14. maaliskuuta 2007

Vaalikarjaa ajetaan teuraaksi

Vaalikarjaa ollaan taas tuttuun tapaan ajamassa teuraaksi demokratian alttarilla. Siltä saadaan oikeutus jatkaa aikaisempaakin politiikkaa taas seuraavat 4 vuotta ilman valitusoikeutta. Karjalle on lupailtu taas tuoretta rehua ja kuivia pahnoja ja se ryntää jälleen samasta teurasauton ovesta sisään.
Minä lyön vetoa, että vaalien jälkeen eduskunnassa on edelleenkin *melkein* 200 ääliötä demaria, joiden mielestä yhteiskunnan tulee säädellä ihmisten elämää kehdosta hautaan sen mukaan mitä kansan enemmistö ikinä vain haluaa. Kymmenkunta paikkaa siirtyy toisilta demaripuolueilta toisille. Joitain kymmeniä vanhoja demarikansanedustajia vaihtuu samaan määrään uusia demariakansanedustajia. Hyvällä tsäkällä fiksujen kansanedustajien määrä voi prosentuaalisesti nousta laskentatavasta riippuen kymmeniä, jopa satoja prosentteja, mutta heidän suhteellinen osuutensa kaikista kansanedustajista pysyy edelleen vahvasti 5% heikommalla puolella.

Sitten seuraavat(kin) melkein 4 vuotta keskivertopulliainen ruikuttaa, että kansanedustajat ovat huonoja ja epäluotettavia. Kaksi kuukautta ennen vaaleja usko samoihin kansanedustajiin ja samoihin kansanedustajaehdokkaisiin mystisesti kipuaa taas lähelle 100%, josta se jälleen noin 2 vrk vaalien jälkeen putoaa takaisin sinne n. 5% luottamuksen tienoille. Sama toistuu joka 4. vuosi maailmanloppuun saakka.

Jos tämä veikkaukseni ei toteudu, lupaan pyhästi syödä hatullisen (hevosen/koiran/lehmän)paskaa. Valitettavasti todennäköisyys tämän veikkaukseni toteutumiselle on niin suuri, että yksikään vedonlyöntitoimisto (tai vedonlyönnistä innostunut yksityinen henkilö) ei suostu antamaan kelpoja kertoimia sille, joten rahapanosta on turha pistää peliin.

Olisi niin kiva nähdä olevani väärässä, mutta pahaa pelkään taas että... No, demokratiassa kansa saa tasan tarkkaan niin hyvän hallinnon mitä se ansaitsee! :p

1 kommentti:

  1. Ilkka Ahmavaara tässä terve, sanoo:

    Se poliittinen miljöö, jota Markus Jansson on asettunut edustamaan on täyttä huuhaata alusta loppuun. Näen tämän osoitukseksi Markuksen huumorintajusta.
    Vakavasti ajatellen olisi Markus Jansson mielestäni tervetullut vaikuttaja eduskunnassa, ja olisin ilahtunut, jos hän sinne tulisi valituksi.
    Kymenlaaksolaisena en voi häntä äänestää, enkä ole varma äänestäisinkö häntä turkulaisenakaan, mutta jos mies menisi eduskuntaan, olisin iloinen!

    VastaaPoista