8. heinäkuuta 2008

USA:ssa halutaan kidutusranneke kaikille lentomatkustajille

Taas näitä uutisia, joita lukiessaan miettii, miten mielipuolista touhua terrorismin vastaisen sodan nimissä oikein voidaan tehdä - ja ihmiset eivät ole moksiskaan. Washinton Times kirjoittaa, että USA:n Department of Homeland Security (Orwellilainen Ministry of Love) on ihastunut tämmöiseen laitteeseen oikein kovasti ja haluaisi sen käyttöön kaikille lentomatkustajille.

Laite korvaisi lentokoneen paikkalipun, sisältäisi matkustajan henkilötiedot, tarkkailisi kantajansa ja hänen matkatavaroidensa sijaintia ja kulkemista, sekä, ennen kaikkea, mahdollistaisi lamauttavien sähköiskujen antamisen kantajalleen etäältä. Laitteella voitaisiin siis jäljittää jokaista matkustajaa ja napin painalluksella vaikka toiselta puolen maapalloa antaa hänelle rajattomasti kivuliaita sähköshokkeja ilman, että uhri voi niille yhtään mitään.

Ainiin, melkein unohtui kyseisen rannekkeen "bonuskäyttö". Laitetta on ajateltu käytettäväksi myöskin epäiltyjen kuulustelemiseen. Eli kidutukseen. Sähkökidutukseen. Ei sikäli, eihän siinä mitään uutta olisi, jenkeissä on jo pitkät perinteet ihmisten kiduttamiseen sähköllä, kuten vaikkapa tästä ja tästä ja tästä ja tästä käy hyvin ilmi.

Ei jumalauta, ajatelkaa nyt vähän!

Kaikki tietysti turvallisuuden nimissä - kas kummaa. 911 iskut ja Osama Bin Laden kummittelee vaan taustalla ja mitä tahansa ihmisoikeuksien loukkauksia hyväksytään niihin vedoten, ilman että kukaan nostaa meteliä. Siitäkin huolimatta, että FBI:n mukaan Osama Bin Ladenin osallisuudesta 911 iskuihin ei ole mitään näyttöä, siksi FBI ei ole etsintäkuuluttanutkaan Bin Ladenia 911 iskujen takia, kuten jokainen voi itsekin täältä tarkistaa...

Syyskuun 11. päivän iskut, Madridin pommi-iskut, Lontoon pommi-iskut, Irakin joukkotuhoaseet, Eurasian sotajulmuudet, raketti-iskut Airstrip One alueelle, Mainilan laukaukset, jne. jne. Sama kaava toistuu kerta toisensa jälkeen ja kansalaiset ovat aina yhtä valmiita luopumaan vapauksistaan ja suostumaan mitä mielipuolisimpiin yksilönvapauksien loukkauksiin ja uhrauksiin silmääkään räpäyttämättä...kunhan vain osoitetaan jokin ulkoinen vihollinen, jonka vuoksi kaikki uhraukset ovat "välttämättömiä".

Ihmisiä viedään kuin karjalaumaa aitaukseen, eikä jengi tajua mitään.

Ottaisitko sinä kidutusrannekkeen käteesi? Laittaisitko omalle lapsellesi sellaisen? Entä jos ranneke meneekin epäkuntoon ja alkaa antaa sähköshokkeja tauotta kun lentokone on keskellä merta tms.? Entä jos terroristit (oman tai vieraiden valtioiden) saavatkin nappulat käsiinsä ja alkavat painaa niitä, antaen kaikille sähköiskuja? Entä jos ja kun ranneketta pitääkin alkaa pitämään myös lentokenttäalueella? Entä jos ja kun ranneketta pitääkin alkaa käyttämään kaikkialla muuallakin?

Luuletteko, että tuo kaikki on kaukana tulevaisuudessa? Arvatkaapa uudelleen.

(Takaan, että jokainen, joka edes ehdottaa minulle tuollaisen laitteen laittamista käteeni, saa kaulansa ympärille kuorittua sähköjohtoa, jonka toinen pää on kiinni pistorasiassa. Ehkä tosin vasta sen jälkeen, kun olen ripustanut ko. pellen ns. kiikkuun ko. sähköjohtoon roikkumaan vaikkapa katosta. Ja ei, tämä ei ole uhkaus vaan toteamus, jonka paikkaansa pitävyyttä sopii minuun kokeilla koska vaan, missä vaan, kenen toimesta vaan.)

2 kommenttia:

  1. Ottaisitko sinä kidutusrannekkeen käteesi? Laittaisitko omalle lapsellesi sellaisen?

    Ei tulisi mieleenikään. En myöskään tule koskaan astumaan lentokenttien uuteen ihmisen läpivalaisulaitteeseen.

    Sen sijaan minua ei esimerkiksi haittaisi lainkaan, jos jokaisella matkustajalla olisi lupa ottaa oma käsiase mukaan lentokoneeseen. Tämä oli mahdollista Yhdysvalloissa vielä muutama vuosikymmen sitten. Sitten tuli yksi konekaappaus, jonka seurauksena oman aseen vieminen koneeseen kiellettiin.

    Ihmettelen muuten, että Yhdysvaltain lentoyhtiöt katsovat tyynenä sivusta kun TSA tuhoaa heidän liiketoimintansa.

    Samasta syystä ihmettelen sitä, että Canon ja Nikon ovat katsoneet sivusta, kun valokuvien ottaminen julkisella paikalla on käytännössä kriminalisoitu Iso-Britanniassa.

    VastaaPoista
  2. > Canon ja Nikon ovat katsoneet
    > sivusta, kun valokuvien ottaminen
    > julkisella paikalla on käytännössä
    > kriminalisoitu Iso-Britanniassa.

    Voiko tuo pitää paikkaansa? Iso-Britanniassa on tallentavia valvontakameroita jokaisessa kadunkulmassa, eivätkö ne sitten muka ole kriminalisoituja?

    Eli onko tilanne siis niin, että yksityishenkilöt eivät saa kuvata mitään, mutta valtio saa kuvata kaikki? Just. Onpas hauskaa.

    VastaaPoista