2. maaliskuuta 2009

Rikkaudesta ja rikkaruohoista

Nykyiseen moku (monikulttuurisuus) ihanteeseen kuuluu ajatus siitä, että moku on rikkaus, voimavara ja hyödyksi koko yhteiskunnalle ja sen jäsenille. Moku tarkoittaa myös taloudellista hyötyä mm. työvoiman ja innovaatioiden suhteen. Mokuun ei liity mitään negatiivista tai ei ainakaan mitään mainitsemisen arvoista haittaa, vaan pelkästään mannaa.

Tämä ilmenee mokuintoilijan mukaan esimerkiksi siten, että samassa peruskoulussa voi olla kymmeniä eri kieltä puhuvia lapsia oppilaina. Lapset eivät hallitse suomea, vaan puhuvat siis jokainen omaa kieltään ja usein samassa luokassakin on lukuisa joukko eri kieltä puhuvia lapsia. Lasten kulttuuriset ja muut erityispiirteet tuodaan esille mm. pukeutumisen ja ruokavalion suhteen. Lapset tarvitsevat tuekseen tasaisen virran tulkkeja ja sosiaalityöntekijöitä tukemaan heitä koulun arjessa selviytymisessä.

Realisti voisi todeta, että tämä ilmenee siten, etteivät lapset todellisuudessa saa mitään irti opetuksesta, koska eivät ymmärrä mitään, mistä puhutaan. Osaa lapsista ei edes kiinnosta opetus, koska sosiaalitoimistolla ja rikoksillakin voi elää. Etniset ryhmät luovat jännitteitä toistensa välille. Koko koulu ja yhteiskunta joutuu käyttämään valtavasti rahaa, aikaa ja vaivaa sopeutuakseen mokuun, mutta tästäkin huolimatta tulokset ovat kovin laihoja: Järjestyshäiriöt ovat yleisiä, suomea ei osata ja verovaroja palaa hulluna turhaan. Kriitikoita tai edes häiriöihin puuttuvia leimataan rasisteiksi ja kaikki syy tapahtuneista kaadetaan automaattisesti heidän niskaansa.

Oletetaan, että terveydenhoitomme toimisi kuten monikulttuurisuusihanne toimii vaikkapa peruskouluissamme.

Eri sairaalan osastoihin laitettaisiin sattumanvaraisesti potilaita heidän vaivoistaan riippumatta. Eihän ketään saa syrjiä, vaan jokaisella on oltava vapaus valita, minne menee. Samassa huoneessa voisi hyvinkin olla vaikkapa tuberkuloosipotilas ja AIDSia sairastava tai syöpäpotilas. Kaikkia koetettaisiin hoitaa sitten yhdessä, samalla koettaen estää heitä tappamasta toisiaan. Käytännössä hoidosta ei tule mitään, koska osastonlääkärin on miltei mahdotonta keskittyä samaan aikaan kymmeniin täysin erilaisiin sairauksiin ja niiden hoitoon. Päinvastoin, potilaiden tilanne jopa pahenee heidän saadessaan tartuntoja toisiltaan ja turhautuen hoidon tehottomuuteen. Mutta eihän potilaita nyt voisi vaatia menemään kukin omaan erikoisalansa osastolle saamaan tarvitsemaansa erityishoitoa - sehän olisi syrjintää, eikö vain?

Jokaiselle potilaalle toimitettaisiin hänen toivomustensa mukaista ruokaa. Tämä siis täysin riippumatta siitä, miten terveellistä ko. ruoka olisi. Esimerkiksi ohitusleikkauksesta kärsivälle potilaalle toimitettaisiin rasvaisia ja suolaisia hampurilaisia niin paljon kuin hän jaksaa syödä. Tahdosta riippumattomasssa hoidossa olevan anorektikon ei tietenkään tarvitsisi syödä mitään. Eihän potilaita nyt voisi vaatia syömään samanlaista tai heidän terveyttään edistävää ruokaa - sehän olisi syrjintää, eikö vain?

Potilaat myös voisivat pukeutua täysin vapaasti. Esimerkiksi lonkkaproteesileikkaukseen tai muuhun korkean infektioriskin omaavaan leikkaukseen voisi mennä vaikkapa hikisessä Suomi-verskassa tai mutaiset saappaat jalassa. Eihän potilaita saa syrjiä pukeutumisen vuoksi ja vaatia heitä luopumaan epäkäytännöllisestä ja hoitoa haittaavasta vaatetuksesta - sehän olisi syrjintää, eikö vain?

Potilaat voisivat myös melko vapaasti häiritä toistensa hoitoa, mikäli heitä ei hoito kiinnostaisi alunperinkään. Vaikkapa huudella ja solvata muita potilaita tai hoitohenkilökuntaa. Potilaat voisivat myös toistuvasti kieltäytyä hoidosta tai osasta siitä ja aina hetken kuluttua palata valittamaan, kun eivät saaneet hoitoa ja syyttää hoidon puutteesta henkilökunnan syrjivää käytöstä heitä kohtaan. Eihän potilaita saa vaatia olemaan hiljaa tai ottamaan vastuuta omasta hoidostaan - sehän olisi syrjintää, eikö vain?

Herääkin nyt kysymys, miksi moinen hullutus on vaikkapa koulussa tai ylipäätään yhteiskunnassa sitten ok?

Miksei samankielisiä oppilaita tai ylipäätään maahanmuuttajia laiteta samoille luokille ja samoihin kouluihin, tai vain yksinkertaisesti opeteta heille suomea ja opeteta sen jälkeen muiden joukossa tavallisessa koulussa?

Miksei epäkäytännöllisesti ja uskontoa julistavasti pukeutuvia ojenneta ja todeta, ettei koulu tai työpaikka ole uskonnonharjoittamispaikka, vaan käytäntö ja tavat sanelkoot, mitä päälle on sopivaa laittaa?

Miksei taikauskoista ruokavaliota noudattaville todeta, että jos ei liha maistu niin sopii olla ilman - ja mikäli ollaan kokonaan ilman terveellistä ruokaa niin sitten tulisi toimittaa pikapikaa hoitoa saamaan?

Miksei pyritä tilanteeseen, jossa eri kulttuureista tulevat ihmiset integroidaan suomalaiseen yhteiskuntaan opettamalla ja vaatimalla heiltä meidän kielen, lakien, tapojen ja kulttuurimme tuntemusta ja kunnioittamista?

Miksei monikulttuurisuuden rikkaruohoihin, kuten korkeisiin työttömyyslukuihin, rikollisuuteen, piittaamattomuuteen yhteiskunnan normeista, taikauskoisiin silpomisiin ja muuhun yhteiskuntaamme selkeästi haitallisesti vaikuttaviin asioihin kiinnitetä huomiota ja yksinkertaisesti kieltäydytä ottamasta tänne ihmisiä, jotka näitä ongelmia aiheuttavat - ja häädetä jo tänne otetuista pois ne, jotka näitä ongelmia aiheuttavat?

Miksi kaikki pitää tehdä niin helvetin vaikean kaavan mukaan? Mitäpä jos sairaala toimisi yhtä vaikean, suvaitsevaisen, kalliin ja sekavan kaavan mukaan, kuin meidän monikulttuurisuutta ihannoiva fantasiamme toimii tänä päivänä Suomessa? Kaavan mukaan, jossa yksilöllä ei ole velvollisuuksia, yksilöä ei saa kategoroida tai niputtaa samanlaistensa kanssa ja jossa yksilön subjektiivinen kokemus ja oikeudet kulkevat muiden oikeuksien ylitse muiden kukkaron kautta? Kaavan, jossa ongelmista mainitseminenkin on paheksuttavaa ja niistä julkisesti keskusteleminen aiheuttaa syytteet ja tuomion oikeusistuimissa?

En ymmärrä, miksi pohjimmiltaan hyvin yksinkertainen asia pitää tehdä tietentahtoen mahdollisimman monimutkaiseksi. Ei sairaalassakaan niin tehdä. Järki ja käytäntö saa kulkea yltiösuvaitsevaisuuden ja subjektiivisten halujen ohitse. Mikäli tämä ei sinne tulijalle kelpaa, hän voi aivan vapaasti kääntyä ulkopuolella ympäri ja painua muualle. Moiseen sairaalaan ei ole pakko tulla, jos sen säännöt eivät miellytä - voi toki hädässäkin jättäytyä ulkopuolelle ja jopa kuolla sinne sitten. Suomeenkaan ei olisi pakko tulla, jos meidän säännöt eivät miellytä - voi toki hädässäkin jättäytyä ulkopuolelle ja jopa kuolla sinne sitten.

Kenen leipää syöt - sen lauluja laulat, eikö vaan?

14 kommenttia:

Jani kirjoitti...

Muistanet 80-luvulla alkaneen vietnamilaislasten pakolaisaallon? Luokallani oli 30 oppilasta, joista luokkakuvan mukaan näemmä 7 vietnamilaislasta, joista enemmistö oli lukuopetuksessa pihalla kuin talkkarit. Myöhemmin seuraan liittyi thaimaalaislapsi.

Jokaisella on nykyään työ (kahdesta en tiedä kyllä enää varmasti), osa on yrittäjiä ja yksikään ei ole lähtenyt rikoksiin. Onko tämä vain poikkeustilasto, vai onko hieman hätäiltyä leimata tämä porukka jo koulussa raiskareiksi ja rötöstelijöiksi? Tietenkin jos luokka on täynnä rikkaruohoja, jotka ennalta leimaavat kaikki maahanmuuttajat, on tilanne toinen.

"yksinkertaisesti kieltäydytä ottamasta tänne ihmisiä, jotka näitä ongelmia aiheuttavat"
Tuohon, kun keksit täydellisen ennakkoreseptin, niin voidaan puhua lisää.

Jukka kirjoitti...

Kieltämmättä asiaa näin ajatellaan kuullostaa todella hiukan oudolta.

Anonyymi kirjoitti...

"Osaa lapsista ei edes kiinnosta opetus, koska sosiaalitoimistolla ja rikoksillakin voi elää."

Ai _peruskouluikäiset_ lapset hakevat elantonsa sossun luukulta tai rötöstelevät sen eteen? Uusi pohjanoteeraus, onnittelut!

Sam kirjoitti...

"Jokaisella on nykyään työ (kahdesta en tiedä kyllä enää varmasti), osa on yrittäjiä ja yksikään ei ole lähtenyt rikoksiin. Onko tämä vain poikkeustilasto, vai onko hieman hätäiltyä leimata tämä porukka jo koulussa raiskareiksi ja rötöstelijöiksi? Tietenkin jos luokka on täynnä rikkaruohoja, jotka ennalta leimaavat kaikki maahanmuuttajat, on tilanne toinen."

Joskus monikulttuurisuuskriitikoissa vituttaa se, että he eivät tiedä kaikkia faktoja vastustaessaan maahanmuuttoa.

Esimerkiksi kaikki muslimit eivät ole suoraan manalasta, koska muun muassa albanialaiset ovat pääosin muslimeja, mutta eivät silvo pikkupoikia, heittele "maalistuneita" tyttöjä parvekkeilta alas, pukeudu jätesäkkiin, mellakoi kivittäen poliiseja ja paloautoja sekä sytyttäen satoja autoja palamaan sekä ole rikostilastoissa yliedustettuina.

Sen sijaan he pukeutuvat niin kuin mekin, juovat jopa alkoholia ja korkeintaan heidän uskonnollisuus näkyy kieltäytyessään syömästä sianlihaa, mutta eivät tee siitä suurta meteliä.

Myös aasialaiset maahanmuuttajat ovat varsinaisia integraatiotyömyyriä. Kuulemma jokin Kanadaan muuttanut kiinalainen pariskunta kielsi lapsiaan leikkimästä joidenkin muiden maahanmuuttajien kanssa, koska näin tulee "pahoja vaikutteita". Aasialaisethan ovat menestynein sosioekonominen ryhmä Yhdysvalloissa ja ovat yhteiskunnan pohjasakan elättäjiä. En voi vain ihmetellä, miksi aina kaikki ihmiset, joille on suotu vinot silmät ovat ihan uskomattomia kouluttautumaan ja tekemään töitä. No okei, Englannissa on aasialaisjengejä, jotka syylistyvät väkivaltaan, mutta niitä on silti jopa suhteellisesti vähemmän kuin valkoisten jengejä!

Omasta puolesta tänne saisi koko albaniasta, itä-euroopan maista ja aasiasta rahdata "maahanmuuttajia" Kiinasta parisataa tuhatta oloihin kyllästynyttä opiskelijaa, tuhansittain vietnamilaisia. Aluksi he saattavat olla yhteiskunnalle rasite, mutta sitten 10 vuoden päästä huomataan, että tyyliin aasialaisten työllisyysprosentti on suurempi kuin jopa suomalaisten ja he puhuvat paljon parempaa suomea ja englantia kuin keskivertomaahanmuuttajat.

Luulen, että syy on heidän rodussaan. Aasialaisten keskimääräinen älykkyysosamäärä on noin 10 pistettä korkeampi kuin meidän valkoisten. Lisäksi heidän kulttuurinsa on kollektivistisempi, jolloin he kunnioittavat yhteiskunnan normeja jopa paremmin kuin me suomalaiset. Myös albanialaiset eivät eroa älykkyyosamäärässään hirveästi suomalaisista. Vissiin älykkyysosamäärä selittää sen, miksi Iranissa on ihan ihme uskonnollista sekoilua, kun taas muslimeja enemmistönä koostuvassa maassa Albaniassa maan uskonnollisuus näkyy vain sianlihan vähäisenä kulutuksena.

Markus Jansson kirjoitti...

> Onko tämä vain poikkeustilasto

On.


> kun keksit täydellisen ennakkoreseptin

Annetaan potku perseeseen, ennen kuin rikosrekisteri alkaa kasvamaan puhelinluettelon paksuiseksi. Tunnettuja rikollisia ei pidä alunperinkään ottaa maahan hetkeksikään.


> Ai _peruskouluikäiset_ lapset hakevat
> elantonsa sossun luukulta tai rötöstelevät
> sen eteen?

Peruskoulu"ikäinen" maahanmuuttaja voi olla todellisuudessa vaikka 20v.


> albanialaiset ovat pääosin muslimeja, mutta

Tekevät muistaakseni ryöstöjä valtavasti per nuppi. Niin?


> Omasta puolesta tänne saisi koko albaniasta,
> itä-euroopan maista ja aasiasta rahdata
> "maahanmuuttajia" Kiinasta parisataa tuhatta
> oloihin kyllästynyttä opiskelijaa,
> tuhansittain vietnamilaisia.

Jep. Tämän pitäisi poliitikkojemme tajuta.

Jani kirjoitti...

"Tekevät muistaakseni ryöstöjä valtavasti per nuppi. Niin?"
tuo väite on niin hutera, että joudut hakemaan sille taustat. "Muistaakseni" ei ole argumentti, se on aivopieru.

"(työllistyneet ja sopeutuneet vietnamilaisryhmät)
Onko tämä vain poikkeustilasto
-On."

Onko sinulla esittää kokonaistilastoja meuhkaamistasi asioista? Kaikki maahanmuuttajat vs. rikostilastot? Kaikki yli viisi vuotta maassa olleet maahanmuuttajat ja heidän työllisyytensä?

Nyt vaikuttaa, että olet vain lukenut Halla-ahon tekstejä kieli ulkona ja yrittänyt tehdä niistä omia päätelmiäsi. Ei kovin vakuuttavaa tekstiä.

Sam kirjoitti...

"Tekevät muistaakseni ryöstöjä valtavasti per nuppi. Niin?"

Tilastot olisivat jees. Se on aika yllättävää, koska albanialaisten älykkyysosamäärä on osapuolleen sama kuin suomalaisten. Lisäksi heidän biologinen luonteensa on vähemmän impulsimaisempaa (Ellilä on kirjoitettu tosta blogissaan) eli se on tyyliin sama kuin meillä suomalaisilla.

Jos oikein muistelisin, niin suomalaiset maahanmuuttajat Ruotsissa teki enemmän rikoksia kuin perustavikset. Nykyään taitaa olla niin, että rikosten määrä on tasaantunut, vissiin ovat integroituneen. Mikseivät valkoihoiset albanialaiset onnistu tässä?

Anonyymi kirjoitti...

"Peruskoulu"ikäinen" maahanmuuttaja voi olla todellisuudessa vaikka 20v."

Tuo minulle näytille yksi peruskoulun penkkiä kuluttava 20-vuotias niin keskustellaan lisää. Mielellään semmoinen joka on myös samaan aikaan sosiaalitapaus ja/tai rikollinen. Muistutan, että höpisit tuossa vuodatuksessasi nimenomaan peruskoululaisista.

Markus Jansson kirjoitti...

> tuo väite on niin hutera, että joudut hakemaan
> sille taustat. "Muistaakseni" ei ole
> argumentti, se on aivopieru.

Yleistietoa. Lue vaikka Halla-ahon sivuilta linkit tilastoihin rikollisuus per kansalaisuus jne. tms.


> Tuo minulle näytille yksi peruskoulun penkkiä
> kuluttava 20-vuotias niin keskustellaan
> lisää...höpisit tuossa vuodatuksessasi
> nimenomaan peruskoululaisista.

En minä voi napata ketään kiinni ja tuoda sinulle näytille. On yleisesti tunnettu tosiasia, että A) "Lapset" ovat ikäisiään vanhempia ja B) Kouluissa maahanmuuttajat laitetaan usein ikäisiään nuorempien ryhmään, koska ovat taidoiltaan niin vajavaisia, etteivät mitenkään pärjäisi omanikäisessään seurassa koulussa.

Puhuin muuten yleisesti ottaen koululaisista, viittaus peruskoululaisiin oli vain yksi. Ylipäätään maahanmuuttajia pitäisi velvoittaa opiskelemaan suomea ja kouluttautumaan perustasolle, jotta integroituminen olisi edes teoriassa mahdollista.

Anonyymi kirjoitti...

"On yleisesti tunnettu tosiasia, että A) "Lapset" ovat ikäisiään vanhempia ja B) Kouluissa maahanmuuttajat laitetaan usein ikäisiään nuorempien ryhmään, koska ovat taidoiltaan niin vajavaisia, etteivät mitenkään pärjäisi omanikäisessään seurassa koulussa."

Lähde ja linkki kiitos.

Markus Jansson kirjoitti...

Tajuatko mikä on yleisesti tunnettu tosiasia? Mene kysymään koululta, minkä ikäisiä siellä olevat maahanmuuttajat ovat, jos et usko.

Jani kirjoitti...

"Tajuatko mikä on yleisesti tunnettu tosiasia? Mene kysymään koululta, minkä ikäisiä siellä olevat maahanmuuttajat ovat, jos et usko.
Herra bloggaaja voisi vaikka erotella faktat myös mielipiteistään, vaikka tuossa väitteessä onkin hieman perää.8-vuotias voi joutua ensimmäiselle luokalle ja useimmat oppilaat joutuvat "sopeutuskoulutukseen" ensimmäiseksi vuodekseen oppimaan aakkosia, koulutapoja yms.

Se, että täällä huudellaan kouluikäisten ryöstö-, raiskailu-, ja sosiaalitukielämäntapaa on vain lapsellista ennakkoluuloa ja siten myös varsin luokatonta materiaalia.

Viihteestä tämä toki käy, mutta sopii toivoa, ettei tätä lue kukaan, joka ei osaa kyseenalaistaa lukemaansa.

Markus Jansson kirjoitti...

> 8-vuotias voi joutua
> ensimmäiselle luokalle

Tai 20-vuotias 7-luokalle.


> Se, että täällä huudellaan
> kouluikäisten ryöstö-,
> raiskailu-, ja
> sosiaalitukielämäntapaa

Älä valehtele, pelle, en ole puhunut ryöstö- ja raiskauselämäntavasta mitään. Opettele lukemaan.

Anonyymi kirjoitti...

"Tajuatko mikä on yleisesti tunnettu tosiasia?"

Riippuu keneltä kysytään. Joillekin tosiasioita ovat esimerkiksi se, että Elvis elää tai että Roswelliin tipahti UFO.

"Mene kysymään koululta, minkä ikäisiä siellä olevat maahanmuuttajat ovat, jos et usko."

Ai minun pitäisi lähteä varmentamaan sinun väitteitäsi? LOL.