Kuten varmasti olette jo lukeneetkin, minuahan syytetään nyt rahankeräysrikoksesta. Vaikka tietenkään sen kriteerit eivät täyty, koska minä en ole pyytänyt ikinä missään rajoittamattomaan yleisöön vedoten vastikkeettomasti rahaa lahjoitettavaksi minulle. Tuota syytettä perustellaan rahankeräyslain vastaisesti sillä, että joku perusti Facebook-ryhmän, jossa minulle haluttiin kerätä rahaa ja sinne postattiin tilinumeroni. Eli Suomessa viranomaiset eivät noudata taaskaan lakia ja vainoavat minua täysin perättömästi, yllättyneitä lienevät __________, __________ ja ______________.
No, sain eräältä kaverilta vinkin Facebookissa, jonka minun olisi pitänyt toki itsekin tajuta jo kauan aikaa sitten:
No, sain eräältä kaverilta vinkin Facebookissa, jonka minun olisi pitänyt toki itsekin tajuta jo kauan aikaa sitten:
- Suomen Pankin mukaanhan Bitcoin ei ole rahaa tai maksuväline.
- Rahankeräyslaki kieltää vain rahan keräämisen ilman rahankeräyslupaa.
Näin ollen Bitcoinien pyytäminen rajoittamattomaan yleisöön vetoamalla vastikkeettomasti ja ilman rahankeräyslupaa ei ole rahankeräyslain rikkomista. Ei voi olla. En kerta kaikkiaan mitenkään, millään muotoa voi syyllistyä näin tekemällä rikokseen, koska Bitcoin ei ole kerran rahaa ja vain rahan kerääminen rajoittamattomaan yleisöön vetoamalla on rikos. Minua vastaan nostetussa rahankeräysrikosjutussa ollaankin kaikessa hiljaisuudessa luovuttu Bitcoinien keräämisestä syyttelemisestä ja Bitcoinien takavarikoimisvaatimuksista, koska syyttäjäkin on tämän karun tosiasian vihdoinkin hoksannut (toisin kuin Rauman fiksut poliisit).
(No, kun tämä keräykseni tulee poliisin tietoon, niin tietenkin lakia muutetaan tai tulkitaan toisella tapaa kuin koskaan ennen. Ehkä olisi rehellisempää sanoa, että tämä ei ollut ENNEN rikos, ennen kuin minä sen tein. Nyt se on rikos. Ainakin minulle. Ainakin minun tapauksessani. Wait & see.)
(No, kun tämä keräykseni tulee poliisin tietoon, niin tietenkin lakia muutetaan tai tulkitaan toisella tapaa kuin koskaan ennen. Ehkä olisi rehellisempää sanoa, että tämä ei ollut ENNEN rikos, ennen kuin minä sen tein. Nyt se on rikos. Ainakin minulle. Ainakin minun tapauksessani. Wait & see.)
Vetoan kaikkiin ihmisiin kaikkialla maailmassa, jotta nämä lahjoittaisivat minulle täysin vastikkeettomasti Bitcoineja. Aion käyttää ne tulossa olevien sakkojen maksamiseen ja muihin viranomaismielipuolisuuden kuluihin. Jos jotain jää ylitse, sen käytän mihin huvittaa. Bitcoineja voi lähettää minulle tuon QR-koodin mukaisesti tai:
Mitä Bitcoinit ovat?
Mistä Bitcoineja voi ostaa tilisiirrolla?
Mistä Bitcoineja voi ostaa käteisellä ihmisiltä?
Mistä Bitcoineja voi ostaa ja myydä automaateista?
Missä voin maksaa euromääräisiä laskuja Bitcoineilla?
Mistä saan hyvän Bitcoin lompakon halutessani itsellenikin?