6. helmikuuta 2011

Lisähuomioita perustuslain muutoksesta ja vallan siirtämisestä EU:lle

Riikka Söyring kirjoittaa blogissaan erinomaisesti Suomen perustuslain muuttamisesta, joka on parasta aikaa menossa byrokratian rattaissa ja josta itsekin kirjoitin juuri blogissani. Poimin Riikan blogista muutamia erittäin huolestuttavia lainauksia liittyen tuohon tulevaan perustuslakiin:
"...perustuslakiin otettaisiin nimenomaiset säännökset Suomen jäsenyydestä Euroopan unionissa ja toimivallan siirrosta kansainväliselle toimielimelle. Kansainvälisten velvoitteiden voimaansaattaminen osoitettaisiin pääsääntöisesti valtioneuvostolle."
Eli Suomen perustuslakiin kirjataan, miten Suomen itsenäisyyden loputkin rippeet annetaan kansainvälisille toimielimille (NATO, EU, WTO, jne.) ja vasallin rooliin esim. WTO käskyjen toimeenpanijaksi asetetaan valtioneuvosto. Suomen valtiolle ja kansalle kuuluvaa toimivaltaa ollaan yksiselitteisesti siirtämässä kansainvälisille toimielimille. Suomi tekee valtiona itsemurhan myöntämällä omassa perustuslaissaankin, että sen toimivalta siirretään ulkomaiselle taholle.
"Perustuslaissa säädettyä mahdollisuutta poiketa perusoikeuksista poikkeusoloissa ehdotetaan tarkistettavaksi."
Eli perusoikeuksia aiotaan poikkeusoloissa polkea jatkossa entistäkin enemmän. Kun tämän liittää edellä olevaan kappaleeseen, käynee selväksi, että tarkoitus on siis se, että kansainvälinen toimielin kuten EU, NATO tai WTO voi toimivallallaan määrätä asioita Suomessa ja loukata ihmisten perusoikeuksiakin poikkeusoloissa. Kenties heittää ilman oikeudenkäyntiä salaiseen vankilaan tms. Guantanamo-meininkiä.
"Lisäksi ehdotetaan puolustusvoimien ylipäällikkyyden luovuttamisedellytysten täsmentämistä."
Ulkomaiselle taholle? Mikä järki tuossa muuten olisi? Kun Suomen armeijan ylipäällikkyys luovutetaan kansainväliselle taholle, Suomen armeija on de facto ulkomaisessa määräysvallassa kriisitilanteessa.
"Ehdotettu laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1 päivänä maaliskuuta 2012."
29.2.2012 minä aion ryhtyä reservin kieltäytyjäksi, mikäli tuo laki tulee voimaan. Suosittelen samaa kaikille muillekin.

5 kommenttia:

  1. Kannattaisiko sinunkin vaihtaa kokoomuksesta isänmaan etua kannattavaan puolueeseen? Kokoomus on OLLUT hieno puolue, mutta Holkerin ajoista lähtien se on ajanut pelkästään kansainvälisen mafian asiaa. Käteisen, Tumpelon ja muiden paskojen tarkoituksena on hävittää itsenäisyys ja lahjoittaa meidät pankkiirien orjiksi. Isoveli valvoo jo nyt ja valvoo kahta kauheammin, jos emme ala vastarintaan. P.S. Kannattaa säilyttää pääsy aseisiin, niitä voidaan tarvita.

    VastaaPoista
  2. Joopa joo, lisää julkkiksia vaan eduskuntaan kaikki Antti Muiskut ja muut lökäpöksyt sinne jotka ei kunnioita isiemme SUURTA uhrausta jossa saimme säilyttää rakkaan maamme itsenäisyyden.
    Saunan takana olisi hyvin monen päättäjämme paikka näemmä.

    VastaaPoista
  3. Onko sama Riikka Söyring, joka kirjoittaa noita kemikaalivana-juttuja?

    VastaaPoista
  4. Komppaan toisena anonyyminä. Sekoomus vaan vaihtoon. Jos ja kun sekoomus taas saa "vaalivoiton", niin NATO ovet ja veronmaksajien lompakot on väärällään

    VastaaPoista