14. kesäkuuta 2009

Asuntokupla puhkeaa ja valtio sekoilee

Kirjoitin reilu puolisen vuotta sitten asuntomarkkinahullutuksesta, todeten, että kohta alkaa pudotus. Asuntojen hinnat ovat nousseet järjettömiksi, mutta hyväuskoiset ihmiset ovat niitä silti ostaneet hulluna, täysin välittämättä talouden reaaliteeteistä. Asuntojen korkea hinta johtui (ja yhä johtuu) paljolti valtion ja kuntien typerästä asunto- ja työvoimapolitiikasta. Tietysti rahoitusmarkkinoiden hullutus ja sen puhkeaminen on oman osansa tuonut nyt tämän asuntokuplankin puhkeamiseen.

Missä nyt sitten ollaan asuntomarkkinoiden kohdalta? Miltä näyttää?

Taloussanomien mukaan omakotitalojen hinnat ovat pääkaupunkiseudulla tulleet alas 14% tänä vuonna ja koko maassa on pudotusta ollut kaikkien asuntojen hinnoissa keskimäärin yli neljä prosenttia. Oma käsitykseni on, että kohta putoavat hinnat muuallakin reilusti, koska asuntomarkkinahullutuksen puhkeaminen alkaa suurimmasta mätäpaiseesta ja etenee siitä muualle Suomeen. Pankit itse varautuvat jo siihen, että asuntojen hinnat putoavat koko tämän vuoden aikana peräti 22% ja ensi vuonna 14%.

Tehdäänpä pientä laskua taas kerran, mitä tämä tarkoittaa.

Matti ja Maija Möttönen ostivat 250000 euron omakotitalon viime vuoden lopulla. Vuoden 2011 alussa tämän 250000 euron asunnon arvo on siis siinä 160000 euron kieppeillä. Mikäli asunto joudutaan tuossa tilanteessa myymään, vaikka Matin saatua kenkää metalliteollisuudesta, niin hinta voi olla selvästi tuotakin alhaisempi, jos pakkolomat sun muut ovat jo ajaneet Matin ja Maijan talouden niin ahtaalle, että kämppä pitää pikapikaa myydä. 150000 voi siis olla tuon kämpän arvo.

Jos jätetään huomioimatta se mitätön summa, minkä Matti ja Maija ovat asuntolainaansa ehtineet lyhentää tuossa vaiheessa (jos ollenkaan), niin voi todeta, että vuoden 2011 alussa Matti ja Maija ovat ilman taloa ja heillä on 100000 euron velat, jotka juokset muutaman prosentin korkoa joka vuosi. Kaikki tämä siksi, että he ostivat asuntomarkkinahullutuksen aikana ehdoin tahdoin ylihintaisen talon, vaivautumatta ajatella asioita ja ottamatta selvää mitä maailmalla tapahtuu.

Tietysti asiaan liittyy paljon epävarmuustekijöitä. Mikäli taloa ei tarvitse myydä, Matti ja Maija eivät jää talotta ja velkaorjuuteen, vaan ainoastaan joutuvat maksamaan hitosti pidempään lainaansa kuin mitä muuten joutuisivat. Mikäli talo on ostettu suurimmasta asuntomarkkinoiden mätäpaiseesta, eli pääkaupunkiseudulta, voi pudotus olla huomattavasti jyrkempikin ja toisaalta, jos talo on jostain muualta, se voi olla pienempi. Mutta ymmärrätte varmasti ns. pointtini.

Pohtikaapa muuten, kuka hävisi ja kuka voitti, koska raha ei katoa savuna ilmaan? Kun sen hoksaatte, niin, alatte päästä jyvälle myös toisesta tavasta, millä rahvasta höynäytetään.

Yksi asuntokuplaa entisestään puhkaiseva juttu voi olla jatkossa se, että työmatka-autoilun verovähennys voidaan ehkä jatkossa kokonaan poistaa. Nykyiselläänhän työ- ja asuntomarkkinoita, sekä tietysti kerrannaisvaikutusten kautta koko taloutta vääristää työmatkakulujen verovähennysoikeus. Niin, kuten vääristää myöskin asuntolainan korkovähennysoikeus. Ai miten?

Tällä hetkellä kaikki veronmaksajat maksavat enemmän veroja siksi, että jotkut ihmiset ostavat kalliita asuntoja kaukana työpaikastaan ja sitten kulkevat (omalla autolla yleensä) työmatkansa. Kaikki siis maksavat ja vain jotkut hyötyvät. Kyse on siis, kuten kaikissa tukimuodoissa aina ja väistämättä on, tulonsiirroista koko kansalta pienelle osalle kansaa.

Ilman näitä tukia Matti Möttönen ei asuisi Espoossa ja ajaisi joka päivä autollaan Helsingin keskustaan töihin, ei ainakaan nykyisellä palkallaan. Se ei olisi hänelle kannattavaa. Hän muuttaisi muualle asumaan, asuisi halvemmin tai tinkisi muista kulutustottumuksistaan. Tällä olisi tietysti vaikutusta koko markkinaketjuun, kun näitä Möttösiä on Suomessa 5+ miljoonaa. Vaikutukset eivät kuitenkaan lopu tähän, eivät suinkaan.

Möttönen voisi myös vaatia enemmän palkkaa, jotta hän voi jatkaa töitään Helsingin keskustassa. Firma joko alkaisi veloittaa enemmän tuotteistaan asiakkailtaan tai ei voisi maksaa Möttöselle lisää palkkaa (jolloin Möttönen luultavasti suksisi kuuseen ja firma ei toimisi). Nyt tuleekin se jännä vaihe. Firma ei voi pakottaa asiakkaitaan maksamaan siitä, että Matti Möttönen saa asua kalliilla Espoossa ja ajaa joka päivä Helsingin keskustaan töihin. Suomen valtio voi pakottaa veronmaksajat tähän, mutta firma ei voi pakottaa asiakkaitaan tähän. Tämä on nyt se olennainen ero sen suhteen miten markkinat toimivat ja miten sosialismi kuten Suomen valtio toimii.

Firman asiakkaiden pitää itse päättää, haluavatko he maksaa enemmän ko. firmalle vai siirtyvätkö vaikkapa jonkun Kehä 3 ulkopuolella sijaitsevan, siten edullisemman, firman asiakkaiksi. Tällä puolestaan on vaikutusta siihen, kannattaako firmaa pitää keskustassa vai kauempana. Tällä puolestaan on vaikutusta siihen, tarvitseeko ja kannattaako ajaa keskustaan saakka töihin vaiko ei. Loppupeleissä kyse on siis firman asiakkaiden vapaaehtoisesta valinnasta siitä, haluavatko he maksaa Möttöselle enemmän siitä hyvästä, että saavat Möttösen firman palvelua Helsingin keskustassa vaiko eivät. Firman asiakkaat itse pohtivat tuota asiaa kukin omalta kannaltaan ja tekevät sen mukaan järkevän johtopäätöksensä omilla rahoillaan omasta vapaasta tahdostaan ja siksipä päätös onkin niin pirun hyvä. Kuten sanoin, valtio ei toimi näin, vaan pakottaa kaikki noudattamaan omia säätelyitään ja ryöstää rahat Möttöselle kaikilta kansalaisilta verojen muodossa.

Joko alatte hahmottamaan, miten kuvio menee ja miksi tuet vääristävät tätä tilannetta täysin perverssiksi?

Todellista tasapainoa ja järkeä siihen, missä firmaa kannattaa pitää, paljonko veloittaa työstä ja paljonko maksaa palkkaa ja paljonko maksaa asunnostaan, ei voi olla, kun valtio sekoittaa pakkaa mielipuolisilla ja mielivaltaisesti muuttuvilla tukimuodoillaan. Tehdään hukkainvestointeja, jotka paljastuvat viimeistään, kun valtio muuttaa tukeaan tai markkinoiden reaaliteetit iskevät vasten kasvoja.

Rautalankaesimerkkinä todettakoot, että jos veronmaksajat maksavat tukia siihen, että ihmiset käyvät helikopterilla Rovaniemellä töissä Turusta käsin, niin ihmisiä alkaa käydä helikopterilla Rovaniemelle töissä Turusta käsin. Jos veronmaksajat eivät maksaisi noita tukia, kukaan ei olisi niin hullu, että omilla rahoillaan lentelisi helikopterillä Turku-Rovaniemi väliä työnsä vuoksi. Miksi ei? Koska siinä ei ole mitään järkeä, se on ihan aikuisten oikeasti taloudellisesti kannattamatonta touhua. Aivan kuten ei ole järkeä käydä töissä suurkaupungin keskustassa reilun tunnin työmatkan päästä - jos valtio ja kunnat eivät vääristelisi markkinoita sekaantumalla niiden toimintaan käyttäen pakkoa ja ryöstöä.

Lisää rautalankaa voidaan antaa, kun kerrotaan, että työpaikkaa Rovaniemellä ei olisi, mikäli verovaroja ei käytettäisi banaaninviljelyyn Rovaniemellä. Tietenkään Rovaniemellä ei kukaan selkopäinen ikipäivänä viljelisi banaaneita omilla rahoillaan, koska se on tehotonta, typerää, tuottamatonta näpertelyä väärässä ilmastossa. Mutta kun veronmaksajat tarpeeksi tukia maksavat, niin aivan varmasti joku alkaa viljellä banaaneja Rovaniemellä ja joku käy siellä töissä Turusta saakka helikopterilla. Tietenkään siinä ei ole mitään järkeä, mutta eihän missään ole, mihin verovaroja käytetään ja mitä valtion tai kuntien toimesta säädellään.

Jos toiminnassa X olisi järkeä, se ei tarvitsisi euroakaan verovaroja toimintansa tueksi. Kaikki toiminta, mikä tarvitsee veronmaksajien tukia toimiakseen, on järjetöntä rahan ja resurssien haaskausta. Ajatelkaa tätä pieni hetki.

En voi kyllä käsittää, mikä into ylipäätään on tehdä tulonsiirtoja niiltä tahoilta, jotka toimivat fiksusti ja tienaavat, niille, jotka eivät toimi fiksusti ja tuhlaavat? Mitä sillä kuvitellaan saavutettavan? Vai ovatko poliitikot vain niin tyhmiä, että eivät tajua perusasioitakaan talouden toiminnasta? Mikko Ellilä kirjoittikin tästä asiasta jo aiemmin blogissaan.



PS. Nyt Matti Vanhanen on ehdottanut, että verotusta pitäisi nostaa useita prosenttiyksiköitä, jotta valtio ja kunnat voivat lamasta huolimatta jatkaa tehotonta toimintaansa entiseen malliin, onneksi sentään Kokoomus on todennut, että on elettävä suu säkkiä myöden ja leikattava menoja. Hienoa, jotain toivoa sentään!

8 kommenttia:

  1. Hienoa Marcus!
    Sä pidät mielenkiitoista blogia, ainut jota tavallinen työläinen jaksaa lukea. Olis mukava tavata joskus kasvisherkkujen kanssa, eh... meinaan kaljatkin tehdään kasviksista. Jatkoa!

    VastaaPoista
  2. Kohtuullisen näköalatonta pohdintaa taas mieheltä, jolle yritys- ja kansantalous ei selvästikään ole ihan erikoisalaa.

    Helsinki on tiuhaan majoitettu, koska koko ajan kansainvälisemmät pääkonttorit joutuvat sinne muuttamaan. Suomessa työntekijän ylläpito on muutenkin kallista ja eri matkaetujen myöntäminen on vain hidasta pyristelyä sitä vastaan, että nämä firmat pakkaisivat kassinsa ja veisivät veronsakin muualle. Matka-avustus ei kannusta taloudellisesti matkustamaan mistään helvatun Mikkelistä Helsinkiin, koska se on silti kalliimpaa kuin Helsingistä matkustaminen. Työpaikkoja taas ei Mikkelistä löydy, etenkään korkeasti koulutetuille.

    Asunnon osto on aina optiokauppaa ja kuplan kohoamiseen ovat syypäinä yhtälailla pankit kuin sen asiakkaatkin, joten kusetuksesta voivat puhua vain ne, jotka eivät osaa tuota optiota seurata edes vähäisintä vertaa. Jos maksoi kaksiosta Helsingissä 300k€, niin saa syyttää itseään, koska asunnon ostopäätöstä voi lykätä noin kymmenellä eri keinolla.

    Tuohon kultakantajuttuusi en viitsi edes kommentoida sen sisältäessä niin monta aukkoa. Perusvirheenä on kullan hinnan määräytyminen, joka on tuossa teoriassa ilmeisesti aina vakio. Kullan hintaan voi vaikuttaa jopa yksityinen henkilö ja silloin on varmaa, että siihen nojaava systeemi saa jaloilleen ja kovaa.

    VastaaPoista
  3. > Helsinki on tiuhaan
    > majoitettu, koska koko
    > ajan kansainvälisemmät
    > pääkonttorit joutuvat
    > sinne muuttamaan.

    Valitsevat itse, että muuttavat sinne. Pakkoa ei ole, toisin kuin verot.


    > matkaetujen myöntäminen
    > on vain hidasta
    > pyristelyä sitä vastaan,
    > että nämä firmat
    > pakkaisivat kassinsa ja
    > veisivät veronsakin
    > muualle.

    Nimenomaan. Ongelma ei tuolla tavalla poistu, vaan edellyttäisi muita toimenpiteitä.


    > Matka-avustus ei kannusta
    > taloudellisesti
    > matkustamaan mistään
    > helvatun Mikkelistä
    > Helsinkiin, koska se on
    > silti kalliimpaa kuin
    > Helsingistä
    > matkustaminen.

    Kaukaa joka tapauksessa kannustaa matkustamaan töihin. Se ei ole hyvä asia ympäristön eikä veronmaksajien eikä talouden kannalta.


    > Perusvirheenä on kullan
    > hinnan määräytyminen,
    > joka on tuossa teoriassa
    > ilmeisesti aina vakio.

    Ilmeisesti? Eli et tunne koko asiaa, joten miksi kommentoit sitä?


    > Kullan hintaan voi
    > vaikuttaa jopa yksityinen
    > henkilö ja silloin on
    > varmaa, että siihen
    > nojaava systeemi saa
    > jaloilleen ja kovaa.

    Nykyään rahan hintaan vaikuttaa pieni klikki taloudellista eliittiä ja valtiot. Ihan aikuisten oikeasti. Kullan arvoa ei mikään taho pysty manipuloimaan kuin korkeintaan OMALLA rahallaan ja OMALLA riskillään, koska kultaa ei voi luoda tyhjästä lisää kuten paperirahaa nykyään.

    VastaaPoista
  4. Ymmärretään, tai ainakin minä ymmärsin pointtisi ja alleviivaan sen liki täydellisesti.

    Jani ei sitten ymmärtänyt?

    Vaikka väänsit melko pitkän rautalangan periaatteessa yksinkertaisesta asiasta, tekstistäsi puuttui yksi oleellinen seikka (toki yksi linkeistäsi viittasi siihen); eli pankkien tulisi toimia markkinatalouden lakien mukaan. Jos näin olisi, niin Matti ja Maija eivät olisi edes ajautuneet esimerkin mukaiseen tilanteeseen, eikä itseasiassa tämmöisiä kuplia pääsisi edes syntymään. Järjettömän överi lainaraha se aiheuttaa nämä nousu- ja laskukaudet.

    Omissa tuttavapiirien kahvikeskusteluissa olen jo ainakin v. 2005 lähtien varoittanut tekemästä ainakaan lainarahalla asuntokauppaa. Ja nyt tällähetkellä varsinkin ensiasunnon hankkijan kannattaa ehkä vielä harkita jonkin aikaa ja pistää rahaa sivuun kuukausittain vähintään summia, joilla on ajatellut lyhentää tulevan velkansa max. kymmenessä vuodessa.

    PS. Kokoomus kun tekisi myös sen mitä puhuu, eikä vaan kumartelisi sosialisteille ja keräisi irtopisteitä äänestäjiltä. Sorry Markus, en tarkoita tätä mitenkään pahalla vaan meidän itsekunkin on vietävä yhteiskuntamme takaisin järkeville linjoille.

    VastaaPoista
  5. Kullan merkityksestä löytyy muuten esimerkki hyvin läheltä ja talouden hoidon kannalta hyvin lyhyen ajan takaa:Viro!

    Neuvostoliitosta eroon päässyt itseluottamusta, isänmaallisuutta ja osaamisen luottamusta naapureissakin herättänyt kansa vakuutti ensiksi osaamisensa sitomalla kroonin arvon kultavarantoonsa. Viron kansan tekeminen oli tällöin erittäin vakuuttavaa, niin vakuuttavaa, että krooni sidottiin saksan markkaan ja sittemmin euroon. Euron myötä ruotsalaispankit SEB etunenässä ovat pilanneet ihanan yhteiskunnan muodostumisen.

    VastaaPoista
  6. Viro on kyllä hyvä esimerkki hyvästä ja liberaalista taloudenpidosta. Valitettavasti ovat alkaneet lipsua jo vuosia, kun ovat EU:hun ja euroon menossa, eikä markkinatalous sovi EU:hun...

    VastaaPoista
  7. "PS. Kokoomus kun tekisi myös sen mitä puhuu, eikä vaan kumartelisi sosialisteille ja keräisi irtopisteitä äänestäjiltä. Sorry Markus, en tarkoita tätä mitenkään pahalla vaan meidän itsekunkin on vietävä yhteiskuntamme takaisin järkeville linjoille."

    Ongelmana ei niinkään ole, että kokoomus kumartelisi sosialisteille, vaan pikemminkin asuntokapitalisteille, EK:lle ja monelle muulle raharikkaalle, jotka lobbaavat omaa etuaan muiden kustannuksella.

    Vaikka kokoomus siis sortuukin sosialistiseen talouspolitiikkaan jossain määrin, niin se tekee sen vain siksi, koska erilaiset monopolokapitalistit useimmiten hyötyvät sosialistien kannattamasta talouspolitiikasta (kunhan se ei ole liian sosialistista)

    VastaaPoista