31. maaliskuuta 2014

Haastan kaikki talkoisiin jakamaan linkkiä

Ajatusrikospoliisin vanhempi konstaapeli Jarno Saarinen ilmoitti minulle, että (edelliseen blogikirjoitukseeni liittyen) minusta on nyt kirjattu rikosilmoitus. Syy: Kirjoitin nettiin url-osoitteen, joka viittasi omaan kiihotusta herättäneeseen blogikirjoitukseeni, josta olen siis saanut tuomion. Linkin antaminen kiihottavaan tekstiin on Ajatusrikospoliisin mielestä jo itsessään siis mahdollisesti rikos. Hassua, että oikeuden päätöksen diaarinumeron kirjoittaminen nettiin tai jakaminen ei sitten ole kuitenkaan rikos, vaikka sieltäkin löytyy ko. kiihottava teksti...

Ilmeisesti on käynyt nyt niin, että poliisia tai jotakin viranomaista jossain harmittaa, kun en ole suostunut poistamaan ko. kirjoituksestani oikeuden vaatimia kiihottavia kohtia. Myöskään Googlen omistama Blogger-palvelu ei ole niitä ilmeisesti suostunut poistamaan, viranomaisten määräyksistä huolimatta. Nyt näyteltävä episodi rikosilmoituksineen tuntuu selvästi viranomaisten minuun kohdistamalta kostotoimenpiteeltä. Ajankohta, jonka aikana minun olisi pitänyt poistaa ko. kirjoitus itse tai se poistetaan minun kustannuksellani, meni nimittäin aivan juuri äsken umpeen! Tämän vuoksi arvelen, että kyse ei todellakaan ole yhteensattumasta, vaan tietoisesta viranomaisten harjoittamasta painostuksesta ja vainosta.

On tämän episodin takana sitten mikä tahansa syy, poliisilla on joka tapauksessa aivan liikaa resursseja ja aivan liian idiootit johtohenkilöt, kun se viitsii tämmöisiin asioihin haaskata aikaansa. Parempiakin hommia varmasti poliisilta löytyy, niin netistä kuin kaduiltakin. Poliisi jättää runsaasti rikosilmoituksia ja juttuja suoralta kädeltä tutkimatta ja antaa niiden vanhentua, koska aina pitää priorisoida. Mutta onhan se selvää, että ajatusrikollisuus on pahinta mahdollista rikollisuutta ja toisinajattelijaa pitää vainota, siihen kyllä riittää poliisilta ja viranomaisilta aina resursseja Suomessa!

Ei, en ymmärrä poliisin toimintaa. Ei, se, että tekee työtään, noudattaa lakia ja tottelee esimiehiään, ole mikään peruste tehdä yhtään mitään hullua, kuten vaikkapa loukata sananvapautta. Kaikki Gestapon, Stasin ja NKVD:nkin palveluksessa olleet ovat aina vain "tehneet työtään", "noudattaneet lakia" ja "totelleet esimiehiään". Niin silloinkin, kun he ovat pidättäneet kansankiihottajia ja silloinkin kun ovat jakaneet näille niskalaukauksia "oikeuden" määräyksestä. Jokainen selkopäinen, sananvapautta ja muita ihmisoikeuksia arvostava henkilö, riippumatta työtehtävästään ja lakipykälistä, haistattaisi pitkät mielipuolisille pykälille mieluummin kuin tahraisi omia käsiään niiden noudattamisessa.

Poliisi on kuitenkin näin tehdessään haukannut palan, jota sen enempää se, kuin syyttäjäkään ei voi ikinä nielaista. Minun tuota kiihotusta herättänyttä blogikirjoitustani on jaettu netissä kymmeniä kertoja lukuisten eri ihmisten toimesta ja kaikki nämä jaot ovat siis poliisin mielestä (mahdollisesti) laittomia. Mikäli poliisi, syyttäjä ja oikeuslaitos aikoo toimia tasapuolisesti ja oikeudenmukaisesti (mitä se ei tietenkään tee, koska olemme Suomessa ja Suomi ei ole oikeusvaltio!), sen pitäisi nyt jäljittää kaikkien niiden kirjoittajat ja tehdä kaikista niistä rikosilmoitus kuten minustakin on tehty. Katsotaanpa, miten käy. Kyseinen linkki, valinnaisine saateteksteineen on esimerkiksi tuossa alapuolella, mikäli haluat ladata kuvan siitä, jota on toki helpompi levittää (mutta juridisesti se ei ehkä ole sama asia, joten en suosittele), sellaisen löydät tästä linkistä ja tästä linkistä.

Tämän linkin jakamalla sinäkin olet mukana oikeusjärjestelmämme suorittamassa
arvonnassa, jossa pääpalkintona on sakkoja tai jopa kaksi vuotta vankeutta.
Suomen viranomaisten mukaan nettiosoitteen jakaminenkin voi olla kiihottamista
kansanryhmää vastaan. Annetaanpa viranomaisille töitä ja jaetaan tätä linkkiä:

Vaihtoehtoisesti voit käyttää myös lyhytlinkkejä, niidenkin jakaminen on ilmeisesti rikos
http://waa.ai/5ME & http://bot.fi/f2r & http://goo.gl/vBbmwW & http://is.gd/BtAwFw
Siltä varalta, että Gestapo saa sensuroitua kiihotuskirjoitustani, täältä löytyy aina kopio:
https://web.archive.org/web/20130617062633/http://markusjansson.blogspot.com/2011/02/20-muslimipakolaisen-lauma-rikastutti.html

Haastankin nyt kaikki jakamaan tuota kiihotusta herättävää linkkiäni - saatetekstillä tai ilman - kaikilla mahdollisilla kanavilla netissä, esimerkiksi Twitterissä, Facebookissa, Instragramissa ja keskustelufoorumeilla! Kehoittakaa kavereitannekin jakamaan se edelleen muille ja näitä jakamaan se edelleen muille! Lähettäkää minulle sen jälkeen vaikkapa sähköpostilla tai tämän kirjoituksen kommenttiosiossa linkki tai kuvankaappaus ko. jaosta, josta käy ilmi, kuka on jakanut ja kenelle ja missä nettisivulla tarkkaan ottaen jako on tapahtunut. Välttämättä tieto siitä, kuka on jakanut, ei ole tarpeen, mutta nettiosoite tms. tarvitaan, jotta poliisille jää jotain, jonka perään tehdä esitutkintaa. Esimerkiksi nimettömän foorumikirjoittajan tapauksessa poliisin pitää tehdä foorumille pyyntö ip-osoitteen selvittämiseksi ja tämän jälkeen tehdä pyyntö palveluntarjoajalle ip-osoitteen omistajan selvittämiseksi, joka tietenkin vie pirusti aikaa ja vaivaa ja rahaa...jota poliisilla ilmeisesti on aivan liiaksi.

Tähdennän vielä, että tuo linkki pitää siis jakaa tuollaisenaan, viittaus esimerkiksi tähän blogikirjoitukseen tai kuvankaappaus tästä blogikirjoituksesta ei kelpaa. Minulle lähetetty linkki tai kuva pitää puolestaan olla sellainen, että pystyn sen katsomaan ja siitä käy ilmi tarkka nettiosoite, jossa jako on tapahtunut. Muuten poliisi voi pitää ko. ilmoituksia vaikkapa tekaistuina, perättöminä tai yksilöimättöminä ja voi kieltäytyä tutkimasta niitä. Sitähän me emme missään nimessä halua tapahtuvan. Haluamme, että poliisi ja viranomaiset saavat nyt iskeä päänsä isoon läjään taskulämmintä paskaa nimeltä internet.

Kerään nuo kaikki talteen ja toimitan eteenpäin Ajatusrikospoliisi Saariselle. Katsotaan, montako sataa tai tuhatta ihmistä saadaan nyt esitutkintaan, syytteisiin ja tuomiolle kiihottamisesta kansanryhmää vastaan vain siksi, että he ovat jakaneet tämän linkin jossakin joskus. Todennäköisesti määrästä tulee niin valtava, että poliisilla ei ole mitään toivoakaan saada siitä juttuja aikaiseksi, eikä syyttäjiä huvita haaskata verovaroja moiseen ajojahtiin. Tällöin viranomaismielivalta näyttää raadollisimman puolensa, eli minä saan syytteet ja tuomion, mutta kukaan muu ei saa samasta teosta mitään...toinen vaihtoehto on, että viranomaiset ymmärtävät tämmöisen touhun mielipuolisuuden ja lopettavat ihmisten vainoamisen nettilinkkien kirjoittelusta. Kävi niin tai näin, niin minusta kyseessä on joka tapauksessa hyvä lopputulos, koska se kertoo kaiken olennaisen Suomen viranomaisista ja oikeusjärjestelmästä.

 Alla vielä käymäni keskustelu Ajatusrikospoliisin kanssa kokonaisuudessaan:

image host

PS. Pitäisiköhän painattaa jossain t-paitoja, joihin olisi kirjoitettu tuo linkki tuohon kiihottavaan blogikirjoitukseeni? Olisi kiva tietää, että joka kerta kun kuljen kaupungilla tai kaupassa, syyllistyn kiihottamiseen kansanryhmää vastaan. Mitä tykkäätte ideasta? Mahtaisiko saada kannatusta?

19 kommenttia:

  1. Joo, mä ainakin ostan tuollaisia paitoja jos teetät sellaisia.

    VastaaPoista
  2. Ihan asiallisestihan toi poliisiherra ilmoitti asiansa, noudatti vain lakia. Jos ei olisi noudattanut olisi itse sitä silloin rikkonut. Laki on laki ja jos siitä ei tykkää niin parempi on silloin myös vastaanottaa seuraamukset.

    VastaaPoista
  3. Moraalisesti kelvottomia lakeja ei pidä noudattaa.

    Gestapo, Stasi ja NKVD sekä niiden lakeijat (poliisit) noudattivat kaikki aikoinaan lakeja. Muistakaa se.

    VastaaPoista
  4. morjes marcus ! Älä anna periksi !
    Tämä koko kiihotus kansanryhmää vastaan laki on todellinen susi ja sen ainut tarkoitus on yrittää tukkia keskustelu asioista, joita viranomais tahot eivät halua ihmisten käsittelevän, kuten maahanmuutto, siirtolaiset ja sionismi. koko pykälä on todella pahasti ristiriidassa perustuslain kanssa mutta siitäkös ne paskiaset piittaa !
    On tietty helppoa lässyttää täältä näppäimistön takaa mutta oletko ajatellut viedä asian EIT:EN ? Minkälainen ja miten kallis prosessi lie ?
    Mitä taas tulee tuon aiemmin kirjoittaneen anonyymin lausuntoon, laki on laki, muistuttaisin armon lammasta, että pohjoi-koreakin ja muut militantti maat ovat lakeja pullollaan, eikä niillä ole mitään tekemistä oikeuden tai perusoikeuksien kanssa. Päin vastoin !! Herätys kaveri ja mahdollisimman nopeasti !

    VastaaPoista
  5. Tämä lähti jakoon just nyt. Hakekoot poliisit perässä jos kiinnostaa. En usko, että kiinnostaa. Pellet.

    VastaaPoista
  6. In America they had Police Squad! ( http://en.wikipedia.org/wiki/Police_Squad )

    Here in Finland we have Internet Police Squad! ( http://wwww.poliisi.fi/nettipoliisi )

    PS. Kun Fobba on näköjään nettipoliisin ylikonstaapeli, niin lieneekö hän "Janssonin kiusauksen" esimies jolta kysyttiin neuvoa-antavat?

    VastaaPoista
  7. Minä ostan t-paitoja. Kokemuksen mukaan ainakin Helsingissä järkevä vähimmäiserä painatukseen on vain 20 paitaa. Ne menevät varmasti kuin kuumille kiville.

    Pörri Orava

    VastaaPoista
  8. Poliisilla on ilmeisesti liikaa resursseja kun tällaiseen pelleilyyn on aikaa...

    VastaaPoista
  9. T-paitoja tullaan tarvitsemaan PALJON!

    Tästä jutusta lähtee tieto ulkomaiden tiedotusvälineille.

    Tiedättekö muuten kuka on Suomen Ajatusrikospoliisin esimies.

    Se on sisäministeri Päivi Räsänen.

    Sisäministeri Päivi Räsänen hehkuttaa omassa puheenvuorossaan Uuden Suomen nettisivuilla että näitä samankaltaisia
    "kulttuurinrikastuttajia" joita tuo surullisenkuuluisa ruotsalainen kylpylä oli täynnä, otettaisiin lisää Suomeen ja muihin EU maihin.

    Avuttomat pakolaiset kun pakolaisleireiltä tuodaan tänne Eurooppaan, niin ne muuttuu kuin yhdessä yössä pedoiksi täällä.

    Sisäministerin porealtaaseen mahtuu hyvin näitä "kulttuurinrikastuttajia".

    http://paivirasanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/164021-pakolaisten-uudelleensijoittamista-suoraan-pakolaisleireilta-eu-maihin-tulisi-lisata

    Vankilat ympäri Eurooppaa ovat täynnä näitä "kulttuurinrikastuttajia", mutta lisää pitäisi vielä ottaa
    ilmoittaa sisäministeri Päivi Räsänen.

    http://www.dailystormer.com/uk-muslim-prison-population-doubles-to-27-muslim-mp-blames-it-on-islamophobia/

    Ajatusrikospoliisin kohtalokas paljastus:

    "Enkä minäkään tätä nyt minään vakavana rikoksena pidä, mutta yhteiskuntamme nyt vain tällä hetkellä on niin herkillä näiden rasismiasioiden suhteen, että näistä naulataan jokainen virkamies, joka mahdollista on. Eli toisin sanoen, kädet ovat kovin sidotut. Ainoa liikkumavara jota voin käyttää tässä asiassa on se, että jos poistat linkin, en tee rikosilmoitusta."

    Suomeksi sanottuna:

    Tunnusta ajatusrikos tai saat tuntea nahoissasi.

    Mikäli yhteiskunta on herkässä tilassa siitä syystä että media ym. ovat lietsoneet sellaisen ilmapiirin yhteiskuntaan, ei se oikeuta poliisia vetoamaan tällaiseen "perusteluun". Eikä tuomioistuinta. Muutoinhan poliisi olisi jatkuvasti tempoilevien yhteiskunnallisten, poliittisten suuntauksien ja trendien vankina. Eli rähmällään aina johonkin suuntaan. Tällaiselta poliisilta ja tuomioistuimelta katoaa uskottavuus ja luottamus. Poliisi, yhtä vähän kuin tuomioistuin ei voi eikä saa ratkaista asioita poliittisten linjausten pohjalta. Liikkumavara täytyy aina ottaa. Ei kädet ole sidotut. Mutta jos ne antaa sitoa, silloin ollaan vaarallisella tiellä. Totalitarismin tiellä. Sananvapautta ei voida uhrata mielivallan alttarille.

    On yleinen harhakäsitys että esim. tuomioistuimen kuuluisi edustaa valtiota oikeusjutussa. Näin ei ole. Tuomioistuimen tai poliisin ei kuulu ajaa valtion asiaa vaan oikeuden asiaa! Valtio ja oikeus ovat kaksi eri asiaa. Vaikka valtio(veronmaksajat) maksavat sekä tuomioistuimien tuomareiden että poliisien palkat, ei se saa sitoa viranomaisten vallankäyttöä. Liikkumavara on aina olemassa. Mikäli liikkumavara uhataan estää tai kokonaan poistaa, jonka seurauksena oikeus ei voi toteutua, tällöin poliisin kuuluu käyttää lain heille suomia keinoja palauttaa liikkumavara ensi tilassa. Tarvittaessa voimakeinoin.

    VastaaPoista
  10. Johan tuo kirjoituksesi täyttää avunannon rikokseenkin kun kehotat jakamaan linkkiä.

    VastaaPoista
  11. Ajatusrikospoliisin väite myös todistaa sen miten pihalla he ovat itse myös asiasta, tai eivät piittaa siitä miten TÄRKEÄSTÄ ja yhteiskunnallisesti merkittävästä asiasta on kyse.

    "Kyse kun ei todellakaan ole elämästä tai kuolemasta...

    Kysymyksessä on juuri niskalaukaus kohti koko yhteiskuntaa, ja pistoolia pitää kädessään viranomaiset! Suomalaisen yhteiskunnan ohimolla.

    Näiden nk. viharikoslakien todellinen tarkoitusperä on poliittinen. Niillä juuri tukahdutetaan sananvapaus. Käytännössä lähes mikä tahansa asia voidaan vääntää kieroissa mielissä rasismiksi tai kiihotukseksi kansanryhmää vastaan.

    Viranomaisten toimintaa ei enää voida tulkita muulla tavoin kuin että se on järjestelmällistä vihamielisyyttä Suomen kantaväestöä vastaan.

    Ajatusrikospoliisi toteaa:

    "...yhteiskuntamme nyt vain tällä hetkellä on niin herkillä näiden rasismiasioiden suhteen, että näistä naulataan jokainen virkamies, joka mahdollista on."

    Kuka naulaa, kenen määräyksestä?

    Sisäministeri Päivä Räsänen?

    Poliisiylijohtaja Mikko Paatero?

    Vähemmistövaltuutettu Mikko Puumalainen?

    Ent. valtionsyyttäjä, nykyinen Länsiuudenmaan käräjätuomari Mika Illman?

    Kaikki edelläolevat ovat pyrkineet rajoittamaan
    sananvapautta verkossa sinnikkäästi, demokratian periaatteista, viranomaisen toimenkuvasta ja teknisistä realiteeteista välittämättä.




    VastaaPoista
  12. Juu, voihan kirjoitukseni täyttää rikokseen yllyttämisen - mutta vain, jos linkin jakaminen on rikos. :-)

    VastaaPoista
  13. On se hauskaa katsella kun Markus, aiemmin tunnettu Usenetin röyhkeimpänä typeryksenä ja kaikkien alojen itse itsensä nimittäneenä asiantuntijana, nykäys nykäykseltä vetää itseään vankilaa kohti.

    Se on Markus kuule sillä lailla, että sitten kun menet liian pitkälle tuon nousussa olevan hommasi kanssa, päädyt lopulta vankilaan. Ja sinähän olet juuri niin typerä ja omaa etuasi tajuamaton, että menet soittamaan suutasi jollekin väkivaltaiselle psykopaattimurhaajalle ja selittämään kuinka sinulla on oikeus ja päp-päp-pää. Sellainen kaveri hakkaa sinut siinä paikassa niin muusiksi että jos henki jäisikin niin paljoa iloa siitä ei ole. Haluatko sinä Markus oikeasti kuolleeksi tai groteskiksi raajarikoksi? Sekö sinun tavoitteesi elämässä on?

    VastaaPoista
  14. Otin tekstistäsi kopion ja suoran linkin Youtubeen talteen, myöhempiä "performance-esityksiä" varten!

    VastaaPoista
  15. Täällä odotellaan kuin kuumilla kivillä t-paitoja.

    Saas nähdä, tuleeko tuomio kun pitää päällään tuollaista t-paitaa jossa on linkki Markuksen kirjoitukseen.

    VastaaPoista
  16. Nettipoliisi = Ajatusrikospoliisi

    Netpolice = Thoughtcrime police

    VastaaPoista
  17. T-paitojen pitäisi tulla alkuviikosta, niin päästään katsomaan minkämoisia ovat. Se on aina vähän kysymysmerkki tuollaisissa tuotteissa, että onko lopputuote sitä mitä nettisivu lupaa.

    VastaaPoista
  18. Vitun mätä valtio! Voimia markukselle! Sionisti suomi niin kauan kuin tuon ryhmän annetaan johtaa nykyistä paska suomea mikään ei muutu! Niillä 95% valta suomen poliitikoissa ja poliisissa yms!

    VastaaPoista
  19. nerokasta settiä :D linkkasin eteenpäin, ja tallensin tuon keskustelun poliisin kanssa kiintolevylleni ja pitää kai tulostaakin muistoksi, jos joskus tulevaisuudessa järkevämpinä aikoina poikani voi lukea sen ja ihmetellä kuinka sekaisin piipertäjät ja kommarit olivat maailman saaneet

    VastaaPoista