1. lokakuuta 2009

Mediamaksu - korjaan - Yleisradiomaksu tulee

Kirjoitin aikaisemmin blogiini mediamaksusta. Koska nyt Yleisradiomaksu ilmeisesti tulee voimaan 2012, lienee paikallaan hieman palata tähän järjettömyyteen.

Sen enempää itseäni toistaakseni muistutan, että maksu on järjetön, koska samalla logiikalla pitäisi kaikilta alkaa periä "sanomalehtimaksua" ja "automaksua" ja "VR-maksua" sekä tietysti "internet-maksua". Siis täysin riippumatta siitä, käyttääkö joku sanomalehtiä tai ajaako VR:n junilla. Aivan umpihullua touhua ja avaa taas lisää ovia uusille piiloverotuksen mahdollisuuksille kun mitä tahansa maksua voidaan perustella sillä, että "sinulla on mahdollisuus käyttää tätä palvelua". Maksu pitäisi periä vain niiltä, jotka oikeasti käyttävät kyseistä palvelua ja siinä mittakaavassa, jossa palvelua käytetään. Jos rahaa ei sillä tavalla heru tarpeeksi, lienisi Yleisradion aika supistaa rajusti toimintaansa tai muokata sitä vastaamaan paremmin kuluttajien tarpeita.

Itseäni alkoi tympiä nyt etenkin se, että maksu on suunniteltu talouskohtaiseksi. Mikä helvetin järki tässä on? Verotuskin on henkilökohtaista. Automaksut autokohtaisia. Mikä järki on laittaa Yleisradiomaksu talouskohtaiseksi?

Yksinasuva ihminen, kuten vaikkapa minä, joutuu maksamaan koko potin ihan yksikseen, vaikka ei käyttäisi Yleisradion palveluita lainkaan. Sen sijaan monihenkinen perhe, joka käyttää valtavasti Yleisradion palveluita, joutuu maksamaan summan vain kerran. Pariskuntakin joutuu maksamaan summan vain kerran. Kyseinen maksumuoto siis aivan selkeästi syrjii yksinasuvia ihmisiä. Ikäänkuin siinä ei olisi tarpeeksi vääryyttä jo sinällään, että sinkut joutuvat maksamaan mielipuolisissa veroissaan lapsiperheiden lasten koulutukset, sairaanhoidon, työttömyyskorvaukset, kodinhoidontuet, lapsilisät, tarhamaksut ja tietysti suurempaa asuntoa varten asuntolainan korkovähennykset sun muutkin!

Maksu on tyhmä. Tarpeeton. Epäoikeudenmukainen. Mutta tapa, jolla se on määritelty ja jolla se peritään, on sitäkin tyhmempi ja epäoikeudenmukaisempi. Jos jotain maksua muka pitäisi kerätä väkisin, eikä sitä verovaroista voisi kustantaa, niin maksu pitäisi tietysti maksaa per henkilö.

Kuten jo aiemmin sanoin, en aio maksaa tuota maksua ikinä vapaaehtoisesti. Viekööt oikeuteen ja ulosoton kautta sitten. EVVK. Toivottavasti mahdollisimman moni tekee saman ja viranomaiset saavat ihmetellä ja haaskata kasapäin verovaroja noiden maksujen keräämiseen, saaden samalla nenilleen kuten heidän kuuluukin saada. Suosittelen jälleen kerran kaikille, että he irtisanovat ihan protestin vuoksi televisiomaksunsa välittömästä tästä linkistä. Rahaa säästyy ja signaali on selvä, eikä siitä koira perään hauku.


PS. Lisätty ihan ilkeyttäni Yleisradion sivuilta luvatta kopioitu kuva otsikkoon.

7 kommenttia:

  1. divide et impera - demokraattisesti marssimme kohti autoritaristista sosialismia...
    mitä ei voida kieltää, sitä oikeutta epäsuorasti vesitetään, valistetaan tai verotetaan lisää, jos kaikkea ei voida sosialisoida, keksitään kaikkia julkisia palveluita mitkä pitää kaikkien pitää maksaa ja vieläpä ottaa vastaan, mitä voi vielä sanoa on huomenna sananvapauden rajojen ylittämistä tai tekijänoikeuksien loukkaamista... edes mare libris kansainvälisillä vesillä ei ole enää voimassa

    VastaaPoista
  2. Yleisradiomaksu on siinäkin mielessä todella törkeä, että kyseessä on tavallaan "henkivero".

    Niille, jotka kuitenkin aikovat maksaa sen, niin suosittelen 7vaikka 5 senttiä ylimääräistä. Laki vaatii, että ylimennyt osuus palautetaan. Jos vaikkapa 10 000 ihmistä maksaa vähän ylimääräistä, niin Ylelle tulee todella valtavat kustannukset noiden rahojen takaisin maksamisesta.

    VastaaPoista
  3. Mielestäni YLE-maksu lepää aivan samalla moraalisella perustalla, kuin mikä tahansa muu vero tai veronluonteinen maksu.

    Kun kerran aseella uhataan, niin maksettavahan se sitten on.

    Sekä maksu että tarjottu palvelu ovat yksilön etujen vastaisia, joten siitä ei silloin kannata edes yrittää keskustella järkiperäisesti.

    Kannattaa vaan unohtaa se ja jatkaa elämää onnellisena siitä, mitä vielä on jäljellä. Meillä on vain yksi elämä, joka kannattaa käyttää johonkin muuhun, kuin toisten säännöillä taistelemiseen. Parasta vastarintaa on se, että on itse onnellinen ja sisäisesti vapaa.

    VastaaPoista
  4. http://www.adressit.com/mediamaksu

    VastaaPoista
  5. "Mielestäni YLE-maksu lepää aivan samalla moraalisella perustalla, kuin mikä tahansa muu vero tai veronluonteinen maksu."

    Olen eri mieltä, koska muita veroja ei tarvi maksaa ellei ole tuloja. Toki YLE-maksunkin voi viedä sossuun maksettavaksi, mutta siitä koituu vaivaa.

    VastaaPoista
  6. Kannattaa vaan unohtaa se ja jatkaa elämää onnellisena siitä, mitä vielä on jäljellä.

    Tätä parempi on eräs dualistinen strategia eli jos on suuret intressit julkisuuskuvallisesti myötäillä niin sitten niin... jos ei... no...

    VastaaPoista
  7. Ikivanhaan topikiin kommentoin, mutta:

    Mikä ihmeen rangaistus se on, että kun sattuu syntymään Suomeen ja tykkää asustella täällä kun kaverit ja sukulaiset asuu täällä myös, niin sitten minun siitä ilosta pitää maksaa televisiosta. Minun viihteeni on kirjastossa ja tietokoneella, televisio-ohjelmat eivät ole kiinnostaneet piiiitkään aikaan. Miksi ihmeessä suomalaiset näin sidotaan yhteen ainoaan harrastukseen, aivot turruttavaan television vahtaamiseen? Pakkohan sitä on katsoa, ettei tulisi aivan raiskattu ja hyväksikäytetty olo.

    Mielestäni tästä hyvästä voisi myös säätää pakkosakkolain, kun kaikkihan me varmasti jotenkin rikotaan lakia. Puhutaan kännykkään ajaessa ilman hands freetä tai ajetaan polkupyörällä ilman kypärää tai piratisoidaan ohjelmia. Voisi myös lisätä tienkulutuslain, kaikille pakkomaksu kun kengät kuluttavat tietä, valtion omaisuutta!

    VastaaPoista