30. syyskuuta 2007

Huomaavaisuudesta

Siis häh, minä, tunnetusti hyvin poliittisesti epäkorrekti ja suorapuheinen ja muita haukkuva ja ilkeä ihminen puhun huomaavaisuudesta? Tajuanko edes mikä se sellainen oikein on? Antakaapa kun selitän vähän itseäni.

Olosuhteiden pakosta olen tällä hetkellä osan ajasta kämppäämässä eräässä nimeltä mainitsemattomalla paikkakunnalla ja nimeltä mainitsemattomassa vuokrakerrostalossa. Asukkaista melkoinen osa tuntuu olevan erilaisia duunareita ja juoppoja. Olen taas joutunut havaitsemaan, että sellainen pikkuasia kuin huomaavaisuus tuntuu olevana kovin vaikeaa monille ainakin täällä asuville. Sama pätee toki myös aikaisempiin asumiskokemuksiini vuokrakerrostaloista, etenkin opiskelijat eivät hallitse huomaavaisuutta juurikaan.

Katsokaas kun asian laita on niin, että kun iso määrä ihmisiä asuu samassa talossa eikä äänieristys ole täydellinen, melu kuuluu muihinkin asuntoihin. Vaikka sinulla olisi parhaat bileet, muilla ei luultavasti ole. Vaikka sinulla on paras musiikki soimassa, muut eivät ehkä ole samaa mieltä musiikkisi laadusta. Vaikka sinä olet jalkeilla ja mekkaloit, muut eivät välttämättä ole (on katsos ihmisiä jotka joutuvat käymään töissäkin ja opiskelemaan ja vieläpä mitä ihmeellisempiin kellon- ja viikonaikoihin). Muut ihmiset tulisi ottaa tältä osin huomioon.

Asunnoissa on yleensä ns. järjestyssäännöt, joissa mekkaloiminen on kiellettyä esim. 23-07 välisenä aikana. Tosiasiassa näitä harvoin noudatetaan (koska sanktioita ei tule) ja vaikka noudatetaankin, vuorotyötä tekevälle tuo ei aina auta...kun koetat nukkua yövuoron jälkeen niin naapuri aloittaa bassojumputuksen seinän takana! Olisi siis huomaavaista välttää turhaa mekkalointia myös päivisin.

Ongelmana on nimenomaan se, että yksittäiset ihmiset aiheuttavat suuria haittoja muille, täysin viattomille ihmisille möykällään. Hiljaisuus ei aiheuta haittaa kenellekään (tai jos aiheuttaa, suosittelen käyntiä psykiatrilla). Hiljaisuutta ei aiheuta mikään, vaan se on seurausta melun puutteesta. Nimenomaan möykkääminen on aktiivista toimintaa, ei toiminnan puutetta. Toiminnan tekijällä tulisi olla vastuuta siitä, ettei hän toiminnallaan aiheuta muille haittaa. Vastuulla tarkoitan, että pitäisi joko osata olla hiljaa tai muuttaa maalle asumaan. Ei passiivisena, "mitään tekemättä" melusaasteesta kärsineiden ihmisten pidä joutua muuttamaan mihinkään, eivät he mitään ole tehneetkään!

Nykyään talonyhtiöillä ei ole lain suomia valtuuksia puuttua rajusti metelöintiin. Poliisia harvemmin edes kiinnostaa ko. asia. Ja kunnat tunkevat vuokrakasarmeihin juoppoja, opiskelijoita, köyhälistöä ja muuta porukkaa, jolla ei ole sen enempää rahaa maksaa sakkoja kuin haluakaan ottaa muita huomioon. Eikä juoppoja ja proletaareja voi lain mukaan kadullekaan häätää vaikka kuinka möykkäisivät ja sikailisivat. Kuntien vuokrakasarmitus taas vääristä kilpailua melkoisesti ja tietysti syö kunniallisten ihmisten verovaroja. Ongelmia siis piisaa.

Musiikkia pystyy kuuntelemaan kuulokkeilla. Pianoa ei tarvitse ostaa. Koirankin voi aina muistaa välillä ruokkia. Bileitä ei tarvitse pitää läpi yön. Maaseudulle voi muuttaa möykkäämään.

10 kommenttia:

  1. Sullahan on ihan samanlainen vapaus muuttaa möykkätalosta jonnekin muualle. Jos pitää "meteliä" 07.00-23.00 välisenä aikana, joka siis on järjestyssääntöjen mukaista, niin se on voi voi. Vaihda osoitetta tai mene päivätöihin.

    VastaaPoista
  2. Kannattaisi opetella lukemaan mitä kirjoitan. Möykkääminen on KIELLETTY tuohon aikaan, ei sallittua. Ja muutenkin, kuten kirjoitin, hiljaisuus ei ole aktiivista tekemistä vaan möykkääminen on. Tekijän vastuulla on huolehtia siitä, että hänen tekonsa ei aiheuta vahinkoa muille. Ei passiivisen uhrin tarvitse muuttaa muualle siksi että joku tekee jotain joka aiheuttaa hänelle vahinkoa.

    VastaaPoista
  3. Sä et tainnut huomata, että meteli oli lainausmerkeissä? Pianon soittaminen tai musiikin kuunteleminen eivät ole möykkäämistä. Elementtitaloissa vaan kuuluu naapuriasunnon äänet valitettavan hyvin. Pitäiskö tuolla perusteella pitää kotonaan myös turpa kiinni, jos naapuria mahdollisesti häiritsee seinän takaa kuuluva puhe?

    "Tekijän vastuulla on huolehtia siitä, että hänen tekonsa ei aiheuta vahinkoa muille. Ei passiivisen uhrin tarvitse muuttaa muualle siksi että joku tekee jotain joka aiheuttaa hänelle vahinkoa."

    Mitä jos mä rupeaisin vaatimaan, että naapureitten tarttee pukeutua trendivaatteisiin, koska ei-trendikkäiten ihmisten näkeminen saa mut voimaan pahoin? Tai vaatisin, että käytävässä ei saa puhua, juosta, laittaa ovea normaalisti kiinni vaan se pitää sulkea varovasti, koska kaikki käytävän äänet kuuluvat niin hyvin sisään?

    Kerrostalossa kuuluu aina elämisen ääniä, oli ne sitten pentujen juoksuaskeleet käytävässä tai yläkerran Liisa, joka opettelee soittamaan pianoa. Parempi tottua niihin tai tee niin kuin mä ja muuta maalle. Ei paljoa naapurit stressaa.

    VastaaPoista
  4. "Ei tarvita syvällistä ymmärtämystä sen käsittämiseen, että möykkääminen asettaa tahomme tukalaan tilanteeseen ajateltaessa hyvinvoivan yhteiskunnan rinnalle muodostuneita epäkohtia."

    -puppulausegeneraattori

    VastaaPoista
  5. Ikävä todeta että monesti vaikuttaa siltä että häirikönti
    on tahallista.

    Eli halutaan aiheuttaa vahinkoa
    muille - tiedostaen.

    Isännöitsijällä ja hallituksella on velvollisuus puuttua asiaan. Valitettavasti he suhtautuvat liian usein välinpitämättömästi - ja jättävät asukaat oman onnensa varaan.

    Taloyhtiöiden isännöitsijät ja
    hallitusten puheenjohtajat:
    ryhdistäytykää!

    VastaaPoista
  6. > Pianon soittaminen tai musiikin
    > kuunteleminen eivät ole
    > möykkäämistä.

    Ovat nimenomaan jos ne kuuluvat selvästi ja haitallisesti naapuriasuntoihin.


    > Elementtitaloissa vaan kuuluu
    > naapuriasunnon äänet valitettavan
    > hyvin.

    Aijaa, en minä esimerkiksi tälläkään hetkellä kuule mitään ääniä naapuristosta, vaikka siellä varmasti kotona ollaankin ja varmaan telkkuakin katsotaan tms. Eikä varmasti naapuristoon kuulu möykkää minun kämpästäni mihinkään vuorokaudenaikaan, vaikka minäkin katson telkkua, ryyppään ja kuuntelen musiikkia.

    Mistä arvelisit tuon johtuvan?


    > Pitäiskö tuolla perusteella pitää
    > kotonaan myös turpa kiinni, jos
    > naapuria mahdollisesti häiritsee
    > seinän takaa kuuluva puhe?

    Naurettava olkinukke.
    Puhe ei kuulu seinien läpi. Möykkäjumputus kuuluu.


    > Mitä jos mä rupeaisin vaatimaan,
    > että naapureitten tarttee
    > pukeutua trendivaatteisiin, koska
    > ei-trendikkäiten ihmisten
    > näkeminen saa mut voimaan pahoin?

    Taas olkinukke.
    Voit aina olla katsomatta heitä kohti, mutta enpä ole kuullut että ketään tulisi pahoinvoivaksi muiden vaatteista. Ja harvoimpa ne naapurit tunkevat sinun kämppääsi SISÄLLE esittelemään vaatteitaan. Möykkä tunkeutuu.


    > Tai vaatisin, että käytävässä ei
    > saa puhua, juosta, laittaa ovea
    > normaalisti kiinni vaan se pitää
    > sulkea varovasti, koska kaikki
    > käytävän äänet kuuluvat niin
    > hyvin sisään?

    Puhe tuskin kuuluu sisälle asuntoon. Möykkä kuuluu. Ja ilmeisesti et tiedä, että porraskäytävässä ei saa paiskoa ovia eikä juosta tai muuten metelöidä.


    > Kerrostalossa kuuluu aina
    > elämisen ääniä, oli ne sitten
    > pentujen juoksuaskeleet
    > käytävässä tai yläkerran Liisa,
    > joka opettelee soittamaan pianoa.

    Jaahas, eli jos mä vaikka soitan saksalaista marssimusiikkia ja räjäyttelen papatteja keskellä yötä niin hei, sori vaan, on mullakin oikeus harrastuksiini vai kuinka? NOT. On Liisan ongelma huolehtia siitä, että hänen harrastuksensa ei aiheuta haittaa muille.


    > Parempi tottua niihin tai tee
    > niin kuin mä ja muuta maalle. Ei
    > paljoa naapurit stressaa.

    Toistetaanpa taas kerran, kun nähtävästi et oikein osaa lukea:"kuten kirjoitin, hiljaisuus ei ole aktiivista tekemistä vaan möykkääminen on. Tekijän vastuulla on huolehtia siitä, että hänen tekonsa ei aiheuta vahinkoa muille. Ei passiivisen uhrin tarvitse muuttaa muualle siksi että joku tekee jotain joka aiheuttaa hänelle vahinkoa."

    VastaaPoista
  7. > Taloyhtiöiden isännöitsijät ja
    > hallitusten puheenjohtajat:
    > ryhdistäytykää!

    Niinpä. Usein tilanne onkin parempi omistusasunnoissa, joissa ihmisillä on intressiä puuttua asioihin. Vuokrakasarmeissa, etenkin kaupungin vuokrakasarmeissa, kenelläkään asiasta vastuussa olevalla ei ole mitään intressiä (taloudellisia, sosiaalisia tai henkilökohtaisia) puuttua asiaan. Siellä ne suurimmat ongelmat yleensä onkin.

    Itsekin olen muuten erään asunto-osakeyhtiön hallituksen puheenjohtaja (!) ja voin vakuuttaa, että uskallan kyllä sanoa jos tarvetta on. Jos ei uskalla kantaa vastuuta, ei sitä pidä ottaa!

    VastaaPoista
  8. "Jaahas, eli jos mä vaikka soitan saksalaista marssimusiikkia ja räjäyttelen papatteja keskellä yötä niin hei, sori vaan, on mullakin oikeus harrastuksiini vai kuinka? NOT. On Liisan ongelma huolehtia siitä, että hänen harrastuksensa ei aiheuta haittaa muille."

    Kuka se olkinukke oikein on?

    Mä sanoin jo ensimmäisessä postissa, että 07.00-23.00 välisenä aikana saa pitää "meteliä". Eli voi huolettaa soittaa vaikka marssimusiikkia.

    Te kaupunkilaiset olette tottuneet siihen taustahälyyn, että ette oikeasti ymmärrä miten paljon kerrostalossa kuuluu eri ääniä. Pari esimerkkiä mitä olen huomannut, kun olen ollut frendien luona:
    - normaaliääninen puhe kuuluu käytävästä erittäin selvästi sisään, vaikka väliovi on kiinni. Samoin kuuluu myös naapurihuoneistosta, jos olet suoraan seinän takana (ei tosin niin selvästi kuin käytävästä).
    - yöllä paskalla käydessä jonkun naapurin koira herää, kun vetää vessan. Jaa mistäs mä sen muka tiedän, että se herää? No kun se rupeaa joka kerta haukkumaan. :D
    - pianon soittaminen kuuluu erittäin hyvin muihin kämppiin ja käytävään, mutta sitäpä ei ole kielletty järjestyssäännöissä, koska talonyhtiössä ei ole niuhottajia (onneksi, sillä tää tapaus opiskelee Sibassa).
    - huoneiston ovien sulkeminen ja avaaminen kuuluu muihin huoneistoihin niin kovaa, että krapulassa se on jopa häiritsevää -> kukaan ei valita, ittehän kärsit krapulasi

    Tää on taas tällästä saamattomien ja köyhien ruikutusta. Janssoni vois vaikka keskittyä sellaisiin asioihin, joilla saa oman elämäsä tasoa nostettua, niin ei tartte olla täällä netissä itkemässä. Sä tunnut omien puheittesi mukaan olevan keskivertokansalaisen yläpuolella, jos puhutaan älystä. Jos asia oikeasti olis näin, niin miks helvetissä et ole sellaisissa hommissa, joissa tienaisit niin hyvin, että olis varaa ostaa oma kämppä? Voisit koittaa vaikka tota it-alaa. :D

    VastaaPoista
  9. > Kuka se olkinukke oikein on?

    Sunsta omassa kämpässään saa möykätä jos huvittaa. Ilmeisesti tarkoitit, että muut saavat, mutta minä en. Tai että saa, kunhan möykkää tavalla jonka sinä hyväksyt. Just.


    > Mä sanoin jo ensimmäisessä
    > postissa, että 07.00-23.00
    > välisenä aikana saa pitää
    > "meteliä". Eli voi huolettaa
    > soittaa vaikka marssimusiikkia.

    Ei saa. Etkö osaa lukea?


    > - pianon soittaminen kuuluu
    > erittäin hyvin muihin kämppiin ja
    > käytävään, mutta sitäpä ei ole
    > kielletty järjestyssäännöissä,

    Ei pianon soittamista ole ERIKSEEN kielletty, kuten ei ole ERIKSEEN kielletty papattien paukutteluakaan kämpissä. Ei se tarkoita, että se olisi sallittua. Kotirauhan häirintää se voi olla mihin tahansa aikaan tehtynä. Muistaisin lukeneeni asiasta sellaisia ennakkopäätöksiä, että jatkuvasta pianon pimputuksesta naapuri voitti jutun kotirauhan häirinnästä.


    > Jos asia oikeasti olis näin, niin
    > miks helvetissä et ole
    > sellaisissa hommissa, joissa
    > tienaisit niin hyvin, että olis
    > varaa ostaa oma kämppä?

    Sä et nähtävästi osaa vieläkään lukea. Sanoin kirjoituksessani selvästi:"Olosuhteiden pakosta olen tällä hetkellä osan ajasta kämppäämässä..."

    Tiedoksesi: Kyllä, minulla on omistusasunto, rivitalokämppä tarkemmin sanottuna jossa ei tarvitse kärsiä naapurien melusta koska molemmat naapurit ovat fiksuja ihmisiä, eivät juntteja moukkia. Se, että olen osan ajasta kämppäämässä olosuhteiden pakosta muualla, ei muuta tuota faktaa mihinkään. Itse asiassa olen kyllä toista omistuskämppää hankkimassa juuri sen(kin) vuoksi ettei tarvitse möykkääviä juntteja sietää vuokrakasarmissa.

    Toiseksi, kuten jo totesin, ei minun eikä kenenkään muunkaan tarvitse muuttaa muualle siksi että meitä häiriköidään. Häiriköitsijät muuttakoot muualle häiriköimästä, vaikka keskelle metsään telttaan asumaan jos eivät muita osaa ottaa huomioon.

    VastaaPoista
  10. Muistan kyllä kuulleeni siellä sinun omistusasunnossasi naapurin seinäkellon lyönnit sinun olohuoneesi seinän läpi.

    Kaikkia ääniä ei aina voi välttää. Kaikki on suhteellista. Eri ihmisillä on erilainen käsitys siitä, mikä on häiritsevää melua ja mikä ei.

    Minun eräs naapurini eteläespoolaisessa merenrantakerrostalossani väitti joskus kuulleensa minun yskimistäni seinien lävitse. En kuitenkaan tietenkään voi olla yskimättä vain sen vuoksi, että joku skitsofreenikko saattaa korvansa seinään painamalla juuri ja juuri onnistua joskus kuulemaan jonkun yskäisyn.

    En myöskään aio jättää käymättä suihkussa vain siksi, että joku naapuri saattaa kylpyhuoneeni seinän läpi kuulla suihkuni äänen omaan kylpyhuoneeseensa.

    VastaaPoista