11. toukokuuta 2011

SAK tavoittelee 1800 euron minimipalkkaa - hullut!

Tämmöisen ulostuksen löysin Ylenannosta. Hulluksi on maailma mennyt. Eivätkö ihmiset, eikä varsinkaan SAK tajua, mitä tuollaisesta seuraa?

Ensinnäkin, mikäli ihmisen tuottaman työpanoksen arvo markkinoilla on 1799 euroa tai sen alle kuukaudessa (eli se hinta, jonka asiakkaat ovat valmiit tuotteista ja palveluista maksamaan), mitä tekee yritys, jos sen pitää maksaa 1800 euroa palkkaa? Irtisanoo tuon työntekijän. Yhdelläkään yrityksellä ei ole varaa pitää tappiota tuottavaa työntekijää. Työttömyys siis lisääntyisi.

Toiseksi, mikä motivoi ihmistä kouluttautumaan ja erikoistumaan, jos kivien potkimisesta kadulla tms. saa 1800 euroa kuussa? Kuka viitsii opiskella lukiota, amk:ta ja valmistua 7 vuoden ekstrakoulutuksen jälkeen vaikkapa sairaanhoitajaksi, joka saa verojen jälkeen vain pari sataa euroa enemmän kuussa listapalkkaa kuin kouluttamaton duunari? Toisin sanoen, työ- ja koulutusmotivaatio vähenee sekä lukuisille aloille iskee työvoimapula.

Kolmanneksi, mitä tapahtuu yleiselle hintatasolle ja taloudelle, kun ihmisille pitää alkaa maksamaan enemmän palkkaa, vaikka heidän työnsä tuottavuus eikä ihmisten hinku ostaa ko. töitä kasva yhtään? Tuhlausta ja tehottomuutta ja tulonsiirtoja, sekä hintatason nousua. Muutkin alkavat vaatimaan lisää palkkaa, jotta erottuvat kouluttamattomien duunarien saamista palkoista...ehkä saavat niitä, ehkä eivät, eli eriarvoisuuskin lisääntyy inflaation lisäksi.

Kuka hullu kannattaa moista? SAK:n ehdotus on varainsiirtoa kaikilta ihmisiltä huonoille tusinatyöntekijöille.

Kaikki työehtosopimusten yleissitovuudet ja minimipalkat jne. tulisi tietenkin poistaa ja ammattiyhdistysten erityisoikeudet poistaa. Kun tähän vielä yhdistettäisiin vähintäänkin vastikkeettoman työttömyys- ja sosiaaliturvan alasajo, niin hyödyt olisivat valtaisat. Työn palkkaus määräytyisi ihmisten vapaaehtoisten kuluttajavalintojen perusteella markkinaehtoisesti. Mikäli Eskon työstä ei ole kukaan valmis vapaaehtoisesti maksamaan Eskon pyytämään summaa, Eskon sietäisi joko myydä työtään halvemmalla tai vaihtaa alaa. Näin sen mennä pitää, eikä niin, että joku muu pakotetaan maksamaan Eskolle Eskon pyytämä summa rahaa.

Seurauksena olisi käytännössä täystyöllisyys, koska yritysten kannattaisi AINA palkata lisää työvoimaa ja kilpailuttaa työsopimuksia ja työntekijöitä keskenään. Palkkaerot kasvaisivat, eli parhaat ja kysytyimmät työntekijät saisivat enemmän palkkaa ja huonot työntekijät saisivat vähemmän palkkaa. Tämä motivoisi työntekijöitä kouluttamaan itseään sekä paiskimaan paremmin töitä lusmuilun sijaan. Työttömyyden merkittävä vähentyminen puolestaan vähentäisi radikaalisti sosiaalimenoja sekä lisäisi valtion verotuloja(kin), talouden tervehdyttämisestä puhumattakaan.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Olen samaa mieltä siitä, että 1800 euron minimipalkka kuulostaa melko korkealta. Täytyy tietysti huomioida, että tuo taitaa koskea vain "päteviä" työntekijöitä eli niin kuin artikkelissakin sanotaan, se olisi työehtosopimusten mukainen alin taulukkopalkka. Mistään kivien potkimisesta sitä ei tietysti saa. Mutta tästä huolimatta se kuulostaa melko korkealta, jos se tosiaan olisi ehdoton minimi mistä tahansa työstä.

Anonyymi kirjoitti...

Taas on Jansson tulkinnut asian väärin.

Anonyymi kirjoitti...

Jansson on palkkaamassa ihmisiä potkimaan kiviä? Tietenkin sellaista voi yrittää, mutta saattaa joutua maksamaan enemmän kuin 1800 kuussa niin typerästä hommasta.