18. kesäkuuta 2008

Apteekkien monopoli ja lääkkeiden säätely

Tuli tässä konkreettisesti taas mieleeni, miten surkea Suomen nykyinen lääkelainsäädäntö ja apteekkimonopolismi on. Apteekissa tuotteet ovat sikakalliita, esimerkiksi antiperspirantteja ja pesuaineita saa huomattavasti halvemmalla maahantuojalta tai ulkomailta ostettuna, oikeastaan mistä tahansa muualta ostettuna kuin apteekeista. Yksittäiset sideharsot ja muutkin yksinkertaisimmatkin haavanhoitotuotteet maksava useita euroja kappale apteekeissa.

Lääkkeetkin maksavat melkoisesti, "onneksi" verovarojamme kierrätetään KELA:n kautta siten, että KELA maksaa joistain lääkkeistä osan. Joistain, koska useita tärkeitä lääkkeitä ei kuulu KELA-korvattavuuden piiriin ainakaan täysimääräisenä, koska KELA:n byrokraatit eivät ole ehtineet edes perehtyä kyseisiin lääkkeisiin. Esimerkiksi monet syöpäpotilaat saavat kustantaa omasta pussistaan kalliita lääkkeitä - jos heillä ei ole hyvää yksityistä sairaskuluvakuutusta.

Apteekkien kesken on toki hinnoissa eroa, mutta valitettava fakta on, että lääkelaitos antaa toimilupia apteekeille. Toisin sanoen, lääkelaitos määrittelee, miten monta apteekkia ja missä päin Suomea voi toimia. Apteekeilla on siis monopoli, joka tietysti toimii kuluttajan haitaksi, koska kilpailua ei todellisuudessa oikeastaan ole. Hyötyjiä ovat apteekkarit ja lääkkeiden valmistajat. Kärsijöinä eli maksumiehinä kaikki muut ihmiset.

Myös lääkkeiden saatavuutta kontrolloidaan. Useisiin simppeleihinkin lääkkeisiin tarvitaan reseptejä lääkäreiltä. Moni puolustautuu sanomalla, että on selvää, että väärinkäyttöä olisi, jos ihmiset saisivat vapaasti ties mitä lääkkeitä ja vahinkoa tulisi muillekin ihmisille. Antibioottien tarpeeton ja vääränlainen käyttö esimerkiksi edesauttaa antibiooteille vastustuskykyisten superbakteerien muodostumista. Lisäksi erilaisia särky- ja rauhoittavia lääkkeitä voitaisiin myös laajemmin "väärinkäyttää" päihdetarkoituksiin, jos niihin ei tarvitsisi reseptiä apteekista.

Helposti kuitenkin unohtuu, että ongelmana antibioottiresistenssissä on ennen kaikkea maatalous, jossa karjalle syötetään antibiootteja liukuhihnalta, sekä se, että ihmiset eivät syö antibioottikuureja loppuun saakka. Niin ikään tuntuu unohtuvan, että päihteiden väärinkäyttäjä saa kyllä päihteen väärinkäytettäväksi joko suosiolla lääkärin reseptillä - tai varastamalla tai ostamalla sen pimeiltä markkinoilta. Muutenhan meillä ei olisi lääkeresistenttejä bakteereita eikä lääkkeiden väärinkäyttäjiä nykyäänkään!

Sanoin, että siis tämä lääkkeiden kontrolli tuli konkreettisesti mieleeni. Kyllä. Eilen aamusella sain julmetun kivun selkääni, oikeaan olkapäähäni ja niskaani. Ilmeisesti olin touhunut tietokoneella epäergonomisessa asennossa tai vain nukkunut jotenkin surkeassa asennossa. No, sairaanhoitajana ja joskus ennenkin mokomista vaivoista kärsineenä tiesin tietysti, mikä auttaisi meikäläiselle mokomaan vaivaan. Pari Ardinexia särkyyn, Sirdaludia jännittyneitä lihaksia rentouttamaan, sekä Dexametatsonia tulehdusreaktion hillitsemiseen.

"Pieni" ongelma: Kaikki edellä mainitut ovat reseptilääkkeitä.

Arvatkaapa kaksi kertaa, houkutteleeko minua lähteä terveyskeskukseen jonottamaan tuntikausiksi päästäkseni lääkärin luo? Varsinkin, kun ottaa huomioon, että suihkuun meneminen, paidan päälle pukeminen ja oikeastaan mikä tahansa pienikin liike tuotti melkoista kipua. Varsinkin, kun ottaa huomioon, että luultavasti lääkäri ei olisi määrännyt ko. tuotteita vaan kehoittanut ottamaan vaan Buranaa - joka ei minulle ainakaan auta pätkän vertaa eikä varsinkaan tämänlaisiin kiputiloihin. Eihän sitä nyt voi hyvänen aika "vahvoja" kipulääkkeitä normaalille ihmisille määrätä kovaan kiputilaan, sehän voi muka tulla vaikkapa narkkariksi siitä hyvästä?!? NOT. (Junteille tiedoksi, että opiaattien hallitsematon käyttö johtuu narkomaniasta, narkomania ei johdu opiaattien hallitsemattomasta käytöstä.)

Jos lääkkeitä ei säädeltäisi näin naurettavasti kuin nykyään Suomessa säädellään, olisin voinut repiä itseni ylös ja käydä läheisessä apteekissa hakemassa tarvitsemani lääkkeet ja syödä ne ja voila! Itse asiassa, vapaassa markkinataloudessa veikkaan, että olisin voinut pyytää apteekkia tms. toimittamaan ko. lääkkeet minulle suoraan kotiin otettavaksi. Kipu olisi ollut poissa tunnin sisällä ja toimintakyky olisi ollut miltei normaali ja vitutuskin poissa. Nyt piti sitten säätää muilla särkylääkkeillä, kyypakkauksen kortisonilla ja muilla heikommilla valmisteilla. Sillä seurauksella, että kipu tietysti pitkittyi ja paraneminenkin viivästyi. Onpa helvetin hienoa.

Ainiin, mutta lääkärihän tietysti tietää kipukokemukseni ja sairauteni aina paremmin kuin minä itse. Melkein unohdin. Juujuu.

8 kommenttia:

  1. jeps, samaa mieltä. Kontrolli ja sääntely on tässkin asiassa niin typerää, että hirvittää. Vitun idiootit kun pitää joka paikkaan tulla säätämään ja vaikeuttaa ihmisten elämää. Politiikot & byrokraatit hävetkää.

    VastaaPoista
  2. Elikä, mee ny vit.. ulos, siellä on jo keskikesä, ja ihan aitoja ihmisiä !

    VastaaPoista
  3. > Elikä, mee ny vit.. ulos, siellä
    > on jo keskikesä, ja ihan aitoja
    > ihmisiä !

    Juu, olin just. Kuin niin? Sulta muuten jäi nuo perustelut uupumaan, saiskos kuulla jotain?

    VastaaPoista
  4. Poliittisesta ohjelmastasi sen verran etta mita ajattelet tasa arvosta ja ihmisesta joka ei pysty suoriutumaan elamasta?

    VastaaPoista
  5. > Poliittisesta ohjelmastasi sen
    > verran etta mita ajattelet tasa
    > arvosta ja ihmisesta joka ei pysty
    > suoriutumaan elamasta?

    Tasa-arvo tarkoittaa tasa-arvoa lain edessä. Jokainen ihminen on erilainen joten ajatus siitä, että jokaisella olisi samat edellytykset kaikkeen on naurettava. Yksityisin vakuutuksin tai hyväntekeväisyyteen nojautuen ihmiset voisivat varmistaa selviytymisensä yllättävissäkin tilanteissa. Aina olisi myös SDP-osuuskunta, johon kaikki demarit voisivat vapaasti liittyä ja joka voisi sitten säädellä ja verottaa mielettömästi jäsentensä elämää.

    VastaaPoista
  6. AIka klassinen sekakäyttäjän kommentti. Lääkkeiden väärinkäyttäjät kuten sinä olette aiheuttaneet tiukan lääkelain.

    VastaaPoista
  7. > AIka klassinen sekakäyttäjän
    > kommentti.

    Et ymmärrä siis eroa aineiden lääkinnällisellä ja hupikäytöllä? Just. Oo-koo.


    > Lääkkeiden väärinkäyttäjät
    > kuten sinä olette aiheuttaneet
    > tiukan lääkelain.

    Anonymiteetin suojista ampuva pelle syyttää minua lääkkeiden väärinkäyttäjäksi. Hupaisaa. Kannattaisi ottaa alkujaan vaikkapa selvää siitä, miten esittämäni kortisonia ja lihasrelaksantteja muka voisi "väärinkäyttää" (päihtymystarkoituksiin?). Itse kun en sairaanhoitajan koulutuksella ja kokemuksellanikaan keksi mitenkään, mutta ehkäpä sinä osaat kertoa. Hah.

    Pelle.

    VastaaPoista
  8. Apteekin monopoli ja se miten sitä perustellaan on hyvä esimerkki suomalaisesta asiantuntijauskosta. Vasta äskettäin on saatu nikotiinipurkat maitokauppoihin. Nikotiinipurkat! Nekin vasta vuosikausien väännön jälkeen. Jumal' avita, ne yrittäisivät monopolisoida vaikka kurkkupastillit, jos olisi vähänkin mahkuja. Yksi hyvä esimerkki apteekkien nauttimasta monopolista on se miten tavallisista luonnosta löytyvistä kasveista uutetut aineet siirtyvät heti apteekkeihin, kun niitten lääkinnällinen vaikuttavuus todistetaan. Uusimpana esimerkkinä luontaistuotekauppojen entinen hittituote, auringonhattu-uute, jota saa nykyään enää apteekista!

    VastaaPoista