21. maaliskuuta 2008

Terveiset pilakuvista väkivaltaisiksi ryhtyneille muslimeille

Yleisradion uutisten mukaan Osama Bin Laden (lue: CIA:n työkalu) uhkaa EU:ta väkivallalla Muhammed-pilakuvien julkaisun vuoksi. Kuvien julkaisu on saanut muslimit aiemminkin riehumaan ympäri maailmaa, polttelemaan autoja ja muuta vastaavaa barbaarimaista touhuilua.

Katsoin, että minunkin on jo aika antaa oma panokseni pilakuviin liittyvään kohuun. Pahoittelen piirroksen laatua, minä en näet osaa pätkääkään piirtää, enkä ole muutenkaan kovinkaan taiteellinen ihminen. Mutta, kuten taiteessa yleensäkin, pääasia ei ole teoksen piirroksellinen osaaminen, vaan teoksen sisältö ja symboliikka.


Erään suomalaisen nettipersoonan sanoin:"Niin kauan kuin muslimit jatkavat kusipäistä toimintaansa, vittuilun on jatkuttava."

Odotan myös mielenkiinnolla, kumpi ehtii loukkaamaan sananvapauttani ensin, vähemmistövaltuutettu ja Suomen oikeuslaitos "kiihottaminen kansanryhmää kohtaan" lakipykälän muodossa, vaiko Suomessa oleskelevat muslimit katkomalla kurkkuni. Sekin kertoo jo paljon maailmasta, jossa nykyään elämme.

3 kommenttia:

  1. Yleisradion uutisten mukaan Osama Bin Laden (lue: CIA:n työkalu) uhkaa EU:ta väkivallalla Muhammed-pilakuvien julkaisun vuoksi.

    Osama bin Laden ei ole CIA:n työkalu.

    Muhammed pilakuvien

    Muhammed-pilakuvien

    julkaisu on saanut muslimit aiemminkin riehumaan ympäri maailmaa, polttelemaan autoja ja muuta vastaavaa barbaarimaista touhuilua. Katsoin, että minunkin on jo aika antaa oma panokseni pilakuva-asiaan. Pahoittelen piirroksen laatua, minä en näet osaa pätkääkään piirtää, enkä ole muutenkaan kovinkaan taiteellinen ihminen.

    Sika on hyvä, mutta paskaläjästä muodostuva Muhammad on liian epäselvä. Lisäksi englanninkielinen teksti on kieliopillisesti huono.

    VastaaPoista
  2. > Osama bin Laden ei ole CIA:n
    > työkalu.

    CIA:n kouluttama ja tekee asioita, jotka edistävät USA:n nykyisen johdon valta- taloudellisia pyrkimyksiä. Cui bono?

    Kielioppi ja muu pilkunviilaus evvk.

    VastaaPoista
  3. Pitäiskö Make joskus keksiä jotain omaa, niin näihin juttuihin, kuin esim. tähän kuvaan???

    VastaaPoista