21. joulukuuta 2007

Hanki nyt uusi ja hyödyllinen harrastus

Ranskassa joukko ihmisiä on jo keksinyt uuden ja hyödyllisen harrastuksen, jonka sivutuotteena isoveljelle tulee tehtyä melkoisesti kiusaa. Asiaa sivuten on oikein erillinen nettisivustokin, jossa kerrotaan tämän hupaisen ja hyödyllisen harrastuksen taustoja, sekä annetaan toimintaohjeita harrastuksen toteuttamiseen. Harrastuksen lopputulosta voi katsoa esimerkiksi tästä.

Kaikki vaan joukolla tämän uuden ja iloisen harrastuksen pariin!

Mikäli harrastuksen aloittaminen tuntuu vaikealta, kannattaa tutustua esimerkiksi tähän tai tähän artikkeliin.

Isoveli näet haluaa valvoa kaikkia kaikkialla kaikin mahdollisin keinoin. Isoveljeä harmittaa, kun jotkut paitsi nostavat moisesta yksityisyyden loukkaamisesta meteliä, mutta etenkin kun jotkut vieläpä nousevat avoimeen kapinaan ja kansalaisaktiivisuuteen isoveljeä vastaan. Isoveli haluaa, että kaikki vain tyytyvät osaansa isoveljen kyttääminä, vailla yksityisyyttä ja vailla mahdollisuutta muuttaa asioita.

Kirjoitinkin asiaan liittyen jo aikaisemmin blogiini.

1 kommentti:

  1. Joo. Tämä valvonta toteuttaa aika pitkälle Orwellinkin kuvitelmat kun ottaa huomioon pankkikortit ym. muun kaiken atk tekniikkaan siirtymisen sivussa saapuneet/saapuvat valvonta-aineistot.

    Itse olen huomannut, että ihmiset hyväksyvät tämän siksi, että eivät halua ajatella ikäviä asioita, vaan nähdä nämä kaikki toiminnot kätevinä ja yleishyödyllisinä, mitä ne tietysti monissa sovelluksissa myös ovat, tavallaan. (Tästä vertauksena Stanislaw Lemin Futurologinen Kongressi!)

    Toinen ääni on kellossa kun on joutunut syyttä pidätetyksi jonnekin ummangumpseloon, mutta siellä on enää turhaa yrittää kellojaan soitella: se ei kuulu eikä näy.

    On aika herttaista, kuinka paljon vaikkapa Suomen kansalaiset luottavat ihmisten, virkamiesten, liikemiesten ja muitten toimijoitten hyvään hyvyyteen mitä valvontaan kuuluu, mutta valittavat sitten siitä, jos saivat kaupasta homehtuneen leivän!

    Täällä kuljetaan, navigoidaan ja kattellaan kuis käy!

    VastaaPoista