15. lokakuuta 2009

Ulkomaalaiselle huijarille tuhansien eurojen sosiaalituet kuukaudessa - KKO hyväksyy!

Mikko Ellilä kirjoittaa blogissaan KKO:n tekemästä päätöksestä, jonka mukaan esimerkiksi nimen ja tietojen valehtelu Suomen viranomaisille, aiheeton turvapaikka- ja perheenyhdistämyshakemus ja niiden pohjalta nostettu sosiaaliturva ei ole Suomessa rikos.

Nyt on mokuintoilijoiden ja dhimmienkin vaikea alkaa kiistämään ja selittelemään, että on valhe, että maahanmuuttajat saavat hirveitä summia sosiaaliturvaa, koska tässä tapauksessa kaikki nämä tiedot tulevat suoraan suden suusta: KKO:n omasta päätöksestä ja oikeudenkäyntiasiakirjoista, joten ne pitävät varmasti paikkaansa.

"Etiopialainen maahanmuuttajanainen on saanut nettotuloja yhteensä 55723 euroa. Kun rahan jakaa keskimäärin kuukausille, tulee siitä 2570 euroa kuukaudessa. Huomioitakoon, että aluksi hänellä oli vain yksi lapsi. Vuoden tuloksi tulee 30840 euroa netto. 

Tänä vuonna 2009 ansaitakseen kolmen lapsen äitinä tuon määrän, pitää palkan olla vuodessa 44400 euroa eli 3700 euroa kuukaudessa. Kun palkasta maksetaan vero ja työeläkemaksu, käteen jää Helsingissä sama summa. Vuoden 2002 verotilastojen mukaan ylimpään tilastoituun tuloluokkaan eli yli 200000 markkaa (siis yli 33600 euroa) kuuluvia veronmaksajia oli 10,6 %. Tapauksen nainen siis kuului Suomen suurituloisten joukkoon."

Olen sanaton.

Huomatkaa, että tuohon lukuun eivät sisälly esim. asumistuet, joita voi tuossa tapauksessa saada tuhatkunta euroa kuukaudessa. Niin ikään noihin laskuihin eivät sisälly ne tulot, joita maahanmuuttajien kotouttamisesta ja turvapaikanhakijoiden vastaanotosta annetussa laissa tarkoitetuin tavoin maksettiin. Todellinen luku per kuukausi on siis luultavasti jotain 3500-4000 euroa kuukaudessa.

Miten on mahdollista, että Suomen veronmaksajat laitetaan maksamaan yli kolme ja puoli tonnia kuussa huijarille, joka loisii sosiaaliturvajärjestelmällämme, rikkoo lakejamme, harhauttaa viranomaisia eikä tee päivääkään oikeata työtä? Miten on mahdollista, että ylipäätään sosiaalitukia voi saada paljon enemmän kuin mitä edes ylempään keskiluokkaan kuuluva ihminen voi työtä tekemällä tienata rahaa itselleen?

Miten on mahdollista, että KKO tekee moisen päätöksen tuollaisilla perusteluilla? Miten on mahdollista, ettei kyseisiä henkilöitä karkoiteta välittömästi takaisin lähtömaihinsa ja peritä heiltä takaisin niin paljon aiheettomasti nostettuja tukia kuin mahdollista? Miten KKO voi kumota käräjäoikeuden ja hovioikeuden päätökset ja tehdä itse noin mielipuolisen päätöksen? Koskahan joku saa tarpeekseen KKO:n toiminnasta ja menee ja tekee selvää KKO:n ylipalkkaisista tuomareista, joiden mielestä ympärileikkauskaan ei ole rikos?

Vai ovatko suomalaiset todellakin niin tyhmiä, etteivät tajua, miten paljon heidän omat virkamiehensä, oikeuslaitoksensa ja poliitikkonsa kuppaavat ja kusettavat heitä?


PS. Lisätty kiihotusta herättävä kuva ihan huvin vuoksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti