9. huhtikuuta 2010

Kultapelejä - onko jättimäinen vedätys/romahdus tulossa?

Nyt alkoi jo pelottaa minuakin. Ei siis niin, että olisin huolestunut talouden tilasta ja siitä kusetuksen määrästä, mitä on harrastettu pankkien, valtioiden ja keinottelijoiden toimesta, vaan olen todella peloissani. Luultavasti sinunkin olisi syytä olla. Eikä vain peloissaan, vaan ihan julmetun vihainen, koska ei tarvitse varmaan kahta kertaa arvata, keiden taskusta tämä(kin) vedätys aiotaan viime kädessä maksattaa...

Kultaharkkoja on väärennelty ympäri maailmaa ja asiaa on piiloteltu melkoisesti. Volframista tehtyjä harkkoja on päällystetty kullalla ja myyty kultaharkkoina. Koska volfram on tiheydeltään (lue: painoltaan) miltei samaa kuin kulta on, mutta paljon halvempaa, on kullan todellinen määrä voitu pudottaa ehkä 1/10 tai jopa 1/100 alkuperäisestä huijauksen myötä. Harkkoon ei tarvitse välttämättä käyttää juuri lainkaan kultaa, jos päällikerros korvataan lyijyn ja antimonin sekoituksella kullan kovuuden ja tunnun saamiseksi...kullan värin saamiseksi harkon pintaan voidaan elektrolyysillä luoda kultakerros pienellä kultamäärällä. Kullan väärentäminen onnistuu myös, mikäli käytetään volframia vaikeammin saatavilla olevaa U-238:aa. U-238 on helposti useiden isompien valtioiden saatavilla, mutta myöskin suuret rikollisjärjestöt (kuten kansainväliset pankit) kykenevät luultavasti sitä hankkimaan käyttöönsä pienellä vaivalla, vaikka pienemmät väärentäjät eivät U-238:aa käsiinsä saakkaan.

Tämän tyyppisestä väärentämisestä jää tietysti kiinni, mikäli kultaharkkojen testaamiseen käytetään esimerkiksi ultraääntä tai röntgeniä, kuten kultavarastoissa *pitäisi* tietysti käyttää. Myös äärimmäisen huolellinen punnitus paljastaa petoksen. Tavallisen ihmisen on kuitenkin täysin mahdotonta selvittää, onko hänen ostamansa kulta oikeaa vaiko vain kullalla päällystettyä volframia tai uraania, mikäli hän ei riko koko kultaharkkoaan/kolikkoaan kappaleiksi (tai lyijyn ja antimonin tapauksessa raavi sen pintaa rikki). On myöskin huomattava, että kaikkea kultaa ei koskaan mitata ja sen aitoutta varmisteta, joten tarkkaa tietoa siitä, paljonko maailmalla liikkuvasta kullasta on aitoa ja paljonko väärennettyä, on mahdotonta sanoa.

Eipä tämä vielä mitään, juttu jatkuu ja pahenee...

Suuret pankkiiriliikkeet ovat myyneet innokkaasti ihmisille "kultaa". Sanon "kultaa", koska todellisuudessa ihmisille on myyty paperia tai elektronista todistusta siitä, että hän omistaa nyt sitten jossain pankin holvin perukoilla olevaa kultaa. Mitään kultaa ei ole ihmisille annettu käteen, ainoastaan pankin lupaus siitä, että ihminen on ostanut kultaa. Tästä kullasta on sitten vielä - törkeyden huippuna - veloitettu säilytysmaksuja ihmisiltä. No, mikä on jujuna paitsi kullasta kiskotut osto-myynti-ja säilytyspalkkiot?

Kultaa, jota pankit ovat myyneet, ei ole ollut olemassakaan kuin murto-osa siitä, minkä pankit ovat myyneet (esim. tämä ja tämä lähde). Pankit ovat siis tehneet laajamittaista rosvousta, huijausta ja kusetusta, jossa ne ovat myyneet ihmisille kultaa, jota niillä ei ole olemassakaan! Samanlaista huijausta tehdään toki kaiken aikaa rahallakin (lue tämä ja tämä): Pankit lainaavat rahaa ihmisille, jota niillä ei ole olemassakaan kokonaisuudessaan ja veloittavat siitä korkoa. Systeemi toimii jotenkuten niin kauan, kunnes kaikki ihmiset alkavat vaatia talletuksiaan ulos pankista - ja käykin ilmi, että pankin kassaholvissa ja tileillä ei ole kuin murto-osa siitä, mitä pankki on luvannut omistavansa, koska pankki on lainannut suurimman osan rahoista moneen kertaan eteenpäin...näinhän on juuri nyt käymässä Kreikassa.

Kullan suhteen ongelmana on kuitenkin se, että kun ihmiset haluavat kultansa ulos pankista ja käy ilmi, ettei sitä olekaan oikeasti saatavilla, niin A) Nämä ihmiset menettävät rahansa jotka ovat "kultaan" investoineet ja B) Kullan hinta voi nousta kymmeniä, jopa satoja prosentteja kun kullan todellisen määrän ja saatavuuden tilanne realisoituu pyramidin romahtaessa. Pelkän rahan ollessa kyseessä tapahtuu käytännössä vain A-kohta, jolloin vaikutukset rajoittuvat pankkiin ja sen asiakkaisiin, kunnes painokoneet painavat lisää leikkirahaa, joka voidaan syöttää pankkeihin ja asiakkaille. Kultaa ei voi painaa lisää, joten tätä "kultavajetta" ei voi korjata mitenkään muuten yrittämällä ostaa oikeata kultaa, jonka hinta pomppaa kysynnän kasvun seurauksena huimasti.

No, kultasekoilut ja kummallisuudet jatkuvat yhä vaan...

Vaikuttaa siltä, että kullan hintaa on keinotekoisesti manipuloitu alaspäin valtioiden kultavarastojen toimesta, myymällä sitä pilkkahintaan...ties minne. Kukaan ei oikein tiedä. Ajatelkaapa. Veronmaksajien, kansalaisten, omistamaa kultaa on myyty alle markkinahinnan ties kenelle. Miltä sinusta tuntuisi, jos Suomen valtio myisi vaikkapa 10 miljardia euroa tuntemattomalle taholle hintaan 8 miljardia euroa? Joku tekisi siinä aika hyvät kaupat suomalaisten veronmaksajien kustannuksella.

Mielenkiintoista on myös seurata näitä kullan liikkeitä ja mystisiä "katoamisia". USA on ilmeisesti näet vienyt reilun kahden vuoden aikana maasta kultaa valtavia määriä. Tarkemmin sanottuna yli puolet kaikesta kullasta, mikä USA:ssa on ollut kolmisen vuotta sitten, on nyt myyty tai viety ulkomaille. Ajatelkaapa hetki tätä asiaa kun otatte huomioon, että USA:lla on (ollut virallisesti) maailman suurimmat kultareservit. Kannattaa lukea myös hopea.fi artikkeli IMF:stä ja kullan myynnistä, varsin mielenkiintoista tekstiä. Samaan aikaan esimerkiksi Kiina ostaa lisää ja lisää kultaa. Apropoo, mihin muuten on kadonnut 911 iskujen seurauksena hävinnyt kulta?

Toivon todella vilpittömästi, että pelkoni on turha ja kaikki tämä on vain sattumaa ja paranoidia ajattelua.

Joku hyvin epäluuloinen ihminen voisi näet ajatella, että kysymys on kaavasta. Toimintamallista. Suunnitelmallisuudesta, jolla on siis tietty selkeä päämäärä. Tässä tapauksessa se päämäärä voisi olla valtioiden(kin) massiivisten kultavarantojen ujuttaminen pankkiirien ja ökyrikkaiden suursijoittajien haltuun eri välikäsien ja keinojen avulla. Kun talous romahtaa ja kullan hinta nousee entisestään (se on jo viime vuosina noussut huimasti), ne, kenellä on fyysistä kultaa, tienaavat suunnattomia summia. Sitä suurempi kullan arvon nousu, mitä enemmän kullan hintaa saadaan pidettyä alhaalla väärennetyn kullan, olemattoman virtuaalikullan ja salaisten kultakauppojen avulla...kunnes pyramidi romahtaa ja totuus kullan todellisesta määrästä ja hinnasta paljastuu markkinoille.

Valtiolta saadaan houkuteltua kultaa myyntiin paitsi hyväveliverkostolla, niin myöskin ottamalla kultaa vastineeksi valtioiden tarvitsemista rahoista, eli velkakirjoista. Pian kulta voi hyvinkin olla ainoa maksuväline, jolla valtiot voivat menojaan kattaa rahan arvon tai valtion luottoluokitusten romahdettua, esimerkiksi globaalin romahduksen iskettyä. Näin voidaan puristaa viimeisetkin valtioiden kultavarastot tyhjiksi kansainvälisille pankkiireille. Pankkiirit saavat fyysistä kultaa holveihinsa (jonka arvo pomppaa pian huimasti) ja valtiot saavat arvotonta paperirahaa ja velkakirjoja surkean taloudellisen tilanteensa tekohengittämiseen - hetkeksi ennen väistämätöntä romahdusta, korkomenojen noustessa mielipuolisiksi. Valtion ja kuntien talous on kuralla jo nyt, mutta jatkuva ja massiivinen velkaantuminen edesauttaa niiden väistämätöntä romahdusta.

Valtioiden ja talouden romahtamiseen liittyy tietysti myös rahan arvon romahtaminen. Tämä tapahtuu, kun realisoituu, että euro- ja dollarimääräiset rahat ja erilaiset velkakirjat ovat vain paperia ilman katetta, joiden korko juoksee loputtomiin ja joita painetaan yhä kiihtyvällä tahdilla lisää, nostaen inflaatiota. Raha, eli eurot ja dollarit menettävät arvonsa. Rahajärjestelmän romahduksen jälkeen jotain tarvitaan tilalle ja jos se jokin on kultakantaan perustuva valuutta, voitte vain arvata, miten käy kullan hinnalle ja arvatkaapa, hyötyvätköhän tästä kaikesta ne, joilla on tuota fyysistä kultaa kasapäin holveissaan?

Paranoidi voisi perustellusti väittää, että palaset loksahtelevat mukavasti paikoilleen. Finanssipiirien intressissä ei ole talouden elpyminen ja tervehtyminen, vaan nimenomaan jatkuva valtioiden (=veronmaksajien) velkakierre ja velkaorjuus, sekä niitä väistämättä seuraava romahdus. Kun tämä yhdistetään fyysisen kullan arvon realisoitumiseen sekä kullan kysynnän kasvuun, niin kullan hinta nousee huimasti - kullan, jota pankkiirit ovat holveihinsa haalineet alihintaan ja haalivat yhä vastineeksi siitä, että antavat arvottomaksi käyviä velkakirjoja ja paperirahaa valtioille ja pankeille!

Mikäli on olemassa pieni mahdollisuus, että tulossa on suuri puhallus (jonka rinnalla Madoffin puhallus ja asuntomarkkinakupla on hyttysen ininää), kannattaisi varmasti siihen itse kunkin varautua. Vaikka riski olisi pieni, ovat sen vaikutukset toteutuessaan niin suuret, että varautuminen on mielestäni perusteltua. Mutta miten varautua ja mitä jokainen yksilö voi tehdä?

Tärkein asia olisi siirtää varallisuus fyysiseen kultaan, jonka aitouden voisi varmistaa ostohetkellä. Asunnot, osakkeet, rahastot ja pankkitilit sekä piironginlaatikot tyhjäksi ja kultaa ostamaan. Tämä ei kuitenkaan riitä. Kulta olisi myöskin piilotettava viranomaisilta, koska on vaarana, että sama mitä tapahtui USA:ssa 1930-luvun laman aikaan, voi tapahtua täälläkin: Valtio yksinkertaisesti takavarikoi yksityishenkilöiden omistaman kullan ja maksaa siitä arvottomalla leikkirahallaan jonkin mielivaltaisen summan "korvaukseksi".

Luitte aivan oikein. Juuri niin törkeästi on maailmalla toimittu ja voitte olla varmoja, että viranomaiset ovat valmiita toimimaan uudelleenkin kansainvälisten pankkiirien ja valtioiden vauraudentarpeiden tyydyttämiseksi: Varastamaan kansalaistensa omaisuutta suoraan ja häikäilemättömästi. No, verotushan on varkautta ja sitähän valtiot tekevät joka päivä täysin avoimesti, joten mitenkäs kullan varastaminen sitten siitä oikeastaan eroaa? Ei varmasti mitenkään - koetetaan meille väittää kun se hetki tulee, että viranomaiset tulevat takavarikoimaan kultavarastosi.

Elämme mielenkiintoisia aikoja. Saa nähdä, kauanko leikkirahaan, olemattomaan kultaan ja ikuiseen velkaantumiseen perustuva talousjärjestelmä pysyy pystyssä. Jokainen selkojärkinen ihminen tajuaa, että järjestelmä, jonka perusta on noin heikko ja jonka tulevaisuus noin kestämättömällä pohjalla, ei voi säilyä. Romahtaako se 2 vuodessa, 5 vuodessa, vuosikymmenessä vaiko 50 vuodessa, onkin sitten toinen asia. Systeemi pysyy kasassa niin kauan kuin ihmiset uskovat sen toimivan ja järjestelmä ei mene täysin absurdiksi (mikä on edessä väistämättä jossain vaiheessa).

Mutta muistakaa, että koskaan taloudellisessa romahduksessa/lamassa varallisuus ei häviä. Varallisuus ei voi hävitä. Vain sen muoto ja omistaja voi vaihtua. Miettikääpä sitä samalla kun pohditte, minne viime lamassa varallisuus katosi ja ketkä laskun maksoivat.



PS. Lukuvinkkinä "Perustelut luonnolliselle rahalle" ja "Mitä valtio on tehnyt rahallemme?"

15 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kovia väitteitä, mutta mielenkiintoisia kyllä. Jos omistaisin kultaa, niin varmasti piilottaisin sen jonnekin turvalliseen paikkaan, kotiin tai pankin tallelokeroon ei voi luottaa tosipaikan tullen.

Anonyymi kirjoitti...

Kullan arvo joko nousee tai muiden vaihdon välineiden arvo laskee.

Veikkaisimpa kullan arvon pysyvän vakaana ja euron heikkenevän dollariin nähden ja dollarin heikkenevän kultaan nähden, eli painokoneet käyvät kuumana kaikkialla.

Kyllä Suomessakin kerättiin sodan aikana kultaa ja annettiin vaihdossa rautaa ja aimo annos propagandaa takaisin.

Pekka kirjoitti...

Eihän tää hyvältä näytä. Länsimainen kulttuuri saattaa kokea aika kovan kolauksen.

Anonyymi kirjoitti...

Hyviä huomioita!
Tilanne näyttää aika pahalta minusta!

Vandaali kirjoitti...

Kullan piilottaminen ei kuitenkaan ole niin helppoa, esim. metallinpaljastimella saa aika nopeasti haravoitua suurenkin alueen. Ja valtiot tunnetusti, erityisesti kriisien uhatessa, priorisoivat "verojen keräämisen" aika korkealle.

Juha Pätsi kirjoitti...

Markus, et ole yksin pelkojesi kanssa!

Oleellisin asia jalometallien omistamisessa on se, että pitää pankit tyystin erossa tästä kaupasta. Nykymuotoisessa pankkitoiminnassa fyysinen jalometalli kun ei voi tuottaa nopeita voittoja, niin jonkun pankin hyvältä kuulostava tarjous on varmasti huijausta! Jalometallia omistat juuri niin paljon, kuin sitä on sinulla juuri nyt käden ulottuvilla.

Miltäpä kuulostaisivat seuraavat hinnat:

Lounas työmaaruokalassa: 0,28g
TV-lupa: 7,93g
Uusi perheauto: 862,00g
Asunto: 6896,00g

Kun nyt aletaan vähän ynnäilemään sitä, että kuinka rikkaita sitä ollaankaan jalometallissa laskettuna, niin äkkiä havaitsemme sen, että nykyrahassa laskettu omaisuuden arvo on täyttä kuvitelmaa! Tämä kuviteltu "rikkaus" tulee vielä putoamaan realistiselle tasolle, joka tarkoittaa setelirahan arvon pudotusta verrattuna jalometalleihin!

Markus Jansson kirjoitti...

> Kullan piilottaminen ei
> kuitenkaan ole niin helppoa,
> esim. metallinpaljastimella saa
> aika nopeasti haravoitua
> suurenkin alueen.
> Ja valtiot tunnetusti,
> erityisesti kriisien uhatessa,
> priorisoivat "verojen
> keräämisen" aika korkealle.

Niinpä. Jonnekin metsään pitää ilmeisesti vaan piilottaa sitten. Tai vaihtoehtoisesti hankkia ase ja patruunoita ja "odotella" valtion viranomaisia niiden kanssa. Ihmiset ovat valitettavasti vain niin saamattomia ja lampaita, että eivät uskalla nousta vastarintaan, kun valtio tulee heitä ryöstämään.

Markus Jansson kirjoitti...

> Nykymuotoisessa
> pankkitoiminnassa fyysinen
> jalometalli kun ei voi tuottaa
> nopeita voittoja, niin jonkun
> pankin hyvältä kuulostava
> tarjous on varmasti huijausta!

Tuo riski ainakin on merkittävä. Huomaa, että pankeilla on ollut suuria vaikeuksia toimittaa melko pieniäkin, vain kymmenien tuhansien eurojen arvoisia kultapaloja asiakkailleen, jotka ovat siis nimenomaan ostaneet ne (mutta eivät ole halunneet niitä käteensä). Näitä jalometalleja on jouduttu hakemaan toistelta puolen maapalloa olevista holveista ja aikaa on kulunut jne. Noissa linkeissä oli lisää juttua näistä.


> Jalometallia omistat juuri niin
> paljon, kuin sitä on sinulla
> juuri nyt käden ulottuvilla.

Juuri näin. Toki tämä pätee kyllä kaikkeen muuhunkin: Asunnolla ja osakkeilla ei ole mitään arvoa, ennen kuin ne on realisoitu. Tämä tuntuu unohtuvan, kun virtuaalisilla tuotteilla tehdään kauppaa ja velkaa velan päälle...


> Miltäpä kuulostaisivat seuraavat
> hinnat:
> Lounas työmaaruokalassa: 0,28g

Tämän vuoksi muuten kannattaa ostaa myös pienempiä määriä kultaa kuin isoja könttejä. Esimerkiksi 1g, 10g ja 100g paloja (eikä vain jotain 1 kilon möttiä). Niillä voi joutua tulevaisuudessa maksamaan jotain. Kultakolikot ovat toki myös hyödyllisiä.


> Kun nyt aletaan vähän
> ynnäilemään sitä, että kuinka
> rikkaita sitä ollaankaan
> jalometallissa laskettuna, niin
> äkkiä havaitsemme sen, että
> nykyrahassa laskettu omaisuuden
> arvo on täyttä kuvitelmaa!

Exactly. Aivan täyttä kuvitelmaa. Fantasiaa.


> Tämä kuviteltu "rikkaus" tulee
> vielä putoamaan realistiselle
> tasolle, joka tarkoittaa
> setelirahan arvon pudotusta
> verrattuna jalometalleihin!

Hyvä esimerkki:
http://tavex.fi/index.php?main=437&productID=436

Anonyymi kirjoitti...

Tilanne näyttää erittäin pahalta.

USA:ssa setelipainokoneet käyvät kiiihtyvään
tahtiin ja sylkevät ulos tätä arvotonta roskaa
joka ei kelpaa edes WC-paperiksi.

Samaan aikaan EUn sisällä on vakavia
taloudellisia häiriöitä. Esim. Kreikan
tilanne ja EU maiden hirveä velkaantuminen.

Kreikassa korot räjähtivät jo ylös!

Tosiaan, mitä suurempi osa ihmisistä
oivaltaa Suuren Kusetuksen, sitä
lähempänä on kallion jyrkänteeltä
putous todellisuuden kivikovaan
maailmaan.

Pankit ja pankkijärjestelmä on nyt kerta kaikkiaan laitettava kuriin. Ja se voi tapahtua vain veronmaksajien, kansalaisten oma-aloitteisella toiminnalla.

Tiedämme että kun pankkiryöstäjä tulee
sisään pankkiin hän huutaa:
- Kädet ylös! Tämä on ryöstö!

Meidän on mentävä pankkeihin ja
huudettava yhdessä: - Kädet ylös!
Tämä on kansalaispidätys!

Edellä oleva kirjoitus paljastaa
viiltävän totuuden pankeista ja pankkijärjestelmästä.

Se on JÄRJESTÄYTYNYTTÄ RIKOLLISUUTTA eikä mitään muuta.

Anonyymi kirjoitti...

Mihin kannataisi rahat nyt sijoittaa, jotta ne olisivat hyvässä turvassa? Aito kulta lienee paras vaihtoehto, mutta ilmeisesti sen hankkiminen ei ole ihan yksinkertaista.

Markus Jansson kirjoitti...

> Mihin kannataisi rahat nyt
> sijoittaa, jotta ne olisivat
> hyvässä turvassa? Aito kulta
> lienee paras vaihtoehto, mutta
> ilmeisesti sen hankkiminen ei
> ole ihan yksinkertaista.

www.tavex.fi eli ainakin Helsingistä saa. Kannattaa toki tivata, onko kulta varmasti aitoa ja miten sen aitous on tarkistettu jne. Vaikeaa se voi toki olla.

Markus Jansson kirjoitti...

> Meidän on mentävä pankkeihin ja
> huudettava yhdessä: - Kädet ylös!
> Tämä on kansalaispidätys!

Olisi loistavaa masinoida kansalaisaktivismitempaus, jossa suuri joukko ihmisiä kokoontuisi jonnekin, vaikkapa Helsingin keskustaan aikomuksenaan nostaa kaikki rahat tileiltään pankkikonttorissa. Tietysti se, missä konttorissa asioidaan, kerrottaisiin vasta paikanpäällä kaikille (jottei konttori voi varautua). Olisi hupaisaa, kun vaikka 10000 ihmistä marssisi Nordean konttoriin ja vaatisi jokainen 2000 euroa tililtään rahaa (ja ehkä samalla vielä vaikka 2000 euron lainaa) siis KÄTEISENÄ tiskiltä.

Eihän pankilla niitä olisi tietenkään antaa.

Sitten voisi alkaa laulamaan pankin ulkopuolella vaikkapa:"Pankki meni konkkaan - ottaas pankkii pottaan?!?"

Homma saisi varmasti mediajulkisuutta ja herättäisi pohtimaan pankkijärjestelmän toimintaa.

Anonyymi kirjoitti...

Kun pankit laitettaisiin seinää vasten niillä
ei olisi muuta vaihtoehtoa lopulta kuin
myöntää se miten ne huijaavat ihmisiä.

Rahaa painetaan tyhjästä ja nyt vielä
tämä kultapetos.

Sen verran on kuitenkin kova järjestelmä
että poliisi ja lakimiesarmeija olisivat jo kohta
näiden kansalaisten kimpussa.

Ellei pankki muuta keksisi niin ainakin se
syyttäisi että kansalaiset kantavat
hiekkaa sisään pankkikonttoriin.

Järkevintä lienee irtautua tästä pankkijärjestelmästä
ja ottaa käyttöön kulta - kuten tuossa jo totesitkin - ostamisessa ja myynnissä
jos ja kun tilanne todella kärjistyy sellaiseksi
että talousjärjestelmä romahtaa.

Tai voihan sitä kultaa alkaa nyt jo käyttää
vaihdannan välineenä.

Kultasormi kirjoitti...

Huolestuttavaa, kun jo kultaakin aletaan väärentämään ja olematon kauppaamaan. Jäljet tuntuvat johtavan sylttytehtaalle. Kiitos hyvästä jutusta ja huomioista Markus!

Anonyymi kirjoitti...

Eivätkös kultakolikot ole vielä jossain päin maailmaan käypää valuuttaa sellaisenaan?

Muistaakseni esimerkiksi Australiassa kultakolikot käyvät yhä maksuksi siinä missä paperirahakin. Ongelmana tietysti on se, että kultakolikon nimellisarvo on paljon pienempi mitä siinä olevan kullan markkina-arvo on. Joku ilkimys voisi varmasti kyllä mennä valtionpankkiin ja ilmoittaa, että "Haluan ostaa 100000 kpl noita kultadollareita 100000 paperidollarillani." Sitten vaan kultakolikot kouraan ja sulattamaan ne harkoiksi ja myymään huimalla voitolla eteenpäin.

Voinette arvata vaan, voiko kukaan ostaa kultakolikoita valtioiden pankeista tuolla tapaa ja miksikäs ei voi? ;)