3. syyskuuta 2018

Monoa monokulttuurille ja Lokkan touhuille

Junes Lokka ja Tiina Wiik menivät taas tekemään jotain, mitä heidän ei olisi kannattanut tehdä: Levittivät minun yksityiselämääni liittyviä tietoja ja valehtelivat minusta. Taas kerran. Aiemmat valheet ja yksityiselämäni levittelythän olen jo käynyt läpi esim. tällä, tällä, tällä ja tällä videollani, enkä usko, että tämäkään tarina vielä tähän jää. Lokkalla ja Wiikillä on polttava tarve valehdella aina vain lisää ja lisää peitellääkseen vanhoja valheitaan. Kyseessä on eräänlainen kierre, joka ei lopu - ennen kuin se kerta kaikkiaan lopetetaan.

Se ei minua yllätä, että viranomainen "tekee virheen" ja lähettää Junekselle minun salassa pidettäviä tietojani vastoin lakia ja nimenomaisia vaatimuksiani. Sekään ei minua yllätä, että Junes ja Tiina ovat niin moraalittomia, että julkaisevat minun salassa pidettävät terveystietoni tuhansille katselijoilleen lähetyksessään. Mutta olisi kiva tietää, mitä liikkuu sen kansallismieliseksi itsensä mieltävän ihmisen nupissa, jonka mukaan kaikki tämmöinen on ok ja Lokka ja Wiik eivät taaskaan tee mitään väärää?

Jostain käsittämättömästä syystä ihmiset sokeasti uskovat näiden profeettojensa valheita ja hyväksyvät heidän muiden kansallismielisten selkäänpuukotuksensa ja yksityiselämän loukkaukset mukisematta. Enpä usko, että tämäkään avaa ihmisten silmiä, tai saa heitä vaatimaan vastauksia tältä kaksikolta. Suomaloiset ovat moraalittomia ja epäloogisia idiootteja ja tässä heille onkin kaksikko, jonka he ovat nimenomaan itselleen ansainneet! Sitä saa, mitä tilaa, muistakaa!





PS. Jos pidät minua "riidanhaastajana" ja "riitojen ylläpitäjänä", olet pahasti väärässä. Minä olen ollut tässä Lokkan ja Wiikin (sitä ennen myös Olavi Mäenpään) ylläpitämässä ajojahdissa pelkkä maalitaulu, joka on vain puolustanut itseään ja kumonnut minuun kohdistuneita jatkuvia törkeitä valheita, sekä vaatinut oikeutta itselleni. Jos minä en sinusta saisi sitä tehdä, olet täysin yksiselitteisesti epälooginen idiootti.

PPS. Tiedän kyllä hyvin, miten sana "Lokka" taipuu. Trolling is a art.

16 kommenttia:

  1. Al-partisaan al-arabi Younis al-Luqqa vainoaa suomalaista sankaria mullahparta naamassa ja arabiaksi säksättäen.

    VastaaPoista
  2. Julus Al-Moqqa: Skenen sankari, joka vastustaa maahan sossuilemaan tulevia rikollisia...joka on itse maahan sossuilemaan tullut tuomittu huume- yms. rikollinen. Jeejee!

    VastaaPoista
  3. seli seli

    oletko muuten itse koskaan julkistanut ihmisistä tietoa mikä on ollut salassa pidettävää heh heh hee

    VastaaPoista
  4. Hei Markus,

    sopikaa Juneksen kanssa riitanne. Oikeasti pelaatte samassa joukkueessa. Tässä invaasiota peläten ja kansan heräämisetä toivoen ei ikeniä naurata nähdä oman joukkueen pelaajat nahistelemassa keskenään.

    Teidän kanssa samassa joukkueessa pelaavana olisin sitä mieltä, että molemmat osapuolet ovat loukanneet toistansa vähintään riittävän verisesti. Ulkopuolisen silmin kumpikaan teistä ei ole kokonaan syytön tahi syyllinen. Sillä kumpi on enemmän syytön tai syyllinen ei todellisuudessa ole väliä. Vain sopimalla riitanne voitte voittaa. Kaikki muut vaihtoehdot tuottavat kaksi häviäjää.

    Et ehkä loukattuna näe sitä nyt, mutta ulkopuolelta katsottuna sopiminen on kovin juttu mitä voitte tehdä. Se nimittäin vaatii henkistä kanttia.

    Terveisin,
    Kanssapelaajasi

    p.s. Laitoin samalla ajatuksella varustetun viestin myös Lokan blogiin, siltä varalta että ette lue toistenne blogeja (tietysti luette).

    VastaaPoista
  5. You know, Markus...yleensä noihin papereihin, jotka Lokalla ja Wiikillä on oikeus saada, sisällytetään rikosilmoituksen tekijän osoitetiedot sekä ainakin sotu. Niitä tuskin voi vaatia sensuroitavaksi näistä papereista.

    VastaaPoista
  6. Oletkos muuten Markus huomannut, että Iines Lokamme postasi nuo videolla mainitsemasi paperit myös ns blogiinsa 27.8.?

    Siinä on mustattuna yhteystietosi, tosin onko se Loan itsensä tekemä mustaus vai oikeuden on mahdoton sanoa.

    Mielenkiintoista kyllä Loka on kirjoittanut nimesi väärin tuohon blogin otsikkoon kun puhuu "lapo-Jonssonista".

    En itse seuraa näiden kahden hölmöilyjä nykyisin, mutta onhan se jo tullut nähtyä että Loka ja Wiik ovat periaatteettomia valehtelijoita. En itse ainakaan usko tarkistamatta mitään heidän väitettään.

    Valitettavasti näissä jutuissa ei mitä yleisöön tulee ole useinkaan paljoa merkitystä faktoilla. Moni Loan faneista tuskin edes vaivautuu katsomaan näitä videoitasi etkä muutenkaan ole tehnyt paljoakaan jotta ihmiset pitäisivät sinusta edes kohtuullisessa määrin. Jotkut lausuntosi ovat aika äärimmäisiä eivätkä siten uppoa maltillisiin ihmisiin ja lisäksi nimittelet ihmisiä "suomaloisiksi" yms. Tämä politikointi on pitkälti pr-toimintaa, jossa pidetyin voittaa.

    Jos tämä menee käräjille niin tulen paikalle seuraamaan kunhan vain suinkin kykenen. Hankin vähintään tuomiolauselman itselleni.

    VastaaPoista
  7. Kun kyselet miksi näitä Vihapuhe-lähetyksiä seuraavat ihmiset eivät pistä näitä pummeja "selkä seinää vasten", niin siihen on se yksinkertainen selitys, että vain heidän fanaattisimmat kannattajansa jaksavat katsella heidän lähetyksiään.

    Kaikki järkevät ihmiset luultavasti pysyvät poissa tai ajattelevat että "Entä jos vähän valehtelee kun se Jonssoni on kuitenkin lapomies ja muuten ovat hyvällä asialla?"

    VastaaPoista
  8. Käsittääkseni nämä riidat on tarkoituksella synnytetty esim. Mäenpäälle on Janssonilta lähetetty väärennetty hakkumamaili ja päinvastoin.

    Ei siinä muuta tarvita. Samalla systeemillä vassarit riidoitti Lahden miehen (Väinö Kuisma) ja Turun miehen (Mäenpään). Provokaation jälkeen ei ole väliä mikä on totta ja mikä ei.

    Samoin on Mäenpää vs. "lapomies" ja Oulun mies (Lokka) riita synnytetty.

    Vastapuoli nauraa kippurassa.

    Tossa olisi tutkittava mistä riitä on alkanut. Lokka ei ehkä ole riittävän intellektuelli ymmärtämään asiaa ja perkaamaan alkuhetkeä. Tekstarin ja sähköpostin lähettäjän voi väärentää kuka vaan helposti (ja ennenmuihoin tavallisen kirjeen).

    Samoin Mäenpää vs. "mestari" Halla-aho riita jostain nettikommentista.

    Kuka epäilee sattumaksi näitä, että kaikki matuvastustajat riitaantuu keskenään.

    VastaaPoista
  9. Selvästi Markus on joutunut maalitetuksi, kun on tullut omalla naamallaan julkisuuteen matuvastaisena ja pitänyt suosittua blogia.

    Nyt kun näitä matujuttuja on tullut seurattua toistakymmentä vuotta, niin on jaksanut hämmästyttää, miten järjestelmällisesti jokaisessä länsimaassa maalitetaan jokainen julkisuuteen tullut matuvastainen henkilöön kohdistuvilla hyökkäyksillä. Tällä herkeämättömällä maalintamisella on onnistuttu puhdistamaan valtapuolueet kaikista, jotka sanovat vähänkin pahaa kunniakansalaisista.

    Homma toimii hyvin, kun USA ja Eurooppa on onnistuttu matuttamaan tehokkaasti eikä loppua ole näköpiirissä.

    VastaaPoista
  10. Junes on sentään mies eikä marjanpoimija. No ei sillä seiso juuri koskaan kun on kannabis-höyryissä jatkuvasti. Mutta muutoin on oikein luotettava ihmininen. Vähän pihalla kaikesta välillä.

    Sinä sen sijaan Jansson olet häiriintynyt yksilö.

    Terveisin

    Tiina W.

    VastaaPoista
  11. Onko asianosainen julkaissut kesken olevan esitutkinnan tietoja? Se voi olla lainvastaista. Asianosaisella voi olla oikeus saada tiedot (tai sitten ei), mutta lähtökohtaisesti hän ei voi julkistaa niitä.

    JulkL 24 § Salassa pidettävät viranomaisen asiakirjat
    Salassa pidettäviä viranomaisen asiakirjoja ovat, jollei erikseen toisin säädetä:
    3) poliisille ... tehdyt ilmoitukset rikoksesta, esitutkintaa ja syyteharkintaa varten saadut ja laaditut asiakirjat ..., kunnes asia on ollut esillä tuomioistuimen istunnossa taikka kun syyttäjä on päättänyt jättää syytteen nostamatta tai kun asia on jätetty sikseen, jollei ole ilmeistä, että tiedon antaminen niistä ei vaaranna rikoksen selvittämistä tai tutkinnan tarkoituksen toteutumista tai ilman painavaa syytä aiheuta asiaan osalliselle vahinkoa tai kärsimystä ...

    Asianosaisella on JulkL 11 §:n perusteella oikeus "saada asiaa käsittelevältä tai käsitelleeltä viranomaiselta tieto muunkin kuin julkisen asiakirjan sisällöstä, joka voi tai on voinut vaikuttaa hänen asiansa käsittelyyn". Poikkeukset lueteltu.

    Esitutkintalain 4 luvun 15 §:n mukaan asianosaisella on esitutkinnan aloittamisen jälkeen oikeus saada tieto esitutkintaan johtaneista ja esitutkinnassa ilmi tulleista seikoista sekä esitutkinta-aineistosta, joka voi tai on voinut vaikuttaa hänen asiansa käsittelyyn. Kuitenkin: Asianosaisella ei ole ... oikeutta, jos tiedon antamatta jättäminen on välttämätöntä erittäin tärkeän yleisen tai yksityisen edun turvaamiseksi.

    On myös niin, että asiakirjan julkisuus oikeudenkäynnissä määräytyy eri perustein kuin hallinnossa. Huom. oikeudenkäynnissä; en osaa sanoa, päteekö sama esitutkintaan. Oikeudenkäynnissä esimerkiksi terveystiedot eivät ole samalla tavalla suojassa kuin hallinnossa.

    VastaaPoista
  12. poliisithan tämän lapokeissin takana ovat

    VastaaPoista
  13. Kuka epäilee sattumaksi näitä, että kaikki matuvastustajat riitaantuu keskenään.

    Tuskin sattumaa, vaan pikemminkin kyse on siitä, että tämä "matuvastustaminen" perustuu suvaitsemattomuuteen, ja myös nämä "matuvastustajat" ovat sellaisia vaikeasti suvaittavia tapauksia itsekin, niin lopputulos on etukäteen ihan selvä.

    VastaaPoista
  14. Me mokuttajat täällä seuraamme nautinnolla Juneksen ja Markuksen titaanien taistelua. Toivottavasti järjestätte oikein kaksintaistelun puukoin ja puntarein, kuolemaan asti. Kummankaan puolesta emme vetoa lyö, mutta odotamme oikein raakaa, veristä ja sisälmyspitoista kamppailua, tietenkin nettiin skriimattuna.

    VastaaPoista
  15. Wiikki sopisi aivan toisiin videoihin ja Marokon Luihu Trumpin avustajaksi Valkoiseen taloon.

    VastaaPoista