4. kesäkuuta 2008

Avautumista, osa 2

Aikaisemman avautumiseni voitte lukea vaikkapa tästä. Nyt keittää jo yli sen verran pahasti, että on aika avautua uudelleen ja oikein kunnolla tällä kertaa.

Poliittinen eliittimme on läpeensä korruptoitunut ja täynnä valehtelijoita ja rikollisia. Esimerkiksi SDP:n puheenjohtaja Eero Heinäluomalla on miltei 70000 euroa selittämättömiä vaalirahoituksia takanaan, mutta Iltasanomat vetivät äkkiä asiaa käsittelevän artikkelin pois lehdestään. Pääministeri Matti Vanhanen puolestaan järjesteli korruptiorahoja Merikukka Forsius -nimiselle naikkoselle, vaikka tämä oli eri puolueessa hänen kanssaan. Päivi Lipponen puolestaan valehtelee silmät päästään eduskunnan täysistunnossa, tajuamatta varmaan edes miten läpinäkyvä hänen valheensa on.

Tasavallan presidenttimme Tarja Halonen puolestaan on rasisti, jonka mielestä esimerkiksi romanien asioita pitäisi jotenkin erikseen ajaa suhteessa muihin ihmisiin. Niin ikään maahanmuuttoministeri Astrid Thors on julkisesti kehoittanut seurakuntia tekemään rikoksia piilottelemalla turvapaikanhakijoita. Valtionsyyttäjä Mika Illman ja entinen vähemmistövaltuutettu Mikko Puumalainen, sekä nykyinen vähemmistövaltuutettu Johanna Suurpää puolestaan pyrkivät kaikki ilmeisesti kumoamaan Suomen voimassaolevan perustuslain - eli syyllistyvät valtiopetokseen, kuten tästä, tästä ja tästä käy hyvin ilmi.

Tämmöisiä ihmisiä meillä on asioistamme päättämässä ja papereita pyörittämässä. Miettikää. Tämä on toki vain lyhyt pintaraapaisu, mutta ajankohtaisista aiheista toki.

Sananvapaustilanne on surkea. Ihmisiä tuomitaan toistuvasti Euroopassa siitä, että he esittävät maahanmuutto- tai historiakriittisiä näkemyksiä, jotka perustuvat tosiasioihin. Esimerkiksi Brigitte Bardot on tuomittu useasti, koska hän vaati muslimeja tainnuttamaan eläimet ennen näiden teurastamista ja kritisoi tilaa, johon Ranska on ajautunut. Jean-Marie Le Pen sai tuomion, kun totesi, että Ranskan sota-aikainen saksalaismiehitys ”ei ollut erityisen julma”, sekä toisen tuomion sanottuaan:"Muslimit tulevat jonain päivänä hallitsemaan Ranskaa." Saksassa holokaustin kieltäjän lakimies, Sylvia Stolz, tuomittiin vuosiksi vankeuteen asiakkaansa puolustamisesta oikeudenkäynnissä vain koska hän lainasi jonkun juutalaisen revisionistin (!) tekstiä. Suomessa mm. Mikko Ellillä ja Seppo Lehto on tuomittu "kiihottamisesta kansanryhmää kohtaan" ja muista vastaavanlaisista ajatusrikoksista.

Faktoja esimerkiksi siitä, että somalit tekevät per henkilö satakertaisesti ryöstöjä suomalaisiin nähden, sekä ulkomaalaiset ylipäätään tekevät per henkilö 20-kertaisesti raiskauksia suomalaisiin nähde, ei saisi tuoda ilmi, varsinkaan mediassa. Niin ikään ei saisi kertoa, että somaleista vain 9% käy töissä. Eikä tietenkään kertoa, että uimahalleissa on jo nyt verovaroillasi uimavuoroja, jotka on uskonnollisesti ja sukupuolisesti syrjien varattu vain musliminaisille. Suomi on ajautumassa muutenkin ulkomaalaisten kanssa samanlaiseen helvettiin, joka on jo nyt nähtävissä mm. Ruotsissa ja Ranskassa. Kyllä Suomessakin kohta autot palavat ja koraani kaikuu minareeteista, jos suuntaa ei muuteta ja nopeasti!

Kaiken tämä kertominen ääneen on jo nyt joko suoranaisesti laitonta - tai vähintäänkin siitä pyritään sellaista tekemään jos vähemmistövaltuutettu Johanna Suurpää tai valtionsyyttäjä Mika Illman vain suinkin asiaan voi vaikuttaa.

Suomessa nettisensuuri rajoittaa kansalaisten perustuslaissa säädettyä sananvapautta. Poliisi sensuroi mielivaltaisesti paitsi sivuja, jotka eivät sisällä todellakaan lapsipornoa, myöskin sivustoja, joissa keskustellaan nettisensuurista. Lapsiporno on sellainen kortti, jota käyteään surutta iskettäessä ihmisten perusoikeuksien kimppuun. Kannattaa muistaa, että Suomen oikeuskäytännön läpikäyneessä tapauksessa lapsipornon hallussapidosta voi tulla tuomio vain siksi, että sinulla on ollut nettiyhteys...eli kuka tahansa Suomessa voi saada tuomion lapsipornon hallussapidosta! Muutenkin kuka tahansa, myös sinä, voi joutua vankilaan tietokoneen käytöstä, jos tietokone on esimerkiksi saastunut haittaohjelmista käyttäjän tietämättä.

Sanan- ja mielipiteenvapaus on Suomessa ja miltei koko Euroopassa siis miltei samaa tasoa jonkun Kiinan, Iranin tai Pohjois-Korean kanssa. Ihmisiä rangaistaan asioiden kirjoittamisesta nettiin ja ihmisiä estetään hakemasta tietoa netistä. Valtiovalta vainoaa täysin syyttömiä ihmisiä. Sinun verovaroillasi. Sinun nimissäsi. Ajatelkaa nyt jumalauta vähän.

Isoveljen halu sensuroida ja vainota tuntuu miltei pohjattomalta. Valtiovalta viranomaiskoneistoineen haluaa kaikki Suomen autot paikkatietoineen jatkuvan valvontaansa. Ikäänkuin paisunut kameravalvonta ja ihmisten kyttääminen ei olisi tarpeeksi paha asia jo nykyään. Puhumattakaan teletunnisteiden keräämisestä ja tallentamisesta isoveljen käytöön. Viranomaiset haluavat vahtia ja kytätä kansalaisia kuin Orwellin 1984 -teoksessa konsanaan.

Ymmärrättekö, missä nyt ollaan ja mihin ollaan menossa?

Välitättekö edes?

Kannattaisiko pikkuhiljaa raahata sitä persettä sieltä penkistä ylös ja koettaa ajatella vähän asioita? Pohtia, onko tämä tila, jossa nyt ollaan ja johon ollaan kovaa vauhtia menemässä entistä syvemmälle, ihan oikeasti hyvä? Onko se väistämätön kohtalo, johon muka ei voida vaikuttaa mitenkään? Kannattaisiko asioille tehdä jotain, kun vielä ehkä voimme?

On turha ruikuttaa, että asiat ovat pielessä, kun itse äänestää suurpuolueita ja kannattaa hyvinvointivaltiota, jotka ovat asiat ns. perseelleen laittaneet. On turha itkeä sitä, että olemme vankeina omassa maassamme, alistettuina islamistien ja poliittisen korrektiuden terrorille ja sensuurille, jos emme tee asialle mitään. Sitä saa mitä tilaa. Demokratiassa on se valitettavan hieno asia, että kansa saa juurikin niin surkean hallinnon, lait ja itseasiassa koko yhteiskunnan, kuin mitä se ansaitsee.

Olisi hienoa nähdä, että esimerkiksi äänestämättä jättäneet kansalaiset raahaisivat sen perseensä penkistä ylös ja äänestäisivät jotain protestipuoluetta X seuraavissa vaaleissa. Siitä puolueesta tulisi heti eduskunnan suurin puolue. Tajuavatko juntit tätä asiaa? Toistan: Jos kaikki äänestämättä jättävät kansalaiset äänestäisivät vaikka juuri perustettua puoluetta X, siitä puolueesta X tulisi heti Suomen suurin puolue.

Lienee turha toivoa, että vuosikausia suurpuolueita äänestäneet heräisivät todellisuuteen ja luopuisivat puolueuskollisuudestaan. Voihan sellainekin ihme toki tapahtua. Ihmiset alkaisivat pohtia ihan oikeasti onko tämä puolue / ehdokas Y jota olen äänestänyt, ihan oikeasti sellainen joka ajaa asiaa, jota kannatan? Vai pitäisikö vaihtaa?

On toki olemassa muitakin vaihtoehtoja. Laillisia ja laittomia. Laillisia on esimerkiksi se, että muuttaa itse muualle ja jättää Suomi-nimisen valtion kansalaisineen hukkumaan omaan paskaansa. Voi olla hyvin hupaisaa palata vaikkapa 20v kuluttua katsomaan menoa täällä, kun voi hyvällä omalla tunnolla ja suureen ääneen todeta: Mitä minä sanoin?!?

Laittomiakin keinoja on toki suuri valikoima, valitettavasti useat niistä ovat kovin mitättömiä ja tehottomia aikaansaamaan mitään muutosta maassamme. Soveltuvat lähinnä "making the point" ja omaan huvitukseen ja siitä saatavaan nautintoon, että on omalta osaltaan iskenyt hieman hiekanjyviä isoveljen rattaisiin. Mitään isompaa on turha kuvitella suomalaisten enää osaavan tehdä, 1918 on kaukana takana.

Istutaan vaan mieluummin kotona juoden kaljaa, ihmetellen mikseivät rahat tunnu riittävän mihinkään, miksi muslimit melskaavat kaduilla, sananvapautta ei enää ole, valtio kyttää kaikkea mitä teet ja vallassa on vain korruptoituneita rikollisia. Ja uskotaan mantraa, jota meille on hoettu heti esikoulusta alkaen:"Suomi on hyvinvointivaltio. On lottovoitto syntyä Suomeen. Kaikki on hyvin Suomessa." Niin juuri. Sehän vasta kannattaakin, vai kuinka?



PS. Suomalaiset ovat muuten Euroopan köyhälistöä ja keppikerjäläisiä esimerkiksi jenkkeihin nähden. Kyllä hyvinvointivaltio kannattaa - vai kannattaako sittenkään?

3 kommenttia:

  1. Jussi Halla-ahon vieraskirjasta:
    (http://www.freebok.net/books/scripta/view.html)



    Nimi : JT

    Viesti :

    "Kun Thors ja Stubb menevät neuvottelemaan Suomen siirtolaiskiintiöistä EU:hun, homma menee samalla tavalla kuin Hassin neuvotellessa päästökiintiöistä aikanaan: omaa kansaansa vihaava poliittinen broileri tarjoutuu vapaaehtoisesti lyömään omaa maataan vieläkin kovemmilla ehdoilla kuin EU-herrat edes vaativat."

    - Kunpa joku sanoisi tuon ääneen eduskunnan kyselytunnilla. Nykyaikainen maanpetturuus tiivistyy noissa kahdessa hahmossa. Oikein oksettaa nuo limanuljaskat.

    6. kesäkuuta 2008 14:05:21

    VastaaPoista
  2. Istutaan vaan mieluummin kotona juoden kaljaa, ihmetellen mikseivät rahat tunnu riittävän mihinkään, miksi muslimit melskaavat kaduilla, sananvapautta ei enää ole, valtio kyttää kaikkea mitä teet ja vallassa on vain korruptoituneita rikollisia. Ja uskotaan mantraa, jota meille on hoettu heti esikoulusta alkaen:"Suomi on hyvinvointivaltio. On lottovoitto syntyä Suomeen. Kaikki on hyvin Suomessa." Niin juuri. Sehän vasta kannattaakin, vai kuinka?

    Jep jep, pikkiriikkisen kärjistettyä, mutta sisältänee pure totuuden siemenet. No, me muututaan, me muututaan muun maailman mukana. Valitettavasti...

    VastaaPoista
  3. Minulla on aika samanlainen karvapallo kurkussa kuin sinulla. Hassua miten vainoharhaiselta se näyttää kun joku kirjottaa sen putkeen.

    Tuosta puuttui vain Irlannin kansanäänestys ja sen Ignooraminen Suomi mediassa...

    VastaaPoista