12. kesäkuuta 2010

Ilmastonmuutosuskonto osoittaa taas mielipuolisuutensa

Bonnin ilmastoneuvotteluissa on päästy jonkinlaiseen sopuun. Tavoitteeksi on näet asetettu, että kehittyneet maat vähentävät kasvihuonekaasupäästöjään 80-95% vuoden 1990 tasosta noin neljässäkymmenessä vuodessa.

Ilmastonmuutosuskovaiset ovat menettäneet lopullisesti suhteellisuudentajunsa.

Ilmastonmuutosuskovaiset ja heidän agendaansa ajavat ihmiset ovat ilmeisesti kaikki täysin umpihulluja.

Jokainen tervejärkinen ihminen ymmärtää, että mikäli tuollaiseen tavoitteeseen "päästäisiin", se tarkoittaisi koko teollistuneen hyvinvointiyhteiskunnan täydellistä alasajoa. Koko länsimaisen, vauraan yhteiskuntarakenteen murskaamista ja siirtymistä johonkin esiteolliseen aikaan. Kyse ei ole vain jostain satojen tai tuhansien eurojen kuluista per henkilö vuodessa, siis almuista kuten nykyään tuosta maksetaan, vaan todellakin, koko teollisuuden, liikenteen ja kulutuksen totaalisesta alasajosta. Mitenkään muuten tuollaiset vähennykset eivät voi olla mahdollisia.

Ilmastonmuutosuskovaiset eivät ymmärrä, että hyvinvointia syntyy, kun käyttämällä energianlähteitä korvataan ihmisten lihasvoimaa koneilla. Hyvinvointia syntyy myös, kun kyetään tuottamaan tuotteita, jotka hyödyttävät ihmisiä ja parantavat heidän elintasoaan. Kun järkevät ja edulliset energianlähteet ajetaan käyttökieltoon, energian hinta nousee taivaisiin ja tuotteiden hinta kasvaa ja kulutus loppuu. Kun konevoimaa ei voi käyttää kasvihuonekaasupäästöjen pelossa, pitää käyttää entistä enemmän ihmisvoimaa.

Umpihullua ja täysin turhaa (kuten tietysti kaikki muukin heidän touhunsa), koska
A) Ei ole luotettavaa todistetta siitä, että ilmasto oikeasti olisi lämpenemässä.
B) Jos ilmasto olisi lämpenemässä, ei voida osoittaa, että se johtuu pääosin ihmisen toiminnasta.
C) Jos ilmasto olisi ihmisen toiminnan seurauksena lämpenemässä, ei voida siltikään väittää, että lämpeneminen olisi pahasta tai jotain, jolle pitäisi tehdä jotain.
D) Jos ilmasto olisi ihmisen toiminnan seurauksena lämpenemässä ja voitaisiin osoittaa, että lämpeneminen olisi pahasta, ei siltikään voida väittää, että muutoksen torjuminen olisi vähemmän kallista kuin se olisi, että mitään ei tehdä.
E) Jos ilmasto olisi ihmisen toiminnan seurauksena lämpenemässä ja voitaisiin osoittaa sen olevan pahasta ja sen estämisen tulevan edullisemmaksi kuin estämättä jättämisen, ei siltikään voida väittää, että ilmastonmuutos ylipäätään pystyttäisiin estämään (esim. että kaikki sitoutuvat niin, että vähennykset tehdään oikeasti).
F) Vaikka ilmastonmuutos olisi todellinen, ihmisen aiheuttama paha ongelma, jonka hoitaminen olisi edullisempaa kuin hoitamatta jättäminen ja suurinosa valtioita sitoutuisi oikeasti vähentämään päästöjään, SILTIKIN löytyy monia huomattavasti tärkeämpiä asioita, joihin kannattaisi rahaa ja aikaa panostaa (esim. väestönkasvu, tautien torjunta, jne.).

Onko ilmastonmuutosuskonnon taustalla todellisuudessa vain lauma ihmisvihamielisiä viherpiipertäjiä (tyyliin Pentti Linkola), jotka haluavat käyttää ilmastonmuutosta keppihevosena ihmisten elintason ja hyvinvoinnin, sekä koko länsimaisen yhteiskunnan alasajoon?

18 kommenttia:

  1. Varsinainen ongelma lienee yhä fossiilisten polttoaineiden hupeneminen. Ei, ei ne lopu yhdessä yössä ja yllättäen, mutta nämä hiilidioksidipäästöjen leikkaukset yhteisen hyvän vuoksi aiheuttaa paljon vähemmän paniikkia kuin julistus siitä, että parin vuosikymmenen kuluttua autot uhkaa vaihtua jälleen hevosiin.

    En siis usko että ilmastouskovaisuuden juuret ovat lainkaan ilmastossa, vaan energiassa tai lähinnä sen puutteessa.

    VastaaPoista
  2. Totuus on viimeisessä lauseessasi, vihreät ovat Stasi/KGB-alkuinen porukka, joka punaisen terrorismin sorruttua väkivaltaansa jatkoi länsimaisen elämänmuodon tuhon agendaansa, "kansallisia sabotointipuolueita", komplementtiväristä kommunismia. Sen "sivukonttoreita" ovat kaikenkarvaiset "Maan ystävät" (minkä maan?) yms. "Ilmastonmuutos" oli lottovoitto, liito-oravan papanoilla näpertelyn sijaan päästiin sabotoimaan globaalisti.

    VastaaPoista
  3. Uskotko vilpittömästi, että kehitysmaiden riisto ja luonnonvarojen ylikäyttö voi jatkua pitkäänkin?

    Ilmastonmuutos kysymyksenä sikseen, nuo ovat tärkeämpiä kysymyksiä kuin se, että ilmasto ihan oikeasti muuttuu. Johtui se sitten meistä tai Marsista, niin sisäiset ongelmat ovat paljon isommat.

    Orjatyön ylläpito Aasiassa ja Afrikassa ei voi jatkua loputtomiin, tehoton ruoantuotanto ei voi jatkua loputtomiin (eli liharuoan tuotanto kasvavalle väestölle ei ole mahdollista) ja ympäristön pilaaminen energiatuotannon kustannuksella ei voi jatkua kuin tiettyyn pisteeseen asti. Nigerian suisto ja Meksikonlahti ovat pian asumiskelvottomia, mutta kunhan meillä riittää öljyä, niin se on ok?

    Ahneus on kiva asia, mutta lyhytnäköisyys on tyhmintä, millä ahneutta voidaan ylläpitää.

    VastaaPoista
  4. > En siis usko että
    > ilmastouskovaisuuden juuret ovat
    > lainkaan ilmastossa, vaan
    > energiassa tai lähinnä sen
    > puutteessa.

    Jos tuosta olisi kysymys, niin miksi tehdä mitään? Kun fossiiliset alkavat loppua, niiden hinta nousee ja vaihtoehdot tulevat houkuttelevimmiksi ihan itsestään. Verovaroja ei tarvitse nyt tuhlata mihinkään.

    VastaaPoista
  5. > Uskotko vilpittömästi, että
    > kehitysmaiden riisto

    Mikä ihmeen riisto?
    Elintaso on noussut huimasti muualla kuin Afrikassa, kiitos "riiston".

    > ja luonnonvarojen ylikäyttö voi
    > jatkua pitkäänkin?

    Jos luonnonvarat ehtyvät, hinta nousee ja käyttö vähenee ja siirtyy muihin luonnonvaroihin. Ongelmaa ei siis ole.

    VastaaPoista
  6. Mikä ihmeen riisto?
    Elintaso on noussut huimasti muualla kuin Afrikassa, kiitos "riiston".

    Se, että sinun t-paitasi maksaa 3€ sen siirryttyä tänne 15000 kilometriä, ei tarkoita sitä, että paidan tekijä eläisi täydellistä elämää. Aasialaiset vaatetehtaat, jos jotkin, edustavat nykyaikaista orjariistoa. Tuon kiistäminen on joko denialismia tai naivismia.

    Jos luonnonvarat ehtyvät, hinta nousee ja käyttö vähenee ja siirtyy muihin luonnonvaroihin. Ongelmaa ei siis ole.
    Eli kun nyt on nähtävissä, että nämä ovat vähenemässä ja yksityisrahalle uusien muotojen rahoitusjänne on aivan liian pitkä, niin ei kannata käyttää julkista rahaa tilanteen ennakointiin? Miten suuri osa julkisesta rahoituksesta käytetään energiatutkimukseen?

    Haukut blogissasi (aiheesta) vihreitä siitä, että heille sähkö tulee pistokkeesta, mutta ilmeisesti sinulle oma hyvinvointisi tulee supermarketista ja bensapumpulta. T-paidatkin löytyvät kivasti eurolla lähimmästä halpahallista. Yhtä pelisilmätöntä huutelua sekin.

    VastaaPoista
  7. Jos päästötavoitteet toteutetaan korvaamalla koko fossiilinen sähköntuotanto ydinvoimalla, niin ei tarvitse tinkiä elintasosta.

    VastaaPoista
  8. > Aasialaiset vaatetehtaat, jos
    > jotkin, edustavat nykyaikaista
    > orjariistoa. Tuon kiistäminen on
    > joko denialismia tai naivismia.

    Täyttä roskaa. Lueppas
    http://www.vapaasana.net/kolumnit/2003/06/niken-hikipajat-kehitysmaiden-paratiisi


    > Eli kun nyt on nähtävissä, että
    > nämä ovat vähenemässä ja
    > yksityisrahalle uusien muotojen
    > rahoitusjänne on aivan liian
    > pitkä, niin ei kannata käyttää
    > julkista rahaa tilanteen
    > ennakointiin?

    Jep.


    > Miten suuri osa julkisesta
    > rahoituksesta käytetään
    > energiatutkimukseen?

    Irrelevanttia. Tuet mm. tuulivoimalle ovat huimat.

    VastaaPoista
  9. > Jos päästötavoitteet toteutetaan
    > korvaamalla koko fossiilinen
    > sähköntuotanto ydinvoimalla, niin
    > ei tarvitse tinkiä elintasosta.

    Tavallaan kyllä, mutta kun sekään ei luultavasti riitä. Eikä tuohon ole poliittisia rahkeita, kiitos viheruskovaisten.

    VastaaPoista
  10. >Tavallaan kyllä, mutta kun sekään >ei luultavasti riitä. Eikä tuohon >ole poliittisia rahkeita, kiitos >viheruskovaisten.

    Eiköhän siihen ydinvoiman lisärakentamiseen poliittista tahtoa löydy, jos vaihtoehtona on suunnilleen teollisuuden alasajo. Eli siis päästöjä ei merkittävästi alenneta tai sitten rakennetaan paljon ydinvoimaa. Tuohon sinun esittämääsi kauhuskenaarioon ei nimenomaan löydy poliittista tahtoa ja hyvä niin.

    VastaaPoista
  11. Linkistäsi poimittua:
    "Jopa ruotsalainen työskentelisi mieluummin yhdeksästä viiteen puhtaassa ilmastoidussa tehtaassa."
    Voi hyvää päivää :D Oikeasti?! :D Ei siis ole olemassa likaisia puuvillatehtaita, jossa lapsityövoima rikkoo keuhkonsa likaisissa oloissa tehden 12-15 tuntisia päiviä? Anteeksi ruma sana, mutta herää saatana todellisuuteen.

    julkinen tuki energiamuotojen tutkimiselle
    Eli kun yksityistä sektoria ei kiinnosta liian pitkän rahoitusjänteen takia asioita tutkia, niin myöskään julkisen rahoituksen ei kannata asiaan paneutua? Oikeasti? Mitä tulevaisuudessa tehdään?

    "Irrelevanttia. Tuet mm. tuulivoimalle ovat huimat.
    Mihin suhteutettuna? Polttoaineen käytöstä kerättyihin veroihin? Irrallisena tuo lause on populismia, mutta senhän sinä näemmä osaat.

    Kiitos vielä tuosta Nike-tehtaita koskevasta linkistä, se naurattaa oikeasti vielä pitkään. Tämä ainakin oli laatulause:
    "Lisäksi työpaikka Nikellä tarkoittaa säännöllistä palkkaa, ilmaisia tai subventoituja aterioita, ilmaista terveydenhoitoa, koulutusta ja harjaannusta."

    Eli suomalaisten Mäkkärityöntekijöiden kannattaisi lopettaa palkattomista tauoista kiukuttelu ja hakea duunia vaikka Vietnamin Nike-taivaasta? Miksei?

    VastaaPoista
  12. Dots of doom -juttusi oli kyllä täyttä hömppää, mutta tästä taas pisteet kotiin. Ongelma on juuri tuo ilmastonmuutos/viherhömppäpömppä yleisesti uskontona - sitä vastaan ei pure faktat ja se on immuuni omille ristiriitaisuuksilleen ja kyvytön olemaan filtteröimättä saatavilla olevaa tietoa vai omiin tarkoituksiinsa sopivaksi.

    VastaaPoista
  13. Jansson, älä niputa ilmastonmuutoksen tieteellistä perustaa ja viherhihhulointia keskenään. Ilmastonmuutoksen ihmisperäisyydelle on vankat tieteelliset perusteet, joita me emme kykene kiistämään. Kasvihuoneilmiö ja sen muuttuminen ihmistoiminnan seurauksena on selvää ”pässinlihaa” ilmiötä tutkiville fyysikoille.

    Greenpeace, vihreät yms. ovat ottaneet tästä keppihevosen itselleen. En ymmärrä heidän tavoitteitaan kuin yhdellä tavalla: He taistelevat länsimaista yhteiskuntaa vastaan. Ilmeisesti siksi myös ydinvoima on heille vihollinen, koska se on ainoa tunnettu energiamuoto, jolla edes teoriassa nykyisenkaltaista yhteiskuntaa voidaan ylläpitää ja kehittää. He tietävät tämän, tai ainakin ne, jotka tätä viherkoneistoa pyörittävät ja syöttävät sille kaikki aatteet ja tavoitteet. Rivijäsenet tuskin ymmärtävät missä touhussa ovat mukana.

    Päästövähennykset olisi pitänyt aloittaa jo 30 vuotta sitten. Koska mitään ei ole tehty, riittävät tavoitteet ovat nyt paisuneet lähes tavoittamattomiin. Puhutaan 2-6 asteen lämpenemisestä, kukaan ei tarkalleen tiedä. Se tiedetään, että pahin versio ilmastonmuutoksesta voi merkitä nykyisen sivilisaatiomme loppua. Jäämmekö siis odottamaan sitä, vai lopetammeko ilkkumisen tieteemme tuloksille ja yritämme toimia?

    VastaaPoista
  14. > Eli suomalaisten
    > Mäkkärityöntekijöiden kannattaisi
    > lopettaa palkattomista tauoista
    > kiukuttelu ja hakea duunia vaikka
    > Vietnamin Nike-taivaasta? Miksei?

    Ehkäpä hyvinkin. Suomalainen joutuu 30v asuntovelkaorjuuteen ja suureen sääntelyyn, sekä maksamaan pullosta viinaa varmaan satakertaisesti Vietnamilaiseen verrattuna.

    > Ilmastonmuutoksen
    > ihmisperäisyydelle on vankat
    > tieteelliset perusteet, joita me
    > emme kykene kiistämään.

    Pelkästään blogini linkeistä löytyy linkit 8 eri blogiin, nettisivuun ja perusteelliseen juttuun, jossa jokaisessa osoitetaan, että tuo väittämäsi on täyttä paskaa. Puhumattakaan niistä lukuisista kirjoituksista ja niiden lähteistä, joita minulla on omassa blogissani.

    Ilmeisesti et osaa lukea, vaan uskot kaiken viherpropagandan kuten kunnon lampaan kuuluukin uskoa isäntänsä käskyt. Onnea vaan sulle.

    VastaaPoista
  15. Teet sen virheen, että oletat kenenkään allekirjoittaneen ottavan tavoitetta vakavasti. Ruotsikin otti juhlallisesti "tavoitteekseen" ydinvoimavapaan Ruotsin vuoteen 2000 mennessä joskus 1980-luvulla. Demarihallitus lykkäsi tavoitetta johonkin vuoteen 2020 vähin äänin 1990-luvulla, nythän ruotsalaiset ovat liittäneet siihen "hiilidioksidipäästövapaan voimantuotannon" samaan vuoteen mennessä.

    Merkityksettömiä tavoitteita, tahroja paperilla moraalisäteilyn keinona.

    "parin vuosikymmenen kuluttua autot uhkaa vaihtua jälleen hevosiin"
    No eivät uhkaa. Öljyä on tuntemattomia reservejä maanpinnan alapuolella ja jo tunnettujen reservejen perusteellakin öljy loppuisi (jos oletetaan kulutuksen jatkavan kasvuaan nykyistä tahtia) vuosien 2040-2050 välillä. Tärkeämpää on tajuta, että öljyn voi korvata koska tahansa etanolilla tai erinäisillä synteettisesti valmistetuilla (lue: kalleilla) kemikaaleilla. Maailmanlopun kaltaista romahdusta ei ole tulossa, koska öljyn kallistuttua kemiallisesti valmistetuista korvikkeista tulee edullisempia. Esimerkiksi barrelihinnan noustessa yli 80 dollarin Kanadassa perustettiin ns. öljyhiekan jalostamoita, joissa hiekkamutaan sekoittunutta öljy-yhdistetta puhdistettiin raakaöljyksi; prosessi kannattaa kun vapailla markkinoilla maksettava barrelihinta raakaölystä on yli 60-70 dollaria.

    Itseäni mietityttää lähinnä, miten kukaan ajattelee vähentävänsä globaalia hiilidioksidipäästöjen määrää. Tilannehan on tällä hetkellä sellainen, että tuomiopäivän pelottelulla saatuja tavoitteita on väsätty Rion kokouksesta lähtien vuodesta 1992. Globaali hiilidioksidipäästöjen määrä on noussut tasaisesti sopimuksista huolimatta; raskas teollisuus on siirtynyt Euroopasta Kiinaan kaikenlaisten hiilisopimusten lopputuloksena. En epäile, etteikö teollisuus siirtyisi Kiinasta johonkin muualle jos Kiina liittyisi Kioton sopimukseen (jossa tällä hetkellä ovat vain EU, Venäjä ja Kanada vaikka toista luulisi eurooppalaista sanomalehdistöä lukemalla).

    Toinen pohtimisen arvoinen asia on, miksi hiilidioksidia edes mietitään "päästönä" ja pahana asiana, joka tuhoaa maapallon. Kyseessähän on elämälle välttämätön kemiallinen yhdiste, jonka vaikutus ilmakehän lämmönsäätelyssä vaikuttaa olevan huomattavasti pienempi kuin 1990-luvulla julistettiin erilaisissa tuomiopäivän skenaarioissa (Malediivit ovat edelleen meren pinnalla ja napajäätiköt eivät vieläkään ole sulaneet, molempien olisi pitänyt toteutua vuoteen 2010 mennessä). Miksi nähdään tärkeäksi esimerkiksi julistautua "hiilineutraaleiksi" tai ottaa se tavoitteeksi? Hiilidioksidin tuotantohan on välttämätöntä jotta vihreät kasvit saisivat jostain hiilidioksidia jota muuttaa hapeksi. Kärjistäen: Jos koko maailma lopettaisi hiilidioksidin tuotannon, elämä maapallolla loppuisi.

    Ilmastonmuutos on tosiaankin muuttunut eräänlaiseksi uskonnoksi, jossa tieteestä tietämättömiä lahkolaisia pelotellaan tuomiopäivällä. Oikea reaktio ilmastonmuutoksella pelottelijoihin taitaa olla vain nauru ja kysymykset, mitä pelottelijat ovat saaneet aikaan ja miten he aikovat saada mitään aikaan.

    VastaaPoista
  16. "Toinen pohtimisen arvoinen asia on, miksi hiilidioksidia edes mietitään "päästönä" ja pahana asiana, joka tuhoaa maapallon."

    Kyllä hiilidioksidi on todella paha asia, jos sitä on liikaa. Olet ilmeisesti sisäistänyt melko hyvin amerikkalaisten neokonservatiivisten "think-tankien" propaganda. "Ei hiilidioksidi ole myrkkyä, se on elämälle välttämätöntä".

    Yhtä hyvin voisi väittää, ettei vesikään ole myrkyllistä, sitä voi juoda ihan niin paljon kuin haluaa. Todellisuudessa on kuitenkin olemassa sellainen asia kuin vesimyrkytys.

    VastaaPoista
  17. Erinomainen looginen ajatteluketju.

    Sitten tähän kommenttiin: "Jäämmekö siis odottamaan sitä, vai lopetammeko ilkkumisen tieteemme tuloksille ja yritämme toimia?"

    Miten ajattelit toimia? Jos uskot hiilidioksidin vaarallisuuteen, "toimiminen" lisää hiilidioksidia. Ainoa keino "toimia", jos siitä on kysymys, on tehdä itsemurha. Tosin siitäkin tulee ainakin metaanipäästöjä, joten...

    VastaaPoista