15. helmikuuta 2011

(Taas) kuntatyöntekijöille lämmintä paskaa

Kuntatyöläiset ne eivät viisastu. Vuosi sitten kirjoitin blogissani, miten kuntatyöläiset kiltin ja hölmön työmuurahaisen lailla suostuvat pakertamaan töitä, vaikka heidän reaalipalkkansa laskee. No, tänään sain lukea Ylennon sivuilta, että taas on proletariaatti haukkaamassa suullisen paskaa hymy huulillaan. Kuntatyöläiset saavat käytännössä 1,2% lisää palkkaa, kun inflaatio on tänä vuonna jotain 2-3% luokkaa, joten työväen nettohyöty on tässä tapauksessa miinusmerkkinen. Kuntatyöntekijöiden ostovoima LASKEE kuluvana vuonna.

On Orwellilaista uuskieltä ja käsitteidenvääristelyä siis selitellä, että kuntatyöntekijät saavat palkanKOROTUKSIA, kun todellisuudessa kyse on reaalipalkanALENTUMISESTA.

Kuntatyöntekijöiden ammattiliitot osoittavat taas kerran itse, miksi minä(kään) en viitsi moisiin paska-ammattiliittoihin kuulua. Ne eivät tee mitään, eivätkä aja jäsentensä etua, vaan polkevat sitä. Paperikoneet, lentoliikenne, rakennustoiminta, telakat ja ties mitkä muut toimialat olisivat pysähtyneet välittömästi massiiviseen ja koko yhteiskuntaa haittaavaan lakkoon, mikäli ko. aloille olisi ehdotettu moisia reaalipalkanalennuksia jo toisena vuonna peräkkäin. Mutta kuntatyöntekijöiden "etuja" "valvovat" hampaattomat ammattiyhdistykset vain nyökyttelevät päätään, kun heidän ja työntekijöiden suuhun kaadetaan autokuormallinen lämmintä paskaa.

Kaikki tämä on mahdollista pohjimmiltaan siksi, että kuntatyöntekijät eivät joko välitä tai ymmärrä mitään taloudesta tai etujensa ajamisesta. Harvapa heistä edes ymmärtää, mitä inflaatio ja ostovoima tarkoittavat, puhumattakaan, että ymmärtäisivät mitä merkitystä niillä on heille tässä tapauksessa. Vielä harvempi heistä viitsii nostaa meteliä omaa ammattiyhdistystään kohtaan, joka pakottaa paitsi heidät, niin myöskin liittoihin kuulumattomat, noudattamaan paskoja työehtosopimuksia, joita heidän paska-ammattiyhdistys on heille neuvotellut.

No, sitä saa mitä tilaa.

Olkaa hyvä, kuntatyöntekijät: Saitte taas lämmintä paskaa suun täydeltä, kiitos ay:n.

6 kommenttia:

  1. Kyllä kunta maksaisi, jos olisi verotuloja, millä maksaa. Paperityöläiset ovat jo olleet ja menneet. Näissä on kyse globaaleista kuvioista, ja Suomi on taantuva alue.

    VastaaPoista
  2. Ja paremminhan varmaan olisi mennyt ilman AY-liikettä? Kuntatyönantaja olisi varmaan käsi ojossa ollut tarjoamassa 2-3% palkankorotuksia, mutta hitsin AY-liike ei suostunut ottamaan niitä vastaan ja tyytyi vähempään.

    VastaaPoista
  3. Yhtä asiaa olen ihmetellyt näissä inflaatio&indeksipalkankorotus hommissa. Ehkä voisit Markus selittää asian jos tajuat enemmän kuin minä.

    Kun ja jos systemaattisesti näitä palkankorotuksia tehdään yli inflaatiotason, ja kun inflaatio on olevinaan palvelujen ja tuotteiden hinnannousun määrä, niin mistä se ylimääräinen raha tulee?

    Näin kuitenkin on lähes joka alalla ollut ja pitkään. Mistä niitä senttejä tulee jos tuotteiden ja palvelujen hintojen nousu on vähemmän kuin palkankorotukset?

    Muutenkaan en ymmärrä tälläisia yksinkertaisia vertailuja. Jos palkankorotukset ovat luokkaa 2% niin pysyykö työn määrä samana? Omien mielikuvieni mukaan kunnan työntekijät eivät ole sitä kaikkein ahkerinta ja aikaansaavinta porukkaa, toki entisenä sairaanhoitajana sinulla voi hyvin olla ymmärretysti toisenlainen käsitys.

    VastaaPoista
  4. > Ja paremminhan varmaan olisi
    > mennyt ilman AY-liikettä?
    > Kuntatyönantaja olisi varmaan käsi
    > ojossa ollut tarjoamassa 2-3%
    > palkankorotuksia, mutta hitsin AY-
    > liike ei suostunut ottamaan niitä
    > vastaan ja tyytyi vähempään.

    Mikäli työehdoista sovittaisiin työpaikka- ja työntekijäkohtaisesti (ainakin joustaen), niin jokainen saisi kysynnän ja tarjonnan mukaan palkkaa. Esim. syrjässä oleva sairaala joutuisi maksamaan enemmän palkkaa, jotta saisi henkilökuntaa. Toisaalta paskemmalla ammattitaidolla olevat saisivat muutenkin paskempaa palkkaa, kuin paremmat työntekijät. Tämä kannustaisi kaikki kehittymään ja toisaalta toisi todelliset kustannukset näkyviin.

    VastaaPoista
  5. > Kun ja jos systemaattisesti näitä
    > palkankorotuksia tehdään yli
    > inflaatiotason, ja kun inflaatio
    > on olevinaan palvelujen ja
    > tuotteiden hinnannousun määrä,
    > niin mistä se ylimääräinen raha
    > tulee?

    Muilta sektoreilta, kuten teollisuudesta ja muista palveluammateista jne.

    VastaaPoista
  6. Jyty on paska ja vähintään yhtä paskaa on toi julkisten homojen liitto(JHL)

    T: Kaupungin bussikuski(åbo)

    VastaaPoista