16. maaliskuuta 2010

KKO kannattaa sopimusoikeutta

Oli kerrankin(?) ilo lukea KKO:n päätöksiä. Korkein oikeus päätti, että yksityinen pysäköinninvalvonta voi määrätä maksuja autoilijoille, jotka ilman asianmukaista lupaa parkkeeraavat sen valvomille alueille. Käräjäoikeus ja hovioikeus olivat katsoneet, että moista lupaa ei ole, koska lain mukaan vain kunnallinen pysäköinninvalvonta voi "sakottaa" ihmisiä.

Libertaarina asian on minulle varsin selkeä: Kun sinä menet vapaaehtoisesti alueelle, jonka omistaja on selkeästi määritellyt millä ehdoin ja seurauksin ko. alueella saa olla, sinä de facto sitoudut noihin sääntöihin. Jos sinua ei huvita ko. säännöt ja seuraukset, ainoa mitä voit tehdä on olla menemättä sinne alueelle. Menemällä ko. alueelle hyväksyt ko. ehdot. Hyvin yksinkertaista siis.

Jostain syystä kaikenmaailman sosialistit ovat sitä mieltä, että yksityinen taho ei saa edellyttää eikä velvoittaa ketään mihinkään sopimukseen ilman nimenomaista kirjallista sopimusta (tai edes senkään kanssa), eikä varsinkaan vaatia väkisin mitään maksuja miltään taholta jos sopimusta rikotaan. Tämä on tietysti umpihullua ja ristiriidassa jo nykyistenkin käytäntöjen kanssa: Esimerkiksi videovuokraamossa on ehdot, että jos rikot levyn, joudut maksamaan summan X korvausta siitä. Ei tässä ole mitään outoa. Jos rikot sen levyn, maksat sen korvauksen. Jos et halua siis maksaa korvausta, joko olet rikkomatta/varastamatta levyä tai sitten et käy alunperinkään vuokraamassa sitä. Jostain syystä sosialistit eivät tajua tätä(kään) asiaa sitten millään.

On hienoa, että nyt myös pysäköinninvalvontaan tulee tervettä kilpailua. Kustannukset laskevat ja toisaalta myöskin "hälläväliä" pysäköitsijät joutuvat entistä helpommin selkä seinää vasten, makselemaan tuntuvia korvauksia välinpitämättömästä ja sääntöjenvastaisesta pysäköinnistään. Voin hyvin kuvitella, että jatkossa Parkcomin ja muiden vastaavien yhtiöiden toiminta laajenee esimerkiksi asunto-osakeyhtiöiden parkkipaikoilla ja muualle, minne kunnallinen pysäköinninvalvonta ja/tai poliisi ei viitsi jalallaan edes koskaan astua.

Henkilökohtaisesti toivon, että Parkcom ja vastaavat puljut nostavat tuntuvasti pysäköintivirhemaksujaan. Mikäpä sen mukavampaa kuin nähdä, että oman talonyhtiön pihalle väärin pysäköity hevosmiesten(kin) auto saa vaikka muutaman satasen maksut maksettavakseen. Niin ja jos maksut menevät auton omistajalle pysäköitsijän sijasta, niin so what, karhutkoon itse summan auton väärin pysäköinneelta auton käyttäjältä tai olkoot lainaamatta autoaan ihmisille, jotka eivät osaa pysäköidä autoaan oikein tai vaivaudu maksamaan pysäköinnistään siitä vaadittua maksua.

Erinomainen päätös siis KKO:lta kertakaikkiaan! :-)

7 kommenttia:

Niko N kirjoitti...

Yleensä pysäköinninvalvontayhtiöt yrittävät sakottaa auton haltijaa, vaikka he eivät ole (välttämättä) tehneet hänen kanssaan mitään sopimusta. Autoahan voi kuljettaa joku muukin. Tai sitten he pyytävät auton haltijaa selvittämään heille että kuka autoa ajoi. Tällekkään ei liene laillisia perusteita?

Kyseessä on aika epämääräinen sopimus, jos he eivät edes tiedä että kenen kanssa ovat sopimuksen tehneet.

Olisiko mielestäsi sopivaa, että kauppakeskukset rupeaisivat sakottamaan näpistyksistä ja häiritsevästä käytöksestä mielivaltaisia sakkoja?

Anonyymi kirjoitti...

Ei ehkä ole kovin sopivaa nimitellä äärimmäisen täpärässä ratkaisussa korkeimman oikeuden vähemmistön kanssa samaa mieltä olleita miksikään "sosialisteiksi" - etenkään, kun et itsekään kirjoituksellasi osoita kovin hyvin edes sisäistäneen sitä, minkälaisista oikeudellisista ongelmista tässä asiassa oli syvällisesti kyse.

Markus Jansson kirjoitti...

> Yleensä
> pysäköinninvalvontayhtiöt
> yrittävät sakottaa auton
> haltijaa, vaikka he eivät ole
> (välttämättä) tehneet hänen
> kanssaan mitään sopimusta.
> Autoahan voi kuljettaa joku
> muukin.

Niin voi toki kuljettaa joku muukin. Mutta jos koirasi pääsee karkuun ja puree jotakuta, saako sakot A) Koira B) Koiran
ulkoiluttaja C) Koiran omistaja?


> Kyseessä on aika epämääräinen
> sopimus, jos he eivät edes tiedä
> että kenen kanssa ovat
> sopimuksen tehneet.

Ei siinä ole mitään epämääräistä. Jos sinua harmittaa tuo, älä lainaile autoasi välinpitämättömille mulkuille, jotka parkkeeraavat sen miten sattuu.


> Olisiko mielestäsi sopivaa, että
> kauppakeskukset rupeaisivat
> sakottamaan näpistyksistä ja
> häiritsevästä käytöksestä
> mielivaltaisia sakkoja?

Parkcomin sakot EIVÄT ole mielivaltaisia, vaan selkeästi sen sopimusehdoissa mainittuja tarkastusmaksuja. Jokainen voi lukea ne (niiden lukemiselta on vaikea välttyä, koska ne ovat niin selvästi esillä) ja päättää sitten, hyväksyykö vaiko hylkääkö ne.

Kyllä, minusta kauppakeskusten jne. pitäisi myöskin voida määritellä rangaistusluonteisia maksuja esim. näpistyksistä ja metelöinneistä, kunhan kertovat niistä yhtä selkeästi kauppakeskuksen ulkopuolella kuin mitä Parkcom kertoo pysäköintialueen ulkopuolella. Voisi näpistely ja häiriköinti kauppakeskuksissa kummasti loppua, kun yksityisen vartiointipalvelun vartijat ja järjestyksenvalvojat voisivat sakottaa häiriköiviä ja varastelevia juntteja. Tietysti kauppakeskusten jne. pitäisi myös voida vapaasti valita asiakkaansa, jotta voisivat pitää maksukyvyttömät häiriköt ja varkaat pihalla häiritsemästä kunnollisten kansalaisten kauppa-asiointeja.

Markus Jansson kirjoitti...

> et itsekään kirjoituksellasi
> osoita kovin hyvin edes
> sisäistäneen sitä, minkälaisista
> oikeudellisista ongelmista tässä
> asiassa oli syvällisesti kyse.

Tässä on kyse sellaisesta oikeudellisesta ongelmasta, että alueen X haltija ei saisi mielestäsi määritellä käyttöehtoja omistamalleen alueelle. Minusta saa ja KKO on samaa mieltä asiasta. Jos sinua tuo vituttaa ja pidät sitä ongelmana, ratkaisu on kovinkovin yksinkertainen: Älä käytä Parkcomin parkkipaikkoja, äläkä lainaile autoasi hölmöille, jotka käyttävät ja jättävät maksut maksamatta.

Kumpikaan näistä sinun käytössäsi olevista valinnoista ei millään tapaa loukkaa mitään SINUN oikeuksiasi. Kyse on vapaasta valinnastasi.

Mikäli Suomesta ei kohta löydy yhtään pysäköintialuetta, jonne voisit autosi parkkeerata jättäen pysäköintimaksun maksamatta, niin voithan aina itse perustaa FreeParking.com firman, joka ostaa pysäköintialueita eikä veloita mitään keneltäkään, tai ainakaan, jos joku jättää pysäköintimaksunsa sinulle suorittamatta. Ihan vapaasti. Valinta on sinun. Joten?

Anonyymi kirjoitti...

"Niin voi toki kuljettaa joku muukin. Mutta jos koirasi pääsee karkuun ja puree jotakuta, saako sakot A) Koira B) Koiran
ulkoiluttaja C) Koiran omistaja? "

Jos minä varastan autosi (etkä huomaa sitä ajoissa ja en jää kiinni) ja käyn pysäköimässä parkcomin ruutuun niin sakot saa:
a)minä b)sinä c)Naapurisi

Nykyisessä tilanteessa vastaus on joko b tai jopa c.

Yksityisessä pysäköinninvalvonnassa nykyisellään ei ole yhtäkään yksiselitteisesti väärää/epäeettistä osa-aluetta. Eli jos tilannetta tarkastelee vain sopimusoikeuden tai kiinteistön omistajan oikeuksien kannalta ei mitään hämärää asiassa olekaan.

Itselleni yksi suurimmista epäkohdista liittyy siihen että 'parkkipirkot' tekivät/tekevät työtään provisiopalkkauksella ja firmojen ainoana tulonlähteenä ovat sakot.

Netissä liikkuneiden varmistamattomien huhujen mukaan tuleva laki yksityisestä pysäköinninvalvonnasta korjaisi nämä epäkohdat:
-sakkotulot menetetään valtiolle
-perinnän hoitaa valtio

Jonka jälkeen minulla ei ole asian suhteen ongelmia.

Mikäli et ymmärrä provisiopalkkaukseen sisältyviä ongelmia niin ehdotan että Raahen hammaslääkäriasemilla siirrytään provisiopalkkaukseen - palkka tulee irtirevityistä hampaista. Sen jälkeen ei ole epäselvää kannattaako reikä X paikata vaiko tehdä jotain muuta...

Ja tämän ehdotuksen "ongelmat" voin toki korjata toteamalla että pidät hampaasi hyvässä kunnossa niin ei tarvitse kitistä ;)

Ja nyt kun tehostetaan niin annetaan samalla tuomareille bonusta annetuista vankilavuosista vaikka 100€/vuosi...

Niko N kirjoitti...

Koira ei vertaudu ihan suoraan autoon, koska auto ei tee itsenäisiä päätöksiä eikä karkaa itsestään (ellei käsijarru unohdu ;).

"Ei siinä ole mitään epämääräistä."

Tuleeko sinulle mieleen muuta tilannetta jossa tehdäisiin sopimus ilman tunnistautumista tai vuorovaikutusta ihmisenkanssa?

Kun kännykällä tilaa pikavippejä, eikös siinäkin kysytä sotua?

"Parkcomin sakot EIVÄT ole mielivaltaisia, vaan selkeästi sen sopimusehdoissa mainittuja tarkastusmaksuja."

Ne ovat mielivaltaisia siinä mielessä, että he voivat itse keksiä sopivat ehdot. Esimerkiksi sellaisen, että väärin pysäköity auto menetetään valvontayhtiölle.

"Jokainen voi lukea ne (niiden lukemiselta on vaikea välttyä, koska ne ovat niin selvästi esillä) ja päättää sitten, hyväksyykö vaiko hylkääkö ne."

Tuo ei ole aina mahdollista, esim. Ruoholahden ostoskeskuksessa (muistaakseni) valvontakyltin näkee vasta kun taakse on jo ajanut kymmenen autoa tukkimaan "pakotien". Toisaalta silloin voi kyllä ajaa sisään parkkihalliin ja ajaa samantien ulos, niin välttyy maksuilta.

"minusta kauppakeskusten jne. pitäisi myöskin voida määritellä rangaistusluonteisia maksuja esim. näpistyksistä ja metelöinneistä, kunhan kertovat niistä yhtä selkeästi kauppakeskuksen ulkopuolella"

Minusta on parempi että poliisi hoitaa ihmisten sakottamisen. Sitävartenhan rikoslaissa säädetään varkauksista ja näpistyksistä.

Ennemmin kyllä hyväksyisin sakottamisen kauppakeskuksissa kuin parkkipaikoilla, koska silloin ei ainakaan ole epäselvyyttä että kenen kanssa sopimus on tehty. Kuitenkin nuo sopimukset olisi hyvä olla kirjallisina, ettei passiivisella toiminnalla voi vahingossa suostua tietämättään johonkin sopimukseen.

Taidanpa laittaa postiluukkuun seuraavan tekstin: "Mainostenjako kielletty ilman kirjallista lupaa. Sääntöjen vastaisesta toiminnasta veloitetaan 200 e valvontamaksu. Avaamalla postiluukun hyväksyt ehdot." :D

Markus Jansson kirjoitti...

> Ne ovat mielivaltaisia siinä
> mielessä, että he voivat itse
> keksiä sopivat ehdot.
> Esimerkiksi sellaisen, että
> väärin pysäköity auto menetetään
> valvontayhtiölle.

Kauppiaskin voi mielivaltaisesti keksiä hinnat kaupassa myytäville tuotteille. So?


> "Mainostenjako kielletty ilman
> kirjallista lupaa. Sääntöjen
> vastaisesta toiminnasta
> veloitetaan 200 e valvontamaksu.
> Avaamalla postiluukun hyväksyt
> ehdot." :D

Periaatteessa juuri noin pitäisi voida tehdä. Tosin, ulko-ovesi ei ole sinun vaan talonyhtiön omaisuutta, mutta kuitenkin.