5. joulukuuta 2007

Itsenäisyyden muistopäivää

Antti Pesosen sanoin:"On irvokasta juhlia menetettyä itsenäisyyttä. Suomi ei ole enää itsenäinen valtio. EU-jäsenyys lopetti Suomen itsenäisyyden. Itsenäisellä Suomella oli mm. valta säätää omat lakinsa, oma raha ja oma ulkopolitiikka. Nyt Suomi on EU:lle alistettu reuna-alue."

Suomi ehti olla itsenäinen, suvereeni valtio 77 vuotta. Viettäkää hyvää itsenäisyyden muistopäivää huomenna!

8 kommenttia:

  1. Hyvä pointti, tuli sama juttu luettua. Itsenäisen valtion kriteereihinhän kuuluu mm. itsenäinen lakien toimeenpanovalta, mutta nykyään n. 1/3 Suomen laeista säädetään EU:ssa.

    Se myös, että mitä me saamme EU:lta vastineeksi siitä mitä syydämme sinne. Onko Eurosta oikeasti hyötyä muuta kuin että se on vahva valuutta ja tulee jonain päivänä syrjäyttämään dollarin? Onko vapaa liikkuvuus maasta toiseen oikeasti tavoiteltava asia, kun se hoituu yhtä hyvin viisumeilla?

    Tuntuu, että asumme erittäin suvaitsevaisten kukkahattuisten kiihkoilijoiden satelliittivaltiossa.

    VastaaPoista
  2. Ilkka Ahmavaara says:
    "Suomi ehti olla itsenäinen, suvereeni valtio 77 vuotta."
    Ohoh. Enpä sanoisi, kuin että tavallaan. Neuvostoliiton aikaan Suomessa oli aivan erilainen komento mm. sananvapauden suhteen kuin nykyään. Kylmän sodan aikainen Suomi ei todellakaan ollut kovin itsenäinen.

    VastaaPoista
  3. On Suomi vielä itsenäinen, koska EU:sta voidaan erota Suomen yksipuolisella päätöksellä.

    VastaaPoista
  4. 1800 suomalaisten orjuuttajaa saapuu Linnaan peijaisille juhlimaan valloitettua Suomen kansaa. Peijaiset ovat vanha suomalaisugrilainen perinne.

    Peijaisjuhliin liittyy myös naamiot joilla pahat henget saadaan karkoitettua pois. Sitä tarkoitusta varten Linnan ulkopuolella on joka vuosi naamioituneita poliiseja, jotka pitävät valloitettua kansaa loitolla.

    "Itsenäisyys" tarkoittaa sitä, ettei saaliinjaolle kutsuta ulkopuolisia. Ulkopuolisilla ei tarkoiteta muiden EU-maiden eliittiä, vaan köyhiä.

    VastaaPoista
  5. > EU:sta voidaan erota Suomen
    > yksipuolisella päätöksellä.

    Itse asiassa koko EU:n peruskirjassa ei lue mitään siitä, miten EU:sta voi erota.

    VastaaPoista
  6. Vetäkää vittu päähänne anarkistirunkkarit
    Suomi on ja pysyy itsenäisenä, niin kauan kun teikäläiset on poissa vallasta.

    Pro Patria!

    VastaaPoista
  7. >> EU:sta voidaan erota Suomen
    >> yksipuolisella päätöksellä.

    >Itse asiassa koko EU:n
    >peruskirjassa ei lue mitään siitä,
    >miten EU:sta voi erota.

    Varmaan tarkoituksella jätetty mainitsematta. Jossain vaiheessa jäsenyys varmaan sinetöityy automaattisesti ilman erillistä ilmoitusta. Sitten, kun joku yrittää erota, niin liittovaltion armeija tulee ja estää.

    Vielä kuitenkin voi erota.

    VastaaPoista
  8. ilkka ahmavaara says:

    Mielelläni toisin esiin sen, kuinka lähellä Libyan hallitsijan Gaddafin ja suomalaisen Kekkosen ajatukset olivat, ja ovat edelleen.

    Kekkonen ehdotti kaupunkeihin jopa korttelituomiosituimia.

    Tässä on se ajatus, missä keskuhallinto, oli se Suomen Valtio, Euroopan Unioni tms. menettää käytännössä valtansa välineet.

    Kannatin EU:hun liittymistä vastoin kaikkien ystävieni näkemystä siksi, että kun keskunhallinto etääntyy, pääsee paikallishallinto kehittymään.

    VastaaPoista