3. huhtikuuta 2008

Nyt on aika juhlia!

Mielenkiintoinen yhteensattuma, ei voi muuta sanoa!

Tämä on minun 200. kirjoitukseni blogiini sen vajaan puolentoista vuoden olemassaolon aikana.

Blogiini on tullut osumia vuoden aikana miltei 100000 kpl, eli keskimäärin noin 270 kpl päivässä! 100000 menee toivon mukaan rikki ennen 10.4. jolloin laskurin käynnistin.

Ja mikä parasta - nyt vaikuttaa siltä, että sananvapautta loukkaavasta ja tehottomasta nettisensuurista ollaan ainakin osittain luopumassa Suomessa! Ilmeisesti kohu ja koko systeemin perustavaa laatua oleva toimimattomuus, viranomaisten välinpitämättömyydestä ja virheistä nyt puhumattakaan, on saanut operaattorit miettimään koko juttua uudelleen.

TeliaSonera on ilmoittanut, että suodatuksesta tulee vapaaehtoinen, eli se on käytössä vain, jos asiakas itse laittaa välityspalvelimeksi Soneran palvelimet (oletuksena näin ei ole). Nyt Saunalahti on menossa samaan suuntaan. Elisa pohtii omaa tilannettaan, mutta luultavasti tekee kuten Saunalahti. Aikaisemminkin useat pienemmän operaattorit, kuten 24online ovat ilmoittaneet, että eivät aio ryhtyä sensuroimaan nettiä.

Valitettavasti DNA ja Welho ovat ilmoittaneet, että toistaiseksi eivät poista sensurointia. Näille isoveljen kätyreille toivotan nopeata asiakaskatoa ja osakekurssin romahtamista.

Kaikenlaisia dokumentteja tähän nettisensuuriin liittyen voit lukea kätevästi tästä. Vaihtoehtoisesti voit lukea minun aikaisempia kirjoituksiani asiasta täältä, täältä täältä tai täältä.

Jos ei olisi huomenna aikainen työpäivä niin korkkaisin pullon kuohuvaa! Perkele. No, kait huomenna töiden jälkeen ehtii vähän maiskuttelemaan, tehkää tekin samoin, on kaiken lisäksi näet perjantaikin! :)

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Tämä kommenntti ei liity tähän kyseiseen asiaan mitenkään mutta kommentoin toista mielipidettäsi minkä olit esittänyt aikaisemmin.



Ylituotannon syy maataloustuissa

Timo Kaunisto kirjoitti (TS 15.7.) bioenergian ”realistisuudesta”. Kaunisto toi hyvin esille sen tosiasian, että maataloudessa on valtavasti ylituotantoa, jopa niin että joudutaan tuottamaan alle tuotantokustannusten.

Kaunisto unohtaa kuitenkin mainita, että maatalouden ylituotanto johtuu vain ja ainoastaan veronmaksajien maksamista valtavista maataloustuista.

Mikäli maataloustuotanto toimisi oikeasti kilpailun ja markkinatalouden ehdoilla kuten muukin liiketoiminta, mitään maataloustukia ei tietenkään maksettaisi. Tällöin tuotettaisiin juuri sen verran ja siihen hintaan, mitä ruoka oikeasti maksaa ja siellä missä se on oikeasti kannattavaa. Tuhlaus, byrokratia ja keinottelu loppuisi kuin seinään.

Ymmärrän toki, että keskustalaisilla on suuri intressi lobata maataloustukia kaupunkilaisilta jyväjemmareille. Maataloustuet ovat kuitenkin rahan pakkosiirtoa kansan huomattavalta enemmistöltä pienelle niistä hyötyvälle vähemmistölle eli maanviljelijöille.

tuo oli sinunmielipiteesi jossain nettijulkaisussa.

Minun mielipiteeni mukaan maanviljelijät pärjäisivät paremmin ilman näitä tukia koska silloin viljasta maksettaisiin oikea hinta eikä työstä saatava palkka tulisi tukien kautta. Nykyiset tuet ovat oikeastaan ruuan osto tukea kaupunkilaisille, koska he saavat maanviljelijöiden tuottamat tuotteet halvemmalla, koska viljelijöille ei makseta niistä oikeaa hintaa vaan raha tulee tukina joka ei perustu yhtään tuotettuun tuotteen (esim. viljan) määrään.