1. tammikuuta 2012

Sota Iranin kanssa entistä lähempänä

Huppista keikkaa, että Suomen media ei ole maininnut sanallakaan Obaman juuri hyväksymästä laista. Laki tekee käytännössä mahdottomaksi kaikenlaisen kaupankäynnin ja asioinnin Iranin finanssisektorin ja etenkin Iranin keskuspankin kanssa. Kyseessä on siis uusi, merkittävä talouspakote Irania vastaan.

Se, mikä tekee tästä mielenkiintoista on, että Iranissa toimii ei-Rothschildiläinen keskuspankki. Sehän ei sovi velkapyraminiponzihuijausta pyörittävälle banksteri-eliitille. Aivan kuten ei sopinut Libyan "öljyyn ja kultaan" perustuva valuuttakaan. Eikä Irakin Saddamin aikainen keskuspankki, eikä Afganistanin talebanien ylläpitämä "ei korkoa" pankkijärjestelmäkään. Velkapyraminidiponzihuijausta pyörittävälle banksterieliitille kelpaa vain loputtomaan velkaantumiseen perustuva, mihinkään sitoutumaton ja millään takaamaton paperiraha, jota voidaan luoda tyhjästä lisää mielivaltaisia määriä bankstereiden hyödyksi. Kaikki sen vastustajat eliminoidaan armotta.

Vuonna 2000 ei-Rothschildiläisiä keskuspankkeja oli Afganistanissa, Irakissa, Sudanissa, Libyassa, Kuubassa, Pohjois-Koreassa ja Iranissa. Vuonna 2003 niitä oli enää Sudanissa, Libyassa, Kuubassa, Pohjois-Koreassa ja Iranissa. Vuonna 2011 niitä oli enää Kuubassa, Pohjois-Koreassa ja Iranissa. Joku voisi nähdä tuossa jotain kaavaa, kenties jopa suunnitelmaa? Varsinkin, kun ottaa huomioon, että Saddamin kimppuun käytiin heti sen jälkeen, kun hän uhkasi erottaa maansa öljyn dollarista ja Gaddafin kimppuun käytiin heti sen jälkeen, kun hän uhkasi ottaa käyttöön kultaan ja öljyyn perustuvan rahan. Vai sattumaako tuo kaikki on?

USA:n talouspakotteet ja toisaalta sen uhkaus, että se ei tule sietämään mitään laivaliikenteen häirintää Hormuzin salmessa, vaan salmen on pysyttävä auki öljyliikenteelle(kin), ovat tulkittavissa selkeäksi sodanjulistukseksi Irania kohtaan. Toisaalta, jo ilmavoimien koneiden (vaikka kyseessä olikin miehittämätön tiedustelulennokki) lennättäminen Iranin ilmatilaan täyttänee kyllä sodanjulistuksen kriteerit. USA petaa tilannetta valmiiksi, jossa Iranilla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin iskeä sinne, missä sattuu, eli sulkea Hormuzin salmi öljykuljetuksilta. Tällöin USA saa erinomaisen syy aloittaa sota "tuota hullua roistovaltiota vastaan, joka ei suostu päästämään vieraiden valtioiden aluksiakaan kansainvälisten merialueiden läpi". 99% kansasta uskoo tietysti tuon paskapuheen, kuten on tarkoituskin, sekä jättää kokonaan huomioimatta USA:n omat sodanjulistukset ja laittomat talouspakotteet Irania ja muita maita kohtaan, sekä Iraniin hyökkäämisen todelliset syyt: Taistelun öljystä sekä rahajärjestelmästä.

Tällä hetkellä kyse on ennen kaikkea siitä, kuinka kauan Iranin pinna kestää tätä hermopeliä ja kyytyttämistä. USA ja Israel ovat jo kauan olleet paitsi halukkaita, niin myöskin täysin kykeneviä aloittamaan täysimittaisen sodan Irania vastaan.

11 kommenttia:

  1. Toivottavasti Iranilla on muutama ydinpommi vastalahjaksi annettavana, jos alkaa paukkua.

    VastaaPoista
  2. kyseessä on enemmänkin juutalaisten eduntavoittelu koko lähi-idässä, kuin mikään muu. toisaalta jutikat himoitsevat kaikkea kaikkialla:)

    VastaaPoista
  3. http://www.ampparit.com/haku?q=obama+iran&t=news

    VastaaPoista
  4. Juu,Bush laittoi läksiäisiksi hamppukravatin Saddamille, Obina Ahmalle.

    VastaaPoista
  5. Näin on, ei julkaista Suomessa. Ihan hiljaa ollaan. Varmaan joku salaliitto.

    http://www.aamulehti.fi/Ulkomaat/1194712881795/artikkeli/yhdysvallat+kiristi+iranin+vastaisia+pakotteita.html

    http://www.hs.fi/ulkomaat/Yhdysvallat+kiristi+Iranin+vastaisia+pakotteita/a1305552476994

    jne. jne.

    VastaaPoista
  6. http://www.hs.fi/ulkomaat/Suomi+kannattaa+Iranin+öljyboikottia+/a1305550488851 ja suomen pässinpäät, eli piilokommarit tukee täysin rinnoin.

    VastaaPoista
  7. Ei jumalauta. Ne ihan oikeasti haluavat sytyttää 3. maailmanpalon.

    VastaaPoista
  8. Sota tuosta sytytetään joka tapauksessa, lama on liian syvällä, eikä sotaa parempaa keinoa taida ollakaan sen korjaukseen. "Vapaan" öljyn hinta on halvempaa, perusteollisuuden tuotanto ponkaisee ylöspäin ja sotilaat ovat entisiä työttömiä.

    Mutta paikallisena se tulee pysymään, maailmansodasta on turha puhua. Venäjä ei asiaan puutu, länsimaat ovat yhtenä rintamana ja Lähi-Idän maat ovat nähneet, ettei asiaan kannata omia näppejä sotkea.

    VastaaPoista
  9. Äläs sano. Kiina on Iranin öljyn suurin käyttäjä ja se ei tule katselemaan sivusta mahdollisia sanktioita, joita länsimaat tulevat asettamaan Iranille. Se kopsahtaa heti Kiinan nilkkaan ja viimeistään siinä vaiheessa, kun länsivallat julistavat Iranin öljynmyyntisaartoon, kuten Irakin tapauksessa, alkavat Kiinan hermot olla tiukilla. Tässä ihan selvästi nähdään sama jatkumo, kuin oli Irakin kanssa. Kansainvälinen ydinase-valtiolla pelottelu, roisto-valtioksi nimittely, kansan riistäjäksi nimittely. Propaganda käy täysillä ja hämillään oleva länsimaalainen alepassa kävijä on pihalla kuin lumiukko. Kiristyvät sanktiot, kauppasaarrot ja loppukädessä eristäminen saavat Iranin mitan täyttymään ja se iskee, kun ei muuta voi. Samoin kävi Japanin kanssa ennen toista maailmansotaa, kun usa laittoi sen öljysaartoon. USA ja länsimaat hakemalla hakevat, uutta Pearl Harbour:ia. Samaa kaavaa pyöritellään ja taviskansalainen ei tajua paskaakaan mitä kusetusta ympärillä käydään.
    Venäjä ei asiaan varmaankaan puutu, koska sille Iran on vain yksi samanhenkinen maa, jonka kanssa on ihan mukava pitää kauppasuhteita, mutta se saa jäädä, jos tilanne käy pahaksi, mutta Kiinan kanssa on asia eri. Kiinan rikkaat politbyroon jäsenet ovat päässeet makean elämän ääreen ja eivät siitä taistelutta luovu. Kiina valmistautuu sotaan täyttä häkää ja se on vain ajankysymys, kun se sota käydään merien ja öljyreittien hallinnasta

    VastaaPoista
  10. E#i ole lamasta kii.

    Iranese leaders know how powerful nuclear weapons are.

    Kolmas maailman sota on mahdoton konsepti nykyään. Ketkä olisivat ketä vastassa?

    Iran on pikkutekijä.

    Israelin ja Usa:n tiedustelijat ovat varmasti ajan tasalla.

    Ehkä bashihr projektille käy kuten Irakin osirik projektille 1981. Israelin ilmavoimat tuhosivat laitoksen.

    VastaaPoista
  11. Haluatko tietää maailman mahtavat.

    Cox perhe ja toki Murdoch + america movil (Slim Helu)

    Moni ei tiedä mitään sveitsiläisestä Omyasta.

    Marc Rich - Clintonin pelastama - perusti Sveitsiin Glencore yhtiöt.

    Trafigura ja Bunge ja Cargill ovat valtavia raaka-aineiden myyjiä globaalisti.

    Hollanti ja Vitol group..

    Mitä enemmän tiedät sitä enemmän haluat tietää.

    VastaaPoista