8. joulukuuta 2010

Assange, feminismi ja kaksinaismoralismi

Sen enempää palaamatta tähän ja tähän kirjoitukseeni, pohditaan asian eettistä puolta.

Assangea syytetään siitä, että hän harrasti seksiä ilman kondomia Anna Ardinin ja Sofia Wilenin kanssa. Se, että Anna Ardin on radikaalifeministi ja kirjoittanut "Seven Steps to Legal Revenge", jossa yksityiskohtaisesti neuvotaan, miten viranomaiset voi usuttaa vihamiehensä (esimerkiksi pettäneen miehen) kimppuun, ei nyt ole olennaista. Se, että Ardin ja Wilen ryhtyivät usuttamaan poliisia Assangen kimppuun vasta kun heille kävi ilmi, että Assange käytti heitä ns. yhden illan panona, ei nyt ole olennaista. Eikä sekään, että ilmeisesti Anna Ardinilla on kytköksiä CIA:han, jolla puolestaan on melkoisesti hampaankolossa Assangea kohtaan. Sofia Wilen puolestaan on Anna Ardinin ystävä ja Wikileaksin lehdistötilaisuudessa(kin) palvoi Julian Assangea. (Molemmat näkyvät tällä videolla.) Leikitään, että nämä asiat ovat täysin sattumaa ja merkityksettömiä pikkuseikkoja. Keskitytään nyt eettiseen puoleen.

Assange harrasti siis seksiä ilman kondomia kahden eri naisen kanssa (ei samaan aikaan sentään), ilman aikeita pidempiaikaiseen suhteeseen. Naiset olisivat halunneet hänen käyttävän kondomia ja ilmeisesti hän käyttikin aluksi, ennen kuin kondomi meni rikki tai Assange otti sen pois. TÄMÄ on se Assangen "rikos", jonka vuoksi hänet on Interpol etsintäkuuluttanut ja hänet on nyt otettu kiinni ja hänen sivustonsa ja rahoituksena on katkaistu kaiken tämän seurauksena.

Okei, okei...

Eikös ole sanottu, miehille ainakin, että "Jos harrastat seksiä, vaikka käyttäisitkin ehkäisyä, otat aina riskin siitä, että nainen tulee raskaaksi." ja "Jos et halua ottaa riskiä, että joudut vastuuseen raskauden tai sukupuolitaudin muodossa, älä harrasta seksiä lainkaan"?

MIKSI TÄMÄ SAMA EI PÄDE NAISIIN?

Miksi mies voi joutua vastuuseen (esim. elatusmaksut lapsesta tai sukupuolitauti) siitä, että itse jättää ehkäisyä käyttämättä tai hänen valitsemansa ehkäisymenetelmä pettää JA siitä, että nainen jättää ehkäisyä käyttämättä tai hänen valitsemansa ehkäisymenetelmä pettää? Miten ehkäisyn käyttämättömyys tai pettäminen voi aina olla vain ja ainoastaan miehen vika? Miksi miehiä kehoitetaan aina käyttämään kondomia, koska nainenhan voi "unohtaa" ottaa e-pillerin, mutta naisia ei kehoiteta käyttämään kondomia? Eikö naisilla ole mitään vastuuta ehkäisyyn ja seksin harrastamiseen liittyen?

MIKSI NAINEN EI JOUDU INTERPOLIN JAHTAAMAKSI, JOS HÄN "UNOHTAA" OTTAA E-PILLERIN TAI MUUTOIN LAIMINLYÖ EHKÄISYN, VAIKKA ONKIN ENSIN VAKUUTTANUT MIEHELLE KÄYTTÄVÄNSÄ EHKÄISYÄ?

Anna Ardin ja Sofia Wilen:
- Miksi harrastitte ylipäätään seksiä, jos ette halua ottaa riskiä raskaudesta tai sukupuolitaudista?
- Miksi ette edes itse huolehtinut ehkäisystä (naisten kondomejahan on olemassa), jos ette halunneet luottaa Assangeen siltä osin?

On ilmeistä, että Assange on astunut taitavasti laadittuun ansaan, johon naiset ovat hänet seksiä käyttämällä houkutelleet. Ruotsin miesvihamieliset, feministien laatimat paskalait antoivat tähän erinomaisen mahdollisuuden, koska ne kriminalisoivat jo vapaaehtoisen seksin harrastamisenkin, mikäli nainen vain tulee myöhemmin katumapäälle, eikä kondomia ole käytetty. Ansan laukeaminen on antanut läpimädille viranomaiskoneistoille sitten tekosyyn hyökätä Assangen kimppuun, jotta ne voivat vaientaa hänet ja hänen paljastuksensa.

Kuinka monta "ei käyttänyt kondomia, siispä syyllistyi rikokseen" rikollista muuten tiedätte, joita oikein Interpolin voimin jahdataan pitkin Eurooppaa? Niinpä. Miettikääpä sitäkin.



Päivitetty 9.12. klo 04:40, lisätty toisenkin naisen nimi, yhteystiedot ja videolinkki

12 kommenttia:

Jarkko kirjoitti...

Assangea syytettään myös raiskauksesta, jonka takia hänestä interpoliin ilmoitus tehtiin.

Markus Jansson kirjoitti...

> Assangea syytettään myös
> raiskauksesta, jonka takia hänestä
> interpoliin ilmoitus tehtiin.

Lähde kiitos.

Anonyymi kirjoitti...

Sinä se vaan jaksat kohkata CIA:n tsuppari Assangen puolesta. Tässä on menossa false-flag operaatio, jolla perustellaan sananvapauden ja internetin käyttöä rajoittavien lakien läpimenoa. Luulisi sinun käsittävän, mutta ei! Koko kirjoittelusi näyttää olevan pelkkää oman egon pönkitystä

Markus Jansson kirjoitti...

> Sinä se vaan jaksat kohkata
> CIA:n tsuppari Assangen
> puolesta. Tässä on menossa false-
> flag operaatio, jolla
> perustellaan sananvapauden
> ja internetin käyttöä
> rajoittavien lakien läpimenoa.

Mahdollista, mutta mielestäni epätodennäköistä. Tähänkään mennessä viranomaiset ja poliitikot eivät ole tarvinneet mitään järkiperusteluita netin kurittamiseksi. Netistä ja asioista perillä olevat ihmiset joka tapauksessa vastustavat netin rajoittamista ja tietämättömät hölmöt eivät edes välitä mitään...joten mitä tämä Assangen tapaus oikeastaan tältä osin muuttaa? Ei mitään.

Anonyymi kirjoitti...

Kun jonkun maan valtiovalta järjestää näyttävän "ajojahdin", kertoo kuinka "ihmisten turvallisuus vaarantuu" jne. "vuodon" takia, käynnissä on ilmiselvä yleisen mielipiteen muokkaus. Valtioden "paheksuntaa" myötäilevät pölkkypäät ovat sitten valmiita luopumaan oikeuksistaan (toki muutenkin suurin osa on vaihtanut vapautensa harhaturvallisuuteen, tai jopa bisseen!). Oli aika, jolloin pidin sinua asiasällinä, vaan ei enää: tervemenoa vaan, tahdissa paskaan astumaan! Pelaat arvostelemasi joukkueen pussiin.

Anonyymi kirjoitti...

Olisiko nuo "järkiperusteet" netin kurittamiseen piilotettu sinulta? Rajaton valta, rajaton kontrolli, arvostelun estäminen, vallan ja aseman säilyttäminen? Voisiko olla, mitä luulet? Mielipide on kuin persereikä, jokaisella on yksi.

Anonyymi kirjoitti...

Odotan innolla mitä vikileaks paljastaa suomen ja ruotsin välisistä keskusteluista, koskien pakkoruotsia suomessa.

Asiahan on sen verran kovan luokan bisnestä ruotsin hyväksi, että olisi kiva tietää millä kaikilla konsteilla ruotsi suomea kiristää? ja keillä politiikoilla on lusikkansa pahimmassa sopassa?

Anonyymi kirjoitti...

Niin, toisen naisen lakimies kai esitti oikeudessa Lontoossa tiistaina että Assange olisi käyttänyt naista hyväkseen tämän nukkuessa. Pidätkö tätä raiskauksena?

Oikeus selvittänee mahdollisuuksien mukaan mitä on tapahtunut - olisiko kohtuutonta olla esittämättä spekulaatiota faktana ennen kuin tuomarin nuija pamahtaa? Ymmärrän toki että meuhkaaminen on hauskempaa.

Anonyymi kirjoitti...

Aijuu, lähteenä vaikkapa tämä AP:n juttu.

Anonyymi kirjoitti...

Wikileaksin paljastukset perustuvat tietääkseni vain amerikkalaisperäisiin lähteisiin eli am. lähetystöjen viesteihin emämaahan ja takaisin. Erästä herra Manningia epäillään vuotojen lähteeksi.

Wikileaksillä ei liene mitään tietoja esim. Suomen ja Ruotsin välisestä tietojen vaihdosta diplomaattien tai lähetystöjen keksekn.

Markus Jansson kirjoitti...

> Assange olisi käyttänyt naista
> hyväkseen tämän nukkuessa.
> Pidätkö tätä raiskauksena?

Seksuaalisena hyväksikäyttönä ehkä enemmänkin. En kylläkään ole löytänyt mitään tietoa, että Assangea epäiltäisiin raiskauksesta, vaan ainoastaan tuosta "seksistä ilman kondomia".

> Oikeus selvittänee
> mahdollisuuksien mukaan mitä on
> tapahtunut - olisiko kohtuutonta
> olla esittämättä spekulaatiota
> faktana ennen kuin tuomarin
> nuija pamahtaa?

On, niin kauan kuin jokaista samasta teosta kuin Assange epäiltyä ei Interpolin toimesta etsintäkuuluteta ja heidän yritystensä rahahanoja väännetä kiinni painostuksen vuoksi.

Anonyymi kirjoitti...

Aivan samaa mieltä. Mies voi joutua vahingossa siitetyn lapsen elatusvelvolliseksi, häntä voidaan syyttää jälkikäteen raiskauksesta jos naisen mieli muuttuu ja kaikkea muuta paskaa. Sen sijaan mies ei voi vaatia isyyttä ilman naisen suostumusta. Miehen siis pitää miettiä aina miljoona asiaa ennen kuin hyppää petiin, sukupuolitautien lisäksi. Miksei naisella ole mitään vastuuta?
Tämä on luonut vielä ammattikunnan helppoheikkejä jotka jakavat julkkiksille pimpsaa helpon rahan ja julkisuuden toivossa. Nyky-yhteiskunta tuntuu vielä suosivan tällaista moraalitonta toimintaa.