15. maaliskuuta 2008

Rahvasta höynäytetään taas

Luin tänään mm. Taloussanomista, että inflaatio on nyt 3,8%.

Tavalliselle Formula-1 kisoja telkusta seuraavalle, kaljaa kittaavalle juntille tai Salattuja Elämiä katsovalle, horoskooppeja lukevalla naikkoselle tuo tieto on tietysti täysin merkityksettömän tuntuinen. Luultavasti hän/he ei tajua vähäisimmässäkään määrin, mitä se edes tarkoittaa. Avaa vaan uuden oluen ja kääntää kanavaa lätkämatsin / Kotikadun puolelle.

Korkeintaan maailman asioista edes pikkuriikkisen "perillä" oleva rahvas riemuitsee voittoa riistokapitalistista, kun eri aloilla on saatu useamman prosentin palkankorotuksia nyt vuoden aikana. Työtä tekevä kansa on saanut vihdoinkin mitä sille kuuluu. Palkkaa on tullut lisää. Nyt on rahaa ostaa uusi digiboksi, ehkä uusi autokin, tehdä toinen etelänmatka ja ottaa vielä lisää asuntolainaa. Niin ja tietysti käydä kaljalla vielä vähän useammin. Kuukausipalkka on noussut (paperilla). Tilille tulee rahaa enemmän kuin ennen tuli. Kaikenhan pitäisi olla hyvin, eikö vain?

Koetetaan nyt vääntää rautalangasta, koska asia on ihan oikeasti - ihan aikuisten oikeasti, tärkeä.

Inflaatio tarkoittaa, että rahan arvo laskee. Rahalla saa vähemmän. Entinen palkka ei enää riitä kaikkeen samaan mihin se ennen riitti. Euron ostovoima laskee. Rahaa on vähemmän käytössä. Kaikki kallistuu. Fyffet on loppu. Nappulaa uupuu. Pätäkkä on finaalissa. Massit tyhjät.

Se, että palkkaa on tullut lisää esimerkiksi 3%, ei tarkoita, että olisit 3% rikkaampi tai että kuukausipalkkasi olisi oikeasti kasvanut 3%, kun samaan aikaan inflaatio on n. 4%. Päinvastoin. Palkkasi on laskenut prosentin verran. Simppeli laskutoimitus näet: 3-4= -1. Kun palkka nousee 3% ja inflaatio on 4%, niin lopputulos on, että käteen jää -1%. Ei se tuon vaikeampi ole todeta. Laske itse. Ota laskin vaikka käteesi ja ynnää sillä, jos ei peruskoulun puoliksi lintsatut matematiikantunnit tunnu auttavan. Laske itse. Ajattele.

Tiedän, tiedän, tuo tuntuu kamalalta edes ajatella, siksipä harva rahvas sitä haluaa ajatella, mutta toistan: Tienaat nyt vähemmän mitä vuosi sitten - vaikka ammattiyhdistyksesi on sinulle muuta vakuuttanutkin. Ostovoimasi hiipuu. Sinulla ei ole nyt yhtään paremmin varaa uuteen digiboksiin, autoon, lomamatkaan tai mihinkään muuhunkaan, kuin mitä sinulla oli vuosi sitten. Itse asiassa sinulla on vähemmän varaa niihin nyt kuin mitä oli vuosi sitten. Olet entistä köyhempi.

Miten tämä on mahdollista? Onko kyseessä nyt joku suuri salaliitto, jolla raskasta työtä tekevää kansalaista huijataan? Kun meille on kerran sanottu että palkka nousee ja nyt menee hyvin taloudessa jne.? Onko meille valehdeltu? Kuka? Miksi? Mikä taho tämänlaista aiheuttaa?

Suosittelen ikäänkuin alustukseksi lukemaan tämän sekä tämän aikaisemman kirjoitukseni inflaatiosta ja sen syistä. Ei kyse ole mistään mystiikasta tai mustasta magiasta. Ei inflaation synnyssä ole mitään niin ihmeellistä, ettei miltei kuka tahansa voisi sitä ymmärtää. Kyse ei ole mistään taloustieteen suuresta salaisuudesta, joka kerrotaan vain vuosikausia kauppakorkeakoulussa opiskeleville salaisissa riittiseremonioissa. Inflaatioon on aivan selvät syyt. Ja inflaatiolla on aivan selvät häviäjät ja aivan selvät voittajat.

Jos rahvas saa kovasti tapeltua itselleen vähän palkankorotusta - niin äkkiä se leikataan siltä pois inflaatiota kiihdyttämällä, eli keskuspankit ja valtiot painavat tyhjästä rahaa ja änkevät sitä markkinoille. Kysynnän ja tarjonnan lakien mukaan, kun rahan määrä markkinoilla lisääntyy, sen arvo laskee. Huomaa, rahan. Ei vaurauden. Vaurautta ei synny eikä se lisäänny sillä, että keskuspankit painavat tyhjästä rahaa ja pumppaavat sitä markkinoille. Vaurautta syntyy työtä tekemällä ja työnteon tehostuessa, kun työpanoksen arvo ja/tai sen määrä kasvaa.

Mikä avuksi?

Ratkaisun olen jo aiemminkin selittänyt, mutta kerrataanpa pikaisesti: Kultakantaan siirtyminen ehkäisisi kaikenlaisten keskuspankkien kusetusten, kuten vaikkapa inflaation, koska rahan arvo määräytyisi vain ja ainoastaan kullan arvon mukaan - eikä kultaa voi luoda setelipainokoneita käynnistämällä! Jos jokainen seteliraha vastaisi tiettyä painomäärää kultaa, se olisi de facto kuitti oikeasti olemassa olevasta kultahipusta jossakin. Kukaan ei voisi piiloverottaa inflaatiolla, koska setelillä olisi oikeasti jokin arvo, joka ei riipu setelin painajasta tai setelien määrästä.

Niin ikään, jos palkkojen annettaisiin määräytyä markkinaehtoisesti - eikä ay-mafian ja valtion Gosplanin toimesta, ne vastaisivat todellisuutta. Aloilla, joissa olisi pulaa työvoimasta, palkat nousisivat ja alat, joilla olisi ylitarjontaa työvoimasta, palkat laskisivat. Palkat vastaisivat tällöin sitä, mitä kuluttajat, siis sinä ja minä, olemme valmiit kustakin työstä oikeasti maksamaan. Jos arvostaisimme siivoajan ja parturin ammatteja suunnattomasti, näillä alalla työskentelevät eläisivät leveästi. Jos emme - niin sitten ei. Päätös olisi kuluttajien itsensä.

No, mutta palatkaapa nyt takaisin tutimaan. Kaikki on hyvin valtakunnassa. Kaikki on hyvin. Ei ole syytä huoleen. Palkat nousevat hei. Juujuu. Ei teille ole valehdeltu. Ei kukaan ole teitä oikeasti ryöstänyt. Ei kukaan ole polkenut taskussanne olevien rahojen arvoa ja tehnyt niistä arvottomia. Se oli kaikki vain pahaa unta, jonka Markus-Setä teille ilkeyksissään meni kertomaan...vai oliko?

7 kommenttia:

  1. Kun nyt puhuit tuossa prosenttilaskusta, olisit voinut esittää hieman paremman laskukaavan. Jos palkankorotus on esim. 3% ja inflaatio 4%, reaalipalkka lasketaan näin: 1,03/1,04 = n. 0,99.

    On totta, että suurin osa kansasta ei ymmärrä suhteuttaa nimellisiä palkankorotuksia inflaatioon. Kyllä jokainen silti tietää, mitä on inflaatio.

    Sen sijaan yllättävän monet ihmiset (itse asiassa valtaenemmistö väestöstä) eivät ymmärrä inflaation johtuvan siitä, että valtio printtaa rahaa.

    VastaaPoista
  2. Kerran lähetin sähköpostia tilastokeskukseen inflaatiosta. Selostin mistä se johtuu jne. Eipä meinannut upota sielläkään proffan kalloon se asia. Rautalangasta sai vääntää.

    VastaaPoista
  3. Aiempiin kirjoituksiisi viitaten, inflaatio ei välttämättä johdu täysin keskuspankin painamasta lisärahasta, vaan se voi myös johtua normaalien pankkien katteettomista luotoista. Eli jos pankilla ei ole lainaamaansa rahaa, niin silloinhan syntyy lisää rahaa.

    Alla olevassa linkissä on blogikirjoitus, jonka kommenteissa käytetään tekstiä sivuiltasi. Blogin kirjoittaja ei usko libertarismiin ja kyseisessä kirjoituksessa tekee roppakaupalla vääriä tulkintoja maailman menosta niin ikään libertarismin kannalta.

    Tulin vaan kantelemaan sinulle, kun en pääse itse kommentoimaan/oikomaan virheellisiä käsityksiä, kun en pääse rekisteröitymään.

    http://takkirauta.blogspot.com/2008/03/luonnollinen-kartelli.html

    VastaaPoista
  4. Kultakannasta vielä. Olisi mielenkiintoinen kysymys. Jos koko maailma siirtyisi kultakantaan, niin miten sitten kultavarat riittäisivät? Nousisiko kullan hinta niin kauan, kunnes noin miljardin maksaa yksi kultaharkko vai miten?

    VastaaPoista
  5. > Eli jos pankilla ei ole
    > lainaamaansa rahaa, niin silloinhan
    > syntyy lisää rahaa.

    Totta. Tuohan tosin on määritelmän mukaan petosta, koska pankki ei voi lainata rahaa, jota sillä ei ole. Tietysti juuri näinhän pankit nykyäänkin tekevät, eikä se (muka) ole petosta. Justiinsa juu.


    > Jos koko maailma siirtyisi
    > kultakantaan, niin miten sitten
    > kultavarat riittäisivät?

    Kultavarat riittäisivät tietysti mainiosti, vaikka koko maailmassa ei olisi kuin gramma kultaa. Sitten setelissä vain lukisi:"Tämä seteli vastaa 0,000000001g kultaa" sen sijaan että siinä lukisi:"Tämä seteli vastaa 0,1g kultaa" tms.

    VastaaPoista
  6. Kyllähän ne hinnat nousevat, kun etenkin öljyn kysyntä vain kasvaa, mikä näkyy varsinkin ruuan hinnoissa. Sama nähty jo metalleissa ym. rakennusmateriaaleissa erityisesti Kiinan rakennusbuumin vuoksi.

    >Kultavarat riittäisivät tietysti >mainiosti, vaikka koko maailmassa >ei olisi kuin gramma kultaa. >Sitten setelissä vain lukisi:"Tämä >seteli vastaa 0,000000001g kultaa" >sen sijaan että siinä lukisi:"Tämä >seteli vastaa 0,1g kultaa" tms.

    Muistaakseni näin on tehty jossain vaiheessa historiaa ja rahan arvon lasku on aiheuttanut talousvaikeuksia silloinkin. Erona se, että rahaa painettiin enemmän mutta kolikoissa oli fyysisesti vähemmän jalometalleja.

    En ole täysin käsittänyt miten kultakantaan palaaminen poistaisi inflaation, mutta varmaan laitat jotain linkkejä tämän kommentin perään tai jossain muualla tulevat eteen.

    VastaaPoista
  7. > Erona se, että rahaa painettiin
    > enemmän mutta kolikoissa oli
    > fyysisesti vähemmän
    > jalometalleja.

    Juuri se on ratkaiseva ero.

    > En ole täysin käsittänyt miten
    > kultakantaan palaaminen poistaisi
    > inflaation

    Juuri siten, että kun seteli X olisi kuitti kultamäärästä X, niin seteleitä ei voisi painaa jos ei olisi sitä vastaava määrä kultaa varastossa. Tai voisi painaa, mutta se olisi petos silloin. Kun rahaa ei voitaisi painaa lisää, sen arvo ei koko ajan putoaisi kuten nyt. Inflaatiota ei käytännössä olisi koskaan (joskus voisi olla jos esim. äkkiä öljy kallistuisi tms. valtavasti), vaan aina olisi deflaatiota, koska tuotteiden ja palveluiden tuottaminen tehostuu koko ajan (eli niiden hinta laskee).

    VastaaPoista