa jollain netissä vapaasti pyörivällä madollakin noin helposti (vahingossa). LOL.

Kannattaa tätäkin tapausta miettiessä muistaa, että nämä "kiinni jääneet" ovat vain jäävuoren huippu todellisista tapauksista. Ehkä tietämys on noista päivistä noussut PV:ssä tasolta "ala-arvoinen" jo yhden tai kaksi pykälää. Toivottavasti on.

Hmmm. Pitäisiköhän tarjota
, sopivaa korvausta vastaan tietysti, pientä konsultaatiota noille puolustusvoimien tietotekniikkakeskuksille? Jotta saisivat raukkaparat edes noi perusjutut hoidettua jotenkuten kuntoon. Sitten voisi jatkaa opetusta vähän vaativampiin tietoturvan osa-alueisiin...hehehehehee... ;)

Ajattelua, vaikkapa asevelvollisuudesta

Joskus tovi sitten olin siinä uskossa, että asevelvollisuus on oikein. Asevelvollisuutta pitää olla. Se on Suomen parhaaksi ja demokraattisesti oikeaksi katsottu ja välttämätön systeemi. Jos joku oli muuta mieltä, hän oli vain käpykaartilainen tai hölmö ja itsekäs ihminen.

Sitten jotain tapahtui. Aloin itse ajatella. Sen sijaan että uskoin suoraan, mitä peruskoulussa jne. oli aikojen alusta saakka opetettu, uskalsin kyseenalaistaa niitäkin opetuksia, kun päteviä perusteita löytyi. Kun joku väänsi minulle rautalangasta, että tämä ja tämä asia eivät voi olla näin, koska näin ja näin ja näin ovat nämä ja nämä asiat, minä ymmärsin sen. Ymmärsin, että jos jotakin asiaa ei voi loogisesti ja hyvin perustellen perustella, ei ole syytä uskoa sen olevan niin, päinvastoin, on syytä epäillä ja pitää sitä vääränä.

Aloin oivaltamaan, että asiat eivät ole niin kuin meille usein itsestään selvänä esitetään esimerkiksi koulussa tai mediassa. Päinvastoin, usein nämä valmiiksi pureskellut visiot, joita meille syötetään, lähtevät usein huonosti perustelluista ja epäloogisista lähtöolettamuksista, joita ei missään tapauksessa ikinä kyseenalaisteta. Esimerkiksi enemmistön tyrannia on tällainen lähtöolettamus, jota ei ikinä uskalleta kyseenalaistaa ja jota ei oikein edes ole poliittisesti korrektia epäillä. Sen lisäksi, että siis useisiin näihin dogmeihin sisältyy näitä virheellisiä lähtöolettamuksia, ne ovat usein myös sisäisesti ristiriitaisia (esim. "ei ole sukupuolista tasa-arvoa loukkaavaa, että asevelvollisuus koskee vain miehiä" jne.).

Kun lisäksi aloin hoksaamaan, että ihmisyksilö on ainutlaatuinen, kallisarvoinen yksilö, joka ei ole kenenkään toisen orja, pystyin tästä loogisesti johtamaan useiden yhteiskunnan säätäminen "pakkojen" olevan perusteettomia ja eettisesti kestämättömiä. Paitsi, että ne useinmiten ovat muutenkin typeriä, ristiriitaisia ja perustuvat vääriin lähtöolettamuksiin.

Viimeisin paikka, jossa näitä asioita olen saanut rautalangasta vääntää, on Susi1 keskustelupalstalla, jossa eräillä militaristisilla, konservatiiveilla ja armeijan dogmit ulkoaoppineilla hemmoilla on suuria vaikeuksia ymmärtää esimerkiksi sitä, että asevelvollisuus
- Täyttää orjatyön/orjuuden määritelmän.
- Syrjii sukupuolen perusteella.
- On kansantaloudellisesti edullista vain siksi, että siinä yksilöltä ryöstetään hänen työpanoksensa ilmaiseksi valtiolle.

Erityisen raskasta on ollut koettaa vääntää rautalangasta, että tosiasiat eivät ole määrittelykysymyksiä ja mielipideasioita. Tosiasiat ovat tosiasioita. Jos joku edes sanoisi suoraan, että so what vaikka asevelvollisuus on orjatyötä ja syrjii sukupuolen perusteella ja ryöstää ihmiseltä hänen työpanostaan, se on (muka) siltikin "oikein" ja sillä hyvä. Mutta kun ei. Tosiasioita ei uskalleta myöntää, koska siitä seuraisi väistämättä sanojalla peiliin katsominen oman maailmankuvan ja mielipiteiden suhteen...ja henkilön olisi useasti pakko myöntää, että hänen maailmankuvansa on epälooginen ja sisäisesti niin ristiriitainen, että se on suorastaan kestämätön! Ja silloinhan vasta seinät kaatuisivatkin päälle, jos ihminen joutuisi myöntämään, että hänen silmissään ennen niin "järkevä" ja "selvä" ja "oikea" maailma murenisikin palasiksi ja että hän on elänyt vuosikaudet valheessa. Se olisi aivan liian kova paikka monelle. Siksi tosiasioiden kieltäminen ja valheessa eläminen on turvallisempaa ja helpompaa.

PS. Olen kyllä edelleenkin sitä mieltä, että suurinosa ihmisistä jotka vastustavat asevelvollisuutta ovat hölmöjä käpykaartilaisia, koska heidän armeijanvastaisuutensa taustalla on kaikenlaisia utopistisia hörhökuvitelmia, esim. pasifismia. Tai sitten he ovat vain pirun mukavuudenhaluisia loisia, jotka eivät halua liikauttaa takapuoltaan korpeen rämpimään vaan mieluummin loisivat sillä että muut hoitavat maanpuolustuksen heidän puolestaan. Äärimmäisen harva osaa antaa hyvin perusteltuja ja loogisia väittämiä asevelvollisuuden vastustamiseensa. :)

28. maaliskuuta 2007

Oikeusvaltioitako?

On surkuhupaisaa kuulla uutisista, että ensimmäiset Guantanamon vankileirin vangeista ovat "tunnustaneet" osallisuutensa 911 tapahtumiin ja kymmeniin muihinkin terroritekoihin ja rikoksiin. Tietenkin salassa, vuosikausia jatkuneen kidutuksen ja aivopesun jälkeen, ilman pääsyä asianajajan tai puolueettoman oikeusistuimen eteen. Mutta kuitenkin. Homma on ikäänkuin valmis. Pahiksia on saatu kiinni ja nyt he alkavat vähitellen laulaa kuten Yrjö Pensas haluaakin. Ja kukaan ei valita. Ei ainakaan ääneen. Vitut oikeusvaltion periaatteista, eiks vaan?

Mutta kun Iran nappaa kiinni reilun tusinan vakoilevia brittisotilaita (SAS?), nostetaan HIIIRRVEÄ haloo. KAAAAUHEEEAAA kun brittisotilaita otetaan oikein VANGIKSI kun ovat vihamielisen valtion alueella pyörineet aseistettuna. On se niin hirveää. Vielä kamalampaa on kun heitä on tiettävästi jopa kuultu Iranilaisten toimesta. Kauheaa! Koko Eurooppa vaatii yhdellä suulla heitä vapaiksi, vaikka Iran on menetellyt täysin kansainvälisten lakien (ja omiensa) mukaan.

Paskaakos sillä niin väliä että satoja ihmisiä viruu vailla ihmisoikeuksia, kidutettuina, aivopestyinä, nöyryytettynä ja ilman että saavat edes sukulaisilleen ilmoittaa itsestään (lakiavusta ja oikeasta oikeudenkäynnistä nyt puhumattakaan). He ovat vain "rättipääterroristeja" (tosiasiassa suurinosa heistä on aivan tavallisia ihmisiä). He ovat "pahoja". Britit ovat "hyviä". "Pahoja" saa kohdella vähän miten sattuu. "Hyviä" ei saa kohdella edes miten heitä pitäisi lain ja kansainvälisten sopimusten mukaan kohdella.

Suomi ja suomalaiset tuudittautuvat siihen uskoon, että eihän täällä sellaista voi tapahtua. Tosiasiassa monissa muissa EU-maissa on USA:n pitämiä salaisia vankiloita ja useita EU:n kansalaisia on tiettävästi vangittuina Guantanamossa tänäkin päivänä. Mutta jengi on vain hiljaa. Joku päivä vain oma naapuri sattuu "katoamaan" jonnekin, jokos sitten viitsii nostaa meteliä?

Yrjö Puska sanoi aikanaan, että on valittava, joko olette meidän puolellamme tai olette terroristien puolella. Minusta hän tekee valinnasta aivan liian helpon. Siinä missä terroristien väitetään aiheuttaneen 911 tapahtumat ja tappaneen muutama tuhatta jenkkiä, amerikkalaiset ovat omalla toiminnallaan aiheuttaneet huomattavasti pahempaa jälkeä eripuolilla maailmaa, samalla polkien länsimaistenkin ihmisten yksityisyyden suojaa. Kaikkein eniten minua kuitenkin etoo se kaksinaismoralismi (doublethinking) mitä Yrjö Puska kavereineen harrastaa. Osama ei edes viitsi väittää kannattavansa länsimaista, sekulaaria demokraattista oikeusvaltiota, mutta Yrjö Puska väittää. Osama on sentään rehellinen.

PS. Saisikohan Yrjö Puskan tunnustaman vaikkapa Kennedyn murhan jos hänet sulkisi muutamaksi vuodeksi Guantanamo Bayn kaltaiseen paikkaan aivopestäväksi ja kidutettavaksi (salassa kaikilta tietenkin)? Saisiko hänet myöntämään että USA:n hallitus piilottelee ufoja? Saisiko hänet myöntämään, että Kuuhun laskeutuminen oli huijausta? Mitähän kaikkea voisi hänet(kin) saada tuollaisella kohtelulla "tunnustamaan"? Hmmm...

19. maaliskuuta 2007

Vaalit tulivat ja menivät

Kiitoksia niille 32 henkilölle, jotka minulle äänensä soivat. :)

Valitettavasti me olemme vähemmistönä sosiaalidemokratiaan aivopestyjen maassa, jossa kansan enemmistö pakottaa kaikki tekemään mitä se ikinä haluaa tehtävän. Tälle enemmistölle ei riitä, että he itse tekisivät asiat kuten itse haluaisivat, vaan heidän patologinen perversionsa on nimenomaan pakottaa muita ihmisiä tekemään sama (tai jotain muuta).

Sama enemmistö perustelee oikeutustaan tähän tekoon sillä kehäpäätelmällä, että se on kansan enemmistö joka, siksi että on kansan enemmistö, saa päättää mikä on oikein ja mikä väärin...eli tässä tapauksessa se saa päättää, että on "oikein" pakottaa kaikki noudattamaan kansan enemmistön tahtoa. Samassa kehäpäätelmässä voi "kansan enemmistö" korvata vaikka sanoilla "keisari", "kirkko", "diktaattori", tai oikeastaan ihan millä vaan. Perustelun "järkevyys" on tietysti aivan samalla tasolla eli nollassa.

Toki löytyy demareita, joiden mielestä nykysysteemi on "huono" mutta "paras mahdollinen", koska "jotenkin pitää yhteisistä asioista päättää kuitenkin". Näitä demareita minä kutsun tuplaplusidiooteiksi. He eivät ymmärrä, että kansan enemmistön tyrannia ei ole oikeudenmukainen, järkevä eikä hyvin perusteltu tapa hoitaa yhteisistä asioista päättäminen. He eivät ymmärrä, että oikeudenmukainen, järkevä ja hyvin perusteltu tapa hoitaa yhteisistä asioista päättäminen on vapaaehtoinen sopiminen niiden tahojen välillä, joiden yhteinen asia on kulloinkin kyseessä.

Vaalien lopputuloksesta totean vain lyhyesti, että nyt osa SDP:n demarikansanedustajista korvaantuu uudessa eduskunnassa Kokoomuksen demarikansanedustajilla. Jokainen voi itse miettiä, paljonko tosiaan mikään muuttuu kun uusi eduskunta ryhtyy toimiin. Ja jokainen voi sitten taas 4 vuoden päästä korvata osan Kokoomuksen demarikansanedustajista SDP:n demarikansanedustajilla ja kokeilla, ihan vaan huviksi, että muuttuukohan mikään silloinkaan miksikään. Veikkaan, että ei muutu. Vain pientä hienosäätöä voi tapahtua.

16. maaliskuuta 2007

Ilmastonmuutos ohitti terrorismin - LOL

Ylenannon teksti-tv:ssä oli tänään seuraavanlaista juttua, joka kiinnitti huomioni:
Ilmastonmuutos on suomalaisten mielissä
syrjäyttänyt terrorismin suurimpana
elämään vaikuttavana uhkatekijänä.

Justiinsa juu. Näin hyvin aivopesu ja mainonta toimii. Näin tyhmiä ihmiset
oikeasti ovat. En tiedä pitäisikö taas itkeä vaiko nauraa. Niille, joiden
mielestä ihmisen aiheuttama ilmastonmuutos, johon kannattaa ja pitää reagoida
viherhörhöjen ehdottamilla tavoilla, suosittelen tätä dokumenttielokuvaa
katsottavaksi. Palataan sitten asiaan, jooko?

Niille, joiden mielestä terrorismista pitäisi olla huolissaan ja siihen vastata
loukkaamalla lisää ihmisten yksityisyyttä ja vapautta, suosittelen lukemaan
vaikkapa tämän artikkelin tai vaihtoehtoisesti tämän tai tämän ja palataan
sitten asiaan, jooko?

Valitettava tosiasia kuitenkin on, että ihmisten pitäisi
olla huolissaan, ja pirusti mm. ylipainosta, ilmansaasteista, vähäisestä
liikunnasta, ensisynnytysiän nousemisesta, lasten- ja nuorten
mielenterveysongelmista, kotitapaturmista, kaatumisista ulkona, autolla
ajamisesta tai sen kyydissä olemisesta, jne. jne. jne. Mihin tahansa noihin
verrattuna terrorismi tai "ilmaston lämpeneminen" ei ole mitään. Ei yhtään
mitään. Ei minkäänlainen uhka kenellekkään. Todennäköisyys kuolla
terrori-iskussa on huomattavasti pienempi kuin riski kuolla salamaniskussa.
Siltikään miljardeja ei syydetä joka vuosi estääkseen ihmisiä saamasta
salamaniskua, eikä yksityisyyden suojaa ja vapautta leikata rankalla kädellä
turvataksemme ihmiset salamaniskuilta.

Mutta ilmaston lämpeneminen ja terrorismi ovat seksikkäitä. Ne myyvät.
Niihin uskotaan. Ja niistä eniten rummuttavat ovat juuri niitä jotka niiden
pelosta eniten hyötyvät, niin poliittisesti kuin taloudellisestikin. No,
tämä tältä erää. Ylihuomenna on vaalit. Kannattaa äänestää. Vaikka
kirkkovenettä jos minun naamani ei miellytä. Mutta ei suurpuolueita, jotka
eivät tähänkään saakka ole asioita kunnolla hoitaneet.

14. maaliskuuta 2007

Vaalikarjaa ajetaan teuraaksi

Vaalikarjaa ollaan taas tuttuun tapaan ajamassa teuraaksi demokratian alttarilla. Siltä saadaan oikeutus jatkaa aikaisempaakin politiikkaa taas seuraavat 4 vuotta ilman valitusoikeutta. Karjalle on lupailtu taas tuoretta rehua ja kuivia pahnoja ja se ryntää jälleen samasta teurasauton ovesta sisään.
Minä lyön vetoa, että vaalien jälkeen eduskunnassa on edelleenkin *melkein* 200 ääliötä demaria, joiden mielestä yhteiskunnan tulee säädellä ihmisten elämää kehdosta hautaan sen mukaan mitä kansan enemmistö ikinä vain haluaa. Kymmenkunta paikkaa siirtyy toisilta demaripuolueilta toisille. Joitain kymmeniä vanhoja demarikansanedustajia vaihtuu samaan määrään uusia demariakansanedustajia. Hyvällä tsäkällä fiksujen kansanedustajien määrä voi prosentuaalisesti nousta laskentatavasta riippuen kymmeniä, jopa satoja prosentteja, mutta heidän suhteellinen osuutensa kaikista kansanedustajista pysyy edelleen vahvasti 5% heikommalla puolella.

Sitten seuraavat(kin) melkein 4 vuotta keskivertopulliainen ruikuttaa, että kansanedustajat ovat huonoja ja epäluotettavia. Kaksi kuukautta ennen vaaleja usko samoihin kansanedustajiin ja samoihin kansanedustajaehdokkaisiin mystisesti kipuaa taas lähelle 100%, josta se jälleen noin 2 vrk vaalien jälkeen putoaa takaisin sinne n. 5% luottamuksen tienoille. Sama toistuu joka 4. vuosi maailmanloppuun saakka.

Jos tämä veikkaukseni ei toteudu, lupaan pyhästi syödä hatullisen (hevosen/koiran/lehmän)paskaa. Valitettavasti todennäköisyys tämän veikkaukseni toteutumiselle on niin suuri, että yksikään vedonlyöntitoimisto (tai vedonlyönnistä innostunut yksityinen henkilö) ei suostu antamaan kelpoja kertoimia sille, joten rahapanosta on turha pistää peliin.

Olisi niin kiva nähdä olevani väärässä, mutta pahaa pelkään taas että... No, demokratiassa kansa saa tasan tarkkaan niin hyvän hallinnon mitä se ansaitsee! :p

9. maaliskuuta 2007

Hetkonen - tuotatuota...

Viime aikoina on kovasti kohuttu Ruotsin aikeista alkaa "julkisesti" salakuuntelemaan kaikkea viestiliikennettä, joka on peräisin tai menossa maan rajojen ulkopuolelle. Tarkoituksena on tietysti taas kerran "terrorismin" ja "järjestäytyneen rikollisuuden" ja kaiken muunkin kamalan ja pahan ja pelottavan torjunta kansalaisten yksityisyyttä loukkamalla. No, ei siis mitään uutta tässä mielessä.

Mutta hieman huvittava, vai pitäisikö sanoa, itkettävä, oli Ruotsin puolustusministerin kommentit suomalaisten huoliin omien viestiensä kuuntelusta:
Uskon Suomen viranomaisten ymmärtävän asian siitä yksinkertaisesta syystä, että Suomessa tämäntyyppistä toimintaa on harjoitettu pitempään kuin ruotsissa, puolustusministeri sanoo.

Että silleen. Mitähän kaikkea muuta(kin) Viestikoelaitos ja Viestintävirasto ja Suojelupoliisi (Pääesikunnan tiedusteluosastosta nyt puhumattakaan) oikein on puuhaillut ja puuhailee tälläkin hetkellä, ilman että kansalaiset tietävät siitä yhtään mitään? Hmmm... No, tässä on jotain vihjeitä asiaan liittyen.

Mutta, nyt on ennakkoäänestyskin jo alkanut. Eikun äänestämään vaan äkkiä, turha jättää hommaa viimeiseen (= varsinaiseen vaali)päivään!

3. maaliskuuta 2007

Pieniä epäloogisuuden pisaroita jälleen (?)

Tänään YLE:n tekstitv:ssä uutisoitiin, että Terveyden Edistämisen Keskuksen teettämän kyselyn mukaan eduskuntavaaliehdokkaista 88% haluaa, että ihmiset ottaisivat itse enemmän vastuuta terveydestään. Tämä on tietysti hyvä asia, näinhän asian pitää olla. Mutta, mutta... 62% ehdokkaista haluaa lisäksi omaisten ottavan lisää vastuuta läheisistään ja 72% haluaa yhteiskunnan ottavan enemmän vastuuta ihmisten terveydestä.

88+62+72=222%. Hetkonen. Kyllä, luit oikein.

Tulosta voi toki tulkita niinkin, että ehdokkaista valtaosa haluaa sekä yksilöiden itsensä, että omaisten, että yhteiskunnan ottavat lisää vastuuta terveydestä.

Jostain syystä minusta kuitenkin tuo vaikuttaa kovin ristiriitaiselta. Minusta nuo vaihtoehdot ovat tavallaan kaikki toisiaan pois sulkevia. Puheenaiheena kun on, kenelle kuuluu vastuu ihmisen terveydestä ja kenen vastuuta tulisi lisätä. Ei voi olla niin, että kaikkien tulisi lisätä vastuuta ja ihmisten terveys kuuluu kaikille. Vastuuta on minusta tietty vakiomäärä ja on vain kyse siitä, miten se jaetaan. Kuuluuko vastuu terveydestä 100% yksilölle itselleen 0% muille, vaiko 50% itselle, 40% yhteiskunnalle ja 10% omaisille vai miten sitten halutaankin vastuuta jakaa. Kyse on vastuun jakamisesta nimenomaan. Siksi tuo 222% tuntuu mielipuoliselta luvulta. Ja sitähän se onkin.

1. maaliskuuta 2007

Blu-ray on lypsyautomaatti

Uudet, uljaat ja upeat Blu-ray levyt ovat saapuneet (yhdessä kilpailevan HD-DVD:n kanssa). Etuna perinteisiin dvd-levyihin nähden on selvästi suurempi tallennuskapasiteetti, Blu-ray levyillä jopa 100 Gt.

No, ne haitat, ne haitat. Ensinnäkin, Blu-ray (ja luultavammin myös HD-DVD) sisältää kaikenlaista kopiointisuojauskakkaa, joka vaikeuttaa tavallista käyttäjääkin mitä erilaisin tavoin, mm. tekemästä varmuuskopioita ostetuista levyistä. Melkoinen osa näistä kopiointisuojauksista on tietenkin jo hakkerien toimesta kierretty tai murrettu, joten kopiointisuojaukset vain vaikeuttavat tavallisia käyttäjiä. Levyjen kopiointia ne eivät selvästikään estä asiansa osaavilta tahoilta.

Nyt on "paljastunut", että Blu-ray levyissä (ja luultavammin myös HD-DVD) on sellainen jännä lypsyautomaattiominaisuus, että kopiointisuojauksessa käytettyjä salausavaimia pitää jatkossa ostaa itse soittimeen/asemaan, jos aikoo voida katsoa uusia leffoja sen kanssa. Ei siis riitä, että ostat soittimen ja ostat leffan, sinun pitää jatkossa myös ostaa erikseen vielä salausavaimia soittimeen! Ja salausavaimia tulee ostaa aina uudellaan 1,5 vuoden välein jos haluat pystyä katsomaan uusia leffoja soittimellasi! Kyse on aivan yksiselitteisestä rahastuksesta, lypsykoneesta, joka pumppaa kuluttajien rahoja itselleen "piratismia estääkseen".


Ratkaisu on kuluttajan kannalta minusta varsin helppo tehdä: Älä osta Blu-ray, tai HD-DVD soittimia/asemia lainkaan, vaan jätä ne kaupan hyllylle. Tämä on signaali niiden valmistajalle, että seuraavalla kerralla kannattaisi tehdä systeemi, jossa ei ole vastaavaa pilipalipelle-kopiointisuojausta ja joka ei toimi lypsyautomaattina ostajaa kohtaan. Äänestä lompakollasi!