6. huhtikuuta 2010

Mies saa elinikäisenä tulona noin 79 senttiä, kun nainen saa 1 euron

Taas niin rajua tekstiä, että femakkojen ja demarien, sekä (muiden) aivopestyjen ja ajattelukyvyttömien ihmisten defenssit aktivoituvat 100% varmuudella ja alkaa torjuntareaktio. Tosiasiat eivät silti muutu tietenkään miksikään.

Pauli Sumanen:
Tutkimukseni valmiin osan päälähteinä ovat Suomen laki, Suomen tilastollinen vuosikirja 1998 ja Tilastokeskuksen tutkimus "Työajan muutokset". Kun laskemme näiden ja yleisten tilastotietojen pohjalta saman työnantajan palveluksessa samaa työtä tekevän keskivertomiehen ja keskivertonaisen koko elinikäisen ansiotulon, eläkkeen, äitiyspäivärahan ja työajan vaikutuksen työaikaan, saamme lopputulokseksi, että siinä, missä nainen saa yhden euron, mies saa noin 79 senttiä.

Tässä on kiteytettynä oikeastaan kaikki se, mitä mm. minä olen rautalangasta koettanut vääntää sukupuolten välisestä tasa-arvosta (mitä tulee rahaan). Feministien valhehan on, että naisen euro on 80 senttiä. Tosiasiassa luvut ovat juurikin päinvastoin ja miehen euro on n. 80 senttiä ja naisen nettoeuro on 115 senttiä. Siis ihan oikeasti. Ei vain hatusta revittynä lukuna tai suoraan keskipalkasta laskettuna, vaan ihan aikuisten oikeasti, kun lasketaan tehty työn määrä ja arvo ja suhteutetaan se siihen, paljonko ihminen saa elinikänsä aikana rahaa itselleen käteen ja erilaisia rahan arvoisia palveluita ja etuja yhteiskunnalta.

Itse asiassa luku on vielä tuotakin synkempi, koska Sumasen tutkimuksessa ei oteta huomioon mm. sitä, että naisten hoito kuluttaa suurimman osan terveydenhuollon rahoista ja naiset mm. ovat poissa töistä miehiä useammin jne. Mikäli oltaisiin myöskin ilkeitä ja katsottaisiin kaikki lisääntymisterveydestä ja lapsista aiheutuvat kulut naisten aiheuttamiksi (hei, feministien mielestähän vain naisella on oikeus päättää, syntyykö lapsi vaiko ei, joten eikö loogista olisi siis ajatella, että myös vastuu lapsen syntymästä aiheutuvista kuluista ole vain ja ainoastaan naisen?), niin luvut ovat jo jotain ihan muuta suuruusluokkaa. Näin ilkeitä ja loogisia ei tarvitse kuitenkaan olla, jotta näkisitte, että meillä on Suomessa valtaisi tasa-arvo-ongelma nimeltään miesten taloudellinen riisto...puhumattakaan tietysti vain miehiä koskevasta asevelvollisuudesta, eli orjuudesta...puhumattakaan tietysti siitä, että poikien uskonnollista syistä tehty silpominen on sallittua Suomessa, mutta tyttöjen ei ole...puhumattakaan tietysti siitä, että miehet saavat samoista rikoksista yleensä naisia kovempia tuomioita...puhumattakaan tietysti siitä, että isien oikeuksia poljetaan säännönmukaisesti äitien hyväksi...jne.jne.jne.

En oleta, että yksikään feministi tai "tasa-arvoa" kannattava ihminen tajuaa tai välittää pätkääkään tästäkään tiedosta. He ovat aivopestyjä uskomaan niin suuria valheita, että totuus ei kerta kaikkiaan kykene uppoamaan heidän aivoihinsa, ei vaikka se taaskin tarjoillaan hopeavadilla heidän eteensä. Tietysti heidän joukossaan on toki paljon niitä, jotka käyttävät "tasa-arvoa" vain keppihevosena naisten etuoikeuksien lisäämiseen ja miesten orjuuttamiseen, jotka siis periaatteessa kyllä voivat hyvinkin tietää, miten asiat oikeasti ovat, mutta jotka silti paasaavat tietoisesti valheitaan...vähän kuten useat vihreät tekevät...

Sen sijaan minä toivon, että tämä tieto voisi herättää järkeviä, kriittisiä ja loogisesti ajattelemaan kykeneviä ihmisiä nousemaan vastarintaan miesten oikeuksien jatkuvaa polkemista vastaan. Jokaisen miehen kannattaisi ainakin nousta vaatimaan oikeuksiaan, mutta on myöskin pitkällä aikavälillä naisten oikeuksien kannalta hyvä asia, että tasa-arvo oikeasti toteutuu. On toki myös niin, että vaikka asialle ei mitään tehtäisi, niin pelkästään se on jo arvokasta, että totuus asiasta tulee julki. Ainakaan minä en voi sietää sitä, että ihmisille jatkuvasti valehdellaan tästä(kin) asiasta ja naissukupuoli esitetään ikäänkuin syrjittynä ja heikkona ja viattomana, miehiltä jatkuvasti tukea tarvitsena osapuolena, samalla syyllistäen kaikkia miehiä mm. perheväkivallasta.

Koko tutkimus on luettavissa täältä ja Pauli Sumasen kotisivut löytyvät täältä. Huomatkaa myös juttu Taloussanomissa kaavioineen kaikkineen. Omia kirjoituksiani sukupuolten välisestä (epä)tasa-arvosta voitte lukea vaikkapa täältä.

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kovin vähälle huomiolle ovat nämä mediassa joutuneet, jos verrataan feministien päinvastaisia juttuja.

Pitää kuitenkin muistaa, että nainen ei ole miehelle vihollinen eikä päin vastoin. Valtio on meidän kaikkien vihollinen. Valtio hyötyy, kun miehet ja naiset tappelevat keskenään. Todennäköisesti koko eripura on valtiollista alkuperää.

Markus Jansson kirjoitti...

> Valtio hyötyy, kun miehet ja
> naiset tappelevat keskenään.

Erinomainen huomio. Voisiko tämän saman huomion tehdä myös maahanmuuttopolitiikkahullutuksesta? Luodaan vihollinen / ongelma, johon kansalaisten huomio kiintyy, eikä kukaan kiinnitä huomiota muihin asioihin (isompiin ongelmiin)...

jaska kirjoitti...

Hieman tarkennusta...
"kun mies ja nainen tekevät koko elämänsä samalla koulutuksella saman verran samaan aikaan samaa työtä samalla palkalla, niin mies saa 80 senttiä naisen 1 euroa kohden rahaa itselleen."

Toi ei taida ihan pitää paikkaansa, koska miehen huonommat tienestit johtuvat osin siksi, että miehet tekevät enemmän töitä ja maksavat siksi enemmän veroja.

Jos miehet tekisivät yhtä vähän hommia kuin naiset, niin ero tasottuisi.

Kokonaisuutena asia ei miksikään muutu ja minäkin toivon, että tasa-arvo -keskustelua voitaisiin vihdoin alkaa käymään oikein päin.

Markus Jansson kirjoitti...

> Jos miehet tekisivät yhtä vähän
> hommia kuin naiset, niin ero
> tasottuisi.

Erittäin hyvä huomio, kiitoksia!
Itselleni tuli pieni ajatuskupru tuossa kohtaan. Korjattu. :-)